Miksi uutiset ovat isoja?

Patukkaa mukana
Olen lukenut joskus uutisia päivittäin. Muistan perusasiat hyvin - uutiset olivat aina liioiteltuja. Siis lähes aina. Eilen löysin sosiaalisesta mediasta uutissähkeen - osassa Snickers- ja Mars-patukoista on etsintäkuulutus päällä. Ihmiset olivat shokissa tästä asiasta täysin turhaan.

Otsikot ovat toki niin isoja, että sosiaalisessa mediassa moni on kertonut lopettavansa tuotteiden ostamisen välittömästi, koska uutisten mukaan niissä on muovinpaloja. Ihmiset ovat joskus ihmeellisiä ja suorastaan tyhmiä. Kaikkea uskotaan mitä media meille sanoo. Miksi olemme niin helppoja? Miksi uskomme kaikkea tätä?

Miksi emme voisi ajatella selkeästi? Tämä juttu koski pientä erää patukoita, hei!

Ostin vähän patukkaa

Kun sain tiedon tästä tragediasta, ostin heti pari patukkaa. Söin niitä sitten nautinnolla koko illan ja en ole löytänyt sisältä muovia, paperia tai mitään muutakaan. Missä se etsintäkuulutus? Voinko valittaa nyt jonnekin lehdistölle, kun en saanutkaan mainostettuja muovinpalasia tuotteiden mukana? Olen kyllästynyt uutisiin ja vuodesta 2016 en olekaan niitä lukenut lainkaan. Toki niitä edelleen näkee tiivistelminä Facebook-jaossa, mutta en niitä availe. En availe koskaan.

Minä ajattelen selkeästi. En kerro kenellekään mitään muuta kuin omia uutisia. Minua ärsyttää se, että monien ihmisten keskustelu pohjautuu niin paljon uutisiin ja siihen, mitä valtamedia meille syöttää sellaisten välineiden kautta kuin televisio, radio, internet. Onneksi minulla on yksi hyvä kaveri joka tekee kaiken samoin kuin minä itse. Ei hänen kanssa tarvitse keskustella muiden uutisista vaan voimme jakaa omiamme. Niitä halutaan kuulla aina. Ei siis Kim Kardashianista.

Silti muualla kerrotaan jostain patukasta koko kaveripiirille ja sitten kukaan ei osta sitä patukkaa, koska lehdessä sanottiin, että niissä voi olla vähän muovia. No kun ei ole, ostin jo neljä kappaletta näitä! En missään nimessä arvosta lehtiä. Mielestäni lehtien takia monet ihmiset voivat pahoin ja heitä pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulkomaille Texasiin, koska uutisissa oli Ebola-virus aiheena. Kaksi on menehtynyt sellaiseen ja minä en lähde sinne enää ainakaan kolmanneksi!

Uutistenlukija ei myöskään osta jogurttia, koska yhdessä erässä oli hometta. Nyt kaikissa jogurteissa muka on... ai miksi? No eikö ollut juuri eilen se uutinen tästä. Ihmiset uskovat kaiken mitä media syöttää meille. Ihmiset eivät matkusta mihinkään, koska pelkäävät joutuvansa vaikeuksiin lentokoneessa. Joku järjestö voi suunnitella jotain lehden mukaan jossain. En minä nyt voi lähteä mihinkään ja en varmaan anna sukulaisenkaan lähteä ulkomaille!

Oletko koskaan miettinyt miten paljon paremmin voisimme, jos kaikki lopettaisivat lehtien lukemisen, tukemisen ja seuraamisen? Vaikka lehdessä on ollut takaisinvetoa monenmoisesta omenasta ja päärynästä, olen syönyt sellaisia kaiken aikaa, täällä ollaan - hei! Vaikka lehdistön mukaan Saksassa on ollut turvapaikanhakijoiden takia levottomuuksia, en ole joutunut itse sellaiseen matkallani sinne. Minun ei tarvitse kysyä lehdeltä voinko edetä elämässä eteenpäin.

Loppusanat

Iltalehti, Ilta-Sanomat, Aamulehti... Mikään näistä ei estä minua etenemästä elämässäni. En lue niitä enkä kaipaa lehtien neuvoja. Jos haluan lähteä Saksaan, lähden. Jos haluan ostaa Twix-patukan, menen ja ostan. Medialla ei ole minkäänlaista vaikutusta minuun ja ajatuksiini. Pystyn ajattelemaan ilman, että lehden olemassaolo jotenkin vaikuttaisi siihen. Annan esimerkin. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Euroopan unionista. Monella on. Joku vihaa sitä juuri nyt.

Moni on kertonut minulle, että EU:sta on vain haittaa. Ja sitten ei huomata sitä, että minkä takia ne ulkomaan puhelut jatkavat halpenemistaan? Ja montako asiaa EU on tämän lisäksi tehnyt paremmaksi. Kun menen Saksaan, en juokse pankkiin vaihtamaan rahaa. Markka oli ja meni. Nyt on nyt. EU:sta luopuminen ei ainakaan parantaisi Suomen tilannetta. Sitten olen kuullut: satelliitit ja nettiyhteydet pitäisi ampua alas. Viimeistä myöten. Mikä paranisi sitten konkreettisesti?

Miten jotkut ihmiset voivat olla negatiivisia kaiken aikaa? Tiedän sen. Olen monesti nähnyt näiden ihmisten käyvän uutissivustolla usein. Onko se syy, miksi niin monet meistä eivät nauti elämän asioista tai voivat pahoin niistä? Asiaan on ratkaisu. Lakkaa käymästä uutissivuilla ja opit arvostamaan maailmaa sellaisenaan. Annan vinkin. Vaikka miten murehtisit maailmanmenosta, et voi itse parantaa sitä. Miksi siis tuhlaat kallista aikaa loputtomilla uutissivuilla?

Nauti elämästä ja skrollaamisen sijasta tee jotain oman elämän kohentamiseksi!

Aloita nyt, sillä totuus on, että tämä maailma on hyvä paikka yrittää.

Kommentit