Sadan kilometrin haaste

Virkamiehiä liikenteessä

Päätin lähteä retkelle pyörälläni, koska sattui löytymään kappale, joka siihen täysin innosti. Matka lähti Pirkkalan ABC:ltä jatkuen Sionkylän kautta lentokentälle, sieltä Lempäälän puolelle ensin Säijän kylään, sitten Nurmen kylään, kuntakeskukseen, sitten Lastusten kylään ja sieltä jo Valkeakoskelle. Valkeakoskelta takaisin matka meni hieman eri tavalla Lempäälään, lähinnä vanhoja teitä. Bussilinjan 53 reittiä. Maisemat olivat niin huikeita! Alusta aivan loppuun.

Valvovaa silmää ei usein näe korvessa, mutta tällä kertaa asiaan tuli mukava poikkeus. Pirkkalan haja-asutusalueella näitä on kovin vähän. Monesti tuolla tieosuudella onkin kiva ottaa kilpaa kaverin kanssa ja nämä aiheuttavat sitten vaaratilanteita muille. Kyttien ajoittainen läsnäolo tuskin poista ongelmaa, mutta ehkä vähentää, sekin olisi jo hyvä asia. Kuvasta näkyy kuinka hienoja maisemia meidän Pirkkalassa sitä onkaan. Aivan lentokentän vieressä.

Lempäälässä on hauskaa

Lempäälän kunnassakin on monta kivaa kylää. En osaa sanoin kuvata miten hyvältä tuntui ajaa niin hienojen kylien kautta kuten Säijä, Nurmi ja Lastunen. Ihmisiä ei liikkeellä paljoa ollut, mutta tunnelma oli silti kiva. Muutama traktorikin tuli vastaan, se on maaseudun merkki. Eikä haittaa, jos maisemia täyttävät myös hevoset taikka lehmät. Eniten mieleen jäi Lastunen, sillä Lastusten kautta pyöräilin tänään ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Ainutlaatuinen hetki polkien.

Lastusista puheen ollen maisemat olivat virkistävät sielläkin ja kohti Helsingintietä kävi matkani. Valkeakoski oli edessä, mutta kilometrejä oli reippaasti. Kymmenen ainakin Lastusten liittymästä. Hauskaa tuossa on se, että Helsingintie ei ollut lainkaan mahdoton, vaikka nopeudet olivat kyllä kovia autoilla. Autot kuitenkin ystävällisesti ohittivat riittävällä etäisyydellä. Polkupyörän kanssa mahtui tielle siis hyvin vaikka hieman pelottikin välillä. Samaa tietä matkustin bussilla kouluun.

Valkeakoski on ihan pian

Voiko kaupunki nimeltä Valkeakoski olla voittamaton? Ei, sillä minun polkupyörä voittaa kaikki haasteet. Jos minulta kysytään, niin en tiedä oikeasti ketään, joka lähtisi pyöräilemään 120 kilometrin lenkin. En uskonut sitä itsekään, mutta kun kokeilin keväällä, niin ei se ollut mahdoton ajatus yhtään. Toki se vaatii tavallista parempaa kuntoa, mutta en minäkään nyt mikään polkupyöräilyn ammattikuntoilija ole. Reissu kuitenkin voitettu! Hyvän musiikin saattelemana.

Matka oli pitkä, mutta jaloissa ei ollut edes väsymyksen tunnetta. Sen sijaan nälkä yllätti jo, vaikka Lempäälän Lidlistä ostin tuoremehua ja välipalaksi täytettyjä leipiä paistopisteestä. Ei ihme olekaan, sillä onhan Lempäälästä kuitenkin pitkä matka Valkeakoskelle, etenkin jos menee Lastusten kautta. Valitsin ruokapaikakseni Papachi Pizza Kebabin, koska olen siellä käynyt aiemminkin ja tiedän mitä sieltä saa. Suurikokoisia, maukkaita kebabannoksia, hyvään hintaan.

Papachissa mukava riisikebab

Vaati työtä saada lautanen tyhjäksi, mutta onnistui. Nälkä kyllä lähti eikä tullut takaisin kotonakaan. Parasta oli myös se, että ei myöskään maksanut yhtään liikaa. Tästä tykkään, ha! Takaisin matkalla päätin mennä toista kautta, vanhaa tietä Lempäälään. Niin, miksi mennä pääteitä, kun vanhoilla teillä voi nähdä hitusen maisemiakin? Alla olevan kuvan supermaisemia et varmastikaan haluaisi missata vai mitä? Siispä ajotapamuutos! Jopa bussilla tätä kautta pääsee linjalla 53.

Tässä vaiheessa oli jo hieman väsynyt ja tästä onneksi ei Lempäälän kunta ollut kaukana. Se ei tosin lohduta, kun matkaa vielä oli siitä jonkun verran meidän Pirkkalan kuntaan. Naapureita kuitenkin ollaan, joten tämä edes hieman antoi voimaa jatkamaan siitä mihin jäin. Navigaattori suositteli kotireittiä oikein hienosti ja tarjosi matkan Vanattaran kylästä. Ajattelin ottaa haasteen vastaan, sillä se oli lyhyin reitti. Minähän halusin heti kotiin minuuttiakaan myöhästymättä!

Hienoja maisemia vanhaa tietä

Reitti olikin selvä. Olisihan sen pitänyt arvata: lyhyin reitti, tyylikäs metsäpolku - ole hyvä! Houkkalammintie, pelkkiä kiviä, epätasaista menoa, suorastaan vaarallisia esteitä tiellä. Onneksi minulla on sattumalta maastopyörä, joten otin haasteen todellakin vastaan, sillä takaisinpaluukaan ei ole houkutellut enää Vanattaran kylän perukoilta. Vaivalla tulin nähdäkseni täysin hullun metsätien. Googlen mielestä tämä oli paras reitti kotiin. Vai niin. Mitähän se on juonut.

Maastopyöräni kuitenkin selvisi reitistä kunnialla ja varmasti olisi halunnut lisääkin - ei se tosin puhua osaa. Millään peruspyörällä ei sinne kuitenkaan kannata mennä. Tai voi, mutta silloin ei kannata ihmetellä, jos ei ole sen jälkeen pyörääkään. Tämä hullu tie rikkoo kaiken muun, paitsi maastopyörän. Talvella siellä on hiihtolatu. Retkestä jäi parhaiten mieleen hienot pikkukylät ja kaiken kruunasi vatsan täyttävä lounas. Menisin uudelleenkin! Toiseen suuntaan kartalla.

Kommentit