Halpa kelpaa aina

Kumpi näistä on halvin?
Minullahan ei televisiota tai radiota enää ole ja siten olen täysin mainosvapaa. En myöskään ota mainoksia vastaan sähköpostiin, nettiselaimeen tai edes vanhan mallin katupostilaatikkoon. Olen ollut tyytyväinen, koska osaan valita itse tuotteeni mainostajaa kuuntelematta.

Esimerkiksi televisiossa mainostetaan Colgate-hammastahnoja tämän tästä. Olen kuitenkin huomannut, että halpakin hammastahna tekee hommansa. Parin euron sijoitus ja riittää pitkään, se ei ole mikään perustelu minulle, vaan ostan silti halvan tuotteen. Kuvan hammastahna Dentalux maksaa Lidlissä 62 senttiä. Hyvä ostos tähän hintaan!

Ei kallista, kiitos

Teen samoin monessa asiassa, sillä en halua maksaa turhasta. Minulla ei ole merkkituotteita. Esimerkiksi astianpesuaine ei ole Fairya nähnytkään. Tiedän kyllä, että Fairy kestää pitkään, mutta tarpeeksi kauan kestää myös puolet halvempi Lidlin versio. Ja voi ostaa halvalla uuden, parasta säästöä. Lisäksi en ikinä ole ostanut merkkipesuainetta pesukoneeseen. Lidlin halvalla pesuaineella on tullut vaatteista myös puhtaat tuhlaamatta siihen suuria omaisuuksia.

Myös huuhteluaine on yllättäen sieltä ja toimii. Mainonnalla yritetäänkin myydä kaikkea mahdollista, vaikka todellisuudessa halvempikin tahnamerkki toimii, hintaan nähden laatu on kohdallaan. Estämällä nettimainokset ja poistamalla kodin mainosratkaisut, kuten televisio ja radio, ostan viisaammin ja säästän rahaa. Televisiomainoksissa on juju, niiden mukaan hammastahnasi on huono, vaatteesi ovat huonot, hiuksesi ovat huonot, autosi on huono... Kaikki on huonoa.

Sinä olet huono. Ratkaisu tähän on aina sama, mene kauppakeskukseen ja osta tämä tuote, tulet olemaan onnellinen. Totuus vain on se, että jos et ole itseesi nytkään tyytyväinen, niin miten joku ostos tekee sinut tyytyväisemmäksi? Lopettamalla tuollaisten laitteiden pidon voit keskittyä elämään ja löydät varmasti hyviäkin puolia itsestäsi. Mainokset eivät enää hauku sinun hammastahnamerkkiä tai auton ikää. Elämänlaatu paranee reippaasti, siksi en omista enää televisiota.

Toinen asia elämässä, joka aiheuttaa mielipahaa, ovat kaikki muu mitä näet päivittäin. Jos naapurisi on ostanut juuri uuden auton, sinun pitäisi myös. Jos opettaja on hankkinut uuden Samsungin puhelimen, ehkä sinun pitäisi myös, eikä ainakaan sieltä halvimmasta päästä. Saatat myös ihastua tavaraan, minkä kaverisi osti viime viikolla Ikeasta. Toinen kaveri julkaisi kuvan ihanasta paidasta Facebookissa. Nyt joka toinen seuraaja haluaa sen. Lopeta miettiminen ja nauti.

Enkä puhu edes vaatteista, joissa säästän. Säästän myös elektroniikassa. Minulla on tällä hetkellä halpa älypuhelin, halvat kuulokkeet ja halpa läppäri. En maksa ekstraa siitä, että voisin kertoa naapurille hankkivani maailman parasta, se ei palvele minua. Todellisuudessa en hankkisi kalliita puhelimia koskaan. Minulla on  nimittäin noin 199 euron älypuhelin ja se näyttää älypuhelimelta, se soittaa puheluita, se viestii ja se kertoo päivän sään. Mitä muuta saisi olla?

Loppusanat

Halpa kelpaa minulle ja monelle muullekin. Varsinkin nykyään, kun monien taloustilanne on tiukka. Kaikkein parhaiten toimisi yhteistyö: mitä jos me kaikki yhdessä tähtäisimme samaan? Maailma ei toimi pitkään noin, että ostamme aina mainostettavan tuotteen! Suurin osa tuotteista kuitenkin päätyy lopulta roskiin, kaapin nurkille, kenties varastoon. Pitäisikö siis herätä ja säästää maapallon resursseja? Vaikka joskus oikeasti on jotain pakko ostaa, mieti. Kirjoita asia viidesti.

Jos viidettä kertaa ei tule, et tarvitse sitä. Entäpä jos yrittäisit pärjätä television sijasta pelkästään läppärillä ja iPadin sijasta yrittäisit tulla toimeen pelkällä älypuhelimella? Miksi tehdä raskasta työtä aamusta iltaan ja vielä viikonloppuna? Ihmiset ovat nykyään mielestäni naurettavia. Jos tulee enemmän palkkaa, kulutus kasvaa. Ennen palkkapäivää on rahat tiukassa. Kysyn, että onko pakko omistaa sen uusimman iPhonen, Audi 2016 -lainan ja mitähän vielä.

Kelpaisiko sinulle halpa? Vai haluatko kenties kuluttaa kaiken? Kommentoi alle.

Kommentit