Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2023.

Tietokone rikki, lihaa roskiin

Ei voisi lokakuu enää paremmin nuukalla kulua. Kaikki lihapakasteet roskiini Salen ilta-alesta, mutta kannettava tietokonekin sanoi sopimuksensa irti. Eikä tässä kaikki, kaksi kuukautta vanhat kuulokkeet ovat tippuneet maastopyöräni alle metsäautotiellä. Siis, vain yksi näistä, mutta eihän sillä toisella enää mitään tee? Sen lisäksi hamstrasi aiemmin edullisia kuivaruokatuotteita , mutta onhan vieläkin jäljellä. Hän nauraa, että oletko vihdoin pulassa, mutta persaukisuus on valinta. Uutta koukkuun ja sillä siisti.

Onni, Google perui tilaukseni

Moi, sai viestin Googlelta ja suutuin perusteellisesti. Google vie mainoksettomuuden ja varastaa sitä aikaa jatkossa mainoksilla. Kirje alkoi näin: "Haluamme ilmoittaa, että käytössäsi oleva Premium Lite ‑versio poistuu käytöstä 25. lokakuuta 2023 jälkeen." Alkuun sapetti, mutta ei se enää erakkoa haittaa. Säästä kuukausittain 6,99 euroa Liten kuukausimaksuitta. Vaihtoehdoksi tarjotaan mainoksien lisäksi puolet kalliimpaa täysiveristä YouTube Premium -palvelua hintaan 11,99 euroa Music-sovelluksella.