Tekstit

Realian isännöitsijältä internetyhteys

Kuva
Meidän taloyhtiössä ei enää makseta internetistä, ellei siihen ole jotain muuta syytä, kuten vaikkapa perusnopeutta parempi kaista. Silloinkin lisänopeus on varsin edullinen, alkaen 4,90 euroa 50 megan yhteydelle. Suunnittelin tätä matkaa kohta entisen ystäväni kanssa jo pitkään, ja kun kalenteriin iski kauan odotettu tapaninpäivä, lähdimme vauhdilla Amsterdamiin, mutta varsin kevyesti Norwegianin lennolla. Vietimme seitsemän yötä kodikkaassa studiossa nauttien lähellä olevista maisemista.

Näin syntyy oma, minimalistinen koti

Kuva
Moni minimalisti panostaa rakkaan kotinsa viihtyvyyteen, mutta samalla unohtuu tuo tärkein. Kodin meluraja ei saisi ylittyä 35 desibelistä edes päiväsaikaan, koska liiallinen melu voi aiheuttaa toivotonta unettomuutta, keskittymisvaikeutta tai ärtymystä. Ärtyminen sekä keskittymisvaikeudet voivat johtaa siihen, että tunnelma kiristyy ja ongelmia tulee jopa parisuhteeseen. Lisäksi koululainen voi menestyä huonommin koulussa tai ammattiopistossa. Tämän ilmiön voi onneksi välttää täysin kotikonstein.

Blogger voittaa WordPressin näin

Kuva
Jokainen aloitteleva bloggaaja haluaa tulla isoksi tähdeksi. Ainakin joskus. Ehkäpä sinäkin aiot blogata myöhemmin. Tämä ilo ei ehkä ala nyt, mutta joskus, ehkä vasta viikon päästä. Hyvä uutinen on se, että tähdeksi syntyminen onnistuu niin Bloggerissa kuin asennetussa WordPressissä jossain internetissä... Puhutaan, että WordPress on maailman suosituin, ja se pitää paikkansa. Löytö, joka tekee Bloggerista vielä paremman, on vapaus nauttia frugalismista. Bloggeriin voi kuka vain avautua ilmaiseksi.

Hei S-pankki, moi Bank Norwegian

Kuva
Olen varsin tyytyväinen S-pankin käyttelytilin ja uuden tavoitetilin kanssa, mutta varsinaiset säästöt olen kaikki marraskuussa siirtänyt pankista muualle. Miksi? Suomalaiset pankit eivät maksa säästöille kovin suurta korkoa, joka on lähes nollassa. En halua säästää omaa rahaa näin. Bigbank tarjoaa korkoa 2,5 prosenttia pisimmällä 10 vuoden talletuksella. Inflaatio huomioiden tuo ilmiö sijoituksena huono, koska vaikea kuvitella tilannetta, jossa muulla sijoituksella ei tienaisi enemmän ja helpommin.

Olen seitsemän kuukautta S-pankissa

Kuva
11. marraskuuta olen S-pankin onnen asiakas jo seitsemän kuukauden ajalta. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että olen vastaavan ajan ilman Nordean tilejä, kortteja ja turhia tunnuksia. Vuosikymmen tämän Nordean kanssa meni aika hienosti ja maksuttomasti, mutta en halunnut jatkosta kuluttaa. Nordeaa jään yhdessä asiassa kaipaamaan: heiltä pankkiiri olisi jo soittanut tuossa ajassa vähintään kahdesti ja kysynyt miten minulla taloudellisesti menee ja kaipaanko esimerkiksi Nordean sijoitusneuvontaa.

Onko 4G-liittymäsi nopeustesteihin?

Kuva
Jokaisella on tyylikäs älypuhelin. Jokaisella on myös hieman mobiililaajakaistaa. Kuvan tukiasemasta tulee rajaton data. Suomessa 4G-mobiililiittymiä myydään rajattoman kovilla extranopeuksilla. Saat alesta 19,90 eurolla kattavan liittymän rajattomalla 150 megan nopeudella. Jos olet pirkkalalainen Jyri, niin hän ei maksa aina sitäkään, sillä Jyri pistää vuosittain numeronsiirron käyntiin puristaen DNA:lta parhaimman liittymätarjouksen vuoden eteenpäin. Se nyt vaan on tyhmää maksaa normaalihintaa.

En vieläkään käytä WhatsAppia

Kuva
WhatsApp ei houkuttele minua edes maksuttomuudellaan, vaikka olen elänyt tällä planeetalla jo lähes 28 vuotta, mutta yksi asia on täysin varma: en ole koskaan asentanut WhatsAppia omaan puhelimeeni. Muutama henkilö on pyytänyt lisäystä WhatsAppiin, mutta olen joutunut kertomaan, ettei minulla ole sellaista WhatsAppia. Mitä ihmettä edes on WhatsApp? Onko tämä jälleen kerran Play Kaupan sovellus puhelimeen, joka pyytää lupaa mikrofoniin, kameraan, yhteystietoihin ja kaikkeen muuhun? Miksi?

Asioita, joihin minimalisti kompastuu

Kuva
Moni tietää mitä päivän minimalismi on. Ilmiö on eräänlainen elämäntyyli, jossa luopumalla kaikesta turhasta voit yhtäkkiä paremmin, tämä ei ole aina totta. Olen minimalisti vuodesta 2014 ja sen jälkeen olen luopunut monesta tarpeettomasta roinasta, muun muassa toisesta laajakaistasta. Minimoin lisää ja luovuin toisista kuulokkeista, koska miksi omistaa kaksia? Vain ostaakseni piakkoin takaisin, koska yksillä ei pärjää. Musiikkia kuuntelen päivittäin, enkä jaksa odottaa kahta tuntia latausta välissä.

Uusi iPhone XS on älytöntä bisnestä

Kuva
On jälleen kuuluisa aika vuodesta kun omenasato on vihdoinkin kypsynyt. Ihmiset ympäri maailmaa yrittävät ottaa selvää kuinka tuhlata lisää rahaa, jota heillä ei juuri ole, vain pikkaisen ylihinnoiteltuun iPhone-puhelimeen korottomasti ja aina ilmaisella pikatoimituksella. Onhan se niin, ettei näin kalliin puhelimen toimituksesta voi maksaa senttiäkään! Kaikki tänne heti nyt, adapterit, pikalaturit, johdot, kuulokkeet ja muut piuhat. Älyttömin, mutta vuosien lainakierteellä niin saatavilla olevin iHinnoin.

Joukkoliikenne ei palvele Pirkkalassa

Kuva
Vasta tänä kesänä lähin Tampere-Pirkkalan lentoasema uudistettiin rankasti, mutta samalla unohtui, että joukkoliikenne ei ole kuitenkaan kehittynyt vastaamaan entistä isompaa ja nyt parempaa asemaa. Nyt syksyllä lentoliikennettä on esimerkiksi niin Ruotsiin, Latviaan kuin Kyprokseen. Saammeko olla Pirkkalassa onnellisia, että lennolle pääsee läheltä, mutta emme ehkä sittenkään. Linja-autoja kulkee huonosti lentoja ajatellen, ja kävellen saattaa olla ihmisille pitkä matka muine matkalaukkuineen.

Kuvaton reissu Viroon on nykyaikaa

Kuva
Kirjoitin joskus aiemmin valokuvaamisen vähentämisestä matkoilla , missä kaikki nuo seitsemän syytä ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Tämänkertaisella päivän risteilyllä Viroon en ole ottanut yhtäkään valokuvaa. Kävimmekin siellä ystäväni kanssa, sillä hän sai ilmaisia lauttalippuja Viking Lineen. Koska olen ainoa ystävä — hän tiesi kenet pyytää mukaan. Meillä oli hauskaa, mutta valokuvauslaitteet olivat tiukasti poissa käsistämme. Nyt tässä on kuitenkin kuva, koska blogini teema menee "rikki" ilman.

Saidan aito mielipide ostolakoista

Kuva
Lehdissä kerrotaan usein niistä tapauksista, joissa ihmiset välttävät tavaran ostamista, tätä kutsuisin jo mainioksi ostolakoksi. Ostolakossa toisaalta itsekin olen, enkä ole ostanut juuri mitään tarpeetonta vuosiin. Sanotaan, että ylimääräinen tavara masentaa ja vie kaapista tilaa, jättäen loven lompakkoon. Menetys on kurja juttu, koska seuraavaan panopäivään voi olla mitä tahansa päivistä peräti viikkoon. Oma kotitalous on niin hyvällä mallilla, että raha tilillä odottaa laskuja, eikä koskaan toisinpäin.

Seitsemän syytä vähentää valokuvia

Kuva
Kuvittele itsesi niin kauniin Uuden-Seelannin New Plymouthiin ottamassa laadukasta digikameraa tai älypuhelinta taskusta näin Bell Blockin uimarannan kupeesta. Ihan vierestä löytyy muitakin vastaavia ihmisiä, jotka yrittävät aina tätä samaa. Kaikki toivovat ikuistaneen sen parhaimman muiston. Hetki, joka nopealla 4G-yhteydellä valuu parhaiten sosiaaliseen mediaan ystävien kiusaksi. Harmitus, miksi en ole tuolla! Ystäväni on varmasti niin onnellinen, tai niin Facebook tuhansille parhaillaan väittää.

Mies, 11 syytä miksi Tinder on onneton

Kuva
Olet ehkä nuoruusiässä oleva teini tai ehkä vasta sittenkin kolmekymppinen, mutta koskaan et kuule tarpeeksi sitä, että sinullakin pitäisi olla tyttöystävä — tai vaimo. Teet kaikkesi, jotta sellainen löytyisi. Tutkit Suomi24 Treffejä loputtomiin, kohta avaat jo Tinderin ja odotat häitä. Ehkä maksat etukortillasi Treffit+palvelusta, ja lähetät sadalle naiselle terveiset, alkuun ilman intiimikuvia. Toivot täyttävän sen odotuksen, minkä yhteiskunta meille kaikille asettaa, ja kumppani on vain yksi niistä kaikista.

Sokki, erosin nopeasta laajakaistasta!

Kuva
Monet täällä vierailevat ihmettelevät television ja mikron puuttumista, mutta vielä suurempi joukko ihmisiä miettivät kuinka päästä nettiin, kunnes kerron että minulta ei löydy gigabitin laajakaistaa. He voivat ainoastaan liittyä nettiin omalla puhelimellaan tai voin jakaa omasta 10 megasta. 16. päivä tein ison muutoksen ja päivitin DNA:n liittymän hitaammaksi mahdolliseksi 4G:ksi. Megabitin laajakaista oli minulla aiemmin noin vuoden ajan. Vaihdoin 4G LTE:lle mielenkiintoisen kampanjan merkeissä.

Kolme vuotta ilman töllöä, jatketaan

Kuva
Kävin katselemassa mitä nykyaikaiset televisiot maksavat. Joissain malleissa hintaa oli ihan liikaa — pitäisikö maksaa tuhat euroa siitä, että saa katsottua uusintoja ja uusintojen uusintoja? Tasan kolme vuotta sitten myin televisioni ja siitä asti olen pärjännyt ilman sitä oikein mainiosti. Vaikea kuvitella tilannetta, jossa olisin ostanut sellaisen tänään. Enemmin sijoitan tuon tuhat euroa Bitcoiniin ja saan tulevaisuudessa parhaimmat tuotot. En pidä televisiosta, koska se kiusaa loputtomilla mainoksilla.

Ehkä poistin Facebookin "pysyvästi"

Kuva
Poistin palvelun, jota saatat edelleen selailla, "pysyvästi". Nimi on Facebook. Ehkä olet ystävä sille. Täällä en, ainakaan enää. Haluan olla tässä asiassa varovainen ja kirjoittaa mainion sanan "pysyvästi" lainausmerkeissä. Enpä nimittäin tiedä poistaako Facebook oikeasti yhtään mitään tässä yllättävässä tilanteessa. Kerron asiallisesti maukkaan asiakastilin poistamisesta kokonaan, en pelkästään käytöstä poistamisesta, jota Facebook tarjoaa janoisille aivan ensimmäisenä. Käytöstä poistoa, ihan oikeasti?

Jyrin älypuhelimessa on 20 sovellusta

Kuva
Olen 90-luvun lapsia, oletko sinä? Tarkemmin miettien emme ole enää lapsia, vaan 90-luvun lasten ikä tänään voi olla vaikkapa 28 vuotta. Ennen oli joka tapauksessa kaikki paremmin. Saimme käyttää kunnollista lankapuhelinta ja toisaalta meillä ei ollut tiedon valtatietä — internetiä. Lapsuudessa en vaatinut, enkä osannut ajatella Facebookia, tai edes sitä Ethernet-piuhaa. Elelin ilman tietokoneita, älypuhelimia tai Deezeriä. Ajatella, että nykyään voin kuunnella TIDALista yli 73 miljoonaa rallia.

Tampereen tulevaisuus on ratikoissa?

Kuva
Saavuin mukavasti Paunun paikallisbussissa Tampereelle sinne, mistä kaikki puhuvat juuri nyt melko kovaan ääneen, Ratinan uusi kauppakeskus nimittäin. Ihmettelin asiaa aikoinaan ennen rakentamista. Kuka edes rakentaa uusia kauppakeskuksia kauppakeskusten viereen Suomessa? Missä on se kuuluisa maalaisjärki, ja kuinka aikovat saada runsasta ostovoimaa alueelle? Pirkkalasta en ainakaan aio tuolla käydä kovin usein, koska en vieraile edes Veskan kauppakeskuksessa. Ostamisesta en nauti yhtään.

Näin vaihdat pankkia Nordeasta oitis

Kuva
On olemassa ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä pankkiinsa syystä tai toisesta, ehkä sinä. Varmaksi en voi tietenkään sanoa, mutta olin itse todella tyytymätön Nordean uusiin päätöksiin. Kirjeestä aloitin pienoisen yrittäjyyden pankista eroamiseen nopeasti jo samana kuukautena. Ennen muuta varmistan valoisan tulevaisuuden ilman, että Nordea muuttaa maksuttoman maksulliseen, ikääntymiseen. Miten hieno lahja Nordealta olisi, että yhdessä yössä maksaisin samasta paketista 7,50 euroa kuukaudessa.