Viaplay ja minä

Viaplay jäi vähälle käytölle
Jos aloitetaan ensiksi siitä, että en ole kovin innokas katselemaan minkäänlaisia sarjoja tai edes elokuvia. Ilmainen tarjous tietokoneen oston yhteydessä oli kuitenkin hyvä - Viaplayn suoratoistoa kolmeksi kuukaudeksi. Kukapa kieltäytyisi, ilmaiseksi kun saa.

Päätin kuitenkin ottaa, vaikka ilmainenkaan tarjous ei ole hyvä, jos et sitä tarvitse. Saisin kuitenkin blogiin jutun ja totta puhuen tämä opetti. Tämä opetti sen, ettei minua edelleenkään kiinnosta katsella sarjoja tai leffoja aamusta noin iltamyöhään. Käyttö on siis jäänyt todella vähäiseksi. Niin vähäiseksi, että tästä maksaminen ei olisi perusteltua. Google Playn Elokuvista vuokraaminen tulee siis minulle vuositasolla halvemmaksi.

Hyvä tarjous, mutta leffaihmisille

Kymmenen euroa kuukaudessa on pieni summa, mutta pienikin summa turhasta, on ikävä maksaa. Tässä kuussa katselin Viaplaystä vain kaksi leffaa kokonaan ja palvelun käyttämisen aloitin tammikuun ensimmäisenä päivänä. Palvelussa olisi kyllä katsottavaa, mutta minulla ei ole aikaa katsella sitä, miten muut keksittyjä hahmojaan edustavat. Jos jotain katson, niin se on juurikin tuo muutama leffa vuodessa. Kannattaako siitä maksaa 9,99 euroa kuukaudessa?

Viaplayn vuosihinta on 119,88 euroa. Se on paljon, muutamasta leffasta. Saman verran makselen vuodessa Googlelle Play Musiikista, mutta musiikkia kuuntelen ihan koko ajan. Se maksu palvelee minua. Laskin, etät viime vuonna vuokrasin Googlen Play Elokuvista neljä leffaa ja yksi vuokraus maksaa 2,99 euroa. Maksoin siis elokuvistani viime vuonna 11,96 euroa. Halpaa, enkä maksa turhasta. Nyt, Viaplay ei missään nimessä ole huono palvelu kaikille ihmisille.

Viaplay ei sovi minulle, koska minä en katsele sarjoja lainkaan ja leffoja menee valikoidusti. Ensimmäisenä päivänä katsoin palvelusta Passengers-leffaa vuodelta 2016. Se oli HD-laadulla ja DNA:n 4G suoriutui suoratoistosta hyvin koko matkan ajan. Palvelu oli muutenkin toiminut hienosti läppärillä, tekstitykset näkyivät loistavasti ja halutessaan kielinero sai ne kokonaan pois häiritsemästä. Viaplayssä oli myös paljon sisältöä, mutta vain osa tästä oli laadukasta, heh.

Tällä tarkoitan sitä, että en lähde vuokraamaan leffaa, jos sen IMDb-arvo on alle seitsemän, toimintaleffoissa Viaplay-palvelussa näitä kategoriaan sopivia leffoja oli vain muutama rivi. Hyvä sisältö olisi halutessaan katsottavissa nopeastikin ja samanlainen tilanne oli kaikissa kategorioissa. Ei tarvinnut rullata aikaakaan, kun leffojen keskiarvo laski aivan tuonne minimiin. Huonoa leffaa ei tee mieli katsoa. Palvelussa voi kuitenkin olla hyvä hinta korvaamaan televisio.

Mieti asiaa itse, ja palvelu on siitä hyvä, että tarjonta on läpinäkyvästi esillä ilman kirjautumista. Netflixistä ei voi sanoa samaa. Muista kuitenkin tarpeet ja laske tarkkaan miten paljon oikeasti leffoja katselet. Saattaa olla, että leffojen vuokraaminen Googlelta tulisi sinullekin halvemmaksi ilman tarvetta ladata uusia sovelluksia Play-kaupasta tai uusia tilejä salasanoineen. Puhelimessa tämä Viaplay toimi myös hyvin, mutta ainakin itse tykkään katsella isolla näytöllä läppäriltä.

Loppusanat

Viaplayn kolmen kuukauden kokeilu Verkkokauppa.comin tietyn kategorian ostoksen yhteydessä voi olla hyvä hankinta, mutta sekään ei lämmitä, jos katsottava loppuu kesken. Viaplay ja Netflix ovatkin varmasti parempia kuin Nelonen tai MTV3 keskimäärin, mutta kymmenenkin euroa tästä voi olla sinustakin liikaa! Katso ja tutustu itse, itse en aio tästä maksaa. Uskon, että kolmen kuukauden aikana katsoisin Viaplaysta vielä kolmisen leffaa, mutta en yhtään enempää.

Sarjapuolella yleinen ongelma on se, että sarjat ovat harvoin kokonaisia, ja tilanne tuskin muuttuu lähiaikoina. Eräät suositut sarjat olivat kokonaan poissa markkinoilta. Netflixin omia sarjoja ei tietenkään Viaplaystä edes löydä. Onkin selvää, että sinulla pitäisi olla kaikki suoratoistopalvelut, jotta tarjonta olisi laajin. Kannattaako kuitenkin maksaa 30 euroa kuussa Viaplaystä, Netflixistä ja HBO:sta aikana, jona aika on rajallinen ja se tikittää loppumistaan. Itse en maksaisi.

Kaikkea kohtuudella ja vuokraaminen on riittänyt minulle. Aikaa on pelottavan vähän, siksi minulla ei ole televisiota, jää enemmän ulkoiluun ja itsensä kehittämiseen. Olipa sinulla sitten Play Musiikki, Spotify, Netflix tai Viaplay, myös läppärillä voit nauttia tästä, televisiota ei tarvita mihinkään! Vie pois ja huomaa kuinka aikaa vapautuu tärkeämpään. Yksi harmi Viaplayssä on se, ettei tiliä voi poistaa suoraan asetuksista, toivottavasti tämä onnistuu asiakaspalvelusta.

Mitä mieltä sinä olet Viaplay-palvelusta? Kommentoi alle.

Kommentit