Tervetuloa kotivakuutus

Kotivakuutus kotiin
Kotivakuutus ei ole minkään lain mukaan pakollinen, mutta sen hankintaa suositellaan myös vuokra-asuntoon. Vuokra-asujan puolesta taloyhtiö on jo vakuuttanut rakennuksen, mutta jos jotain tapahtuu, sieltä on turha huudella korvauksia omalle omaisuudelle.

Monessa vuokrasopimuksessa yksi edellytys asunnon saannille onkin asianmukainen kotivakuutus. Joissakin vuokrafirmoissa tätä valvotaan tarkemmin ja joissakin huterammin. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole kohtuutonta, sillä vakuutus maksaa halvimmillaankin noin kympin kuukaudessa. Vahingon sattuessa on kuitenkin jo liian myöhäistä hankkia kotivakuutusta. Tee se siis ajoissa ja toimi juuri niin kuin vuokranantaja vaatii!

Kotivakuutusta ei ole pakko ottaa

Laissa ei ole kohtaa, jonka mukaan jokaisella tulisi olla kotivakuutus. Siitä huolimatta enemmistöltä sellainen löytyy. Sen sijaan autovakuutus on kirjattu pakollisena lakiin, edellyttäen siis, että omistaa tällaisen ajoneuvon. Laki myös vaatii palovaroitinta jokaiseen asuntoon ja sen hankinta ja ylläpito kuuluu vuokra-asunnossa asukkaalle itse. Kotivakuutuksen hankinnan yhteydessä palovaroittimen olemassaolo on syytä tarkistaa. Isännöitsijä ei tätä puolestasi tee!

Vaikka kotivakuutus ei ole kirjattu pakolliseksi, vuokranantajat vaativat sitä. Kotivakuutus tuo turvaa molemmille. Omakotitaloasujille on omia vakuutuksia, sillä heidän on vakuutettava omaisuuden lisäksi myös kiinteistö. Vuokralla onkin siitä hyvä asua, että kiinteistön vakuuttaa vuokranantaja itse ja veloittaa siitä vuokrassa, asukkaana pääset vähemmällä. Tämä ei kuitenkaan tee kotivakuutusta irtaimistolle hyödyttömäksi. Oman vakuutuksen hain Ifiltä tarjouksien takia.

Vakuutuksen simppeli Perus-turva on halvin, mutta myös melko laaja, lisäksi ensimmäisestä vuodesta sai kymmenen prosenttia pois. Yksi merkittävin etu sai hyppäämään keikkaan mukaan ja se ei ole mitään kosmetiikkaa: jos ottaa sieltä yhdenkin vakuutuksen ja siirtää laskutuksen nettiin e-laskuksi tai sähköpostimuistutukseksi, saa jatkuvana etuna lähes kymmenen euroa vuosittaisesta laskusta pois. Se on paljon se. Käytän myös tätä vakuutusta edelleen, koska se on edullinen.

Lisäksi kolmas asia oli se, että jokaisesta korvauksettomasta vuodesta, saa tuntuvaa alennusta omavastuuosaan tulevaan mahdolliseen korvaushakemukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hyödyt siitä, kun kotonasi ei tapahdu mitään yllättävää. Vakuutuksien maksu ei tunnu niin turhalta, sillä seuraavaan mahdolliseen tapahtumaan saa omavastuuosaa leikattua. Tätä voi tarvita esimerkiksi sitten, kun virtapiikki rikkoo kalliin television. Ottaisin omavastuun mahdollisimman suurena.

Tämän luultavasti korjaan seuraavalla vakuutuskaudella, sillä se halventaa maksuja entisestään. Kotivakuutuksen ottaminen ei tarkoita sitä, että tästä eteenpäin voit elää kuin sika, esimerkiksi tiedostaen tehtyjä vahinkoja eivät korvaa. Ehdot kannattaa lukea, että mihin sitoutuu, koska tarkemmat tiedot ovat aina pitkissä ehdoissa. Päällepäin mikä tahansa vakuutus voi näyttää hyvältä, mutta vasta sopimusehdot kertovat korvaako vakuutus ulkomailla varastetun lukitun polkupyörän.

Turhasta ei kannata maksaa

Itseäni pisti silmään Ifillä, sekä monissa muissakin yhtiöissä, muutaman valinnan vakuutukset. Perusvakuutus korvaa yleensä kaikkea tarpeellista, mutta pari muuta tuovat vain vähän etuja. Ifin tapauksessa keskimmäinen kotivakuutus korvaa omaisuutta kaikenlaisissa rikkoutumisissa. Normaalissa vakuutuksessa vikatilanteet korvataan vain tietyissä tapauksissa, kuten tulipalon, vesivahingon, sähkövian, varkauden ja ilkivallan vuoksi, juuri niin oli myös Turvassa.

Astetta kalliimpi vakuutus lupaa seuraavaa: korvaamme rikkoutuneen elektroniikan kaikissa tilanteissa, myös silloin kun imuroidessasi pudotat television tasoltaan, tai kun kännykkä putoaa lattialle ja hajoaa korjauskelvottomaksi. Rupesin kuitenkin miettimään, että miksi koskaan pudottaisin imuroidessa televisiota tasoltaan? Näin ei ole käynyt koskaan tähänkään asti - ja imuroin joka viikko! Saman voisi sanoa puhelimesta, en rupea maksamaan lisää Ifin pelottelusta.

Tässä on yksi ongelma: vakuutuksessa on yleensä 150 euron omavastuu. Omavastuu on summa, jonka joudut itse korvaamaan rikki menneestä tai varastetusta tavarasta ja loput kustantaa vakuutusyhtiö. Jos pudotat satasen puhelimen lattialle, niin kaiken järjen mukaan vakuutusyhtiöön ei ole mitään asiaa, tuossa tilanteessa. Uusi hankitaan kaupasta. Toki jos minulla olisi iPhone... Lisähinta olisi hukkainvestointi useimmille ihmisille ja 200 euron omavastuu puoltaa valintaa enemmän.

Ehdoissa, aivan niin, niissä pidemmissä muutenkin lukee asiasta tarkemmin. Koska tuote vanhenee vuosi vuodelta, mitä vanhempi tuote on - sitä vähemmän siitä saa korvauksia. Esimerkiksi kymmenen vuoden vanhasta televisiosta tuskin saa kauheasti korvauksia, viisainta onkin ostaa uusi televisio omakustanteisesti. Omavastuu myös vaatii, että tuotteet ovat yli 150 euron arvoisia, että niistä voisi olla yhteydessä vakuutusyhtiöön. Mitä pienempi omavastuu, sen suurempi lasku.

Yksi asia, mikä on mainitsemisen arvoinen, on takuu. Jokaisella tuotteella on lakisääteinen kahden vuoden takuu. Takuu ei toki korvaa virheitä, jotka syntyvät tuotteen vääränlaisesta käytöstä, mutta se korjaa kyllä yleisimmät normaalit vikatilanteet. Lisäksi vakuutusehdoissa lukee, että ensisijaisesti asia käsitellään valmistajan takuun kautta, näin ollen periaatteessa, kalliimpi vakuutus ei tuokaan mitään lisää? Paitsi jos samaistut pelotteluun, että puhelin saattaa tippua huomenna.

Loppusanat

Takuusta huolimatta tuotteissa on virhevastuu, esimerkiksi pesukoneen tulisi kestää enemmän kuin kaksi vuotta, yhä vähemmän käypiä syitä tilata kalliimpi vakuutus. Chat-myyjä yritti toki sellaisen mukaan ujuttaa, mutta kerroin, että tarkoituksella en tavaraa pudottele. Sinä itse olet kuitenkin paras asiantuntiija päättämään omista asioistasi. Itse en laajempaa omaisuusvakuutusta suosittele. Jos viisivuotias pesukone menee rikki, ostetaan uusi. Eivät alennuksissa paljoa maksa.

Tavaran arvo laskee ja vakuutusyhtiössäkin on tuotekohtaisia taulukoita. Usein tavarasta ei kannata valittaa vakuutusyhtiön kautta - korvaukset voivat olla mitättömiä. Sen sijaan, jos vuokra-asuntoosi tulee putkiremontti ja joudut muuttamaan väliaikaisesti pois, vakuutusyhtiö korvaa tilapäisen asumisen kulut. Puhumattakaan siis jo siitä, että virtapiikki rikkoo rakkaan läppärisi tai lukittu pyöräsi varastetaan kaupan pihalta. Vakuutus ei ole minusta suuri raha huolettomuudesta arjessa.

Itse asun vuokralla jo vuodesta 2012, mutta kotivakuutusta minulla ei ole ollut. Se piti hankkia jo aiemmin, mutta se aina jäi syystä tai toisesta pois. Eihän sitä tähänkään asti ole mitään sattunut, mutta elämästä nyt ei koskaan tiedä, mitä jos tulevalla Ruotsin matkalla iPad varastetaan? Silloin minun on jo liian myöhästä hankkia kotivakuutusta vaatien iPadiani takaisin uutena. Se on kuitenkin selvää: vakuutuksissakaan ei kannata maksaa turhasta! Aloita vaikka omavastuun osuudesta!

Kommentit