En enää hoida ruokaostoksia Lidlissä

Älä käy Lidlissä
Lidl. Tämä saksalainen halpakauppa. Kaikki käyvät siellä, mutta minua ette tähän putiikkiin enää saa. Mielestäni tämä Lidl on tänä vuonna menetetty tapaus. Noin kaksi vuotta sitten kysyin mitä tapahtui Lidlille. Tästä yrityksen ruokakauppa on mennyt vauhdilla vain alaspäin.

Aloin käydä jo viime vuonna enemmän kilpailevissa kaupoissa. On vierailtu Salessa, Prismassa ja sitten S-marketissa. Asiakasomistajana se on helppoa enkä kärsi enää Lidlin ongelmista S-ryhmän ruokakaupoissa. Tuntuu, etten enää stressaa ruokakaupassa läheskään niin paljon kuin Lidlissä. Olen kokonaan eri ihminen, tyytyväinen ostopaikkaansa.

Tämä paikka ei ole enää kuitenkaan Lidl. Myönnän käyväni täällä edelleen, mutta en enää hoida siellä suurinta osaa ruokaostoksistani. Olen yksinkertaisesti totaalisen kyllästynyt Lidliin. Olen lähettänyt palautetta, mutta se on turhaa. Lidl ei kuuntele. Lidl ei halua muuttua paremmaksi. Missä vaiheessa saksalainen ketju on sitten huonontunut? Se tapahtui vuoden 2016 jälkeen. Käyttötavarana myydään pääasiassa roskaa, ruoassa saa katsella päivämääriä, ja tuotteita katoaa jatkuvasti hyllyiltä.

Onko tämä varmasti Lidl

Lidl on laadukkaasti halpa. Lidlissä on ilo palvella. Ehkä, mutta yrittäkää edes! En enää tunne olevani Lidlissä, kun siellä vierailen. Tuntuu, että vierailen todella huonossa kaupassa, joka ei edes halua olla täällä. Lidl vaikuttaa siltä, että sen olisi paras lopettaa. Asioitko enää Lidlissä? Minä en. Haluan myös kertoa syyt miksi. Miksi en enää käy Lidlissä ja miksi sinun pitäisi tehdä niin. Ehkä ketju muuttaa toimintaansa, jos asiakkaita katoaa tarpeeksi. Juuri nyt ketään ei tunnu kiinnostavan.

1. Jatkuvia tuotepuutteita ja kaikkea katoaa. En ole ainoa, sillä moni vakioasiakas on ihmetellyt mihin tuotteita katoaa. Se voi olla koiranmakkaraa, astianpesuainetta, tai jotain ruokaa. Tuote yhtäkkiä häviää ja saattaa palata takaisin myöhemmin. Lidlin on todella vaikeaa ilmoittaa, jos tuotevajaus johtuu toimitusvaikeuksista. Koira on odottanut herkkumakkaraansa takaisin Lidliin, mutta ostimme viime kerralla eri myymälästä viimeisen kappaleen. Jäljelle jäi kallis merkkituote, miksi?

2. Hedelmät ja vihannekset eivät ole tuoreita. Tämä on jo vakavaa. Lidlissä harvemmin voi ostaa mitään yksitellen, siksi mandariinit pitää ostaa verkkopusseissa, tällä tavalla myös omenien hinta putoaa reilusti. Lähes joka pussissa on nykyään moitittavaa. Eilen omenapussissa oli yksi mätä omena ja näin se oli ostokelvoton. Mandariinipusseissa oli monia pehmeitä, jopa kokonaan mätiä yksilöitä, miksi? Päärynöiden laatu oli ala-arvoista. Lidlin piti kuitenkin olla tuore? Miksi niin ei ole?

Lidlin käytävät ovat täynnä sokeria

3. Päivämääriä saa katsella silmälasien kanssa. Erityisesti viikonloppuna leivät ovat vanhenemassa, samoin lihat ja maidot, miksi Lidl ei enää pistä alennuksia tuotteisiin? Ennen vanhenevan leivän sai ostaa alennuksella hyvissä ajoin. Tilanne ei ole parempi edes viikolla, jolloin vielä maanantaina voidaan myydä viikonlopun jäljiltä olevia tuotteita. Lidlissä pitää katsoa nykyään päivämääriä joka tuotteessa. Ostin eilen kanasuikaleita, joita pitäisi ehtiä käyttämään huomiseen mennessä.

4. Valikoima on edelleen suppea. Isoin syy vaihtaa kauppaa. Yhdistettynä tuotteiden vajauksiin, en ole voinut ostaa eilen koiranruokaa. Millainen kauppa on sellainen, josta en voi ostaa kaikkia tuotteita, koiranruoka on kuitenkin olennainen osa ihmisten kuitteja. Halvin makkara oli loppu, jopa hyllypaikka poistettiin, ja tilalle jäi kallis merkkituote. Muu osa Lidliä on yhtä typerää, kauppa on täynnä sokeria ja roskaruokaa, eikä terveellistä tai tärkeää löydä enää hakemallakaan.

Lidl oli suosikkikauppa, jossa viihdyin aina, ja kävin pelkästään Lidlissä vuosien 2011-2018 aikana. Aika on kuitenkin ohi ja tässä muodossa Lidl lähinnä pakottaa etsimään vaihtoehtoja. Vuoden 2019 aikana aloin käydä pelkästään S-ryhmän ruokakaupoissa. Täällä ei ole Lidlin ongelmia ja vaikka ruokalasku voi joskus olla hieman kalliimpi, saan sentään ruokakauppaa ammattitaidolla. On muutakin kuin sokeria, ja hedelmät sekä vihannekset tuoreita, juuri niin kuin pitää olla.

Loppusanat

Oletko vakioasiakas Lidlissä? Oletko harkitsemassa kaupan vaihtoa? Ovatko syyt samat kuin minulla? Vastustaako myös lemmikkisi Lidlin suppeaa valikoimaa? Silloin kannattaa äänestää jalalla. On nimittäin olemassa vielä erittäin laadukkaita ruokakauppoja. Ruokakauppoja, joissa on valikoimaa. Ruokakauppoja, joissa tuoreus ja laatu kohtaavat. Ruokakauppoja, joissa ei ole vain sokeria. Ruokakauppoja, joista löytyy kaikki tarvittava selkeästi aseteltuna sinunlaisille ihmisille.

Lidl on tajunnut, että tehokas mainonta pitää asiakkaat kaupassa. He eivät enää viitsi panostaa kauppaan, mutta ihmiset muistavat kaupan mainonnasta. Et kai sinäkin käy Lidlissä tai Lidlin sivuilla? Syytä olisi, mutta anna myös palautetta. Ehkä saamme vielä Lidlin, joka meille kuuluu. Siihen asti näkemiin, ja nähdään muissa paremmissa kaupoissa ruokaostoksilla! Lidl ei enää säväytä, eikä se innosta käymään myymälässä, sillä palvelu on yhtä hyvää ellei parempaa muuallakin!

Mitä tapahtui Lidlille? Oli hyvä kauppa, mutta nykyään sitä on lähinnä opetellut välttämään matkalla ruokaostoksille. Ehkä se Prisma ei olekaan niin huono kuin väitetään. Ehkä se asiakasomistajuus ei ole niin surullista kuin mediassa kerrotaan. Prisma saa ehkä tietää ostaneeni olutta, mutta juuri samaa tietoa Lidlissäkin on, jos sitä vielä osattaisiin hyödyntää. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun hakemaani suosikkiolut oli jälleen kerran hyllyltä loppu. Ehkä on valittava parempi kauppa.

Se ei ole todellakaan Lidl. Käytkö vielä Lidlissä? Kerro kommenteissa miksi.

Kommentit

  1. Lidlin ei tarvitse olla halpa. Se on vain hyväksi. Tekee voittoa tässä maassa. Hieman edullisempi, ei todellakaan halpa. Kun asiakkaita tulee joka tapauksessa, miksi panostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, mitä sitä hintaa laskemaan, jos eivät muutkaan. Voitto on maksimaalinen. Lidlissä on kuitenkin hyviä tarjouksia, joita S-ryhmältä saa harvemmin. Käyn edelleen välillä Lidlissä, mutta tosiaan ei ole enää entisensä.

      Poista
  2. Mielestäni Lidl lähti menemään väärään suuntaan silloin kun uudet myymäläkonseptit tuli. Kaupat pyrkivät olemaan kokoajan entistä enemmän suomalaiseen makuun eikä niissä ole enää sitä samaa fiilistä, eli sitä kuin olisi ulkomaalaisessa kaupassa oikeasti. Ei pitäisi olla liian muutosvastarintainen, mutta meillä on jo S- ja K-kaupat jos haluaa suomalaista ostoskokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ennen oli paljon enemmän ulkomaalaista kamaa. En ole vuosiin nähnyt Lidlissä mitään erityistä, olisi kiinnostanut kreikkalaisen Lidlin herkut, hollantilaisen Lidlin herkut, saksalaisen Lidlin herkut... Mutta täällä vain keskitytään suomalaiseen. Erätuotteita on välillä, ei koskaan tiedä milloin ja mitä, eikä mitään kovin erikoista. K ja S tarjoaa jo valmiiksi tosiaan kotimaista, vaihtelu virkistäisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Herättikö keskustelu ajatuksia? Kommentoi lisää alle