Mitä jos olisitkin datanomi?

Nörtti datanomiksi
Jokainen haluaa olla datanomi, ainakin silloin tällöin muiden mielestä. Siis miksipä ei, jätä kaiken ja hakeudu koulutukseen. Datanomiksi. Tuntuuko siltä, että sukulaiset, osa kavereista ja ihan tuntemattomat haluavat ohjata elämääsi kuin mustaa televisiota kaukosäätimellä?

Minulla tuosta on kokemusta ja en oikeastaan enää jaksa edes nauraa. Ehdotettu on elämäni aikana monenlaista, toisinaan pitäisi hommata kavereita, sitten musiikkimaussani on jotain vikaa. Mitä tahansa teenkin, tuttavat eivät tunnu olevan mistään kiitollisia, ainoastaan paneutuvat elämääni yrittämällä ohjata sitä heidän mielensä mukaan. Miten tällainen auttaa ketään positiivisessa mielessä? Elä omaa elämääsi.

Elä elämääsi, älä puutu toisten omaan

Olit sitten jonkun ystävä tai sukulainen, et voi muiden elämään vaikuttaa, paitsi omaan. Miksi et siis tekisi omasta elämästä paremman? Miksi sinä haluaisit, että vaikkapa veljesi pitäisi opiskella siivoojaksi - sinä et ole veljesi päättämään? Kyllä veljesi tietää ihan itse mikä kiinnostaa yläasteen jälkeen. Toisten elämään en itse missään nimessä puuttuisi ja ihmettelen miksi muut niin haluavat puuttua omaani. Minua ei kiinnosta haluaako naapurin poika kokiksi vai myyjäksi.

Olisin erittäin tyytyväinen valinnasta riippumatta hänen määränpäästä. Toinen asia minkä huomasin, sukulaiset ja monet muutkin, haluavat määritellä kaverilistaasi. Jos sinulla on nettiystäviä, heidän mielestä sinun pitäisi luopua niistä tai tulee sanomista. Ei minuakaan kiinnosta kenen kanssa joku kaveeraa vai kaveeraako ollenkaan. Olivat ne sitten nettikavereita tai kavereita kulman takaa, olen iloinen kaikesta puolestasi. Hyvä, että ihmisillä on kavereita tänään!

Olen kuullut tätä niin monta kertaa, että nykyään ohitan aiheen siirtymällä muihin kysymyksiin, sukulaisilla ollessa. Olisiko aika hankkia ihan paikallisia kavereita? Voin kertoa, että ei se helppoa ole. Mutta toisaalta sukulaiset pitävät minua ujona. Ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat kaksi eri asiaa. Henkilö joka on ujo, hankkii kavereita vaikeammin. Introverttiys ei sen sijaan automaattisesti tarkoita, että henkilö on ujo, tai että hän pelkää ihmisiä todella paljon.

Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin et ole kokeillut elämää saappaissani, et voi sanoa mitään kuinka helppoa minun olisi hommata pari kaveria kotikylältä tuosta noin vain. Yläasteella olin aina pilkan kohde ja minua on syrjitty ja mitä kaikkea en edes muista. Olen kokenut niin paljon, että minun on ihan hyvä yksin, muutaman hyvän henkilön seurassa. Siksi olenkin kavereiden metsästämisen sijasta keskittynyt oman elämän paranteluun onnistuen täysin tässä tehtävässä.

No seuraavaksi taas mahtava juttu. Kerron että anteeksi, mutta tulen hyvin toimeen ilman kavereita. Voi kuule, jokaisella täytyy olla kavereita, hulluksihan tulee ilman! Tässä yhteiskunnassa monikaan ei ymmärrä sitä, että on ihmisiä, joille kavereiden tuki ei ole välttämätön. Olen oppinut ruokkimaan itse itseäni ja harrastan monipuolisesti liikuntaa. Jos tahdon pitää hauskaa, en tarvitse siihen kymmentä eri kaveria. Ymmärtäkää kiitos. Naapurin kanssa jutellaan ja se riittää.

Loppusanat

Tämä merkintä oli itse asiassa aika hassu, mutta oli pakko kirjoittaa. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät muiden tarpeet, eivätkä sekoittaisi niitä omiinsa. Vaikken ole elänyt sosiaalista elämää juurikaan, tiedostan että muiden elämää ei voi ohjata, kannattaa siis keskittyä omaan. Harmi juttu, että minua sosiaalisimmat ihmiset eivät tätä tiedosta. Annan esimerkin. Joskus minua on lähes pakotettu kasaamaan jakkaroita muiden edessä, mutta ei sitä voi pakottaa.

En suostunut, koska pelkäsin olevani viimeinen, muutenkin ärsyttäisi muiden katselu vierestä. Kysyjä koki kieltäytymiseni loukkaavana, vaikka kieltäydyin täysin siksi, koska en yksinkertaisesti olisi pystynyt hommaan 12 henkilöä vieressä. Osa niistä olivat toki kasaamassa noita jakkaroita myös ja ylipäätään koin oloni kyseisessä tapahtumassa ulkopuoliseksi - halusin nimittäin välillä nurkkaan nauttimaan omista asioistani. Siihen ei suotu pienintäkään mahdollisuutta.

Miten tällainen suku on tukena? Miksei kukaan ymmärrä minua? Miksi minun pitäisi olla muiden odottamalla tavalla? Jos yritän olla puhelias ihmisjoukossa, en tekisi sitä itsenäni, minä haluan olla itseni. Se hiljainen tyyppi, joka puhuu muille tarpeen tullessa, mutta haluan myös olla yksikseni todella paljon. Miksi edes sukulaiset eivät suo tällaista mahdollisuutta esim. ulkomaanmatkoilla? Miten tällainen toisten pakottaminen on tueksi yhtään missään elämässä?

En ole mielestäni edes ujo, mutta tykkään omasta seurasta, ja juttelen tosi paljon oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Joskus juttelen pitkään Paunun bussikuskeille bussissa matkalla kotiin.

Kommentit