Kannettava matkaan tyhjään lentoasemabussiin

Uusi Toshiban tietokone
Kannettava on nyt hommattu. Edellinen tietokone täytti jo vuosia. Jonkun verran tottumista Windows 8 -versioon, mutta tässä sitä mennään taas kohti uusia elämyksiä. Gigantissa oli myös tätä konetta esillä, joten ajattelin ensin koeajaa sitä tositoimissa. Suoraan kaupassa kuin kotonani.

Ihan täyttä vauhtia en saanut, sillä olen jakanut netin puhelimestani. Vapaita langattomia verkkoja ei Gigantin myymälästä löytynyt. Siitä miinusta, koska tietokoneen testailu hankaloitui. Tykästyin koneen nopeuteen jo siellä ja vähän ajan päästä tuli myyjä kyselemään olisinko hakenut apua. Kerroin, että tuosta mallista musta versio olisi varattu noutoon - hän sanoi, että onnistuu. Haen paperit kuntoon. Sen jälkeen myyjä kertoi ominaisuuksista.

Uusia elämyksiä, mukavaa matkaa

Tähän saa uuden Windowsin tulevaisuudessa ilmaiseksi. Siitäkin oli puhetta: koneessa SSD, paljon RAMia ja neliydinprosessori - kauppoja oli vaikea olla tekemättä. Entinen tietokone on näyttöpaneelistaan rikki. Konekauppa oli odotettua hintavampi, mutta kyllä sen nyt huomaa - rahalle sai vastinetta. Toshiba käynnistyy SSD:n takia käyttökuntoon kymmenessä sekunnissa ja sammutus on yhtä nopeaa. Lisäksi kone on hiljainen ja kevyt sylissä. Ehkä voisi olla metallisempi.

Myös virtapiuha oli yllättävän pieni edelliseen verrattuna. Paljon on siis tekniikka kehittynyt. Kone on niin kevyt, ettei sitä edes juurikaan tunne sylissä. Nyt on siis mukavampi surffailla, ai niin tässä on vieläpä tuo Spotify, voi miten ihanaa! Kuulokkeitakaan ei tarvitse, sillä Android-kuulokkeet toimivat tässä erinomaisesti tarjoten muhkean bassotoistonkin. Samat kuulokkeet siis puhelimessa ja kannettavassa eikä johtokaan ole tiellä! Mahtavaa, oikein mahtavaa.

Kaupasta poistuin 499 euroa köyhempänä, mutta oli kyllä rahansa arvoinen kone. Bussia piti odottaa muutaman minuutin, koska juoksin bussia kiinni, mutta sitten muistin sen tärkeän - juuri se bussi menee eri pysäkin kautta. Juoksin siis aivan turhaan! Onneksi siihen juoksemaani pysäkkiin tuli alle viidessä minuutissa Hervannan bussi. Ihan loppuun asti en sentään mennyt vaan jäin pois jo Keskustorilla. Sieltä kävellen lentoaseman (1A) bussiin. Matka jatkui siitä eteenpäin.

Järkevintä olisi tietysti odottaa 1B-bussia, niin pääsisi kotiovelle asti, mutta minua ei ylimääräinen 700 metrin kävely haittaa yhtään! Hyvää liikuntaa. Sitä paitsi vaikka olin bussissa, tuntui kuin olisin henkilökohtaisessa taksissa, olin nimittäin ainoa lentoaseman bussin matkustaja :D Halvalla pääsee nykytakseilla! Ja niin nopeasti. Ei tänne "maalle" oikeasti paljoa porukkaa mene vaan bussit tyhjenevät jo Tampereen puolella. Se ei ainakaan väärin ole minusta.

Kotona, pienoisen kävelylenkin jälkeen, odotti käyttöönotto. SSD:n takia se sujui mielestäni naurettavan nopeasti ja poistettavia ohjelmiakin oli minimaalisesti. Alle tunnissa sain asennettua ja pahimmat esiasennetut mainossovellukset pois. Kahdessa tunnissa koneeseen oli jo ajettu CCleaner. Toisena päivänä kävin uudestaan läpi sovelluksia ja poistin pienen liudan lisää. Ja ei kuin lisää CCleaneria. On muuten mahtava ohjelma. Eikä maksa mitään.

Nyt tietokone on niin nopea ja kevyt, ettei ehdi kissaakaan sanoa, kun nettiselain jo aukeaa palvelemaan. Kaikki on nopeaa. Ainoastaan Wifi-puoli hitaampi kuin edellisessä, ollen maksimissaan 72.2 Mbps. Sama kuin puhelimessa. Sekin on parannus edellisen koneen Wifiin, joka pääsi kyllä 80 megaan, mutta putosi vähän ajan päästä ihan pohjaan ollen jopa alle 30 Mbps pitkäänkin. Tuo toimii aina maksimissa, 50 megassa. Wifi-puolen sain kuitenkin nopeammaksi.

Se vaati Windowsin asetuksiin menemistä ja Dual Bandin käyttöön ottamista.

Loppusanat

Wifi toimii tässä niin paljon luotettavammin, vaikkakin hitaammin, että olen rullannut Ethernet-johdon kasaan. Ei huomaa eroa onko nopeus 95 megaa vai 50 megaa. Ja kun tosiaan otin käyttöön Dual Bandin, niin koneeseen tulee dataa 95 megalla. Langattomuus antaa monta etua, yksi niistä on liikkumisen vapaus. Viihde minulla on loppuvuoteen, sitten tilaan vaihdon hitaampaan. Esimerkiksi 10/10 olisi varmasti riittävä, mutta myös 50M/10M houkuttelee erityisesti.

Siinä pääsisin jo täysillä hyödyntämään tietokonetta. Eikä se nopeus pahitteeksi ole, silloin kun sitä tarvitsee eniten, vaikkapa tiedostojen latauksessa. Varsinkin jos 27 euron netti kasvaisi vain kuudella eurolla 33 euroon. Nopeus olisi kuitenkin viisinkertainen. Se on kuitenkin selvää, 100M ja 40 euron netti on yksinasuvalle liikaa. Varsinkin, jos mikään laite ei langattomasti sitä edes osaa hyödyntää ja johdot ovat vain tiellä. Toinen vaihtoehto olisi jakaa sitä puhelimesta.

Akunkesto on läppärissä kohdillaan, jopa kuusi tuntia menee helposti normaalikäyttöä, nyt olen paljon koneella ilman piuhaa. Aina mukavassa asennossa. Television poistumista en sen sijaan ole katunut, päinvastoin, yksi laite vähemmän. Laite, joka ei ole ikinä edes päällä. Ilman radiota olen elänyt vuosia, nyt eletään samaa ilman televisiota. Silti, televisiottomuus ei ole hulluutta, vaan kyllähän ohjelmat saa näkymään läppäristä myös. Ja siellä saa valita miten mediaa kuluttaa.

Verkkokauppa.comista hain sitten kympin muistitikun 16 gigatavun muistilla ja loin käyttöjärjestelmän palautusvälineen suhteellisen edullisesti! Sain vielä euron takaisin kympistä. Käyttöohjeessa kyllä luki tähän tyyliin: tietokoneessa on valmiiksi piilotettu osio, jossa palautusosio sijaitsee. Toisaalta kun muistitikun kuitenkin ostin, niin eipä se huono asia ole, ottaa vaikka ihan varmuuden vuoksi toisen palautusmenetelmän. Saahan sen tikun muuhunkin käyttöön toki.

Kommentit