Vuokra kuuluu kotiin

Talon kyltti
Vuokra-asuminen on kotimaassamme hyvin suosittua, mutta toisaalta ihmisiä asuu myös omistusasunnoissa, joita he eivät välttämättä omista yleensä 25 vuoteen. Moni on taas sanonut, että vuokra-asunnossani heitän puhdasta rahaa roskiin. En olisi lainkaan samaa mieltä.

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin vuokrarahan heittäminen roskiin, kun raha maksetaan kuukausittain vuokranantajan pankkitilille, raha menee sieltä erinäisiin kuluihin. Suuren osan näistä kuluista omistusasujat joutuvat kustantamaan itse kuukausierän päälle tehden siitä sairaasti isomman. Täällä kirjoitin viime vuonna huoltoyhtiöön viestin ja viikon sisään tuotiin uusi jääkaappipakastin sisään vanhan rikki menneen tilalle.

Kenelle soitat, jos omistat?

Kuka kustantaa omistusasujan vastaavan jääkappipakastimen? Hän itse, lähde kauppaan. Hän joutuu myös sen poisviennistä ja asennuksesta maksamaan. Toki voit asua taloyhtiössä omistaen kämpän, tällöin palvelut voivat kuulua yhtiövastikkeeseen. Jos sellaista ei ole, kaikki ne kulut, jotka itselläni kuuluvat vuokraan maksavat omistusasujalle erikseen. Näitä ovat esimerkiksi kaapeliverkko, jäteastioiden tyhjennys, lämmitys, huolenpito ja korjaus niin sisällä kuin ulkonakin, lisäksi kotivakuutus on vuokralla omakotitaloa reilusti halvempi muusta nyt puhumattakaan.

Maksan mielelläni siitä, että en ole sidottu yhteen paikkaan. Jos minua ei enää kiinnosta kotikuntani, en ole tyytyväinen palveluun, en tykkää naapureistani tai haluan kokeilla jotain uutta - kirjoitan nimen paperiin ja olen vapaa muuttamaan vaikka Lappeenrantaan. Omistusasunnossa se on vähän hankalaa, koska sinulla on iso laina päällä. Mielestäni ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin hyvä laina, paitsi Nordean kaltaisille pankeille. Muutenkin varsin epäilyttävää, jos ihmisillä on lainaa vaikkapa sata tuhatta euroa ja sitten vielä autolaina, remonttilaina... En halua tätä.

Jos palataan taakse, niin asun itsekin vuokralla yli kymmenen vuotta, siinä iässä talot kaipaavat pienoista remonttia. Jos talon kunto laskee kymmenessä vuodessa, voin helposti muuttaa toiseen, jos vuokranantaja ei tule remppaamaan kämppiä mitenkään tästä eteenpäin. Minulla on aina vapaus valita. Omistusasujat monesti sanovat, että lasken puhdasta rahaa vessasta alas kun asun vuokralla, mutta olen aina sanonut heille seuraavaa - koitapa jättää kolmet erät maksamatta asuntolainasta ja katso kenen asunto se sitten on. Yhtä lailla siinä heittää rahaa vessaan korkoina.

Itse maksan jonkun muun lainaa, kun maksan firmalle, omistusasuja taas nuolee pankin kenkiä korkoineen 25 vuotta. Se on yhtä lailla rahan heittämistä kaivoon, jota ei muuten edes ole, koska ei ole varaa maksaa kerralla. Kuten sanoin, maksu ei pääty lainan maksuun, vaan sen jälkeen edelleen täytyy maksaa vedet, sähköt, netit, tontit, mahdolliset korjaukset ja pikkuremontit, jätekeräykset ja lista jatkuu. Luuletko, että eläkkeellä voisit asua ilmaiseksi? Asut ehkä velattomasti, mutta asumisen kulut eivät lakkaa. Minä maksan vuokraa ja saan asunnon eduilla ilman palloa jalassa.

Vuokra on halvempi asua

Moni joka haluaa omistaa kotinsa jonain päivänä, yrittää säästää sitten kaikesta muusta. Heillä ei välttämättä ole rahaa kokea festivaaleja tai näytelmiä, koska kaikki menee lainojen lyhennyksiin. Elämässä on muutakin ideaa kuin maksaa laskuja veroilla, siksi minulla ei ole omistusasuntoa, työtä joka vapaapäivä tuplapalkan toivossa, tai autoakaan. Olen bussien ystävä ja toisaalta tykkään liikkua jalan tai pyörällä, vähän niin kuin vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Maksamatta veroa mahdollisuudella pysähtyä ja nauttia kaikessa rauhassa kotimaisista maisemista.

Jos et usko, niin ihmiset ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että musiikkia ei nykyään kannata omistaa. Kenellekään ei tule mieleen enää tänä vuonna ostaa musiikkikappaleita yksitellen eurolla, kun Spotify tai Google Play Music ojentaa kymmenellä eurolla kuukaudessa käyttöoikeuden koko kirjastoon ilman rajoituksia. Jos et tykkää enää musiikista jota kuuntelet, sinulla on oikeus kuunnella jotain muuta, koska tosiaan et omista sitä. Ja kun rahaa ei ole mukana, ei ole niin harmillista poistaa vaikka koko soittolista väärällä maulla. Mielestäni vuokraus on toimiva ratkaisu myös elokuvissa.

Sama pätee vuokra-asumiseen, jos et enää tykkää vuokrasta, tai sitä on korotettu mielestäsi liikaa, naapurit eivät enää tottele ja kaupunki ei kiinnosta - laitahan nimi paperiin ja olet vapaa. Sen sijaan omistusasuja joutuu käymään stressaavaa paperisotaa eikä välttämättä jää voitollekaan, koska asuntojen arvo laskee vuosi kerrallaan remonteista huolimatta. En muutenkaan halua omaan elämääni minkäänlaista taakkaa. Ei ole selkeää, mitä tapahtuu tästä eteenpäin kymmenessä vuodessa, saatat sinäkin olla työttömänä, tai rahat menevät terveyteen enenevissä määrin.

Miksi siis maksaa omistusasuntoa vaikeina aikoina, kun Suomessa on runsaasti työttömyyttä, toisaalta paljon sinkkuja. Sinkut eivät halua perustaa perhettä ja siksi toivoisin, että jatkossakin ihmisillä olisi mahdollisuus valita asuuko halvalla vuokralla vai maksaako pankille korkoja asuakseen kunnes maksaa lainan loppuun todetakseen että maksut eivät siihen edes pääty. Minua ei ainakaan kiinnosta maksaa erilaisia kuluja vaan maksan mieluummin vuokranantajalle 414 euroa kuukaudessa sisältäen veden ja saunan. Täällä on huoltoyhtiö ja kaksi mukavaa Realian isännöitsijää.

Loppusanat

En ole missään nimessä omistusasumista vastaan, mutta mielestäni ihmiset heittävät siinä paljon enemmän rahaa hukkaan, kuin minä vuokralla. Ylipäätään perustaloutta, jos sinulla ei ole varaa ostaa pesukonetta kokonaan, niin ei ole varaa kyllä velaksikaan. Laskin käteen ja näppäilemään, pienikin prosentti 25 vuoden ajan tekee aika mojovan summan rahaa pankin taskuun ja siksi pankki niin mielellään lainoja myöntääkin, jos historiasi sen sallii. Pankki luottaa siinä maksukykyysi, mutta voitko asiallisesti sanoa, että luotat sinäkin kykyyn selvitä lainasta 25 vuoden päähän?

Tänä aikana voi tapahtua paljon kaikenlaista. Muutenkin minua ärsyttää tässä yhteiskunnassa se, että oletetaan kaikenlaista. Sinulla pitää olla koulut käytynä ennen täysi-ikäisyyttä, ammatti hieman sen jälkeen, vaimo ennen ikää 25 ja lainoja asuntoon sekä autoon ennen vuotta 30. Minä en halua mitään näistä ja haluan asua vapaasti yksin. On järjetöntä, että suhde ja laina on jotenkin yhteiskunnan normi, koska mieti itse - lapsenako et nähnyt että vanhemmat kasvattivat sinua "omistusasunnossa" ja nyt aikuisena on sinun vuorosi tehdä samalla tavalla näkemäsi perusteella.

Mene siis heti pankkiin tai suosittelen kyllä elämään ihan tulojesi mukaan. Itse en jaksa enää edes vastailla sinkkuuden- ja vuokra-asumisen kysymyksiin - päätän asioistani aidosti itse.

Minä en ottaisi tätä riskiä ja maksan mielelläni siitä, että ei tarvitse ottaa näistä maksukyvyistä, tai mistään muustakaan stressiä - etsimällä esimerkiksi sähkäriä, LVI-asiantuntijaa, putkimiestä tai ketä tahansa. Soitan numeroon ja samalla viikolla puute on korjattu tai viety eteenpäin korjattavaksi. Enkä valita siitäkään, että minulla on mahdollisuus muuttaa, jos näen Pirkkalan ulkopuolelta jotain niin paljon houkuttelevampaa. Taas, sitä ei voi tietää, ehkäpä viiden vuoden päästä haluaisin asua Oulussa. Haluaisitko sinä? Varmasti. Tästä syystä sinunkin tulisi asua vuokralla.

Mutta jos maksat vielä 20 vuotta sitä lainaa, sinulla on se pallo jalassa, etkä näe Oulua.

Et siis pääse niin helposti elämässä eteenpäin. Siksi moni muukin tykkää maksaa vuokraa.
  1. Voit muuttaa ulkomaille tai toiseen kaupunkiin jo ensi viikolla.
  2. Voit muuttaa myös lähemmäksi työpaikkaa ja luopua vaikka autosta kokonaan!
  3. Et omista velkaa etkä mieti pystytkö velan hoitamaan ennen eläkettä.
  4. Yhdellä puhelinsoitolla ammattilainen korjaamaan vesihanaa ym. ilmaiseksi.
  5. Elämä yhdellä laskulla, en maksa kaapelista, roskien tyhjennyksestä ym. erikseen.
  6. Tyytymätön naapureihin, paikkakuntaan, muualla parempaa? Muuta pois.
  7. Vuokra-asumisen lait ovat päteviä, sinua ei voida häätää pois ilman painavaa syytä ja toisaalta vuokrien korotus on myös rajoitettu, sekin tapahtuu maltillisesti perustellulla syyllä. Omassa kämpässä vuokria ei ole nostettu jo kolmeen vuoteen.
  8. Jos olet köyhä, pääset varmasti vuokralle, edullisella kuukausimaksulla. Jos tulet rikkaaksi samassa asunnossa, kukaan ei sitä asuntoa sinulta enää vie edes väkisin.
  9. Ilmainen lenkkisauna säästää sähköä, kun et joudu lämmittämään saunaa itse, ja sauna on ainakin täällä tosi lämmin. Lähes sata astetta, kun omakustanteisesti saunaa ei ainakaan tutuilla lämmitetä noin kuumaksi - se kun maksaa aitoa rahaa.
  10. Paras: voit vihdoin elää elämääsi, sen sijaan että elät työpaikallasi erinäisten lainojen ja laskujen takia, jotta voisit nuolla pankin etua ja pitää pallon jalassa vastaisuudessakin.
Mieti nyt sitten ovatko nämä edut sittenkään rahan vetämistä vessasta alas?

Ja jos joskus kyllästyn maisemiin, haluaisin lentää uusiin kokemuksiin.

Kommentit