Komein ylipaino oli narsistisuhteessa
Mahani saattoi suhteen lopussa pullottaa enemmän kuin hänellä, ja tuo oli outoa. Se oli erittäin outoa, varsinkin kun ennen suhdetta olin toisesta suunnasta. Kilot olivat niin poissa ja Fit-ohjelman mukaan painoin huhtikuussa 2018 noin 81 kilogrammaa. Aloin seurustelemaan joskus heinäkuussa. Matka oli toinen kierros. Vaikka epäilin kumppania pitkähkön eron jälkeen, niin halusin uskoa hänen mahtaviin sanoihin: olen muuttunut! Niin hän rakastui minuun taas ja muisti vielä kehua kuinka linjakas olin.
Tavattuamme suuressa Helsingissä heinäkuisina päivinä, aloin huomaamaan Fit-sovelluksesta kuinka mittaamani paino alkoi nousta varsin uhkaavasti. Olin jo 84 kg, ja elokuussa 2019 noin 88. Syyskuussa painoa olikin 94 kg. Huomaan linkin painonnousuuni tästä suhteesta. Narsisti oli masentunut, ja olin itse lähellä suistua raiteiltani, jos en olisi lähtenyt nopeasti juoksemaan suhteesta. Tämän tein vuotta myöhemmin heinäkuussa 2019. Paino nousi tästä vain ylöspäin. Miksi, kysyisin jo ääneen itseltäni?
Olen otettu, koska teenhän töitä liikkumalla luonnossa ja syön keskimääräistä paljon terveellisemmin. Tämä ihanaa palautettasi, ja annoin toki empaatikkona joitakin kehuja takaisin. Ennen pitkään annoin palautetta itse, mutta häneltä ei siitä enää kuulunut. Hän nautti suunnattomasti, että häntä kehutaan, vaikka ihmisenä hän ei saanut koskaan juurikaan mitään aikaiseksi. Tiskit jäivät kokonaan harteilleni, ja ulosottomiehen kirjeitä hän availi viikkojen päästä, velkaa on kertynyt nimittäin. Mitähän väliä?
Tavattuamme suuressa Helsingissä heinäkuisina päivinä, aloin huomaamaan Fit-sovelluksesta kuinka mittaamani paino alkoi nousta varsin uhkaavasti. Olin jo 84 kg, ja elokuussa 2019 noin 88. Syyskuussa painoa olikin 94 kg. Huomaan linkin painonnousuuni tästä suhteesta. Narsisti oli masentunut, ja olin itse lähellä suistua raiteiltani, jos en olisi lähtenyt nopeasti juoksemaan suhteesta. Tämän tein vuotta myöhemmin heinäkuussa 2019. Paino nousi tästä vain ylöspäin. Miksi, kysyisin jo ääneen itseltäni?
Läskiä oli paljon, että en tiennyt mistä ottaa kiinni. Samalla en kuitenkaan miettinyt lähtöä. Rakastin sitä herraa, vaikka enpä tiennyt mitä ihmettä hänessä oikein rakastin. Ehkä rakastin sitä miestä, jota näin kerran ensitreffeillä, yllättäen Mäkkärissä. Tämän jälkeen kävimme Mäkkärissä harva se viikko. Eniten ei edes harmittanut se, että olin vitun läski vaan se, kun mieheni sai syödäkseen maksamatta mitään. Maksoin niin paljon, että oikein hävettää. Samalla miehellä on ollut seteleitä lompakossa.
Hän joi mielellään alkoholia, lomarahoillani, ja tulihan itsekin hieman juotua. Alkoholin kanssa meille maistuivat muun muassa sipsit, hillomunkit, jäätelöt ja muut herkut. Palkintona sokeri. Teimme myös kunnon ruokaa, mutta teimme isoja annoksia. Hänellä ei ollut rahaa syödä hyvin ilman minua, niinpä hän teki itselleen isojakin annoksia, ja päädyin sitten syömään vähintäänkin vastaavasti. Toukokuussa 2019 aloitin uudella työpaikalla, ja vaikka näin selkeästi tulevan eromme, jatkoin omaa ahmimistani.
Laitoin erohakemuksen vireille viimeiseen riitaan jo heinäkuussa. Meillä ei ollut virallista suhdetta ja hyvä niin, pääsin pälkähästä laittamalla viimeisen kirjeen sähköpostistani. Kerroin sen, mitä mies ei olisi kuunnellut kasvotusten, koska tunteillani ja toiveillani ei ollut koskaan pienintäkään merkitystä. Kerroin, että en enää halua työskennellä kanssasi. Olin niin väsynyt ja kyllästynyt hänen epävakauden oireisiin: jatkuvaan huutoon, mitätöintiin ja manipulointiin. Ehkä olisin ihmisenä nyt arvokkaampi.
Viime vuonna olin keskitasoa, mutta nythän tilanne on hyvä. Se parani niin paljon, että uskalsin varata kalenteriini joka toiselle viikolle vuoden loppuun käynnin uimahalliin. Tästä mennään vain eteenpäin. Helmikuussa tulin Finlassa heränneeksi hyvin toiseen ongelmaan: vaikka kuntoni oli testien mukaan parantunut erinomaiseksi, niin rasvaprosentti oli varsin korkea. Siinä oli hommattava Koivistonkylän Prismasta vaaka, joten seuraan tilannetta. Noin 95 kilogrammaa painui helposti 92 kilogrammaan.
Valkeakoskella voin aika hyvin. Vietin täällä VAAO:ssa lähes kolme vuotta elämästäni, ja Valkeakosken liikenteen bussit mahtavine kuskeineen tuovat mukavia muistoja vuosikymmenen takaa. Kerroinko jo, että kuljettajat ovat heillä ammattitaitoisia, ystävällisiä ja erittäin hauskoja? Tästä syystä tulisin aina harkitsemaan heitä, kun haluan irtaantua arjesta ja nauttia enemmän ilman autoa. Nettilipulla matka ei ole edes kovinkaan kallis, ja uimahallikäynti sisältää viiden euron hintaan oikeuden kuntosaliin.
Teenpä suuresti lisää, koska varaa ei ole loputtomaan kaivoon. Valkeakoski, onpa ihana paikka luottaa itseensä. Valkeakoskella mielesi virkistyy. Valkeakoskellasi ei tarvitse jonotella isoja matkalaukkujaan varttikaupalla. Valkeakoskella ei tarvitse maksaa itsensä kipeäksi ylihintaisista lennoista. Valkeakoski on ystävä. Valkeakoski on jotain, mitä ilman en olisi tässä ja nyt. En ihmettele, vaikka naputtelen koko merkinnän juuri nyt Valkeakoskelta. Valkeakoskella näppäimistö laulaa ja murheenne, ne kuolevat.
Juurihan kerroin, että Valkeakoskella on kaikki. Liikenneyhteydet, liikuntahalli, kuntosali, terveellistä sushiruokaa, nätit metsät ja rauhaisa miljöö löytää itsensä. Valkeakoski on Valkeakoski. Se on ratkaisu painonnousuuni, joka tällä hetkellä laskee kohti unelmoja. Vaikka ymmärrän, että en enää saa itseäni mahtumaan 15-vuotiaan minäni vaatteisiin, kymmenen kiloa vuodessa oli liikaa. Se on saatava kuriin: en ole raskaana, vaikka pallo onkin näkynyt aina ulospäin. Olen ihminen, ja sijaitsen Valkeakoskella.
Onhan tämä täysin naurettavaa, että syö pienen lounaan ja käy vielä tunnin lenkillä, saadakseen samat kalorit takaisin jugurtistasi. Ei siinä laihdu kukaan. Maitoa en olekaan juonut vuosiin, sillä vasikkaa en itsessäni näe. Maitotuotteissa olevia vitamiineja saan Finlan työterveyslääkärin mukaan purkeissa. 60 mikrogrammaa D-vitamiinia kahden ihmeen lähteestä on nostanut vitamiinipuutoksen kuukaudessa vähimmäistasolle ja lääkärin mukaan oma minimi tulee nousemaan vielä täysin optimaaliseksi nyt.
Olen ikuisesti kiitollinen Finlalle, että heidän avulla pääsin vihdoin heräämään todellisuuteen. Vaikka työni on verrattavissa paikallaan istumiseen konttorilla, teen mieluisaa työtä ja huomasin pikalinkin painonnousuun myös työpaikalla. Täältä on niin kätevää hakea ilmaiset kahvit, kaakaot ja mitä muuta vaikka joka välissä. Siihenhän jää todellakin koukkuun. Yhdistettynä narsistiin huonossa suhteessa, ja hänen suosimaan roskaruokaan, läskisi on takuuvarma ilmestys. Miehillä sitä kertyy usein vatsalle.
Narsistimies suosi vain roskaruokaa. Rahoillani ostimme useasti oluita sekä siidereitä, sipsejä ja poppareita. Kotiruokani oli täynnä rasvaa, eikä vaihtoehtoista ruokaa saanut koskaan ehdotella. Ei nyt sitten koskaan.
Painonnousu oli väistämätöntä. Normaalipainosta nousin järjettömään ylipainoon ainakin yhdeksän kiloa suhteen aikana, ja tämän jälkeen kuusi tuli jälkilöylyissä. Ennen lähtöä kuulin "Vitun läski".
Niin juuri, siinäpä kuulit, hyvä lukija. Sellainen olin poikaystäväni mielestä, mutta miksi ihmeessä?
Narsistin suhteessa: Syödään roskaruokaa ja rahoillasi tietenkin
Suhde narsistin kanssa on paras oikotie lihavuuteen. Tämä onnistuu, koska oma puoliso oli patalaiska. Hän oli kliinisesti masentunut, epävakaa ja ahdistunut persoonallisuus. Sekasotku oli arkipäivää: liesi oli likainen, astiat pesemättä noin viikon ajalta sekä kämppä oli täynnä laatikoita ja muuta roskaa. Hän ei jaksanut siivota juuri koskaan, niinpä siivosin sitä itse. Kuuden tunnin kestävän siivouksieni jälkeen ei yksinkertaisesti ollut paikkaa ilman kipua. Mitä hittoa, kullallani olisi noin 50 neliömetrin asunto.Hän joi mielellään alkoholia, lomarahoillani, ja tulihan itsekin hieman juotua. Alkoholin kanssa meille maistuivat muun muassa sipsit, hillomunkit, jäätelöt ja muut herkut. Palkintona sokeri. Teimme myös kunnon ruokaa, mutta teimme isoja annoksia. Hänellä ei ollut rahaa syödä hyvin ilman minua, niinpä hän teki itselleen isojakin annoksia, ja päädyin sitten syömään vähintäänkin vastaavasti. Toukokuussa 2019 aloitin uudella työpaikalla, ja vaikka näin selkeästi tulevan eromme, jatkoin omaa ahmimistani.
Laitoin erohakemuksen vireille viimeiseen riitaan jo heinäkuussa. Meillä ei ollut virallista suhdetta ja hyvä niin, pääsin pälkähästä laittamalla viimeisen kirjeen sähköpostistani. Kerroin sen, mitä mies ei olisi kuunnellut kasvotusten, koska tunteillani ja toiveillani ei ollut koskaan pienintäkään merkitystä. Kerroin, että en enää halua työskennellä kanssasi. Olin niin väsynyt ja kyllästynyt hänen epävakauden oireisiin: jatkuvaan huutoon, mitätöintiin ja manipulointiin. Ehkä olisin ihmisenä nyt arvokkaampi.
Maksoin kaikki roskaruoat suhteessa |
Jos muistat, niin narsisti kehui minua linjakkaaksi suhteemme alussa. Siinä vaiheessa kun painoa alkoi kertyä näissä olosuhteissa, hän muisti toki kertoa tästä havainnosta useita kertoja, senkin läskiperse! Laihduttaisit vähän! Sinusta ei kyllä kukaan innostu! Kenenkään ei pitäisi kuulla tällaista puolisoltaan. Havainnot voi kertoa ihan asiallisesti, ja itsehän yritin todella, että tämä sinun epävakaus kuormittaa minua turhaan. Muuta en ole saanut kuulla kuin että huomauttajasta on syntynyt taas uusi idiootti!
Epävakaa persoonallisuus uhriutuu jatkuvasti. En koe olevani narsistin uhri, sillä suhde hänen kanssa sai heräämään: se sai etääntymään harmaan kiven tekniikkaa käyttäen, se sai liikkumaan enemmän ja nyt jaksan lähteä ulos leffateatteriin. Kukaan ei enää hauku tekemisiäni ja katsomiani leffoja ja ennen kaikkea olen löytänyt upean vaihtoehdon roskaruoalle. Aloin katsoa ahkerasti S-ryhmän Omat ostot -palvelua, ja nyt kun keskitän lähes kaikki ostokseni sinne, huolestuminen oli jo lapsellisen helppoa.
Roskaruoka oli entinen kaverini, ja ihmettelen täysin kuinka olen sallinut tällaisen vaiheen itselleni, sillä olin aina linjakas ja tarkastanut useita kertoja jo ennen ostoskoria että tämä tuote tai tuo tuote on terveellinen minulle. Jos tuote ei ollut paras valinta minulle, se jäi hyllyyn. Tietyllä tavalla narsisti niin määritteli mitä syön ja jäätelöä ei yksinkertaisesti ole voinut jättää kauppaan. Siitäpä seurasi huutoa ja pahimmillaan tappeluita, kun ei taaskaan ole muistanut mitä tuo epävakaa kyseisenä hetkenä toivoi.

Ratkaisu painonnousuun: kaupunki palveluksessasi, Valkeakoski
Ajattelin pitkään mitäpä tehdä. Onkohan vika siinä, että uskoin parempaan liiankin pitkään? Olikohan vikoja siinä, etten taaskaan uskaltanut toimia? Ratkaisuksi keksin Valkeakosken. Lähes kuukausittain olen nyt matkustanut Valkeakosken liikenteen bussilla pieneen reissuun valkeakoskelaisissa metsissä ja tämän jälkeen saavuin kuntosaliin, uimahalliin sekä saunaan. Aloin käymään Pyynikin, Tesoman ja Kalevan uimahalleissa liikuntapassilla. Kävin työpaikan fysioterapeutilla ilmaisissa kuntotesteissä.Viime vuonna olin keskitasoa, mutta nythän tilanne on hyvä. Se parani niin paljon, että uskalsin varata kalenteriini joka toiselle viikolle vuoden loppuun käynnin uimahalliin. Tästä mennään vain eteenpäin. Helmikuussa tulin Finlassa heränneeksi hyvin toiseen ongelmaan: vaikka kuntoni oli testien mukaan parantunut erinomaiseksi, niin rasvaprosentti oli varsin korkea. Siinä oli hommattava Koivistonkylän Prismasta vaaka, joten seuraan tilannetta. Noin 95 kilogrammaa painui helposti 92 kilogrammaan.
Valkeakoskella voin aika hyvin. Vietin täällä VAAO:ssa lähes kolme vuotta elämästäni, ja Valkeakosken liikenteen bussit mahtavine kuskeineen tuovat mukavia muistoja vuosikymmenen takaa. Kerroinko jo, että kuljettajat ovat heillä ammattitaitoisia, ystävällisiä ja erittäin hauskoja? Tästä syystä tulisin aina harkitsemaan heitä, kun haluan irtaantua arjesta ja nauttia enemmän ilman autoa. Nettilipulla matka ei ole edes kovinkaan kallis, ja uimahallikäynti sisältää viiden euron hintaan oikeuden kuntosaliin.
Valkeakosken uimahalli on auki |
Kahdessa tunnissa ehtii kuntoilla, uida ja saunoa vaikka nonstop. Ennen uimahallia otan tunnin ripeän kävelyn niin että tulee hiki ja jalkoihin koskee. Se on merkki siitä, että on tehnyt töitä itsensä eteen. En jää sohvalle makaamaan. En jää tietokoneelle. En jää foorumeille. Nyt ei ole varaa masentua. Mielekäs toiminta pitää mielen virkeänä ja ahdistuksen kaukana. Narsisti on yrittänyt viedä kaiken, mistä pidin vähäsen. Tiedän, kaikki mitä tein oli jollakin tavalla huonoa narsistin mielestä, mutta tein niitä silti.
Teenpä suuresti lisää, koska varaa ei ole loputtomaan kaivoon. Valkeakoski, onpa ihana paikka luottaa itseensä. Valkeakoskella mielesi virkistyy. Valkeakoskellasi ei tarvitse jonotella isoja matkalaukkujaan varttikaupalla. Valkeakoskella ei tarvitse maksaa itsensä kipeäksi ylihintaisista lennoista. Valkeakoski on ystävä. Valkeakoski on jotain, mitä ilman en olisi tässä ja nyt. En ihmettele, vaikka naputtelen koko merkinnän juuri nyt Valkeakoskelta. Valkeakoskella näppäimistö laulaa ja murheenne, ne kuolevat.
Juurihan kerroin, että Valkeakoskella on kaikki. Liikenneyhteydet, liikuntahalli, kuntosali, terveellistä sushiruokaa, nätit metsät ja rauhaisa miljöö löytää itsensä. Valkeakoski on Valkeakoski. Se on ratkaisu painonnousuuni, joka tällä hetkellä laskee kohti unelmoja. Vaikka ymmärrän, että en enää saa itseäni mahtumaan 15-vuotiaan minäni vaatteisiin, kymmenen kiloa vuodessa oli liikaa. Se on saatava kuriin: en ole raskaana, vaikka pallo onkin näkynyt aina ulospäin. Olen ihminen, ja sijaitsen Valkeakoskella.
Entä sitten: Mitä voisit tehdä seuraavaksi parempaan huomiseen
Seuraavaksesi on löydettävä lähin tie kotiin ja Valkeakosken liikenteen bussi lähteekin Valkeakosken linja-autoasemalta Tamperetta päin kello 15.15. Toivon kirjoittavani merkinnän loppuun viimeistään bussissa, mutta vain Valkeakoskella ajatukset laulavat. Niin ainakin uskottelen itseäni, eikä ole varaa julkaista tätä merkintää paikkakunnan ulkopuolella. Otan rauhallisen asennon, ja koska kaupunginne linja-autoasemalla on hiirenhiljaista, olen ainoa täällä. Täällä kuuluu jo vain näppäimistöni ääniä.
Sen jälkeen asetun Beurerin vaa'alle ollessani kotona. Siitä on tullut tapa. Otan aamu- ja iltapainon ja lasken keskiarvon. Tavoite on, että olisin keskikesään mennessä 90 tai jopa alle. Parhaimmillaan olin 97 viime vuonna. Sellaista painoa en enää halua, joten varaa roskaruokaan ei ehkä ole. Niin kauan kuin Prismassa on Kalaneuvoksen savulohta, tummaa spagettia tai pastaa, ja kotihanasta tulee hyvää vettä tavoitteeni on lähempänä kuin koskaan. Myös täällä Valkeakoskella, juon kotonani pullotettua vettä.
Ikeassa ei muovipullo paljoa maksa, tästä syystä lupaan, etten enää osta valmiiksi pullotettua vettä. En enää osta omena- tai appelsiinimehua. En enää teekään heräteostoksia, kuten hillomunkkeja, Lidlistä. En enää juo siideriä, limsaa tai muita juomia, elleivät ne edusta sokeritonta vaihtoehtoa. En enää sorru alkon juomiseen narsistin kanssa, vaan jatkossa säästän rahaa yhdellä saunasiiderillä tiistaisin. Heitin houkuttelevat Burger Kingin tarjouskupongit Valkeakosken roskakoriin kauemmaksi Pirkkalastani.

Vaaka on edullinen painonhallintaan |
Nyt alan kuntoilemaan: juoksemaan, pyöräilemään, kävelemään, uimaan ja ennen kaikkea käymään vaa'alla. Alan seuraamaan kehitystä ja alan katsomaan silmälasien kanssa jokaisen tuotteen etikettiä. Jos siellä on sokeria, en laittaisi ostoskoriin, paitsi jos se on välttämätön ja vähäsokerinen. Esimerkiksi tutusta kermaviilistä tulen joskus nauttimaan, mutta kaikenlaiset herkkujugurtit ja ruokakermat jätän jatkossa jo kaupan hyllylle. Aion laskea, etten kuluta vähemmän kaloreita verrattuna niiden saantiin.
Onhan tämä täysin naurettavaa, että syö pienen lounaan ja käy vielä tunnin lenkillä, saadakseen samat kalorit takaisin jugurtistasi. Ei siinä laihdu kukaan. Maitoa en olekaan juonut vuosiin, sillä vasikkaa en itsessäni näe. Maitotuotteissa olevia vitamiineja saan Finlan työterveyslääkärin mukaan purkeissa. 60 mikrogrammaa D-vitamiinia kahden ihmeen lähteestä on nostanut vitamiinipuutoksen kuukaudessa vähimmäistasolle ja lääkärin mukaan oma minimi tulee nousemaan vielä täysin optimaaliseksi nyt.
Olen ikuisesti kiitollinen Finlalle, että heidän avulla pääsin vihdoin heräämään todellisuuteen. Vaikka työni on verrattavissa paikallaan istumiseen konttorilla, teen mieluisaa työtä ja huomasin pikalinkin painonnousuun myös työpaikalla. Täältä on niin kätevää hakea ilmaiset kahvit, kaakaot ja mitä muuta vaikka joka välissä. Siihenhän jää todellakin koukkuun. Yhdistettynä narsistiin huonossa suhteessa, ja hänen suosimaan roskaruokaan, läskisi on takuuvarma ilmestys. Miehillä sitä kertyy usein vatsalle.
Näin kaikki alkaa: ensitreffeiltä kiihkeisiin saunahetkiin yhdessä
Narsisti haluaa saada kaiken huomiosi, joten hän mielellään rakastuu sinuun ensimmäisenä päivänä. Muistan, kun vauhti kiihtyi, ja ensimmäisen ruokailun jälkeen mäkissä hän halusi nähdä uudestaan ja uudestaan. Hetken kuluttua tulin takaisin ja hän vei minut äidilleen. Koska menossa oli hyvä lauantai, jaksamaton äiti sanoi, että menkää vain saunavuorolle. Tiesin, että myös kulta oli masentunut, mutta hän nousi samalla sekunnilla. Tietysti menin kanssa, koska en kehdannut kieltäytyä tarjouksestasi.
Saunassasi odotti jymy-yllätys. Mies tuijotteli minua päästä varpaisiin ja ihastui heti. Hän kehui juuri niin monta asiaa samalla kertaa, etten osannut kommentoida mitään. Olinpa siis rakkauden suihkussa. Saunan jälkeen mentiin hakemaan Ruskeasuon Alepasta juomia, ja hän osti kondomit muina miehinä. Enkä osannut muuta aavistella, että hän aikoo mennä naisiin. Se oli kuitenkin viesti, että hän rakastui minuun. Olimmehan äskettäin saunassa alastomina, eikä myyjäkään voinut hymystään pidättäytyä.
Punainen lippu ensi alkuun, mutta en olekaan toiminut. Rakkauden suihku vei mukanaan. Tuntui, että löysit unelmiesi kumppanin. Hän mallintaa sinua kuin kiinalainen piraattituotteita. Minusta narsisteja kannattaa varoa. He kehuvat saunassa kuinka ihanalta näytät, kerrankin jotakin upeaa. Painosi on niin optimaalinen, silmät kauniin väriset ja jutut ovat hauskoja. Sekään ei tunnu sinua haittaavan, että olen lähellä syömishäiriötä itse, mutta sinullahan sitä rahaakin on pizzaan Alepasta. Mennään sinne heti!
Parisuhteessa on tilaa rakkaudelle |
Merkki siitä, että vaikka sinua kehutaan ensin ilopakkaukseksi, suhteen edetessä kiloja tulee varmasti stressiin tästä parisuhteesta. Suhteenne kuihtuu päivä päivältä, alussa näette usein ja kaikki hyvä voi mennä sänkyyn asti, mutta jotakin suhteessa muuttuu kun kulta painaa hätäjarrusta kesken kaiken. Yhtäkkiä hänen luokse ei saakaan tulla, tai jos saa niin tuon täytyy tapahtua täysin hänen ehdoillaan, muuten ei käy. Silloin olet 80 kilogramman sijasta noin 85. Elätte lisää, sänky kuolee sukupuuttoon.
Käytte saunassa, koska häntä sattuu vihdoin huvittamaan, missä hän muistaa kehua sinua. Katsopa peiliin, sinähän olet jo 90 kilogrammaa! Ei ihme, ettei sinusta kukaan pidä. En minäkään sinua enää rakasta! Ei tarvitse kyllä toisten enää saunoa. Toivottavasti ymmärrät pysyä nyt minusta erossa! Eikä tuollainen viha hyvältä tunnu, mutta yrität useasti jatkaa suhdettasi. Pian olet nyt 95 kilogrammaa ja narsistin viimeisetkin halut sinuun katoavat. Samalla hän ilahtuu, että pelaat tätä peliäsi edelleen.
Laskuja maksetaan, kun pyydetään. Lainat lyhennetään, kun vähän raivostutaan. Jos vaikuttaa siltä, että puoliso tajuaa pelin hengen, muututaan ja valitaan takataskusta toinen maski, hellä ja rakastava mies palaa kotiin. Hän halaa sinua, hyväilee ja antaa aikaa. Hän tarjoaa mitä haluat, vaikkapa kaivatun ja ikimuistoisen yön kanssasi. Kunhan peruutat lähdön, teet U-käännöksen ja maksaisit tulevia laskuja tai lainoja. Meno ei kuitenkaan pitkään jatku hyvänä, vaan sää muuttuu epävakaiseksi jo huomenna.
Näin kannustan itseäni elämään paremmin, sinäkin pystyt tähän
Tässä jaan vinkkejä kuinka kannustan itseäni urheilemaan, elämään ja syömään paremmin. Suhteen jälkeen voit olla niin poikki, etteivät edes ajatukset pyöri, joten tästä hieman ideaa tulevaisuuteen.- Asensin ilmaisen Mi Fitin. Rannekkeella kirjataan helposti päivittäiset lenkit pyörällä tai jalan. Manuaalisesti voi lisätä kaiken muun: vaikkapa joogan ja rullaluistelun. Kirjaan verenpaineeni viikoittain ja painoni päivittäin. Tavoiteaika liikkumisellesi on 30-60 minuuttia päivässä.
- Kuuntelen elektronista tanssimusiikkia. Jos kiinnostaa mitä kuuntelen, nämä listat Spotifyssa kertovat. Ilman bassoa en jaksaisi juosta tai kävellä varmaan puoliakaan! Lenkillesi suosittelen kunnollisia tulppakuulokkeita, vaikkapa nämä M2IEg Sennheiserilta parhaalla äänellänne.
- Useampi kerta kerralla. Tampereen uimahalleissa ostan kymmenisen käyntikertaa altaille €55 sporttipassilla. Tämäpä tekee käynnistä edullisemman ja innostaa tulemaan uudelleen, koska käyttökertoja on vielä jäljellä. Valkeakoskella kuntosali kuuluu hintaan, joten hyödynnä etu.
- Hommasin vaa'an kotiin. Ilman vaakaa nousevaan painoon ei ehdi reagoimaan ajoissa. Vaaka ei ole kotonani myöskään koriste, vaan siihen astutaan päivittäin vaatteilla tai ilman. Ymmärräthän vaa'an olemassaolon kanssasi, äläkä poista sitä kotoasi, vaikka saavuttaisit joskus tavoitteesi.
- Poistun ikävistä suhteista. Narsistikulta, masentunut kaveri tai ylipäätään joku, joka ei koskaan kannusta sinua, vaan vie lähinnä alaspäin. Se on itse asiassa paras tapa uskoa itseensä, kun ei ole sitä toista, jonka tarkoitus on romuttaa se viimeinenkin mahdollisuus tulla aina paremmaksi.
- Muistutan itseäni sokerin haitoista. Ei sitten turhaa energiaa rakkaaseen kehoosi, sokerissa ei ole elimistölle mitään tärkeitä ravintoaineita. Maksasi ei rasitu ja rasvoitu, mikä pienentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen ja sydänsairauksiin. Hampaat eivät reikiinny ja kiille ei vaurioidu.
- Katson tuotetiedot kaupassa. Ennen kuin laitat koriin, tutkihan tuotetta. Minkälaisia merkintöjä siinä on ja mitä nämä merkinnät kertovat terveydestä? Jos tuotteessa on paljon sokeria tai rasvaa, et luultavasti halua ostaa sitä. Älä himoitse tuotteitasi, joista et saisi parempia ravintoaineita.
- Seuraa omaa verenpainetta. Olitpa 30-vuotias, tai 15-vuotias, tämä on tarpeen. Verenpainetta kohottavat ylipaino, runsas ruokasuolan käyttö, vähäinen liikunta, tupakointi, alkoholi ja stressi masennustiloineen. Kohonnutta verenpainetta ei saa tietää muuten kuin nyt mittaamalla itse.
- Vähennän tietokoneita. Nautin työaikana riittävästi elektroniikkaa atk-osastolla, joten kotonani pyhitän aikani ruoanlaittoon, siivoukseenne sekä muihin kodin askareisiin, liikuntaan, musiikin kuunteluun ja meditointiin. Älä käytä sosiaalista mediaa. Nautit tästä elämästä nyt, rauhassa.
- Vähennän matkailua. Olen päättänyt jo aiemmin, että narsistin vaatimien matkojen sijasta voin matkustaa kotimaassani. Matkustamalla lähellä parannan Suomen kansantaloutta ja sitä kautta voin saada jotain myös takaisin. Lisäksi säästän selvää rahaa yrittäen iloita jopa vähemmällä.
Yhteenveto: väsymys katoaa erosi jälkeen, ja suuri kiitos kaikelle
Pääsin suhteesta eroon ja väsymys on poissa. En ole nauttinut suhteesta, missä koin olevani jatkuvasti aina paras, tai aina huono. Pitää muistaa, että epävakaa persoonallisuus ei näkisi mitään välissä. Tästä syystä he joko rakastavat tai vihaavat sinua. Omalla kohdalla tunnen muutakin: minulle tietty henkilö voi olla myös ihan ok. Näen ihmisissä sekä hyviä, huonoja että näiden väliin sijoittuvia piirteitäsi. Olen otettu, että näitä narsismiin liittyviä juttuja seurataan, se merkitsee minulle jatkuvasti todella paljon.
Tärkeintähän on jakaa kokemuksia, antaa apua, ja sitten joillekin jopa syyn aloittaa valmistautumisen lähtöön. Ihmeet ovat saatavilla, joihin ei tarvitsekaan kalliita lentojaan ulkomaille luksushotelleineen. Käy Valkeakoskella, käy Lahdessa, käy Kuopiossa, kunhan käyt. Näin pidät masennuksen, ahdistuksen ja eron jälkeisen stressihäiriön parhaiten poissa. Älä jää makaamaan sohvallesi, vaan usko parempaan. Parempia ihmisiä on olemassa. Ihmisiä, jotka näkevät sinussa muutakin kuin sen rahallisen hyödyn.
Ihmisiä, jotka eivät käytä sinua lattiamattona. Ihmisiä, jotka eivät hauku sinua pulleaksi, vaikka ovat osa kokonaisuutta. Paras tulee ihan lopuksi: jos olet juuri eronnut, älä missään nimessä pidä kontaktia exääsi. Toisaalta älä mene liian nopeasti uuteen suhteeseen. Se on otollinen aika toiselle käyttää sinua hyväksi. Palautuminen erosta narsistin kanssa vie varmasti aikaa, ja myös painon kanssa kannattaakin olla odottavaisin mielin. Sokerinne vähentäminen ja liikunta ei näy koskaan yön yli tai edes viikossa.

Painoa lähtee täällä sellaistakin tahtia, että oikein naurattaa. Mieheni on varmasti edelleen Jollaksessa. Sängyllään, jossa hän nukkui aamusta noin iltamyöhään. Toivon siltikin kaikkea hyvää hänelle, koska masennus ja ahdistus on varmasti kurjaa. Asia, minkä toivon muiden ymmärtävän on se, että mikään paha olo ei oikeuta kohtelemaan muita sikamaisella tavalla. Tajuttuasi uskon vahvasti, että tulet vielä pärjäämään tulevissa suhteissasi. Täällä en unohda tekojasi minulle, joten pysyn kauempana poissa.
Tiedosta tämä: tulokset kehossasi näkyvät vasta ajan kanssa, siinäkin tapauksessa että satut olemaan Valkeakoskella. Hyvistä kehuista huolimatta et laihdu päivässä valkeakoskelaisissakaan lähimetsissä. Parasta mitä voisit tehdä juuri nyt on säästää rahaa, omaa mielenterveyttä ja hieman roskaruokaa.

Muista, että lähdit huonosta suhteesta vain syystä. Näin voit arvostaa parhaiten tulevaa matkaa.
Kommentit