Silitysrauta vaihtoon (Gigantin hintatakuu)

Silitysrauta ja hintatakuu
Gigantin hintatakuuta ei juuri enää mainosteta - syystä. Miksi tarjota tuotetta samaan hintaan, jos ostaja ei edes tiedä halvemmasta hinnasta, tai ei jaksa enää kaupan jälkeen vaivautua. Moni voi ajatella, että alennuksen pyytäminen olisi noloa tai jopa täysin turhaa.

Näinhän se ei ole ja oma tapaus liittyy siihen, että aiemmin ostin imurin rikki menneen tilalle. Kahdeksanvuotias pioneeri sammui ja jollain sitä siivousta oli jatkettava. Oikeastaan tarjouksien odottamiseen ei ollut aikaa. Myöhemmin seuraavassa Gigantin mainoslehdessä imuri olikin 79 euroa ja itse maksoin 99 euroa. Myymälässä kävin ja kassalla sain 20 euron hyvityksen. Käytin sen sitten suoraan silitysrautaan.

Silitysrauta hajoaisi seuraavaksi?

Imurin ostin samaan aikaan silitysraudan kanssa ja ne ovatkin samanikäisiä. Vaikka vanha silitysrauta vielä toimi kahdeksanvuotiaana, se saattaisi mennä rikki kuitenkin jo lähiaikoina, muutenkin rauta oli pohjastaan ruostunut. Jo ennen bussimatkaa tilasin Electroluxin mustan silitysraudan noudettavaksi. Tarkoitus oli, että jos saan hinnanalennuksen, niin käyn noukkimassa silitysraudan mukaani. Muussa tapauksessa ostaisin muualta. Tämä suunnitelma on Gigantin pahin vihollinen.

Malli on Electrolux EDB5110PB. Gigantilla ei tietenkään ole varaa menettää hyvän asiakkaan, joka on ostanut lähes kaiken elektroniikan sieltä, vuosien varrelta. Alennuksen sai vain näyttämällä mainosta ja hinta-alennuksen olisi saanut myös rahana takaisin alkuperäisellä maksutavalla. Laitoin sen kuitenkin hyvittämään silitysrautaostostani. Joskus muistan Gigantin myyneen hiustenleikkuukoneen Verkkokauppa.comin hintaan. Tutut taas saivat pesukoneen oston jälkeen seuraavan viikon tarjoushintaan vain käymällä Gigantissa heidän oman mainoslehden kanssa.

Hintatakuu toimii lähes poikkeuksetta jo ennen ostotapahtumaa ja vielä 30 päivää sen jälkeen. Tämä hintatakuu on toiminut jopa Gigantin mainontaan. Miksi nähdä vaivaa imurin palauttamisessa, että saa uudella hinnalla, jos voi vain tiedustella sitä alennusta jälkikäteen? Imuri on ollut todella hyvä apu siivouksessa ja sitä en kyllä toiseen edes vaihtaisi. Tuolla 79 euron hinnalla ei parempaa voi edes saada. Mistään. Electroluxin kodinkoneet ovat kaikki kestäneet minulla useita vuosia.

Aiempi rauta tykkäsi viime aikoina myös vuotaa vettä silittäessä, joten se oli yksi ikääntymisen merkki. Uudessa raudassa silitettäessä vettä ei roisku käytettäessä höyrytoimintoa ja vaatteet ovatkin silittäessä kuivat, mutta suorat. Juuri sellaisten vaatteiden tulee ollakin silityksen jälkeen. Ainoa miinus raudassa on se, että sen johto on edellistä metrin lyhyempi. Noin kahden metrin johto ei riitä kaikkiin tilanteisiin. Kannattaa siis rohkeasti puhua hinnoista myös kaupan jälkeen. Gigantissa tuo hintatakuu toimii edelleen, vaikkei sitä mainosteta juurikaan. Ja palautusoikeus on aina.

Tässä tämä johdon pituus kuitenkaan ole ongelma, sillä pistorasia on aina silityspisteen lähellä, eikä johto enää roiku jaloissa. Tässä ei myöskään ole paljoa hintaa. Maksoin 56,90 euroa ja alennuksen jälkeen 36,90 euroa. Ei tuo nyt varmasti ole mikään Premium-rauta, mutta se hoitaa tehtävänsä mainiosti yksin asuvan taloudessa. Säätöjä ja turvaominaisuuksia on myös tarpeeksi. Tässä ei myöskään ole kullattuja kulmia hintaa nostamassa. Todella tyytyväinen Gigantin palveluun.

Uuden raudan pohja liikkuu helposti ja vaatteista tulee sileitä. Pyyhkeet on hauska ripustaa ilman ainoatakaan ryppyä. Rauta on myös kevyt, mutta se ei natise mistään kohdasta, eikä ole mitenkään halvanoloinen. Varsinkin kun silitystulos on näinkin hyvä, sitä miettii, että miksi niin monet maksavat silitysraudoistaan satasen tai kaksi? Sehän on selvää, ettei 15 euron silityslaudalla tee mitään, mutta keskihinta 50 euron molemmin puolin toimii. Rahakaan ei puussa kasva, joten jokaisesta eurosta kannattaa nähdä vaivaa, olitpa sitten tyytymätön hintaan tai lopettamassa palveluita.

Loppusanat

Viime aikoina, tai vuosina oikeastaan jo, olen yrittänyt ostaa elektroniikkaa lähinnä Gigantista ja Markantalosta. Siellä systeemi toimii - vaikka tuote olisi toimiva, mutta ei vastaa odotuksia, sen mukisematta voi palauttaa. Hintatakuu myös toimii, jos osaa kysyä. Välillä on ollut myös tinkimisvaraa, muistan sen kun olin hankkimassa joskus teininä kuulokkeet pikkubudjetilla, enkä halunnut ihan halvinta mallia. Jos ei tuppisuuna liiku, niin kaikki tuntuu onnistuvan Gigantissa.

Vanha silitysrauta meni Gigantin kautta kierrätykseen. Vaikka 20 euroa voisikin tuntua siedettävältä menetykseltä, on se monille kuitenkin iso raha. Kannattaa siis pyytää alennusta, ainakin Gigantissa. Tuo on yksi syy, minkä takia ostelen paljon Gigantista tai Markantalosta. Myös takuu siellä on aina pelannut, eikä anneta mitään lahjakortteja liikkeeseen, vaan rahat palautetaan alkuperäisellä maksutavalla. Verkkokauppa.comissa takuu ontuu aina ja palautus on vaihtelevaa.

Välillä tuntuu siltä, että asiat rullaavat sielläkin eteenpäin, mutta rahana ei palautusta saa. Viimeisimmät olen saanut vain lahjakorttina. Ei oikein mielekästä kuluttaa rahaa samaan puljuun, jos mahdollisissa tulevissa takuubileissä, saa taas lahjakorttina rahat. Paljon huonommin verkkokauppa on kuitenkin hoitanut takuujuttujaan vuosia sitten ja siitä ovat kyllä petranneet. Vielä kehitettävää kuitenkin olisi kääntämään takkiani Gigantin hyvin toimivasta tuote- ja hintatakuusta.

Kommentit