Krääsää turhimmasta päästä

Elisan kaapelimodeemi
Monessa kodissa tavaraa on kaikkialla. Minä en ymmärrä kuinka sekasotkussa voi elää. Enkä nyt tarkoita pelkästään todella sekasotkuisia koteja, joita tuskin ikinä siivottukaan. Vaan myös siivottuja koteja, joissa joka puolella tavaraa.

Kun tulen kotiin, en todellakaan heitä reppua lattialle sohvapöydän viereen - minulla repun paikka on naulakossa. Myöskään pöydällä ei ole kaikenmaailman lappuja ja lippuja. Tykkään yksinkertaisuudesta ja suosittelen linjaa muillekin. Tavarat voi pistää nätisti laatikoihin käyttöä odottamaan ja sielläkin tavarat voi asetella nätisti. Se helpottaa myös siivousta, kun tavarat eivät ole aina tiellä.

Varastossakin voi talkoilla

Jos sinulla on myös ulko- tai sisävarasto, niissäkin voi siivoilla joskus. Mitä kaikkea turhaa ihmisillä on? Tiedän sen itse, että monet säilövät rikkinäisiä tietokoneitakin, vaikkei niistä ole enää mihinkään. Silti, monelle rikkinäinenkin on arvotavaraa. Hauskinta joskus on myös se, että käytöstä poistettu lankapuhelin lojuu edelleen asunnossa tai varaston pohjalla. Siis talossa saattaa olla laite, joka ei edes enää toimi. Sisustuselementti vai turhuutta? Poista kaikki tarpeeton.

Omassa varastossa ei ole mitään turhaa, vaikka tilaa kyllä siellä olisi tavaralle, minulla kun ei ole tapana ostaa turhaa. Mietin yleensä toistamiseen tarvitsenko sitä tai tätä. Vaatteitakaan en osta siksi, koska niitä voi ostaa. Kun on kaapit täynnä vaatteita, kyllä niistä tarpeeksi vaihtuvuutta löytyy. Kenkiin sen sijaan voisi satsata, sillä useimmat ovat kuluneet. Jatkossa aion ostaa kalliimpia merkkikenkiä. Marketin kengät ovat laaduttomia ja näitä en toivoisi enää kenenkään ostavan.

On hienoa astua varastoon, jossa on tällä hetkellä vain ulkokalusteet, maastopyörä, lattiatuuletin, pyöränpumppu, lumilapio, kynttiläteline ulkokäyttöön, harja, lehtiharava ja pyörän lisälukko sekä kypärä. Saattaa siellä välillä aina olla muutakin, mutta tavaran paljoudesta ei voida puhua. Toiset ne taas säilövät lapsuuden kenkänsäkin. Mielestäni kaikki pieneksi käyvä tai muuten tarpeeton roju kannattaa myydä tai kierrättää. Tai kenties jopa lahjoittaa, sillä tekisi jonkun iloiseksi.

Tavaran voi vaikka myydä edullisesti Tori-palvelussa, antaa sukulaisille tai hyväntekeväisyyteen. Moni kuitenkin tykkää säilöä vuosienkin vanhoja tavaroita, koska ei nyt raaski luopua niistä. Yksi hauskin syy siihen, miksei kymmenen vuoden vanhaa kannettavaa viitsitä pois heittää on se, että uutena tämä maksoi 800 euroa! Vaikka kone onkin palvellut käyttäjää yli viisi vuotta, silti siitä on niin hankalaa luopua. En minä ymmärrä tätä. Jos tavara on rikki, se kannattaa kierrättää.

Mikä sitten on tänään muuttunut? Kuvasta tarkkasilmäinen on saattanutkin jo huomata jotain - tasolta puuttuu jotain. Sieltä puuttuu Elisa Viihde -digiboksi. On ollut tarkoitus jo kauan se poistaa, koska toimintavarmuudeltaan se ei vastaa television omaa digiboksia. Lisäksi en televisiota paljoa edes katsele, koska kuten kuvastakin näkyy - minulla televisio aukeaa Netflixistä! Musiikit soi Spotifystä. Minulla ei siis ole pienintäkään tarvetta tuollaiselle. Ehkä voisin luopua kokonaan.

Striimaus eli suoratoisto vähentää krääsää

Suoratoisto vähentää siis johtoja ja laitteita. Mutta miksi joillekin niinkin hauska laite kuin digiboksi voi olla täysin tarpeeton? Jos joku on joskus käyttänyt Elisan digibokseja, niin asia olisi ymmärrettävissä toki helpommin. Se ei vain toimi - aina. Joskus jää jumiin, eikä meinaa käynnistyä, virtojen katkaiseminen on siis meikäläiselle tuttua puuhaa. Toinen syy on se, etten edes katsele normaaleja kanavia, joten aika turhaa on myöskin bokseja pitää? Syy on yksinkertainen!

Toki televisio on hyvä olla käytettävissä - Yleisradion puolelta tulee ainakin joskus hyviä dokumentteja ja ohjelmia. Sellainen onkin sisäänrakennettu televisioon, kaiken lisäksi ei vieläpä ole roskaa, toimii kuin rasvattu. Eikä mene jumiin, jos vaihtaa kanavasta toiseen nopeasti. Esimerkiksi mainoksia ei paljoa viitsi jäädä katselemaan. Suoratoisto on myös poistanut vuosien varrelta muutakin tavaraa: en ole tarvinnut esimerkiksi CD-, MP3- tai DVD-soittimia vuosikausiin.

Radiotakaan minulla ei periaatteessa ole, koska kuuntelen Spotifyä verkkokaiuttimesta. Toki minulla on makuuhuoneessa Philipsin herätyskello radiolla, mutta senkin kanssa herätään mukavasti summeriin. Toki jonkunlainen radio on aina hyvä olla, koska sieltä tulee joskus erilaisia tiedotteita. Tuollainen pikkuradio riittää minulle. Televisiotakaan en alkuun halunnut edes hommata, koska läppärillä pärjäsi niin hyvin. Sitten tulin toisiin päätöksiin, mikä on toki televisiokauppiaan etu.

Huomasin nimittäin Netflix-verkkotelevision ja se tuntui mielekkäältä ja parempi 7 Mbps Full HD -laatu houkutteli siinä eniten. Hankintaa en ole oikeastaan koskaan katunut. Päin vastoin, nyt normaalista televisiosta etsii Smart-TV-valikkoa esimerkiksi vierailla ollessa, toistaiseksi olen joutunut tyytymään iPadiin näissä tilanteissa. Netflixissä eivät jugurttimainokset häiritse. Tarjonta saisi kyllä olla laajempaa, varsinkin uusimpien kausien kohdalla. Toistaiseksi menen juuri näin.

Turha krääsä vähenee siis jo suoratoiston avulla. Paitsi että elektroniikka siihen liittyen katoaa tarpeettomana, myös CD- ja DVD-levyjen säilöminen on nykyisin täysin turhaa. Eikä edes löydy yhtäkään näiltä seuduilta. Oletko koskaan etsinyt sitä yhtä CD-levyä kaapista kaappiin? Miltä tuntuu, kun edelläkävijät kuuntelevat sitä jo napin painalluksella? Internetyhteyden hitaus ei voi olla enää syypää valintaasi, sillä nykyään jo mobiiliverkon kautta musiikki soi häiriöttömästi.

Loppusanat

Onko kodissasi mitään turhaa? Mieti tarvitsetko kaikkea tätä roinaa? Lisäksi kannattaa miettiä näitä jo ostoskeskuksessa. Onko vaatteille oikeasti näin suurta tarvetta? Ja onko minulla sittenkin tarpeeksi hyvä läppäri? Älä kilpaile siitä, kenellä on eniten vaan sitä, kenellä on vähiten. Nyt muodissa on yksinkertaisuus, ei tavaroiden sekamelska. Sen lisäksi että koti säilyy kotina, rahaa säästyy myös. Miksi ostaa uutta puhelinta, jos edellinenkin toimii? Älä juokse kauppaan, koska joku käskee.

Viihde-sopimushan minulla on jo vuoden vanha, itse asiassa muutama kuukausi vanhempikin, mutta hainkin sen alunperinkin pelkästään nettiyhteyttä varten. Se ajaa asian siinä tänä päivänäkin. Vielä on avointa se, että mitä teen sopimuskauden lähestyessä loppuaan. Se on varmaa, että määräaikaisuuden porkkanaan en aio sitoutua. Viihde-boksi on toistaiseksi varastossa säilössä. Heitän sen kierrätykseen luultavasti sopimuksen päättyessä. Ehkä jopa lasken nopeutta sopimuksessa.

Siitä eteenpäin jatkan samaisella kiinteällä laajakaistalla. Joko entisen sopimuksen voimin, tai vaihdan sen Saunalahden puolelle, ilman Viihde-ekstraa. Hankintavaiheessahan noin pelkkä nettiyhteys oli halvin näin, nyt myös Saunalahdelta saa samaan hintaan pelkän kiinteän samalla nopeudella. Joka tapauksessa Viihteen lisäboksi on melko turha sellaiselle, joka ei televisiota katsele normaaleilta kanavilta. Se on ajanhukkaa. Lisäksi 100 Mb/s -netti on ollut hieman liikaa minulle.

Mainoksien sijasta katson mieluummin hieman ohjelmaakin. Lisäksi tämän saman muutoksen aikana sain siivottua tason. Yllättävän paljon pölyä kertyy television alle! Kannattaa joskus siivota ihan huvin vuoksikin. Samalla voit itsekin miettiä kannattaako pitää laitteita verkkovirrassa, joita et koskaan edes käytä, valmiustilakin kuluttaa vuositasolla energiaa. Viihteen boksi oli kaiken lisäksi tosi kuuma valmiustilassakin - virrankulutus? Olisi pitänyt varmaan mitata joskus.

Krääsästä kannattaa siis luopua, jos haluaa elää kotoisasti. Minulla elektroniikka on minimissään. Kaiken maailman Apple-TV:itä, Chromeboxeja, leivänpaahtimia, vohvelirautoja ja muita vähemmän kiinnostavia turhakkeita minulla ei ole koskaan ollutkaan. Puhumattakaan mistään tarpeettomista vuosien vanhoista pieniksi käyneistä takeista. Haluatko todella hukkua tavaraan? Minulle vain kyllin siisti elämä on laiffii. Ja kun on aika mennä, jonkun on hoidettava tavarapaljoutesi kuntoon.

Kommentit