Käytetylläkin tavaralla on hintansa

iPadin myynti
Joskus sitä saattaa huomata, että vuosi sitten ostettu tavara onkin vähässä käytössä nyt. Ajattelin kokeeksi pistää iPadin myyntiin ja tiukkana hintana oli 250 euroa. Niin, juuri näin paljon voisi pyytää hyvin hoidetusta tabista suojineen kaikkineen. Eikä minulla ollut kiire myydä.

Ostohinta tällä oli 350 euroa, siis itse laite ja suoja päälle, joten vuodessa sadan euron arvonalennus on hyväksyttävä. Android-tabletista ei edes saisi niin paljoa irti, koska ne eivät säilytä arvoaan niin hyvin. Eikä tämä ole kuin vasta kesäkuussa vuoden vanha. Vastaanotto palvelussa Tori.fi oli ilmoitukselle tylyä. Kukaan ei halunnut maksaa 250 euroa. Siitäkin, ettei halua mitään vaihdossa, olisi pitänyt ilmoittaa suurin kirjaimin.

Halvalla ei myydä kannata

Tietenkin ensimmäisenä ehdotetaan ihan vitsinä alempaa hintaa. Julkaisun jälkeen Pete saman tien halusi ostaa tämän 200 eurolla. En ole vaivautunut edes vastaamaan, että hei - pyyntihinta näkyy kyllä ilmoituksessa! Tuntia myöhemmin samaa temppua yritti Tero. Hintakin oli yllättäen sama - miksi kukaan ei ostaisi hyvän tuotteen pyyntihinnalla? Ilmoituskin kertoi, että tuote on uudenveroinen, naarmuton komeus - hyvin käytetty ja takuuta vielä noin vuoden voimassa.

Vaan eipä jäänyt tähän - iltamaisemissa sain jo viestin, että hieno laitos - mutta kiinnostaako vaihto Xboxiin, Gta 4 -peliin ja on myös pari muuta peliä lisäksi. Hei, tiedätkö mitä? Saattaisin ehkä kiinnostua, jos kertoisit minkä mallin Xbox, kuinka vanha ja sitä rataa. Ihan toimimatonta jätettä ei täällä huolitakaan. Olisihan sen pitänyt toki ilmoituksessa mainita - vaan kun ei taida kissankokoiset kirjaimetkaan näille riittää: joka kerta tulee hupiviestejä. Pahalta tuntui.

Eikö tämä tavara myy koskaan. Jussi oli seuraava kokelas. Hänen mielestä 250 tabletista on liikaa, Verkkokauppa.comista kun hän saisi uuden HP:n Celeron-läppärin. Oi kun kiva, sehän näyttääkin iPadilta! Nyt ollut ostorintamalla hiljaa - huonokaan hinta ei ole, sillä monet myyvät elämää kokeneempaa iPad 4 -laitetta naarmujen kera 220 eurolla. Ehkä tänään oli vain huono päivä tai sitten tämä kertoo vain sen että hyvästä ei kannata luopua - ainakaan liian halvalla.

Kun katselee Tori.fi:n monipuolista tarjontaa, niin ihmiset myyvät kaikenlaista - myös iPadeja - joskus ihan törkeään hintaan. Mutta aina tuote ei myy tarkoin valitulla hinnallakaan. Puhumattakaan jo siitä, että joku ostaisi ylihinnoiteltua. Jos joku ei ole valmis ostamaan tuotetta pyyntihinnalla, voi mielestäni jättää ilmoitukseen vastaamatta. Onhan se nyt selvää, että alle vuoden iPad ei alle 250 euron lähde. Ei tämä sentään Androidilta näytä! Enkä edes myy rikkinäistä tai kulunutta.

Loppusanat

iPadin myynti ei olekaan helppoa ainakaan Tori.fi:ssä. Sen pitäisi olla reilusti alihinnoiteltu eli 200 euroa, että se kävisi kaupaksi ja siitäkin huolimatta ihmiset laittaisivat hupitarjouksia, myytkö 150 eurolla. Loputon kierre ja on parempi vain tyytyä tavaraansa. Ehkäpä iPadille on taas enempikin käyttöä kesemmällä. Nyt se on ollut käytännössä vain harvoin kotona käytössä. Toisaalta nyt tiedän - ehkä voisin harjoitella makuuhuoneen sohvalla iPadin kanssa.

Siinä olisikin mukava surffailukone ennen nukkumaanmenoa tai sitten katsoisin sieltä pikaisia uutisia heräämiseni jälkeen. Mikään ei ole täysin turhaa, mutta niin tyhmää porukkaa ei sentään olekaan, joka myisi laatukamaa alihintaan. Tämän luulisi myös Tori-käyttäjänkin tietävän. Pelkästään iPad 4 -haulla löytyisi monta hintaa laitteelle. Jos tarjotaan uudenveroista kaveria, pitää siitä olla valmis maksamaankin. Nyt ja vielä huomennakin. Tarjosin myös takuuta.

Kommentit