Jumissa tanssilattialla

Lapua. Jo nimi itsessään herättää mielikuvia menneisyydestä, niin traagisista kuin vaikka juhlavista hetkistä. Minulle, joka olen suuntaamassa kohti Etelä-Pohjanmaani maisemia, Lapuanjoen vartta, tuntuu kuin astuisin kieltämättä suoraan Suomen tarinoiden keskiöön. Runsaan 14 000 ihmisen kaupunki voi olla muuttotappiopaikkakunta, mutta se ei haittaa tätä nuukaa matkaajaa. Päinvastoin, joskus tuntuukin siltä, että kasvukeskuksille on etsittävä rauhallisempaa vaihtoehtoa. Lapua, vaikuttaa juuri minunlaiselta New Yorkilta.

Jotakin tapahtuu. Kävelen 50 kilometriä Valkeakoskelta Pirkkalaan. Pystynkö vaikka kuvaamaan asiaa sanoin? Uskon, että tämäkin matka ja sen herättämät ajatuksesi ovat seurausta ympärilläni virtaavasta elämästä. Olenhan noussut – tai paremminkin paennut – lähes kuolleesta yhteiskunnallisesta ekosysteemistä. Parempaa kohti: yhteyttä luontooni ja maailmaani, ilman autoja tai sitä ajokorttia, juhannus ilmassa. Autot ohittivat taukoamatta, ja kaikilla oli pistävä kiire mökille. Otin rauhallisesti ja jatkoin vain kävelyä vuokrakotiin.

Haluaisitko tietää miten sitoutunut ihminen on elämässä? Kysele tai tunnustele, kuinka monta vuotta hänen autonsa on tiestöllä kerrallaan. Autottomana ja ajokortittomana voin tuosta paljastaa, että omin maastopyörä on jo kymmenvuotias, enkä aio sitä vieläkään vaihtaa. Moni muukin tavarasi on arjessani kyllästymiseen saakka, mutta olen vaan niin lojaali, etten näe syytä vaihtaa toimivaa. Yhteiskunnan se paine on koko ajan läsnä: porvari toivoo sinun kuluttavan säästöjäsi tai asumisen tuki saattaa laskea .

Nuukille ei tule enää edes laskuja, kapitalistin painajainen! Kirjaudut tänne S-pankkiin nyt ja listaat ylös kaikki säännöllisesti saapuvat laskut. Näitä on enää toki vuokra, sähkölaskut ja kotivakuutus. Olen luopunut arjen puhelinlaskuista vaihtamalla Latausliittymä-korttiin. Lataa sitä etukäteen kymmenellä eurolla, ja saldo kestää käyttöjä nyt ikuisuuden, Laitenetti 0.5 Mbps veloittuu sen sijaan pankkikortilta. Saa kokonaisvaltaisen liittymäpalvelun alle 4,50 eurolla kuukaudessa. Usein jää vain neljään euroon.

Joskus sitä huomaakin, että omasta syntymästään olisi vain 30 vuotta. Ehkäpä tällaisista luvuista olet itsekin nauttinut, ja jos olet nuorempi tänään, älä vain kiirehdi. Nautit nimittäin nuoruudestasi. Vaikka olenkin elänyt maailmalla kolmen vuosikymmenen ajan, etpä tunne olevasi kovin vanhaa. Päinvastoin nuorenen silmissä. Minulta edelleen kysytään papereita Prisman kassalla, jos silloin tällöin tekee mieli siideriä taloyhtiön lenkkisaunassa. Siellä käyn kerran viikossa, jollei koronavirus ole löylyjä sulkenut.

Perjantaina jätin niin kotoisaan yksiöön palan älyä latautumaan kannettavan kanssa samaan aikaan. Älypuhelimeni J5 2016 on minulle niin musiikkia, kello kuin kirjojen lukulaite. Se on hyödyllinen osa teknologiaa arjessa, mutta nyt päätin siitä huolimatta jättää sen kotiin. Edes ainoan kerran vuodessa. Aluksi epäilin, että eläisin tylsyydestä, ja ennen muuta olisin katunut valintaani ulko-ovesta lähtiessä. En yksinkertaisesti ole tehnyt mitään tällaista koskaan ennen, paitsi juuri tunnin puhelinsapatissa.

Moni asukas painii nyt kodeissaan ei-kutsuttujen vuokralaisten kanssa. Ne etsivät tyypillistä makeaa ja saattavat olla varsin ilkeitäkin — monta viikkoa. Onneksi tappelusi näitä vastaan ei ole kallista, saati vaikeaa, annan täältä muutamia vinkkejäni siihen. Rivitaloissa tuo on melko yleinen ongelma. Onneksi täällä on Kotikatu, Realian isännöinti ja hyvät naapurit, jotka jakavat kokeilujaan jo muillekin. Naapuri vinkkasi, että soitti eilen Kotikadulle ja sai kokonaisen muurahaisarmeijan huoltomiehen avulla pois.