Pizzalähetti ainoa vieras syntymäpäivänä

Pizzaa syntymäpäiväksi
Vietin vähän aikaa sitten syntymäpäiviäni ja todella suosittu kun olen, kämpilläni kävi peräti yksi ihminen, pizzalähetti tuomassa tilaamaani pizzaa juoman kanssa. Pizza tuli Pirkkalan Pizza Servicesta ja tilasin tämän kaiken todella kätevän Pizza Online -palvelun kautta.

Olen kirjoittanut jo aiemmin, ettei minulla ole ystäviä, koska tilanne nyt on vain tämä. Sain toki onnentoivotuksia Facebookissa tai puhelimeen, mutta mihinkään tuota isompaan ei tilanne oikein eskaloitunut. Jouduin siis herkuttelemaan yksin samalla Hardstyle-musiikkia luukuttaen sekä välillä hyppien biisien mukana. Käy se näinkin, eikä ole ihan ensimmäinen syntymäpäivä, jonka vietän näin. Yksikseni musiikkia kuunnellen.

Pizza oli hyvä

Pizza Onlinen kautta tilattu pizza oli erittäin edullinen ja tuli täysin oikeilla täytteilläkin. Pirkkalan pizzeria Suupantorista kioskiin päin on paikka, mistä olen tilannut pizzoja aiemminkin, Pizza Servicen palvelu on siis aina toiminut ennenkin. Myös paikan päällä. Lisätietoihin kirjoitin syntymäpäivästä ja kuljettaja tuli hauskasti onnittelupuheen kera ainoana vierailijana tuomaan kuvan pizzan sekä juoman. Nälkä lähti kokonaisuudessaan ja oli kyllä tilaamisen arvoinen elämys.

Pizzan jälkeen tanssin kalorit pois hyppien Hardstyle-musiikin tahtiin kuuntelemalla muun muassa Da Tweekazin sekä Zatoxin hienoja biisejä koneelta. Yksin voi viettää aivan hyvät kekkerit myöskin, jo ennakkoon otin ilon irti Hardstyle-musiikista Helsingin klubissa viime viikonloppuna, vähän niin kuin kunnon tanssit. Jos sinä vietät syntymäpäiviäisi yksin, niin harmi kuulla, mutta tee kaikkea kiinnostavaa. Tulet huomaamaan, ettet muuta edes tarvitse. Kaikki herkut ovat nyt sinun.

Yksi vaihtoehto olisi lähteä leffaan, mutta en oikein löytänyt mitään kiinnostavaa sieltä, taidankin pitää sellaisen kotona - sopivasti kun Googlelta tuli alennuskuponki seuraavaan leffavuokraukseen. Mielessä oli myös lähteä uimahalliin, mutta kovien bileiden jälkeen eivät jalat ole vielä toipuneet. Se siirtyy joulukuuhun. Pizza juoman kanssa maksoi toimituskulun kera noin 14,50 euroa. Sopiva hinta, eikä tarvinnut lumisateeseen mennä! Todella hyvä palvelu oli kyllä tänään kuskilla.

Loppusanat

Meitä yksinäisiä on joka lähtöön, mutta onneksi yksin voi näköjään myös juhlista selvitä. Itse olen vielä introvertti, niin isoista pippaloista olisi lähinnä haittaa, pystyn selviämään isoista tapahtumista vain kun esimerkiksi kuuntelen suosikkimusiikkia. Oli miten oli, vuotta vanhempana jatketaan, täysin samalla reseptillä. Vuoden päästä taas pizzalähetti asialle tuomaan jotain kivaa syötävää. Edes yhtenä päivänä vuodessa herkuttelu on täysin sallittua! Jos sää on hyvä, menen paikan päälle.

Mitä lahjoihin tulee, niitä en ole saanut, mutta kielsin kyllä lahjomastakaan. Minimalistin ajatusmaailmaan ei sovi se, että saa tavaran, minkä ei ole itse halunnut. Jouluksi toivoin samaa, koska minulla on jo kaikki ja tarpeettoman joutuisin lahjoittamaan tai myymään pois. Myöskään itse itselleni en ole ostanut syntymäpäivänä mitään, ainoastaan kyseisen pizzan, minkä luettelen kokemuksiin. Kalorien tuhlaaminen syömisen jälkeen oli hauskaa ja se toimisi sinullekin.

Niin, harmi vain, ettei läppärin kaiuttimista ole oikein kummoiseen bassoiluun.

Kommentit

Lähetä kommentti

Herättikö keskustelu ajatuksia? Kommentoi lisää alle