Pohjoismaat rakastuivat suoratoistoon

Musiikin suoratoisto
Pohjoismaihin suoratoistopalvelu Spotify on saapunut ensimmäisenä vuonna 2008. Skandinavia onkin käytännössä Spotifyn tuottoisimpia alueita - paljon käyttäjiä ja moni maksaa tästä loputtomasta musiikin ilosta. Itse olen maksanut Spotifystä joulukuusta 2010.

Etenkin täällä Suomessa tuntuu, että lähes jokaisella musiikkialustana on Spotify tai vastaava suoratoistopalvelu. Rdio, Deezer ja onhan näitä muitakin - kaikki maksavat oikeudenhaltijoille. Miksi ostaa musiikkia yksitellen, jos kaiken voi saada kymmenellä eurolla kuussa? Tykkäävätkö levy-yhtiötkään tästä? Entä missä suoratoisto on huono juttu? Ja mitä hyötyä kappaleiden ostamisesta on? Lue se tästä!

Suoratoisto on helppokäyttöisyyttä

Se toimii kyllä niin yksinkertaisesti, että moni on niin sanotusti koukuttunut siihen. Minä kuulun siihen joukkoon. Se missä suoratoisto on parempaa, on juurikin tämä helppokäyttöisyys. Siihen on vain jotenkin tottunut, että kympillä kuussa saat rajoituksetta musiikkia, saat valita sen makusi mukaan, äänenlaatu on paras mahdollinen ja saat uudenkin musiikin yleensä jo julkaisupäiväksi. Miksi kukaan ostaisi siis musiikkia enää? Kokeilunhaluinen säästää tilauspassilla.

Yksi asia Spotifyssä on myös hyvä: se on tilava. Siinä on miljoonia kappaleita pienessä älypuhelimessa, vaikka vapaata muistia kännykässä olisikin enää vain muutaman gigatavun verran, musiikki ei myöskään huku muistikortin hajotessa. Sinun ei siis tarvitse tehdä varmuuskopioita, Spotify tekee sen puolestasi. Suoratoisto vaatii toki internetyhteyden. Onneksi täällä Suomessa ne ovat rajoittamattomia - vaikka nopeus onkin välillä hitaanoloinen. Oli Elisa tai DNA, musiikki ei lopu.

3G-verkon korkeasta vasteajasta huolimatta musiikki soi mukavasti ja osa tietenkin on jo valmiina välimuistissa, jos on viime aikoina jo toistanut samaa kappaletta, toki biisejä voi ladata myös Offline-tilaan maksullisessa versiossa. Spotify siis soi vaikka Lapin peräkylissä - jos vain mobiiliyhteys antaa kaistaa. Saunalahden liittymäni on 21 Mbps ja se voisi kyllä toimia nopeamminkin ruuhka-aikaan, mutta koska striimi soi, olen tyytyväinen! Ilman musiikkia ei kukaan pärjää.

Itselleni tuohon Spotifyyn siirtyminen on tarkoittanut myös muita etuja. Uskon, että monelle muillekin siitä on samaa hyötyä. Ensinnäkin se on halpa ja laillinen. Sitten musiikkisi on Spotify-kaiuttimessa, tietokoneessa, puhelimessa ja tabletissa. Se on kaikkialla ilman että sitä tarvitsee siirtää, varastoida, päivittää, organisoida tai tägätä. Vaaditaan vain internetyhteys. Kiinteä kotona, mobiili kylillä. Yksinkertaisesti. Kuka jaksaa enää USB-johtoja tänä päivänä?

Saat albumin hinnalla kuukaudeksi rajoittamatonta musiikkia henkilökohtaiseen käyttöön. Voit samaan hintaan olla sosiaalinen - jaat vaan linkin biisiin kaverillesi ja se soi. Ei voisi olla asia helpompaa. Ennen sama tehtiin Messengerissä lähettämällä. Spotify on myös laillinen ja se maksaa oikeudenhaltijoille korvauksia soitetusta musiikista. Se maksaa kaikista soittokerroista, joten Spotifyllä tuet artisteja, levy-yhtiöitä ja muita musiikin tekoon osallistuneita vuodesta toiseen.

Spotify on myös selkeä käyttää, suomeksi ja se on niin suosittu, että naapurillasikin voi olla sellainen. Spotifyssä voit myös tehdä omia soittolistoja ja kokoelmia, vaikket musiikkia omistaisikaan. Kaikki mitä saat Spotifyltä, vuokrattavissa joko ilmaiseksi tai maksua vastaan, maksullinen tilaus on monipuolisempi. Huono puoli siinä onkin se, että huomenna jokin suosikeistasi saattaakin olla poissa. Onneksi löydät tilalle sata muuta kappaletta, joista saattaisit pitää enemmänkin.

Kappaleosto on omistamista

Jos haluat järjestellä persoonallisia kokoelmia, omilla ehdoilla, on musiikin ostaminen digitaalisena mukava juttu. Ostamalla biisin tarvitset siltikin internetyhteyden, mutta vain ladataksesi kappaleen tietokoneellesi ja sieltä sitten jo kaapelin avulla kännykkään. Suurin ongelma tuossa onkin se vaiva, jonka täytyy nähdä, järjestellessä kokoelma jotenkin siististi ja helposti käytettäväksi. Suoratoistossa tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole. Se siis helpottaa arkeasi, kun yksi huoli on poissa.

Kappaleiden ostaminen myös siinä mielessä hyvää, että ostettuasi kappaleen, se on sinulla vuosienkin päästä. Suoratoistossa levy-yhtiö tai artisti voivat päättää julkaistavista ja pois vedettävistä kappaleista. Levy-yhtiöllä ehkä enemmän sanaa tuossa. Omistaminen tuo myös muita hommia, sen lisäksi että joudut musiikkia siirtämään manuaalisesti, tarvitset hyvän varmuuskopion kokoelmastasi. Se on kuitenkin nykyisin helppoa, kun tarjolla on automatisoituja ohjelmia sellaiseen.

Osto on kuitenkin tukemista. Maksettuasi biisistä 1,29 euroa, osa menee myyjälle, osa levy-yhtiölle, osa mahdolliselle jakelijalle ja muu siivu artistille tai muille biisin tekoon osallistuneille. Se on enemmän kuin mitä Spotify maksaa yhdestä suoratoistosta. Se on summana kertaluonteinen ja vaikka soittaisit biisiä kerran joka päivä 15 vuoden ajan, maksoit siitä 1,29 euroa. Spotifyssä joka striimistä tilitys menee vuodesta toiseen ja tästä syystä Spotify voi olla jopa arvokkaampi artistille tuloissa.

Mielestäni suoratoisto maksaa paremmin ja heidän maksunsa vain kohenevat vuodesta toiseen. Se onkin tulevaisuuden musiikin kuuntelumalli. Nykyään se on vielä edelläkävijöillä. Musiikin omistaminen on myös siksi huonoa, että tarvitset paljon tilaa, jotta voit kuskata kokoelmaasi kuntosalille. Markkinoilla ns. mp3-soittimet ovat kallis ja kuoleva vara ja suurimmatkin tarjoavat vain korkeintaan 16 gigatavua tilaa (Verkkokauppa.com). Miksi ostaa näitä?

Suosituin tapa onkin nykyisin Android-puhelin, johon saa lisätilaa muistikortein. Mutta silloin kun sinulla on älypuhelin, sitä jo löytää itsensä kuuntelevansa ilmaista Spotifyä. Monelle sekin on riittävä palvelu. On siis selvä, että tyydyttääkseen päivän musiikillisen nälän, musiikin ostaja joutuu vinguttamaan pankkikorttia tai vähintään Paypalia. Suoratoiston edelläkävijä sen sijaan vain hakee kuunneltavaa maksamatta siitä ekstraa Google Musiikista tai ihan Deezeristä.

Monilla on sellainen mielikuva, että vain ostamalla kappaleita saa parhaimman äänenlaadun. Nykyisin esimerkiksi Spotifyssä tai Google Musiikissa aivan kaikki biisit ovat 320kbps, joten asia ei nykyään ole näin. Musiikin osto on siis loistava vaihtoehto sellaiselle, joka tykkää persoonallisesta kokoelmasta. Kokoelmasta, joissa ei ole aivan kaikkea, vain oman maun musiikkia. Jos pelkistetympi kokoelma toimii ihan hyvin, Spotifyn soittolista ajaa periaatteessa saman asian.

Loppusanat

Vaikka suoratoistossa on puutteita, siinä missä biisien ostossakin, jokainen tapa kuluttaa musiikkia löytää varmasti faninsa. Näyttää kuitenkin siltä, että Skandinavian ihmiset ovat rakastuneet suoratoistoon. Se on jopa ollut levy-yhtiöiden mieleen, sillä helppokäyttöinen ja laillinen palvelu on ollut minustakin niin paljon parempaa, että lakkasin lataamasta musiikkia Zippysharesta jo Spotifyn tullessa markkinoille vuonna 2008. Kuuntelemalla laillisesti edistän musiikin syntyä.

Toiset vaativat vinyylin verran, tai ainakin CD-levyllisen verran, musiikkia päiviinsä. Vinyylit ovatkin nykyään nousseet pintaan joidenkin keskuudessa. On se vain hieno fiilis ottaa kiekko käteensä ja laittaa se soimaan. Teknomusiikissa tällainen ei kuitenkaan toimi, koska valtavirrasta poikkeavaa musiikkia ei kannata laittaa levyihin ja kansiin. Näidenkin levy-yhtiöt rakastavat suoratoistoa, se on oiva tuloväylä siinä missä digitaalinen myyntikin. Ja sellainen tapa tilittää rahaa aina.

Minkä vanhat eivät osaa, sen nuoret jo taittaa. Hyvin monella nuorella suoratoisto onkin jo arkipäivää ja radio onkin mielestämme kuoleva voimavara. On hienoa, että musiikkia saa ilmaiseksi. Sellainenkaan kuuntelu ei tarkoita laittomuuksia, sillä Spotifyn mainostajat maksavat ilmaiskäyttäjien kuuntelut. Oikeudenhaltijat saavat siis siitäkin osansa. Jos kuitenkin tykkäät musiikista yhtä paljon kuin minä, kymmenen euroa kuussa ei ole paha sijoitus. Eikä se ole vielä köyhdyttänyt ketään!

Kommentit