Kaksi vuotta ilman narsistia: "Länsilinjoilla Julkujärvelle"

Metsäkylän kääntöpaikka
Metsäkylän kääntöpaikka, tuo klassinenkin paikka, josta Länsilinjoilla pääsee Julkujärvelle ja Ylöjärven keskustaan. Rakastan, mutta niin sitäkin vihattiin. Narsistimieheni oli sellainen mies, jolle ei kelvannut sitten mikään. Eipä edes ilmainen matka Amsterdamiin. Kaikessa oli jotain vikaa.

Kestin sitä aivan liian pitkään, mutta nyt olen saanut elää rauhassa jo kahden vuoden ajan. Nautin jokaisesta matkasta ja vihdoin kotimaa on tullut tyylikkäänä tutuksi. Nykyään osaan Hämeenlinnan keskustasta Aulankoon ilman turhaa navigaattoria ja Julkujärvi löytyy tossujen alta heittämällä.

Koen, että minun on parempi ilman häntä. En valita, vaikka matka ei ole kallis. En valita, jos pysäkille on matkaa. En valita, jos seuraavaan bussiin onkin yli vartti aikaa. Amsterdamissa GVB:n linja-autoja kulki jatkuvasti ja hän ei siltikään ollut tyytyväinen. En olekaan törmännyt vastaavaan koskaan ennen. Hän katseli suurennuslasin kanssa kaikkea. En kehdannut nauraa, mutta hän puntaroi tekemäämme ruokaa. Jos laitoin hänestä itselleni enemmän, niin hän haarukoi ruokaa takaisin lautaselleen.
Mieheni halusi monia asioita itselleen: rahaani, aikaani ja muutakin. Maksoin monia matkoja, siivosin väsymättömästi, ja paikkasin hänen virheitä elämässä. Samalla mieheni oli Match.comissa etsien lisää. 
Nykyään nautin, että en ole enää määräävässä suhteessa. Saan käyttää rahaa haluamallani tavalla, eikä kukaan vihaa valintojani, jotka kerrankin tuntuvat oikeilta. Vuosia lähdin juhlistamaan Julkujärvelle.

Kylillä kävin 14. kesäkuuta, joten tänään 14. heinäkuuta olen juhlimassa Hämeenlinnassa.

Uusi elämäntyyli: Refuzionin kappale "The Things You Hated"

Sainpa vuoden 2021 alussa Deezerin musiikkipalvelusta kauniin lahjan. Vuoden 2020 striimatuin biisi päätyi avaimenperään. Ihana juttu tosiaan, koska kyseinen tanssibiisi kertoo minulle vapaudestani. Siitä, että narsistimies on takana. Yhteen seurusteluvuoteen mahtui paljon kaikenlaista, mutta nyt jo kahden vuoden ajan olen voinut elää elämääni. Elää sitä tavalla, joka antaa minulle merkitystä. Nautin käyttää rahojani haluamallani tavalla ja sen lisäksi en enää punnitse ruokiani. Kaikki on hyvin.

Mielenrauha ja päivittäinen hard dance Deezerin musiikkipalvelusta on saanut ajatukseni rullaamaan. Nyt olen kiinnostunut tulevaisuudesta, budjetoinnin kautta, enkä enää menetä rahoja ohi kirjanpidon narsistin loputtomiin vaatimuksiin. Ajattelen ihan oikeasti niin, että jos olisin edelleen "suhteessa" häneen, niin olisin tällä hetkellä veloissa ja pahimmillaan ulosotossa. Narsisti hän välittää sinusta niin kauan, kunnes rahapotti on käytetty loppuun, sen jälkeen olet rahaton ja ketään ei enää kiinnosta.

Suosittelen eroamaan suhteesta, jos et siitä nauti. Voi olla, että kumppanisi on jatkuvasti salaperäinen, etkä millään saa häntä pois Match.comista. Luulet, että olette parisuhteessa, mutta hän tapailee salaa muitakin. Hän saattaa pahimmillaan olla biseksuaali, joka janoaa avoimia suhteita, jotta voisi laittaa useita kerrallaan. Narsisti voi potea syyllisyyttä, mutta koska hänellä ei ole empatiaa, hän ei juurikaan ajattele pysyvästi. Sama kaava toistuu, kunnes vihellät pelin poikki. Pelissä olet voittaja yksin.

Christian vihasi kaikkea, joten teen kaikkea mitä hän vihasi

Suhteen aikana kaikki oli surkeaa. Kotimaan matkailu oli ihan hanurista, Viro oli niin nähty, ja Ruotsi sieltä syvältä kanssa! Narsisti voi valittaa kaikesta tekemisestä. Jokainen ratkaisu on uusi ongelma. Tietyllä tavalla olen helvetin kiitollinen Refuzionille, joka julkaisi kappaleen lähdön jälkeen. Sain niin paljon voimaa, ja tämä on se tanssibiisi, jota kuuntelen edelleen todella paljon. The Things You Hated on maailman parhautta elektronisessa tanssimusiikissa. Se saa eron kuin eron tuntumaan voitolta.

Se on kuin tanssia, joka ei lopu koskaan. Tanssin ilosta ja itken vapaudesta. Tämä on biisi, jota nautin kuunnella maan paunulaisissa. Väinö Paunu Oy:n auto kaksi vuotta sitten toi Jyrin turvallisesti kotiin narsistin hampaista Helsingistä aina tuonne Tampereelle. Olen ikuisesti kiitollinen tästä jutusta, enkä todellakaan kaipaa takaisin, vaikka olihan tietysti suhteessa hetkensä. Tajuan kuitenkin, että nämäkin hetket olivat istutettuja manipuloimaan, siksi jokaisen on syytä olla hereillä omassa suhteessa.

Manipulointi voi aiheuttaa sen, että jotkut istuvat tällaisissa suhteissa vuosia, jopa 10, 20 tai 40 vuotta. Enemmänkin. Internet on täynnä tarinoita. Narsisti voi sekoittaa pääsi niin, että et edes kyseenalaista koko asiaa. Sinusta on normaalia, että suhteesi on tällaista. Alussa seksiä on joka välissä, myöhemmin sitä ei juurikaan heru. Jos kerrot lähteväsi, sänky saattaa herätä eloon, kunnes sinulta odotetaan jotain uutta. Narsistin palveluksessa on aina jokin hintalappu. Hän voi antaa, mutta vain hyötyäkseen.

Terveys ja hyvinvointi: Urheilu on ja pysyy minun ohjelmistossa

Mieheni ei juuri koskaan pitänyt lähiluonnosta. Hän kaikkein eniten makoili sängyllään Jollaksessa tai pelasi pelikonsolilla pitkät päivät. Konsolipelit olivat hänelle ulospääsy omasta maailmasta, jota hän vihasi. Alkoholia ostin, että hän olisi edes hetken aikaa mukava. Toisaalta yritin sanoa hänelle ääneen sitä, että olin aika huolissani mielenterveydestä. Masennuslääkkeitä käyttävänä, joita muuten satasilla maksoin kolmessa kuukaudessa, hänen ei olisi kannattanut juopotella. Leikin hänestä terapeuttia.

Minulle oma ja mahdollisen kullan terveys on etusijalla. Vaalin terveyttä edelleen, enkä millään usko sitä, että alkoholi olisi terveydelle vaaratonta. Tästä syystä en juo, enkä toisaalta edes tupakoi. Mieheni valitteli usein sitäkin, että hänellä on isompi nälkä, eikä jääkaapissa ollut juuri mitään. Taloudellisesta kriisistä huolimatta kaljaa ja tölkkejä asunnosta löytyi joka viikko. Yritin patistaa mieheni terapiaan, mutta hän toisti toistamiseen, että asia ei ole juuri nyt ajankohtainen. Hoidan sen myöhemmin.

Lopullinen niitti oli, että aloin itse juoda olutta hänen seurassa, koska olimme kavereita. Tästä syystä päätin uudelleen sen, että olen mieluummin yksin kuin väärässä seurassa. Suhteemme aikana ahmitut kilot ovat vapaudessa lähteneet, koska en enää saa vihaa liikunnasta. Halusin kertoa Christianille, että kävin 15 kilometrin lenkillä, mutta hän raivostui siitä usein. Hänestä se ei ollut juuri mikään saavutus. Lopulta kaikki johti siihen, että en kehdannut kertoa onnistumisista, lähinnä kaikesta muusta.

Tällaisen kävelyn tein Soppeenmäeltä yksin Metsäkylään

Narsisti haukkuu menojasi luonnossa täysin yhdestä syystä. Hänellä ei ole tästä parempaa kerrottavaa. Narsisti on todellisuudessa häviäjä, joka voi olla älyllisesti jopa keskiverto, tai joskus hieman parempi. Kaikkiaan narsisti yrittää vakuuttaa sillä, että ei ole olemassa parempia ihmisiä kuin hän siellä. Yhtenä kertana kysyin narsistilta, haukkuisitko minua vasta sitten, kun kävelet itse luonnossa 15 kilometriä. Kiitos. Totuus oli, että hän käveli sellaisia matkoja korkeintaan peleissä, joita konsolillaan harrasti.

Julkujärvi valikoitui perinteestä. Aiemmin ajattelin, että käyn huumorilla jossain. Osoitin silmät kiinni karttaa Pirkanmaan alueelta ja käteni osui Julkujärvelle. Polkupyörällä kylään oli helppo saapua, mutta koska tuolloin omistin rajattoman bussikortin, kävin siellä Länsilinjoilla. Lähellä oleva metsä kiinnosti jopa sen verran, että eksyin sieltä pian Metsäkylään. Tästä hetkestä olen pyrkinyt käymään mestoilla ainakin kerran vuodessa. Soppeenmäeltä Julkujärvelle on noin yhdeksän kaunista kilometriä jalan.

Kannattaapi käydä ja ajan kanssa, koska ahkerimmat pääsevät Koukun majalle. Se on niin kiva paikka, että siellä voisi olla vaikka yötäkin. Unelmoin sapattivuodella siitä, että olisin joskus retkellä yön yli. Voisin tehdä sen Koukun majalla, tai sitten ihan Kintulammella, mutta aikaa on nyt tarjolla eri tavalla. Stressi ei ole arkea, koska eksoottinen parisuhde narsistin kanssa on takana, eikä ainainen työelämä vie energiaa. Suosittelen sinkkuutta aina kaikille, koska yksin voit säästää rahaa sapattia kohti.

Psykopaatteja ympärillämme: Enemmin sinkku kuin kuramatto

Tämän takia olen yksin kuin psykopaatin lattiamattona. Tapasin ensimmäisen mieheni Facebookissa vuonna 2014, ja hän sattui olemaan Puolasta, mutta hän osoittautui epävakaaksi ihmiseksi ajallaan. Tekstiviestien aikana en osannut asiaa edes epäröidä, mutta kun touhusimme Saksassa kaikenlaista kahdestaan 2016, osasin lukea naamasta että tämä mies ei kauaa enää pysy mukana. Hän suuttui lujaa asioista, joista en itse lähtisi edes sanomaan, kuten Rob Maythin lähdöstä kotiin setin jälkeen.

Hän pettyi että artisti, jota hän tuli katsomaan, lähti keikan jälkeen ilman että hän pääsi VIP-lipuilla häntä tapaamaan. Kysyin hetkessä, miksi hän itki nurkassa, mutta hän ei puhunut enää koko päivänä. Matkan jälkeen hän valitteli asioita, ja olin yllättävästi syy kaikkeen. Koskaan vika ei ollut tietenkään hänessä. Muisti kuitenkin sentään kehua, että hotellissa meno oli hyvää, vaikkakin odotti parempaa. Huomaa, että narsisti voi kehua, ja sitten mitätöidä koko jutun. Tämä on parasta manipulaatiota.

Toinen mieheni löytyi heti tämän jälkeen ja miten hyvä tuki hän olikaan. Tiesi erosta, koska satuimme käymään pientä erimielisyyttä puolalaisen kanssa julkisestikin ja hän aavisteli, että nyt olisi aika iskeä. Tuki oli niin valtaisaa, mutta samalla koin maailman oudoimmat jutut, hän rakastui minuun samalla sessiolla. Ei mennyt aikaakaan, kun hän halusi iholle, mutta ei tokikaan tehnyt samoja virheitä kuin puolalainen. Hän nimittäin sai minut kertomaan kaiken yksityiskohdilla. Manipulointi tuli perässä.

Ostin tämän kirjan omaksi luettuani kirjastosta etten vain palaisi

Saksassa tein varmasti virheitä, jopa klassisen hotelliyön aikana, koska kyseessä oli sentään elämäni ensimmäinen yö miehen kanssa, jota niin paljon rakastin. Rakastin kuitenkin maskia, joka ensi hätään ihannoi sinua täysillä, ja sitten mitätöi usein kahta kauheammin. Mielestäni parisuhteessa pitää voida puhua asioista, ja näihin lukeutuu myös seksi sekä muut touhuilut, jotka voivat edetessä syvemmälle jäädä kokonaan tarjottimelta. Jos epäilet, että olet suhteessa narsistin kanssa, ota asia esille.

INFJ:nä yritin, mutta lopulta saavuin umpikujaan. Tyhjiä lupauksia, jatkuvia hintalappuja. Joskus saat kumppaniltasi seksiä vain puhtaasta huumorista, että olisit hetken ajan hiljaa, ja maksaisit seuraavaa lainaa. INFJ on tyypillisesti narsistimagneetti, ja tämä on tutkittu juttu, koska niin moni on sanonut samaa. Empaattiset ihmiset auttavat, mutta juuri tätä iloa narsisti tarvitsee, tekemättä juuri mitään suhteen eteen. Annoin liian paljon ja liian usein. Rahoitin, siivosin, tulin katsomaan vointia.

2019 kesäkuussa elelin lopun aikoja. Vaatimukset kasvoivat matkaan Belgiaan. Narsisti ei ymmärtänyt, että toukokuussa aloitin uudet työt, eikä minulla ollut lomapäiviä varastossa. Christian oli mielestään aina niin älykäs, että ihmettelin miten ei ole voinut kyseistä asiaa tietää. Lopultahan sovimme jussista Tanskassa. Maksoin kaiken. Ennen sitä kävimme Tampereella strippibaarissa, jossa hän osteli muille juomia, vaikka maksoin juuri miehen laskun Elisalle. Epäilin jo tästä, että pian on lähdettävä.

Kaksi vuotta ilman narsistia

Vierailin aiemmin Julkujärvellä juhlistaakseen sitä mitä mieheni niin vihasi. Kotimaan luonto. Videoon päätynyt musiikki on huumoria. Korostin miten paljon paremmin menee ilman häntä kainalossa.


Musiikki: Sy & Unknown feat. Kirsten Joy - Bright Like The Sun (Original Mix) © Quosh Records
Kuvauspaikka: Pirkkala, Tampere, Ylöjärvi (Julkujärvi, Metsäkylä)
Päivämäärä: 14. kesäkuuta 2021
Tekijä ja editoija: Jyri Väätäinen

Loppusanat

14. heinäkuuta 19, juuri Tanskan matkan jälkeen, lakkautin sähkösopimuksen meidän välille. Meissä ei ollut enää rakkautta ilmassa. Kadotin tunteet häneen ennen kesää, mutta hän oli tunteeton aikoja. Hän alkoi valittaa ja haukkua minua, eli elin mitätöintivaiheessa. Halausta ei saanut ostamallakaan, vaikka aiemmin se oli ihanaa arkipäivää. Kauhulla muistelen niitäkin hetkiä, jolloin kävelimme käsi kädessä Tampereella, halasimme Näsinneulassa ja suutelimme Väinö Paunu Oy:n 1C:ssä matkalla Vaittiin.

Mietin edelleen, miten olen voinut jättäytyä tästä suhteesta, joka oli rakkautta täynnä. Ei kyse olekaan siitä, etteikö sitä rakkautta olisi ollut. Todellisuudessa se oli vain manipulointia, ja Thomas Eriksonin kirjan omistajana, vihdoin tajuan sen. Lopultakaan en ollut menettämässä juuri mitään. Nykyään olen energinen, onnellinen ja rahakas mies. Ei enää tarvitse elättää aikuista miestä tuhansilla vuosittain. Ei tarvitse kuunnella jauhantaa. Muistuttele tavasta mitätöidä: ensin kehutaan ja sitten haukutaan.

Narsisti haluaa pilata itsetuntosi, ja narsistin kiikarissa ovatkin yleensä hyvin rahakkaat, tunnolliset ja empaattiset yksilöt, jotka eivät heti huomaa manipulointia kulissien takana. Yksi "red flag" suhteessa oli jo rakkauden alkumetreillä: olimme molemmat niin ihastuneita, suutelimme ja halasimme, mutta mieheni kieltäytyi ottamasta yhteiskuvaa. Jos kumppanisi ei halua ottaa valokuvia kahdestaan, on aika toimia. Hän ei halua, että sinulla on mustaa valkoisella ajatuksia suhteestanne. Hän haluaa uutta.

Se olisi narsistille murskatappio, että joku näkisi teidät yhdessä sosiaalisessa mediassa. Hän ei pystyisi solmimaan uusia suhteita, tai toimenpide olisi ollut hyvin vaikeaa. Toisaalta, mitä minä sillä kuvalla?

Kaksi vuotta ilman sinua, Christian, joten nyt Hämeenlinnassa nautin Aulangon kylpylästä 🙏

Kiitän musiikista Jumalaa, sillä happy hardcore sai lähdön jälkeen iloitsemaan elämästäni!

Kommentit

Viikon luetuimmat blogissa

Painonhallinta alkaa nopeiten seuraavasta eurosta

Viimeinen tilaisuus nauttia paunulaisista linjalla 1

Näin tunnistat narsistin empaatikkona

Heinäkuun budjetti 225,84: "Ihmiskoe voi jatkua"

Kuinka päädymme narsistin verkkoansaan