Tekstit

Näytetään tunnisteella Terveys ja hyvinvointi merkityt tekstit.

Sapattivuosi voi olla tilaisuutesi: "Tekemistähän riittää"

Kuva
Jyri, 30, on sapattivuodella Kirjoitin aiemmin, että uuvuin työssäni . Olin selvästi loman tarpeessa. Nyt olen vihdoinkin lomalla. Pidän sapattilomaa määrittelemättömän ajan. Pidän merkityksellisestä työstä, mutta jos ilmapiiri on vähänkin raiteillaan, rasitun helposti. Otan nimittäin tiimin haasteet helposti harteilleni INFJ:nä. Lopulta ihminen väsyy niin, ettei eksyksistä ole poispääsyä. Työpaikallani asiat menivät ristiin siten, että vaikka tiimi halusi lisäkäsiä, niin meidän olisi pitänyt kyetä palvella it-ongelmissa nopeammin. Itselläni suurin syy siihen, miksen voinut aikaani käyttää tehokkaasti oli yksinkertainen, en ole ammattilainen. Synnyin nörtiksi ihan kotisohvalla, eikä minulla ole alan koulutusta. Halusin tietouttani päivittää, mutta töissä ei ollut siihen resursseja. Siihen nähden pidän erinomaisena juttuna, että edes parisen vuotta pääsin työskentelemään ihanassa firmassa, ihanien ihmisten parissa. Alussa töitä oli erityisen paljon, ja työt olivat kiinnostavia, mutta ku

666 päivää ilman narsistia: "Ostan enää halpamerkkejä"

Kuva
Nykyään nautin elämästäni 14. heinäkuuta 2019 lähdin Helsingin Jollaksesta. Vaikka takana oli oma kulta, niin olin täysin shokissa aiemmista tapahtumista, enkä osannut auttaa itkevää pikku tyttöä bussipysäkillä. Tyttö itki minuuttien ajan, ja kun Nobinan bussi vihdoin saapui, kuljettaja ojensi lelukorin. Tajusin, että tyttö unohti jotain tärkeää lopetettuaan itkemisen. Olen hyvin pahoillani, koska en osannut tuossa tilanteessa auttaa. 666 päivää myöhemmin ongelmia ei enää ole. Olen saanut sulatettua myös omat murheet, eikä rakas kulta ole enää menetyksen arvoinen. Tänään tunnistan epävakaat persoonallisuudet kaukaakin. Voi sitä draaman määrää, kun edes yritti puhua järkeä 10-vuotiaalle aikuiselle. Tunsin olevani isä-poika-suhteessa hänen kanssa. Aikoinaan hän kävi luonani omaan piikkiini. Muistan kaikki höyryt ruokakaupassa siitä, että hän ei sikanautaa syö, piste. Olin kuitenkin köyhä tuloistani, ja vaikka tiesin oikein hyvin, että hän oli mallia persaukinen en millään voinut asiaa hy

Minimoin aktiivisuusrannekkeen, netin ja S-tuottotilin

Kuva
Bussifani polkee Sionkylässä Vaikka mie luovuinkin huhtikuussa aktiivisuusrannekkeesta, hyvin nopeasta 100 Mb/s internetistäni, Toshlista, joistakin mausteistakin, ylimääräisestä painostani ja S-tuottotilistä, pyöräily on silti osa elämääni. En ole myöskään lopettanut budjetointia, vaan Toshlin tilalle tuli tuhdimpi YNAB. Olen nyt, tässä hetkessä, jännän äärellä. Uskon, että yksi syy paikallaan pysymiseen pienessä ylipainossa oli älyranneke. Painoin nimittäin pitkäänkin noin 82,5 kilogrammaa, mutta heitettyäni rannekkeen takuun kautta kauppaan, painoa lähti 2,5 kilogrammaa lähes saman tien. Palautuvalla rahalla ostin sitten halvemmalla tavanomaisen Casio-kellon Amazonista. Säästin 49,90 euron palautuksesta puolet näin. Syyksi riitti Verkkokauppa.comille, että kello valehteli tuloksia. Älykello muun muassa väitti, että nukahdin kello 22, vaikka kyseisenä iltana katsoin puoleen yöhön leffaa Viaplayssa. Sellainenkin minulta nykyään löytyy. Sieltä katselen huippusarjoja, vaikkeivät ne jat

Aika paketoida 2020: "Nähdäkseni paras vuosi koskaan"

Kuva
Joululahjani teinipojalle Hallituksen koronarajoituksista huolimatta vuosi 2020 on nähdäkseni elämäni paras. Miksi ihmeessä, kysytkin? Se on parempi kalenterivuosi ilman epävakaata persoonallisuutta kumppanina tai edes kaverina. Yhteinen aikamme narsistin kanssa loppui kesällä 2019. Paljon annoinkin, turhaan. Sen lisäksi, että sain vihdoin uudistettua vanhat kalusteet kotona, olen oppinut paljon. Enää en todellakaan lankea epävakaiden persoonallisuuksien ansoihin. Yksin on aina parempaa kuin väärässä seurassa. Täytin vihdoin 30 vuotta marraskuussa. Vierailin maailman, tai no ehkä sittenkin Suomen, parhaimmassa sushibaarissa nimeltä Ajito Sushi & Bar . Vierailin uimahalleissa perjantaisin. Sain uudistettua astetta vanhempaa elektroniikkaani, ja nyt voin nauttia muutoksien eduista tulevina vuosina. Empaatikkona hankalinta oli lopettaa pitkähkö yhteistyö: empaatikothan eivät siihen kykene. Jos olet itsekin empaatikko, tiedät oikein hyvin kuinka helppoa on auttaa muita. Sehän onnistuu

Mies, MGTOW on aikaa: "Paunulla lähiluontoon"

Kuva
Paunulla tavoitat vihreän luonnon Hyvät naiset ja herrat, Paunulla-sarja jatkuu! MGTOW on kaikki mitä terveyteesi tarvitset. Men Going Their Own Way on netissä toimiva miesasialiike, joka pyrkii vähentämään riippuvuutta toisesta parisuhteiden kautta. Nyt vältetään erityisesti suhdetta naisen kanssa, ja tulevaa isyyttä. Monista se on päättymätön tie kuoppaan. Kuoppaan, joka vie vapauden ja pahimmillaan kaiken muunkin. Monilla aika ei vain millään riitä, mutta meillä kaikilla on saman verran tunteja päivässä. Kysymys ei olekaan siitä riittääkö aika kaikkeen, vaan osaatko tehdä niitä oikeita valintoja elämässä? Jos perhe on jo perustettu, ja lapsia leikkii pihalla, on nähdäkseni myöhäistä peruuttaa. Jos olet kokematon mies, usko tänään minuun. Aloita MGTOW-harrastuneisuus. Se säästää hermoja, rahaa ja aikaa. Täytän marraskuussa 30 vuotta, enkä ole koskaan ollut naimisissa. Tietojeni mukaan olen ollut parissa seurustelussa samaa sukupuolta olevien kanssa. Tienä se oli varsin mutkikas, mikä

Bussifani laihtui lisää: "Paunulla kesälomalle"

Kuva
Matkakohde: Hämeen linna Aiemmassa merkinnässä kirjoitin iloisesti , että paino laski helmikuusta 11 kilogrammaa. Nyt voit lisätä numeroon neljä kilogrammaa lisää. Laihduin tänä vuonna kaikkiaan noin 15 kilogrammaa ja voin oikeinkin hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Itsevarmuuteni on vain kohentunut ja samalla mielenterveys on säästynyt pieneltä kolhulta. En nimittäin enää kaipaa entisiä aikoja. On yksinkertaisesti parempaa olla yksin kuin väärässä seurassa. Nyt nautin tuoreesta kesälomasta ilman että toinen suunnittelee sen puolestani ja ennen kaikkea kuinka rahojani siinä käytän. Lentoliikenne ei minua enää kiinnosta, joten tänä kesänä kävin kesälomalla Paunulla. Väinö Paunu toi Hämeenlinnaan. Onnibus toi Jyväskylään. Valkeakosken liikenne toi juuri tänne Valkeakoskelle. Länsilinjoilla pääsin Metsäkylään sekä Nokian kylpylään. Tämän kesäloman vietän yksin, mutta en ole todellakaan yksinäinen. Länsilinjoilla kävin tutussa Helsingissä nauttimassa maittavimman lounaan kesät

Jätin narsistin vuosi sitten: "Paunulla vapauteen"

Kuva
Valkeakoskella on tunnelmaa Vuosi sitten tänään tilasin illan viimeisen nettilipun kotiin Tampereelle ja pääsin Paunun pikavuorolla pikavapauteen. Jollaksessa asunut miesystävä sai miettimään vaihtoehtoja. Se on kuin lomaa, joka ei pääty koskaan. Näin saatat tuntea itsekin, kunhan olet ilman narsistia hetken. Pian hyvä hetki muuttuu kuukaudeksi ja kuukausi vuodeksi. Hyvä niin! En paneudu suhdeongelmiin, vaan elämään sen jälkeen. Suhteessa olleista suurongelmista, erityisesti kumppanini narsismista ja epävakaasta persoonallisuudesta, voit lukea lisää täältä . Vuoden maltoin olla erossa ja vapautta ei voi sanoiksi pukea. Uskon, että pärjään omillani myös jatkossa. Vihdoin saan elää elämääni ilman että joku muu ottaa sen haltuun. Valkeakoski oli yksi parannuskeino niistä kaikista, ja tämä ei ole vitsi. Älä ihmettele, mutta lähes koko materiaali on sieltä kotoisin. Yksi päivä minusta tulee joku, vaikkapa paljasjalkainen valkeakoskelainen. Tälle kaupungille olen ikuisesti kiitollinen.

Näin laihduin 11 kiloa: "Paunulla housukaupoille"

Kuva
Farkut, vyö ja shortsit: väärä koko Oletko ylipainoinen, eikä tuttu paino millään laske? Liikut mielestäsi paljon, teet joogaa, mutta kiloja ei vain hupene. Et ole ainoa. Tiedä kaikessa epätietoisuudessa tämä: jos en olisi itse laihtunut alle puolessa vuodessa kymmenen kiloa, en todennäköisesti kirjoittaisi tätä merkintää sinulle. Kaikkihan alkoi siitä, että vuoden 2018 lopussa löysin itseni suhteesta mielenkiintoisen nuoren miehen kanssa, mutta hän paljastui ajan kanssa Borderline-persoonallisuudeksi. Kyseisen persoonallisuuden käytös kuormitti minua niin paljon, että stressi siirtyi kehoon painona. Vuoden 2016 aikana olin 81, mutta suhteemme loputtua olin parhaimmillaan 94 kilogrammaa, ja se oli liikaa. Painoni nousi niin paljon, että jopa Finlan työterveyden fysioterapeutti huolestui asiasta. Kuinka näin nuori mies voi ajautua tällaiseen tilanteeseen. Sitä ihmettelin toki minäkin. Nähtyäni rasvaprosentit ja muuta kehooni liittyvää dataa, oli aika toimia. Ensimmäiset tulokset

Suhteeni narsistiin ja suunnaton painonnousu

Kuva
Sokeria on kaikkialla Mahani saattoi suhteen lopussa pullottaa enemmän kuin hänellä, ja se oli outoa. Se oli erittäin outoa, varsinkin kun ennen suhdetta olin toisesta suunnasta. Kilot olivat poissa ja Fit-ohjelman mukaan painoin huhtikuussa 2018 noin 81 kilogrammaa. Aloin seurustelemaan joskus heinäkuussa. Se oli toinen kierros. Vaikka epäilin kumppania pitkähkön eron jälkeen, niin halusin uskoa hänen mahtaviin sanoihin: olen muuttunut! Niinpä hän rakastui minuun taas ja muisti vielä kehua kuinka linjakas olin. Olin otettu, koska teenhän töitä liikkumalla luonnossa ja syön keskimääräistä paljon terveellisemmin. Tämä oli ihanaa palautetta, ja annoin toki empaatikkona joitakin kehuja takaisin. Tavattuamme suuressa Helsingissä heinäkuisina päivinä, aloin huomaamaan Fit-sovelluksesta kuinka mittaamani paino alkoi nousta varsin uhkaavasti. Olin jo 84, ja elokuussa 2019 noin 88. Syyskuussapa paino olikin jo 94 kg. Huomaan linkin painonnousuuni tästä suhteesta. Narsisti oli masentunu

Näin lopetat foorumiuran Elisalla tyylikkäästi

Kuva
Voimme vapauttaa aikaa Hauska juttu, että vuosia sitten kirjoitin merkinnän blogiini puolessa tunnissa ja kuukausittain, mutta tilanne tänään on toista: harvoin syntyy enää mitään ajatuksia. Ajanhallinta on työssäkäyvällä jatkuvasti suurennuslasin alla ja aikaa ei millään riitä blogiin asti. Elämä on ollut tällaista aina. 10. helmikuuta 2020 sain Elisalta hyvän muistutuksen. Minua varoitettiin heidän foorumilla, että käyttäydyn asiattomasti. Tykkään pikkaisen enemmän DNA:sta enkä enää auta sinisiä asiakkaita veloituksetta ystävälliseen sävyyn. Kirjoitin muutenkin yli kymmenen vuoden aikana 14 000 viestiä heidän foorumeille  —  tietenkin ihan ilmaiseksi. Vaatimatta palkkaa tai muita etuja. OmaYhteisössä on toki muitakin avustajia, mutta minulta avustajan titteli evättiin, koska en ole ollut tarpeeksi avulias viime aikoina. Minua vaadittiin yksityisviestissä ylläpidon toimesta avustamaan enemmän, koska siinä olen parhaimmillani. Siinä vaiheessa kun julkisesti esitin palkkatoi

Kuinka päädymme narsistin verkkoansaan

Kuva
Sohvapöydän päivitys Eräänä kauniina päivänä narsisti upottaa verkon järviveteen ja sen jälkeen hän odottaa upeita tuloksia kalastajan tavoin. Pyhäjärvellä. Sen lisäksi narsisti käyttää muita välineitä hyväksi, kuten vapoja ja toukkia, saadakseen uhrin  —  tai mieluiten useita. Elämme maailmassa, jossa on vain ajan kysymys milloin on vuorosi loputtomaan ansaan. Narsistit voivat piiloutua turvallisesti ja varmasti erilaisten persoonallisuushäiriöiden taakse. Täällä on epäluuloisia, eristäytyviä, epäsosiaalisia, epävakaita, huomionhakuisia kuin myös niitä narsistisia persoonia, ja näissä luokissa on pohjimmiltaan aina jonkinlaista narsismia sisällä. Valitettavasti esimerkiksi epävakaa persoonallisuus ei heti paljastu, jos ei henkilön kanssa pääse asioimaan ajan kanssa. Vastaavasti skitsoidit eivät vastaa sosiaalisille signaaleille, joten he ovat todella itsekeskeisiä, eikä mikään ihme! Skitsoidi, hei. Skitsoideille on tyypillistä, että leffateatteriin ei lähdetä, koska kotona voida

Näin tunnistat narsistin empaatikkona

Kuva
Pirtilin bussissa musiikki soi Kuvittele nyt että matkustat junassa moottoritiellä. Ei ole kovinkaan hyvää kyytiä tämäkään valtion moottoriteillä. Nyt pyydän sinua kuvittelemaan ystävyys- tai parisuhdetta empaatikkona narsistin kanssa. Ei tuokaan kaksinen matka. Ihmettelit jo aiemmista , että pois lähdin, eikä mikään ihme. Narsismi on viisainta nähdä eräänlaisena jatkumona, jonka paremmassa päässä on hyvinkin erehtyväinen ihminen ja huonommassa päässä jatkuvasti riitaa hakeva psykopaatti, vähättelijä ja vuoristoradan pikku pomo. Terapiaa välttävä narsisti saalistaa uhrin, ottaa kermat päältä, ja sen jälkeen hän hylkää ellei tämä ehdi ensin. Narsisti osaa toimia taitavana näyttelijänä kaikissa tilanteissa. Toisaalta narsistilta onnistuu myös manipulointi tyylillä. Monet uhrit heräävät todellisuuteen vasta, kun suhde on jo ihan loppumetreillä, ja loputtomaan vuoristorataan on kyllästynyt. Narsisti ajattelee parisuhteesta terveen empaatikon kanssa eräänlaisena buffetpöytänä, kai

Matkailu, työ ja parisuhteet minimalismissa

Kuva
Matkalle, koska muutkin Elämme aidosti aika mielenkiintoista aikaa. Nyt hallitus vaihtui, mutta sama meno jatkuu. Haemme lyhytkestoista onnea tarpeettomasta matkailusta, jatkuvasta shoppailusta ja rikkinäisistä suhteista. Menemme lähikahvilaan nopeille kakkukahveille, ja tunnin työpanos on pian menetetty. Istuin itsekin kahvilassa 10 minuuttia tuhlatakseni tunnin palkan vain kolme viikkoa sitten Kööpenhaminassa entisen ystäväni kanssa. Istumme kaikki työpaikoilla maanantaista lauantaihin, jotta joku muu kertoisi, mitä ihmettä ostaa mainoskatkojen aikana. Lapsi pääsee helpommalla, kaikki kiva menee jonkun muun piikkiin. Jos se helpottaa, kerron siitä nyt, et ole yksin. Et todellakaan. Olen minimalisti, mutta suhde maksimalistin kanssa ei vain onnistunut. Hän halusi aina enemmän; enemmän matkailua, enemmän ruokaa, enemmän jotain — minun kustannuksella. Vaikka ymmärrän, että kaikki eivät ole elämässä samalla viivalla, en voinut auttaa tarpeeksi. Kaikki mitä tein, oli turhaa ja tus

Kuvaton reissu Viroon: "Muistikortti kaipaa sisältöä"

Kuva
Matkustaminen repun kanssa Kirjoitin joskus aiemmin valokuvaamisen vähentämisestä matkoilla , ja kaikki nuo seitsemän syytä ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Tämänkertaisella päivän risteilyllä Viroon en ole ottanut yhtäkään valokuvaa. Kävimmekin siellä ystäväni kanssa, sillä hän sai ilmaisia lauttalippuja Viking Lineen. Koska olen ainoa ystävä — hän tiesi kenet pyytää mukaan. Meillä oli hauskaa, mutta valokuvauslaitteet olivat tiukasti poissa käsistämme. Nyt valitettavasti tässä artikkelissa on kuitenkin kuva, koska blogini teema menee "rikki" ilman valokuvaa, ja kierrätin tässä kuvan aiemmilta vuosiltani repusta. Tein sen, koska matkustin vain ja ainoastaan yhden repun kanssa. Minimalistisen kevyesti. Minimalisti pärjää vähemmällä, ja sain laivan herkkuja mukaan ilman ongelmia tai suuria laukkuja, enkä toisaalta ostanut yhtään liikaa. Se ei ollut vain omituista tai kokonaan väärin, se oli vapauttavaa, ja kaikki tämä säästää samalla omituisista selkävaivoista. Tietenkin

Tulevaisuuden Tampere, ratikkaa ja kauppoja?

Kuva
Tampereelle yksi DNA lisää Saavuin mukavasti Paunun paikallisbussissa Tampereelle sinne, mistä kaikki puhuvat juuri nyt melko kovaan ääneen, Ratinan uusi kauppakeskus nimittäin. Ihmettelin asiaa jo aikoinaan ennen rakentamista. Kuka edes rakentaa uusia kauppakeskuksia kauppakeskusten viereen Suomessa? On täysin järjetöntä rakentaa lisää kauppoja maahan, jossa vaikka työttömät, eläkeläiset, köyhät, lapsiperheet joutuvat valitsemaan ruokakaupassa savulohen sijasta jotain paljon halvempaa. Jotain, mihin heillä on juuri varaa. Joka tuutista meille syötetään uusia kenkiä, uusia muotivaatteita, uusia matkapuhelimia, uusia trendejä. Kaikki on joskus uutta, kunnes uudempi mainos toisin sanoo. Omalla kohdallani olen joutunut pettymään syvästi. Asioin usein keskustassa, vaikkapa viattomassa Pyynikin uimahallissa. Nimestään huolimatta se sijaitsee Amurissa. Työmaiden takia matkani sinne on pidentynyt, eikä ole kovin mieluisaa tuoda uimahalliin ystäviä muualta, koska en tunne olevani täysin 

Painonhallinta alkaa nopeiten seuraavasta eurosta

Kuva
Liian paljon limsaa Suomalaisista osa ovat ylipainoisia, ja tämä uutinen ei ole hauska. Painonhallinta lähtee kuitenkin mielestäni aina ruokakaupasta, pelkkä urheilu ei riitä. Nyt kerron miten paljon paremmin voisimme, jos kuluttaisimme eurojamme järkevämmin jokaisessa ruokakaupassa Lidlistä alkaen. Lidlistä puheen ollen, kävin muuten eilen shoppailemassa ja kyseisessä kaupassa oikein huomaa, miten paljon tilaa on varattu kaiken maailman ostoksille. Kuvassa isompikin rivi limsoja, mutta kuvaan ei ole valitettavasti mahtunut toinen rivi sokeroituja mehuja. Meillehän syötetään liian ahkerasti sokeria tavalla tai toisella. Sen jälkeen voidaan puhua enää suolasta ja sitäkin on aina niin paljon. Maksan 20 euroa kuukaudessa vuokranantajalle täysin rajattomasta vedestä. En ole ikinä ymmärtänyt sitäkään, miksi osa ostaa vettä kaupasta, kun Suomessa hanasta tulee maailman puhtainta vettä. Juo, jos et meinaa uskoa tätä faktaa. Kukaan ei ole toistaiseksi kuollut kotimaiseen hanaveteen. Soker

Takamaan kylätunnelmaa kaikille teille

Kuva
Takamaan iloista tunnelmaa Ylöjärven kaupunki ei ole vain pikkupala ihanaa keskustaa. Ahkera pyöräilijä tutustuu keskustamaisemien ohessa myös maaseutuun  —  siellä tilaa riittää varmasti niin elämästä nauttimiseen kuin vaikkapa leivonnaisten naposteluun Takamaan kylän täydellisen rauhallisella uimarannalla. Mutta miksi kukaan lähtisi sinne? Thaimaassa kun voi kulutella vähän rahaakin. Minua ei tämä kiinnosta ikinä, matkustaminen ei ole minun juttu. Sen sijaan matkailu Suomessa on ihan parasta. Kuka voi sanoa, ettei täällä olisi mitään nähtävää? Kerrasta toiseen tapaan toinen toistaan kauniimpia kyliä ja kaikkialla en ole vielä ehtinyt edes piipahtamaan. Antakaa aikaa, minä tulen! Samaan aikaan lukuisat suomalaiset lähtevät huonoa elämää pakoon Helsinki-Vantaan lentokentältä. Eurooppaan, Aasiaan, ihan kaikkialle. On todettava, että ainakin omasta mielestä, myös kotimaisissa maisemissa on paljon nähtävää. Takamaan kylästä löytyvät kaikki kaipaamasi herkut 4G-verkosta maailman pu