Syyskuun budjetti 200,84: "Budjetoinnin pääteasema"

Elokuussa mainostin, että lähden Vekka Liikenteellä Valkeakoskelle. Tämä jäi väliin, koska aiottuna päivänä satoi kaatamalla, ja muina päivinä olin liian kiireinen sekä väsynyt lähtemään blogin parista työskentelemästä. Vuokran jälkeen syyskuun budjetti ompi 200,84 euroa, joista toivottavasti pääsen nauttimaan mielenkiinnolla. Budjettia on monta euroa kaikkiin muihin menoihin. Elokuussa suurinta nautintoa olivat ihana Lapinniemen kylpylä ja Fumio Sasakin kirjan lukeminen viikossa kokonaan.

Hyvästit tavaroille, vapauttava minimalismi -niminen kirja tarjosi runsain mitoin uutta ajateltavaa, jota alan hyödyntää tässä syyskuun budjetissa. Tarkoitus on vähentää kaupassa käyntejä. Tämän teen niin, että Penno valittaa sivustollaan yli viikon vanhoista menolisäyksistä, turhaan. Penno luulee, että olisin unohtanut lisätä menot, mutta todellisuudessa en ole vain ostanut mitään. On runsaasti ruokaa jääkaapissa ja pakastimessa, joten vasta huomenna saatan matkata paunulaisella ruokakauppaan.

Syyskuussa lähetin Chat-viestin vakuutusyhtiöön. Yhdellä viestillä pääsin laskemaan kotivakuutuksen vuosimaksua kymmenellä eurolla vakuutusehtojen heikentymättä. Sanoin, että otan 250 omavastuun sijasta 400 euron omavastuun. Tämä ennen muuta kannustaa itseäni olemaan parempi arjessa, mutta samalla pääsen hyötymään vahingottomista vuosista. Niitä korvataan 200 euroon, joten tarvittaessa joutuisin maksamaan 200 euroa. Tätäkään ei makseta itse, vaan se vähennetään korvaussummasta.

Nyt olen kilpailuttanut kotivakuutuksen, puheliittymän, internetliittymän, ulkomaan puhelut ja muun muassa sähkön sopimuksen myynnille vuosiksi eteenpäin. Jokainen säästetty euro, tai sentti, on aina kotiinpäin. Sijoittaminen voi alkaa, ja jatkossa sijoitan 50 euroa kuukausittain. Elämä, jossa en maksa turhasta, ja jossa sama euro kantaa aiempaa pidemmälle kiinnostaa. Laskut eivät rahaa odottele, vaan raha odottaa laskuja. DNA lähetti tänään laskun, joka veloittuu 28.9. Rahat on tähän budjetoitu 1.9.

Elokuun luksusta on uusi sähköhammasharja, jota osittain rikki menneen ostosumma hyvitti. Nautin ilmaisista bussimatkoista lainakortilla. Lenkkarit kokivat lukuisat kävelyt lähiluonnossa.

Ylipäätään se, että saan kokea tuoreen päivän. Nautin pienistä iloista, enkä enää ulkomaille haikaile. Ulkomaanmatkat ovat minulle täysin merkityksettömiä. Suomessa on paljon halpaa tekemistä.

Frugalismi on sitä, että et kuluta maan tai maailman resursseja turhaan nauttien mistä voit.

Elokuun budjetti oli ylijäämäinen: "Vain 22 nollapäivää"

Frugalistina nautin siitä, että raha jää omalle pankkitilille. En siis mene sushille, vaan sushibuffet on nautinto, silloin kun sellaiselle satun pistäytymään vaikkapa syntymäpäivieni johdosta marraskuussa. Jos käyt sushilla viikoittain, niin saatat jo tylsistyä. Jos käyt sushilla vain muutamia kertoja vuodessa, tulee siitä ainutlaatuinen tilaisuus. En nauti, että lihotan kauppiaita ja ravintoloitsijoita. Toki minun on pakko kuluttaa, että selviän ylipäätään hengissä, ja nykyään tulee käytyä Lidlissä pitkästä aikaa.

Lidlissä käyn nykyään ennen muuta siksi, koska joukkoliikenne muuttui Tampereella. Enää en ehdi Prismaan, jos meinaan paunulaisella lähemmäksi kotia. Lisäksi peliautomaatit poistuivat kaupasta ja toivon, että S-ryhmä lähtee mukaan, ennen kuin pystyn siihen palaamaan. Suomalaisina kulutamme ihan liikaa noihin turhakkeisiin, vaikka voisimme samaiset rahajämät sijoittaa ja vaurastua. Se, että Lidl ymmärtää Veikkauksen monopolin ja haluaa sitä purkaa toimillaan, on tukemisen arvoinen asia.

Elokuussa oli yllättävä laiterikko. Sähköhammasharjasta hajosi akku. Takuukuitista huomasin, että takuuta oli jäljellä alle vuosi, joten vein tuotteen Pirkanmaan tilausliikenteessä Verkkokauppa.comiin. Sain 24,90 euroa tilille, joten uuteen parempaan harjaan tuhlasin vain 24,68, koska tuo hyvitys hyvitti osan seuraavasta mallista. Nyt panostin kunnolla akkuun, joka on Li-On huonomman Ni-Mh:n sijasta. Luulen, että ennenaikaisen hajoamisen syyn taustalla oli tuo akun huonous ja ostohinnan halpuus.

Elokuun hullut päivät onnistuivat

Pidin elokuussa "Hulluja päiviäni" budjetoinnissa. Yllätysmenosta huolimatta talous oli ylijäämäinen. Säästö jäi vajaaksi ajatellusta, juurikin tuon yllättävän menon takia. Tämä ei niin haittaa, koska toivon mukaan tässä kuussa yllättäviä laiterikkoja ei enää tulisi. Näin pystyisin säästämään vähän enemmän tässä kuussa ja tavallaan korjaamaan edellisen kuukauden vajaat säästöt. Ruokakaupassa kävin neljä kertaa, mutta en onneksi sen enempää. Tavoitteena onkin käydä siellä maksimissaan kolmesti.

Viimeisimmästä reissusta huomaat, että täydensin. Oli pientä pulaa kotimaan tomaateista ja kurkuista sekä muutamasta muusta asiasta. Nämä hankin toki, koska en ollut halukas elämään loppukuun ilman niitä. Tästä huolimatta ruokaan upposi vain 99,16 euroa kuukaudessa. Ruokabudjetti ompi 120 euroa, joka alittui reippaasti. Noin yleisesti jakson loppuun jäi 5,56 euroa säästöön. Keskikulutus päivässä oli kuusi euroa. Elokuussa budjetti oli kertauksen vuoksi 205,84 euroa ja alitin sen muutamalla eurolla.

Hupirahaa nostan käteisellä ja sitä käytän vapaasti pieniin ostoksiin. Olen todellisuudessa kuluttanut useampana päivänä, mutta hupirahaa en tilastoi, joskin kuitit kysyn talteen. Viime asioinnilla Lidlissä veloitettiin neljästä margariinista, vaikka ostin kolme. Viikon ruokia ostellessa huomasin tämän vasta Väinö Paunu Oy:n autossa. Kävin asiasta reklamoimassa seuraavalla kerralla ja sain 55 senttiä takaisin. Kyse on senteistä, mutta menetys kasvaa isoksi, jos kassa erehtyy useammin kuin kerran vuodessa.

Syyskuun puolessa välissä kulutus on lupaavaa

Monikaan ei edes ota kuitteja ja herää oikein kysymys: montako euroa vuodessa he häviävät vain siksi, että eivät ota kuittia ja kassa kiirehtii? Entä jos kassa tehtailee tarkoituksella, koska nuo vakiasiakkaat panee merkille helposti. Kerron tämän siksi, koska monet paunulaiset bussikuskit tunnistavat minut jopa vapaa-ajallaan. Kaupan täti voi hyvinkin paikata kaupan hävikkiä vakioasiakkaillaan, joten kysy seuraavalla kerralla kuitti ostoksesta ja ala seuraamaan Pennolla omaa taloutta uuteen huomiseen.

En millään tapaa hyväksy ylimääräisiä veloituksianne, vaikka kauppa sinänsä tekeekin paljon hävikkiä valikoimallaan. Reklamoin pienistäkin ekstraveloituksista kassalla tai sen jälkeen. Syyskuussa menot ovat optimaaliset: Penno valitti bannerilla jo tänään, että on aika päivittää unohtuneet menot. En ole nimittäin syöttänyt niitä yli viikon ajalta. Kyseinen huomautus ei vaadi toimenpiteitäni, koska en ole ostanut mitään, jos ei hupirahalla ja löytöpulloilla shoppailua lasketa. Heitätte rahaa maahan!

Säästöistä ostin kannettavan Windowsilla kampanjasta, sillä Chrome ei käy ykköskoneeksi. Samassa yhteydessä ostin pelikoneen rinnalle pelihiiren. Chromebook ompi jatkossa työlaite, jolla kirjoittelen blogiin vaikkapa kotoani, terassilta tai kirjastosta. Kotikäytössä kaikki olikin aivan liian hidasta, eikä bloggaamisesta tullut koskaan mitään, koneen hitauteen. Nyt on prosessoria, tehoa, tallennustilaa ja mahdollisuuksia blogiunelmiin omalla uralla, koska hermo ei enää mene konetta käytettäessä.

Suosittelen, että otat kuitit kaikkialta mistä voit, koska riski menettää rahaa on aivan liian iso. Mikä kilpailu Lidlin kassoilla oikein on, että niin nopeasti lyödään kaikki tavarat läpi? Virheitä on usein omilla kuiteilla.

Näin budjetoit ja vaurastut ilman taloudenhallintasovellusta

Olen elämässä niin pitkällä, että lopetan budjetoinnin. Merkinnässä on "Budjetoinnin pääteasema", jossa parhaillaan olen syystä, eli jatkossa kuukausibudjettia ei tule. Lukitan itseni 200,84 euroon.

  1. Siirrä palkasta, etuudesta tai muusta tulosta tilanteesta riippuen vähintään 40 prosenttia. Mikäli vuokra-asunto on erityisen halpa, siirrä jo 50 tai 60 prosenttia. Näin saat kuukausibudjetin. AINA itsellesi ensin säästöön, näin tekevät KAIKKI rikkaat, jotka nauttivat taloudellisesta vapaudesta.
  2. Käy ruokakaupassa vain kerran viikossa. Hyödynnä tarjouksia sekä pakasta esimerkiksi leivät ja lihat. Suosi S-ryhmän 60 prosentin ilta-alennuksia ja vältä heräteostoksia joka kauppakerta.
  3. Osta tavaraa vain, jos sitä todella tarvitset. Jos tarvitset vaikkapa takin, osta vain tarjouksesta, älä koskaan maksa normaalihintaa. Silloinkin nuku rauhassa yön yli ja harkitse ostosta uudelleen.
  4. Minimoi kuluttaminen jättämällä lompakko kotiin. Olen siinä tilanteessa, että en enää katso edes Pennoa ennen kuin menen kauppaan, koska tiedän tarkalleen kuinka paljon voin tuhlata.
  5. Ostaessasi tavaran, heitä kaksi muuta tavaraa ulos. Näin voit joko vähentää uuden ostoa, taikka luopua jostain muusta tavarasta, mitä alkaa luultavasti kertyä uuden jutun ostamisen vuoksi.
  6. Olen aidosti sitä mieltä, että ulkona syöminen, pubeissa käyminen on sellaista asiaa, mistä voit säästää avokätisesti. Saat siltikin käydä pubissa tai ravintolassa satunnaisesti luksuselämään.
  7. Vaikka lopetat budjetoinnin, käytä silti Pennoa, jotta saat tilastollista dataa. Näin voit esimerkiksi vuositasolla tutkia ruokamenoja ja ravintolamenoja, että pysyt kärryillä koko kulutuksestasi.
  8. Kiesittömyys säästää muun muassa terveyskeskuslääkäreiltä. Ota tilalle kävelyt tai bussit, mutta vaihtoehtoisesti voisit myös pyöräillä itsesi kuntoon. Terveyteni ei olisi koskaan hyvä kiesillä.
  9. Elä niin halvalla kuin vain voit. Laske jokainen sentti. Kerää pulloja. Kerään väsymättömästi, että saan löytöpulloilla monia juttuja kotiin. Jotkut eivät näe panteissa rahaa, mutta Jyri näkee. Otapa iltalenkki lähiympäristössä ja siivoa alueesi panttipulloista ja -tölkeistä. Voit tienata rahaa.
  10. Muista, että aidosti rikkailla ihmisillä ei ole hybridejä, veneitä tai rantamökkejä. Aidosti rikkaat vuokraavat näitä asioita, koska se tulee aina halvemmaksi. Älä näytä varakkaalta, olet rikas.
  11. Muuta pienempään kotiin, vaikka sinulla olisi perhe tai koira. Tulette näkemään raamit tavaran paljoudelle ja tämä tulee vähentämään shoppailukulutusta moninkertaisesti tuosta aiemmasta. Pennossa on täällä kuukausittain noin 9-14 menoriviä ja tässä pyrin olemaan myös jatkossa.
  12. Enpä voi olla mainostamatta AdGuardia tässäkään merkinnässä. Jos haluat, että budjetti pitää, poista mainonta elämästä. Postilaatikkoon "Ei ilmaisjakelua" ja selaimiin AdGuard-lisäosa.
  13. Lopeta heti kauppakeskuksissa käyminen. Enpä ole noissa käynyt kuukausiin. Ostan verkosta hyödyntäen Tokmannin 10 euron alennusta ja noudan ilmaiseksi myymälästä. Vaihtoehtoisesti hyödynnän Kärkkäisen ilmaistoimituksia kotiin Sikapäivien aikana, säästyy aikaa ja rahaa.
  14. Lopeta sosiaalinen media, ulkomaanmatkailu tai muut orjamaiset yhteiskuntaan istutetut loukut, jotka eivät auta sinua rikastumaan. Jos käyt töissä vain lomaillaksesi joskus, et tule rikastumaan koskaan. Tuhlaat kaikki rahat matkoihin ja shoppailukierroksiin, vaikka saat enemmän palkkaa.
  15. Vaurastumiseen tarvitaan siis se, että lopetetaan kaikki turha kuluttaminen, näin myös budjetin ei tarvitse olla iso. Lopetetaan lottoaminen ja kaikki arvat, jotta voidaan aloittaa sijoitukset.
Olen sitä mieltä, frugalistina, että säästäväisyys ja askeettisuus on jo sisäänrakennettu minuun. Voin sanoa kaikille, että minun ei enää tarvitse kirjautua S-pankin verkkopankkiin kuin noin parisen kertaa kuukaudessa katsomassa tiliotteet, mutta mitään rahallista yllätystä ei minulla koskaan ole. Tiedän jo tarkalleen milloin laskut tulevat ja osaan niihin varautua pitämällä arvioiduista eräpäivistä kirjaa. Näin voit varautua tulevaan menemättä vararikkoon yhdestä vakuutuslaskusta silloin tällöin. Toimii hyvin.

Huom. Jos et ole kaltaiseni frugalisti, en suosittele lopettamaan budjetointia Pennolla täysin. Tässä tilanteessa nimenomaan tarvitset budjetointia. Jos taas olet frugalisti, säästäväisyys on osa sinua.

Yhteenveto: Spotify Premiumilla tuleviin kuukausiin

Kerroin aiemmin, että hankin ykköskoneen. Kakkoskone nimeltä Chromebook jää todella vähäiselle käytölle. Tiedän monia ihmisiä, esimerkiksi tutuista, jotka lähtevät tällaisen myymään Tori.fi:ssä. En konetta myyntiin laita, vaikka käyttöaste tulee laskemaan 95 prosenttia Chromessa. Taloustilanteeni ei riipu koneesta, minkä myisin €449 tarjoushinnan sijasta liian halvalla vain kaksi vuotta vanhana. Lisäksi nörttinä minua kiinnostaa tietoturva, enkä halua sivuhistorian päätyvän enää seuraavalle.

Vaikka kuinka tyhjentelisit muistit, ja asentaisit järjestelmät uudelleen, tieto on mahdollista palauttaa jos nyt jotakuta sattuupi sivuhistoriani tai pornotottumukseni kiinnostamaan ylipäätään. Joulukuusta alkaa laskuttua Spotify Premium €10,99 hinnalla kolmen kuukauden kokeilujakson jälkeen. Vaihdan siihen Deezeristä, koska tämän hinta nousi juuri. En maksa 10,99 euroa huonommasta palvelusta, jos Spotifyn saa samaan hintaan runsaampana. Edes maksuton puolivuotinen ei innostanut Deezeriin.

Penno on auttanut minua oikeasti. Tiedän tarkalleen mihin raha menee. Näen kulutuksen vuositasolla. On helpompi ymmärtää paljonko menee vuodessa asumiseen. Edullisella vuokralla asumiseen menee aina vähemmän, siksi minua ette näe S-pankkiirin juttusilla uudesta asuntolainasta. Rakastan hyvää taloudellista vapautta ja velattomuus mahdollistaa sen. Aikana, jona vihreät miettivät kannabisasiaa, Jyri miettii lokakuun budjettia. Se todennäköisesti tulee säilymään samana omien sijoitusten takia.

Olen suositellut Pennoa kaikille, nyt sinulle. Eräät elävät laskusta laskuun suvussa. Heille suositellut budjetointia. He olivat sitä mieltä, että budjetointi on ajallista hukkaa. Sanoin, että sitten ei kannata ihmetellä, jos raha ei riitä elämiseen. Valinta on jokaisen oma, enkä ketään pakota budjetoimaan tai tekemään kirjanpitoa menoistaan ja tuloistaan. Olen vain tavallinen sinkku, joka elää sapattivapaata ilman euroakaan velkaa. En olisi tässä tilanteessa, jos en olisi ollut tarkka hankinnoista ja muusta.

Voin ostaa uuden iPhone 13 kertamaksulla. Miksi en kuitenkaan tee niin? Puhelimia saa halvemmalla, ja haluan ennen muuta nauttia sijoittamisesta vaikkapa siihen Appleen, koska lampaat ostelevat pian. Applen kurssi on juuri kovassa nousussa, ja siitä kiitos kaikille teille, jotka velkarahalla kuluttavat.

Että se älypuhelin olisi vähän parempi ja vähän uudempi kuin naapurilla 😂

Kommentit

Viikon luetuimmat blogissa

Tekevätkö S-bonukset sinusta köyhän tai rikkaan?

Näin vaihdat pankkia: "Ovet paukkuen Nordeasta"

Näin tunnistat narsistin empaatikkona

666 päivää ilman narsistia: "Ostan enää halpamerkkejä"

Sapattivapaa on vapaa-aikaa: "Paunulla ajelulle"