Expressbussilla bileisiin

Paunun bussi EB.fi
Moni matkustaa Onnibussilla ja niin tein itsekin pääasiassa vielä viime vuonna. Silloin monesti Expressbus maksoi 27 euroa myös nettihintaan. Nykyään asia ei ole enää onneksi näin ja Expressbus on ollut aina lähes kolmisen euroa halvempi ennen matkojani bussissa. Tuntuva etu.

Onnibussin etu on ollut Wifi, vessa, uudehkot kaksikerroksiset bussit ja latauspistokkeet. Tämä ei kuitenkaan minulle merkkaa mitään, koska otan matkan bussilla kuin bussilla, toisaalta myös Expressbussissa on ilmainen Soneran 4G, vessa ja joissain busseissa latauspistokkeitakin. Jos niitä ei ole, bussissa on ollut USB-latauspisteitä ylhäällä. Kaksikerroksiset bussit eivät ole, mutta väliäkö sillä matkustaessa edullisesti.

Varmoja bussilippuja

Yksi syy miksi en enää käytä Onnibussin palveluita on se, että kyseinen yhtiö on halvin noin kuukautta ennen tilattuna, silloin matkat ovat halvimmillaan eurosta muutamaan euroon. Nämä matkat loppuvat varsin nopeasti. En kuitenkaan halua riskeerata rahalla, koska kuukauden aikana moni asia voi muuttua - keikka voi peruuntua, itse sairastua ennen keikkaa tai vaikka tuleekin joku parempi meno kuin keikka. En edes osta keikkalippuja yleensä kovin ajoissa samasta syystä.

Haluan ostaa liput keikalle viikkoa ennen ja silloin Onnibus on maksanut Tampereelta Helsinkiin menopaluineen esimerkiksi 16 euroa. Samaan aikaan Expressbus tarjosi tarjouslippuja ja sama lysti maksoi minulle viimeksi vain 12,50 euroa. Ei ole vaikeaa sanoa minkä yhtiön busseja käytän. Joillekin tuo kyseinen summa voi olla mitätön, mutta muutamakin ylimääräinen kolmisen euroa vuodessa on muutaman menopaluun arvoinen. Säästä sinäkin hieman oikeaa rahaa.

En koskaan halua maksaa turhasta ja Expressbus kuljetti mukavasti, paluumatkalla jopa nukahdin bileiden jälkeen tunniksi, ja heräsin Hämeenlinnassa kuulutukseen. Nukkua piti, koska kävin Hardstyle-keikalla Helsingissä ja en ole nukkunut päivään. Menopäivänä kävin syömässä Eerikin Pippurissa kauppakeskus Forumissa. Tulin ilmeisen myöhässä, koska paikka oli menossa kiinni viiden minuutin päästä. Kerroin kuitenkin tulleeni kaukaa Tampereelta.

Paikan omistaja oli mukava, sanoi, että tekee riisikebabin ja saan syödä samaan aikaan kun paikkaa siivotaan. Samalla omistaja sanoi, että itsekin asui aiemmin Tampereella kolmisen vuotta, Hervannassa. Kyseli myös missä asun itse ja tiedusteli vielä oliko ruoka hyvää. Se maistui ennen bileitä mainiosti. Yllätyin pizzerian positiivisesta palvelusta. Menin sitten bileisiin ja siellä meno oli mahtavaa. Alku oli ehkä vähän liian tylsää minusta, DJ oli kuitenkin hyvä lajissaan.

Subground tyylilajina on bassopitoista, mutta siitä puuttuu voima, voima joka saa tanssimaan ja hyppimään. Tätä kesti kahteen tuntiin, ja aika meni oikeastaan vain kuunnellessa. Toinen artisti veti hieman paremmin, mutta hänkään ei soittanut Hardstyle-musiikkia. Headhunterz oli kiva nähdä ensimmäistä kertaa ja mies soitti vain 30 minuutin ajan Hardstyleä, tunti meni kevyissä merkeissä. Setti oli silti hyvä, vaikka moni fani pettyi. DJane J7 vei kuitenkin pisteet.

Loppusanat

Hänen osuus Digital Mindzin kanssa oli illan pelastus muidenkin mielestä. Setti oli 100 % Hardstyle. Bileet loppuivat neljältä, ja aamukahdeksaan jouduin ulkoilemaan tai istumaan linja-autoasemalla nukkumatta. Ei siis ihme, että nukahdin paluumatkalla Expressbussiin, kun oli niin mukava penkki! Tampereelle bussi saapui tasan kello 10.30. Olisin vielä ehtinyt 1C-bussiin, mutta en tajunnut sitä pysäyttää, ja mummot menivät harmillisesti seuraavalla bussilla numero 14.

Ei kannata luottaa muiden olemassaoloon pysäkillä. Onneksi vielä oikeampi bussi tuli 20 minuutin päästä ja 1B:n kuski laski kotiovelle. Ensimmäisellä olisi joutunut odottamaan linjan vaihtoa päätepysäkillä. Matkan jälkeen muistin kiittää matkasta ennen poistumista sängyn helmoihin. Unta oli saatava palloon. Bussikuskien kiittämisestä puheen ollen kiitin myös Expressbussin kuskia sanomalla "Hyvä kuski, kiitos". Sitä harvoin kuulee missään sanottavan joukkoliikenteessä.

Bussikuski ilahtui sanomisista ja varmasti kiitos miellyttää jokaista välillä. Bileet eivät tällä kertaa olleet niin hikeä nostattavat kuin odotin, mutta toisaalta sain kuulla mitä on Subgenre, sitten näin myös Headhunterzin ensimmäistä kertaa. Sanoisin, että oli kiva kokemus, vaikkei niitä parhaimpia. Vastaisuudessa voisin ottaa haasteen vastaan uusilla Hardstyle-keikoilla. Kuvia en tällä kertaa ole keikalta ottanut, koska olen minimalisti. Vähällä pärjää erittäin hyvin.

Tärkeintä on nykyään minulle nauttia tapahtumasta, sen sijaan että keskittyy kuvaamaan se linssin avulla, niinpä kaikenlainen kuvaaminen ja videointi on jäänyt tällä erää väliin.

Kuvan Expressbussista reitillä Helsinki-Nokia otin Tampereen linja-autoasemalla kello 10.30.

Kommentit