Mahnalan kylämiljööstä itse poimittua mansikkaa

Mahnalan kylästä
Joskus ei halua ostaa valmiiksi poimittua mansikkaa! Silloin on otettava kyyti marjatilalle ja poimittava mansikkasato tuoreeltaan omaan ämpäriin ihan itse. Joku maksaa bensat ja kaikki, mutta ne voi puolittaa poimijoiden määrällä, jokainen osallistuu talkoisiin omalla panoksellaan.

Toisaalta siinä on sekin etu, että itse saat poimia haluamiasi mansikoita: isoja, pieniä tai vaikka keskikokoisia. Mahnalan marjatilalla hinta oli viisi euroa kilolle jutun kirjoitushetkellä. Samalla sai syödä sitä mahansa täyteen. Matka taittui kirjaimellisesti maalta maalle. Minä en kaupunkivilinästä tykkää ja haluan asua maaseudun rauhassa peltojen ja metsien välissä. Kätevintä oli mennä Ylöjärven kautta ja ennen pitkään saavuttiin Maisematielle.

Hyvä ja kaunis kylä

Tien nimi ei olekaan väkisin väännetty, sillä maisemia tiellä todellakin riitti! Saavat olla varsin ylpeitä paikalliset hyvästä ja kauniista kylästään. Kylässä vierailin ensimmäistä kertaa elämäni aikana ja tuntui kuin ulkomailla olisi käynyt. Harmittaa, että niin moni kulkee ulkomailla asti hakemaan samanlaista iloa. Iloa saa hyvin kotimaan matkailusta myös, poimien kesämansikkaa sekä uiden kylien rannoilla. Vaikkapa tuntikaupalla ihanassa auringossa.

Marjatilalle saapuessa katsoin puhelimeni Sensorly-tilastoja. Osa matkasta taittui 4G LTE -nopeuksilla. On hienoa nähdä, että Elisalla on jo korvessakin 4G LTE -peittoa. Surkeaa tästä teki se, että ainakin kyseisellä maatilalla 4G-nopeudet olivat heikkoja - ilmeisesti heikon kentän takia ja 3G oli hyvä signaaliltaan, mutta ilmeisen tukossa. Kuten maalla yleensäkin, jossa kiinteä laajakaista ei ole mikään itsestään selvyys, syystä selvästä sellaisesta.

Netin hitaus ei kylläkään marjojen poimintaan vaikuttanut mitenkään, mutta musiikkia oli kiva kuunnella samalla puhelimen kaiuttimesta. Se toi itsepoimintaan kaivattua ripeyttä kesähelteiden keskellä. Jos joku muuten epäröi, niin siellä marjatilalla vinkataan kyllä mistä kannattaisi marjojenpoiminnan aloittaa, jotta saa kunnolla marjoja ämpäriinsä. Onhan se muutenkin kivaa syödä itse poimittuja marjoja sitten talvipakkasilla tai saman tien.

Mahnalan tilalta mansikkaa

Itse poimin ja poimin pienoiseen ämpäriin, mutta ei siitä kylläkään mitään jäljelle enää ole jäänyt. Söin ne kaikki jo vanilja- ja suklaajugurttien kanssa kermavaahdolla maustettuna. Ehkä tulevilla kerroilla ämpäreitä kannattaisi ottaa useita? Jäisi jotain pakkaseenkin... Onhan tuo selvää. Miten tällaista herkkua malttaa olla syömättä? Ainakin minulle se on vaikeaa, mutta ehkä joskus mansikkaa saa vielä vaikka pihamyynnistä tarjouksellakin. Toisaalta kukaan tuskin jaksa syödä tämän kaiken.

Jos ei näitä pakkaseen saa tänä kesänä juuri nyt, niin ei sitten koskaan. Elellään ilman mansikkaa syksyn ja talven yli. Itse kyllä tykkään syödä mansikoita vastapoimittuna juurikin esimerkiksi jugurtin tai jäätelön kanssa. Esimerkiksi vaniljajugurtti on todella hyvä yhdistelmä mansikoiden kera. Mahnalan kylässä on yksi marjatila. Pirkanmaalla toinen on ainakin Ylöjärven kylillä ja Googlella löytyy varmaan kymmeniä lisääkin. Hinnoittelu on varmaan samantyylistä, soittamalla selviää.

Kunnon helteellä poiminta voi olla kova pala. Muista juoda paljon ja katso aina ympärillesi. Mahnalassa ovat nimittäin maisemat kohdillaan. Pikkuämpärin täyttäminen vie todennäköisesti puolisen tuntia ja Mahnalan tilassa poiminnan päätteeksi sai talon piikkiin ilmaista mehua. Se toi kaivattua helpotusta kylmänä tarjottuna. Maksutapahtuman jälkeen on saanut poiketa halutessaan kahvilassa - nauttimassa vaikka teekupillisen tai kaksi. Tai vaikka koko suvulle.

Loppusanat

Me mentiin oikeastaan uimaan lähirannalle. Siinä vaiheessa oli niin uupunut helteestä, että uintireissu lähirannalle teki viilentävän vaikutuksen. Loppupeleissä reissusta tuli aika hyvä, sillä itse rakastan maaseutua ja minnekään en maalta muuttaisi edes vahingossa. Jos tulevaisuudessa maalla 4G-yhteydet paranevat, uskoisin, että kaupunkilaisten kiinnostus maaseutuun kasvaa ja kylissäkin alkaa olla sitä paljon kaivattua elämää vuoden ympäri. Jokaisella mökissä läpi kylien.

Itse asun Pirkkalassa pienessä kylässä ja täällä on vielä hyvä kiinteän laajakaistan saatavuus. 100M-kaapelimodeemi tarjoilee varsin mukavia nopeuksia. 4G LTE -yhteys 50M-nopeudella onkin sitten kätevä matkoille. Laajakaistaa saa myös toiselta operaattorilta ADSL:n muodossa 8M/1M-nopeudella. Hinta nopeimmalla 100M-yhteydellä on kuitenkin kymmenen euroa kalliimpi, joten siksi käytän nopeinta yhteyttä ainakin toistaiseksi. Jos 4G on jatkossa yhtä vakaa, vaihdan siihen.

Yhteyksien hyvä saatavuus täällä on oikeastaan ihme. Asutaan lähellä Pirkkalan kuntakeskusta, joten on ajateltu, että niihin kannattaa panostaa täällä. Sen sijaan lentoaseman kupeessa onkin nyt vain ADSL:ää tarjolla pelkästään. On kuitenkin kumma ajatus että Elisa tarjoaa 20M-yhteyksiä ja Sonera kuntakeskuksessa ja sen välittömässä läheisyydessä pystyy vain 8M-yhteyksiin. Ehkä toista operaattoria kiinnostaa asiakastyytyväisyys suuresti enemmän. Enkä ihmettele yhtään!

Kommentit