Tekstit

Näytetään tunnisteella Lassila&Tikanoja merkityt tekstit.

Talvi, nysse ja Lassila&Tikanoja

Kuva
Bussi ja L&T Talvi voi yllättää, etenkin silloin, jos Pirkkalassa tiet on jätetty huonoon kuntoon lumisateen jäljiltä. Kuvan bussi linjalla 1B Vähäjärven kautta Vatialaan juuttui juuri ennen Ollikantietä ja tukki samalla koko tien poikittain. Bussi oli siellä paikallaan noin aamuseitsemältä kaikkien kiusana. Mielestäni aurausta pitää hoitaa paremmin. Hommia saa ulkoistaa täysin, mutta hommat on tehtävä. Vaikka päätie aurattiin, lähin kevyenliikenteenväylä oli lunta täynnä vielä iltapäivälläkin. Bussin juuttumisesta tielle sain taas tiedon naapuriltani. Toimiiko tuo tiedotus miten hyvin, Tampereen kaupunki? Aamulla moni odotti bussia Vähäjärven lenkin alueella turhaan. Nyt puhutaan oikeista ihmisistä ja heillä on kiire töihin. Jokaisella minuutilla on merkitystä. Elämme maailmassa, jossa lähes jokaisella on maksimissaan vuoden vanha älypuhelin omassa kädessä. Ei ehkä minulla, mutta monella. Älypuhelin on niin tärkeä, ettei ilman pärjää. Se olisi törkeää yrittää sopeutua tähän

Toimiva isännöinti lisää asumisviihtyisyyttä

Kuva
Aikaa luonnossa Vuokralla asuminen on hitsin mukavaa, kun naapurit ovat mahdottoman hauskoja, ja huoltoyhtiö palvelee nopeasti sekä järeällä ammattitaidolla  —  mutta aina tämäkään ei riitä. Etenkin, jos isännöitsijä ei tee mitään! Näin asian laita oli täällä yhden vuoden. Onneksi ohi on ja ihan kaikki paha. Sato kävi näiden asuntojen kimppuun noin vuosi sitten ja Saton puolen vuoden oudon välivaiheen takia täällä vaihtui huoltoyhtiö tutusta Kotikadusta Lassila&Tikanojaan, lisäksi isännöinti siirtyi Realialle, kunnes Sato päätti ostetut talot myydä pois halpojen vuokrien takia. Uusinta huoltoyhtiötä voisin kehua vuoden kokemuksen ajalta, mutta Realian isännöitsijä oli nätistikin sanottuna surkea. Ei paras mahdollinen kokemus isännöintifirmasta, mutta valitukset huomioitiin. Yritykseen palkataan näillä sekunneilla toinen isännöitsijä helpottamaan nykyisen isoa työkuormaa. Toivottavasti jatkossa isännöinti hoituisi lentäen. Saton toimintaa en sen sijaan arvosta: ostetaan ja sit