Luurikuuri on kansainvälinen

Perjantaina jätin niin kotoisaan yksiöön palan älyä latautumaan kannettavan kanssa samaan aikaan. Älypuhelimeni J5 2016 on minulle niin musiikkia, kello kuin kirjojen lukulaite. Se on hyödyllinen osa teknologiaa arjessa, mutta nyt päätin siitä huolimatta jättää sen kotiin. Edes ainoan kerran vuodessa. Aluksi epäilin, että eläisin tylsyydestä, ja ennen muuta olisin katunut valintaani ulko-ovesta lähtiessä. En yksinkertaisesti ole tehnyt mitään tällaista koskaan ennen, paitsi juuri tunnin puhelinsapatissa.

En ole sentään päätynyt vuodeosastolle, enkä hukkunut Pirkkalassa tuntemattomalle kadulle. Juuri on kulunut vain kuukausi siitä, jolloin Facebook-tilini ompi poissa markkinoilta, ja tylsähkö elämä ei ole siinä ajassa ainakaan tylsistynyt lisää. Olenpa ollut enemmän pihalla, vähemmän puhelimella ja eniten hetkessä. Perjantaina jätin tyylikkäästi kaiken paitsi maksukortin kotiin. Piakkoin lähdin lähipysäkille odottamaan lottovoittoa ja sieltä paunulaisella lähikauppaan tuonne Suupantorille 1-linjaa päättäen.

En edes tiennyt sitä kellonaikaa, mutta bussi tuli pysäkille tästä huolimatta. Paunun kuski oli mukavaa sorttia, aika meni jutellessa niitä näitä, tämänkertainen bussikuski oli alalla jo nelisen vuotta. Tällaisia hetkiä ei ole sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa, koska vain oikeassa elämässä tapahtuu aitoja sosiaalisia tilanteita. Facebookissa juttelin profiilikuville, joita ei kiinnostanut yhtään, kaikki oli nimittäin tykkäyksien ympärillä. Jos kuulut päivän Facebookiin, ehkä tämä on niin tuttuakin sinulle.

Pieni vastareaktio seinällä piristää. Eniten piristystä saa aidoista keskusteluista. Juttelen silloin tällöin paunulaisille kuljettajille, ja he tuntevat minut aitona bussifanina, joka nousee bussiin säännöllisesti. Autottomana koen, että julkisilla kulkeminen on helpompaa, eikä tarvitse ajaa sitä ajokorttia tai ostaa kiesiä velaksi. Samalla kukaan ei pyydä töihin satojen kilometrien päähän, vaan työtä voi etsiä julkisen liikenteen varrelta, mikä toisaalta aiheuttaa positiivisuutta arkeeni: kaikki aikasi ei mene matkoihin.

Näen maailmaakin uusin silmin, epäilemättä sekuntia

Kuukausi ilman Facebookia on opettanut paljon. Kaukana ovat ajat, jolloin heräsin aamulla väsyneenä käynnistämään tietokone Facebookiin, piti nähdä ilmoitukset, tökkäykset, viestit — kaikki. Toisinaan älypuhelin vei huomion paremmalta. Yhtenä kauniina päivänä yritin kirjoittaa blogiin, kunnes puhelin piippasi uudesta viestistä Facebookissa. Ajattelin, että katson tämän kerran, mutta lyhyeksi ennakoitu visiitti sosiaalisen median sovelluksiin sai kulta-ajan muuttumaan nopeasti tunneiksi yömyöhään.

Yhtenä kertana olin myöhästyä lähibussista, koska piti kirjoittaa Facebook-kommentti loppuun. Enkä ollut mielestäni koukussa somepalveluun, mutta tuo roska vei tästä huolimatta huomion paremmista asioista. Vuosi sitten päätin poistaa Facebookin luurista kokonaan. Sovellus oli raskas ja kulutti turhan paljon akkua. Minulla oli varavirtalähde apuna, mutta enää en ole joutunut sitä kamalasti käyttämään. Olen siivonnut puhelimeni viimeisen kuukauden aikana kaikesta turhasta. Myös Google+-tili lähti.

Perustelin Google+-olemassaoloa sillä, että tämä oli asennettu väkisin. Näin ei kuitenkaan ollut tässä mallissa. Käytin sitä kyllä todella vähän, mutta avattuani sen, oli pakko vierittää alusta noin loppuun asti — jos löytäisin jotain luettavaa. Jotain, mitä en ole nähnyt koskaan ennen. Tuo oli tietynlainen tie tappamaan aikaa, jota ei edes ollut tuhlattavaksi asti, tämän huomasin jo Facebookissa ollessani. Eikä kyllä kaduta yhtään, että poistin sen ja siivosin puhelimen tuossa hetkessä kaikenlaisesta roinasta.

Hinnasto älypuhelimen käytölle nyt

Playn Kaupassa minulla on 25 sovellusta. Valikoissa näitä on ehkä 28, mutta Samsung onnekseen antoi pienen mahdollisuuden laittaa turhan piiloon. Kaikkia softia ei pääse poistamaan käytöstä. Perjantain bussissa oli yksinkertaisesti helpompaa jutella bussikuskille kuin olla ilman älypuhelinta hiljaa istuen. Juttelimme kaikenlaisista asioista ja hauskaksi tilanne meni silloin, jolloin pysähdyimme katselemaan naista, joka kantoi jonkinlaista oksaansa lasten kanssa paikallisen tien yli. Nauroimme niin yhdessä.

Bussikuski ajatteli, että puun isohko oksa on ehkä menossa takkaan. Jatkoin, että tämän paremmin ei voi veikata, koska kaupunkialueella tuskin on puulla lämmitettäviä saunoja olemassakaan. Nyt toinen heitto bussikuskilta oli se, että näillä teillä on vihdoin sepeliä! Aihe siirtyi hyvin nopeasti siihen, miten huonosti Pirkkalan kunta hoitaa teitä, busseille ja autoille ajettavaan kuntoon. Tajusimme juuri tässä, että seitsemässä minuutissa ehdimme jutella paljon asioista, jotka olivat niin ajattelemisen arvoisia.

Poistuessani tästä bussista toivotin kuskille hyvää viikonloppua ja hän lähti varikon kautta viettämään ansaittua iltaa kotiin. Lauantaina hänellä oli kuulemma iltavuoro samanlaisissa busseissa kotilinjalla. Ehkä törmäämme uudesti, kun seuraavan kerran paunulaiseen astun, koska muita liikennöitsijöitä en paikallisliikenteessä juurikaan käytä. Kyseiseltä kuljettajalta olen saanut myöhemmin Paunun lahjan, jousiheijastimen Paunun logolla, ja hän sai vastineeksi suklaata. Moikkaa kun näkee minut bussista.

Tulevaisuus on käveleviä Androidejani siellä ja meillä

Tänä lauantaina on perinteinen siivouspäivä. Tätä ennen kulta-aika meni koiraa ulkoiluttaen ja lähdin myöhemmin paunulaisella Tampereelle. Kaupungissa halusin ottaa selvää kuinka tärkeä älypuhelin on meille kaikille. Matkalla huomasin eräänlaisen yllätyksen, odotin pysäkillä ilman kuulokkeita korvissa ja puhelin taskussa, naapuri oli sattumalta tulossa samaan bussiin. Juttelimme vähän aikaa taloyhtiön asioista, jotka merkitsivät tällä hetkellä eniten. Paunun busseissa valitsin oman, rauhallisen paikan.

Laitoinpa hitaasti, mutta tasaisen varmasti kuulokkeet korviin ja aloin kuunnella musiikkia, katsellen maisemia ikkunasta. Kilometrin aikana näin lapsia ja aikuisia kävelemässä älypuhelin nenän edessä. Ajattelin, että tämä on päivän trendi, puhutaan enää kävelevistä Androideista. Se on upea tulevaisuus, minkä voimme maistaa aidosti nyt, pala kerrallaan. Hankin älypuhelimen ensimmäistä kertaa 2010 ja mielessäni oli kivaa palata ajassa taaksepäin — ei silloin ollut näin sairas älypuhelimieni maailma.

Vihdoin joku viittoi pysähtymään. Tältä pysäkiltä bussi sai uusia asukkaita, älypuhelin kädessä. Heitä oli viitisen kappaletta. Tyhjä bussi ei ollutkaan enää niin yksinäinen. Kaikki asettuivat suomalaisittain omiin paikkoihin ja ottivat älypuhelimen taskuistaan. Yhdellä oli Samsung, toisella LG, kolmannella ilmeisesti Motorola. Kaksi muuta asettuivat taakseni, uudet iPhonet käsissään. Minulla ei ole mitään elektroniikkaa vastaan, mutta sitä pitää osata käyttää niin, ettei elektroniikka lopulta käytä meitä.

Ota kuva, ruoka saa olla kylmää

Nyt elämme aikana, jona ikkunasta katseleminen matkalla Tampereelle on väärin, puhelimen taskussa pitäminen on laitonta ja bussikuskille jutteleminen on peräti outoa. Eikä edes ihme, olemme tottuneet puhumaan internetissä näppäimistöä käyttäen. Täydempänä bussi saapui vihdoin Tampereelle. Meno ei ainakaan sosiaalisemmaksi muuttunut, teinitytöt käyttivät älypuhelinta kävellessä, sekä sen jälkeen ylittäessä suojatietä. Pelkäsin heidän puolesta, koska tänään olisi voinut olla arjen viimeinen tviittisi.

Tulevaisuus pelottaa minua. Tuntuu, että tässäkään Suomessa ei ole enää tilaa normaaleille ihmisille. Ihmisille, jotka puhuvat oikeassa elämässä, oikeissa tilanteissa, katsomatta älykännykkään. Vierailin pysäkiltä Koskikeskuksessa, mutta yllätysten aika ei ole edes päättynyt. Pikaruokaa sai siellä monesta paikasta, mutta pöydissä istuivat lähinnä puhelimet, ihmisten sijasta. Onko kallein iPhone parempaa seuraa kuin oma äiti vieressä? Aihetta iloon löytyi vihdoin — kaveriporukka Androideitta pöydässä.

Haluatko nauttia viikonlopuista enemmän? Jätä tyylikäs puhelin kotiin ja elä hetkessä. Jos puhelimen jättäminen päiväksi tuntuu hankalalta, ota mukaan — mutta älä käytä sitä juurikaan. Huomaat eron! Kyseinen kaveriporukka nautti sushistaan rajattomassa buffetissa, ilman että toinen hetki katsottiin älypuhelimiaan, ja pidän tätä sosialisoitumista oikein mainiona esikuvana meille muille. Ravintolaan voi lähteä myös nuukailijana nauttimaan ruoasta kerran vuodessa, nauttia tästä ruoasta nimittäin.

Autokansaa on, otat mallia paunulaisista kuljettajista

Älypuhelin on kurja keksintö. Vähäjärvellä tulee liikuttua usein jalan, pyörällä tai bussilla. Pyöräilijänä matkustan tilanteen mukaan, koska alueella olisi paljon kissoja. Vapaana liikkuvat, onnen kissat, eivät halua jäädä autonne alle. Eivätkä kissat halua jäädä renkaan alle, kun pyöräilijä asuu Instagramissa. En tiedä mistä johtuu, mutta kännykkään puhuminen autoilijoissa on lisääntynyt. Silloin ei ehdi huomata kissaa. Väinö Paunu Oy:n empaattinen naiskuljettaja on aina tarkkana ja pysähtyi pidemmäksi aikaa.

Ihmettelin asiaa pitkään, koska Vähäjärvi on aika rauhallinen alue. Lopulta huomasin, että kuljettaja odotti kissaa, joka ylitti suojatietä kaikessa rauhassa. Bussistani huomasin, aiemmin vastaan tulleen auton, joka oli katsellut kännykkää samalla, ehkä jotakin karttaa. Entä jos kissa ylittäisi tietä silloin? Kissa olisi jäänyt auton alle. Niin lohdutonta. Onneksi ammattilaisella ei ole kiire ja silmät tarkkana. Olin iloinen siitä, että kissa sai ylittää turvallisesti suojatietään, että kävin kiittämässä kuljettajaa.

Hänestä tässä ei ollut mitään ihmeellistä, se kuuluu työnkuvaan. Keskitytään ajoon, ei älypuhelimiin. Voi sitä näinkin kysyä, että miten autokoulusta oikein nykyään pääsee, mikäli on pakko navigoida äly kädessä. Niinpä. Samaa mieltä. Huomaan melko usein Vähäjärvellä sitäkin, että mopoilijat kilpailevat kisassa, miettimättä sitä että joku kerta kuvan kissa olisi renkaan alla. Niin surullista. Jälleen kerran. Hölmöä kaikkiaan. Ei yhtään mitään arvostusta kissoille, vaikka on oma moka päästää kissoja ulos.

Väinö Paunu Oy:n kuljettaja varoo kissoja

En sitäkään ymmärrä, että jos ei saa koiria päästää ulos yksin, niin miksi päästää kissoja? Eikö yhtään pelota oman kissan puolesta? Paunulainen, niin empaattinen kuljettaja, huomaa ja antaa tilaa. Entäpä mopopoika, joka ei välitä mistään mitään? Pizza-auto, joka toimittaa kiireellä pizzat pöytiin? Ei heitä pieni ylinopeus haittaa, koska mitä enemmän tilauksia pystyvät toimittamaan, sen paremmin johdolla menee. Harmi, että ne pizzalähetit eivät sitä työn varsinaista tulosta näe. Eivätkä kissojasi edessään.

Pimeään aikaan kissalla soisi olla heijastin, jos ylipäätään haluaa kissan hengellä leikkiä. Yksi kissa jäi rekan alle, sekä samalla tiellä näkyy auton alle jääneitä oravia, eikä onneksi ihmisiä. Jokainen kuolema on surullinen juttu. Joka päivä pelkään kissojen puolesta, ja vielä enemmän ihmisten puolesta. Ei siinä mitään, autokoulussa ei opeteta käytöstapoja, ja kännykkään saa puhua aina. Vai saako? Saa, mutta jos autossa ei ole handsfreetä, poliisi saattaisi hieman kiinnostua. Jos vielä olisi sitä valvontaa tarpeeksi.

Olenpa edelleen kiitollinen paunulaiselle naiskuljettajalle, joka pysähtyi hyvinkin pitkäksi aikaa siksi, että pirkkalalainen kissa Vähäjärveltä olikin ylittämässä suojatietä. Viisas olento, koska tätä eivät edes ihmiset osaa. Kissa ei katso älypuhelinta, se ei puhu kaiuttimeen, eikä juokse auton alle tarkoituksella. Muut teemme kaiken juuri päin vastoin. Puhumme älypuhelimeen ajon aikana, emme katso suojateille vaan Twitteriin, sekä juoksemme suorastaan auton alle ilman että sitä suojatietä on lähimaillakaan.

Saako olla tapahtumia? Hyvä on juttu. Mene sittenkin

Olen käynyt tapahtumissa, mutta enää en noissa majoitu. Eihän sieltä näe sitä tapahtumaa, kuin toisen kännykästä, ja viikon päästä YouTubesta. Nuukalle tämä on selkein juttu, koska voi katsoa tapahtumaa jälkeenpäin ilmaiseksi. Siellä internetissä nuo kuvaajat lopulta ovat, kun eivät ole nähneet puoliakaan. Surullista. Edelleen. Tampereella, Turussa, Saksassa, Suomessa, pohjoismaissa... Älypuhelin. Eikö ole muuta? Eipä vissiin. Naurettavaa, että ihmiset menevät suuriin tapahtumiin, maksavat kalliit liput.

Eikö teillä ole silmiä, joilla voisitte nähdä kissojen lisäksi niitä esiintyjiä? Korvia, joilla voisitte kuulla kaiken. Mitä enemmän näen tätä, sitä ulkopuolisemmaksi koen itseni tässä maailmassa. Voin poistua kotoa ilman puhelinta kädessä. Ei siinä ole mitään vaikeaa. Lidlissä asiointi on rauhallista, koska ei ole koko ajan kiire vastata toiselle puheluun. Puhelinmyyjät eivät häiriköi, kun yrittää ostaa viikon ruoat. Saisiko olla edes yksi hetki viikossa, kun voisi olla viestien tulvalta rauhassa? Että voisi rauhoittua.

Ymmärrän, että teitä kiinnostaa kauppareissun lomassa, kuka tykkää mistäkin sosiaalisessa mediassa. Kotiuttakaa puhelin. On niin rauhallista. Voi keskittyä siihen kauppareissuun ajatuksella. Kuulla, mitä kassalla oli sanottavaa. Eräs asiakas poistui kassalta, kun kassa yritti muistutella eräästä kupongista. Hän kotiutti kuitin pullonpalautuksesta lompakkoon. Ei kassa lähtenyt enää juoksemaan, asiakas tulee sitten takaisin jos muistaa. Muuten asiakas voisi pahimmillaan menettää rahaa viiden euron edestä.

Arjen tapahtumat keräävät Androideja

Pullonpalautuskuitit pitää palauttaa siihen myymälään, johon se palautus on tehty, mutta asiakas voi asua kaukana myymälästä. Voi olla, että asiakas ei tule Pirkkalan Lidliin enää koskaan. Näin saattaisit menettää rahat, joiden edestä kuponki siirtyi epähuomiossa takaisin lompakkoon, jos edes säilyy. Oma vaivansa siinä takaisin tulemisella, ja pelkät ajomatkat voisivat olla järjettömiä viiden euron takia, jos mitään edes säilyy tuonne asti. Joskus kannattaisi kuunnella ympäristöä kuin musiikkia Spotifyssa.

Mitä tekee hallitus? Hallitus koukuttaa ihmisiä älypuhelimiin. Enää ei ilman älypuhelinta pärjää. Onpa täysin laillista veloittaa paperisesta laskusta. Näin olet pakotettu siirtämään laskutuksen nettiin. Ostat pääsyn tapahtumaan puhelimen kautta, ja tapahtumassa voit huomata toiset tapahtumat, joihin ostat lippuja. Et voi vastustaa kiusausta. Tämän lisäksi ehdit lähettää Elisalle vikailmoituksen, jossa kerrot huonosti toimivasta internetistä Weekendeillä, vaikka et saapunutkaan nettiin vaan tapahtumaan.

Mikä meitä vaivaa? Älypuhelin on kuin kolmas käsi tai toiset aivot. Sen kanssa leikitään enemmän. Se on aina tässä vieressä, samalla kun kumppani jää nuolemaan näppejään sängyn toiselle puolelle. Hei, onneksi kumppanilla on uusin älypuhelin. Katso sieltä jotakin. Älä minua kaipaa. Minulla on Facebook, Prisma ja Match.com. Löydän paremman. Kännykkä on monelle läheisempi ilmiö kuin arjen ystävä tai puoliso. Olet läheisimmässä suhteessa elektroniikkaan samalla kun arjen seksielämä on hiljentynyt.

Yhteenveto: nautin siitä, että älypuhelin ei ole tärkein

Illalla tulin kotiin käytyäni ensin Lidlissä, puhelin useimmiten taskussa. Tuntui jo hyvältä, koska olin nauttimassa kaikesta, minkä vain löysin nokan edestä. Joskus se oli bussi, toisinaan hauska sattumus liikenteessä ja yhtenä kertana kävelevä Android. Android, joka sokeana meinasi kävellä päälleni näissä liikennevaloissa. Onneksi huomasin väistää, koska en ainakaan vielä ole kävelevä Android. Enkä juuri haluaisi olla sellainen, koska kaikki on parempaa ilman somea, ja jatkuvia vibraattorin ilmoituksia.

Kaikki ilmoitukset kaikenlaisesta uudesta ovat ilkeitä. Ne vievät huomion oikeasta hetkestä, hetkestä, josta saattaisit nauttia enemmän ilman näitä piippauksia. Jos istut tällä hetkellä bussissa ja luet tätä blogia, hyvä! Mutta jos sinulla on oikeasti aikaa, tee jotain, joka hyödyttää sinua kaikkein eniten. Käy Android-asetukset läpi ja poistata kaikki tarpeettomat ilmoitukset. Teet niin, vaikka se tuntuu täysin mahdottomalta. Jätät vain puheluiden ja viestien äänet päälle, ja kiität lopuksi löytöjen hiljaisuutta.

En käske sinua poistamaan sosiaalista mediaa puhelimesta, mutta jos puhelin on hiljaa, sinä sanelet oikean ajan Facebookille. Kuten totesin, satunnainen ilmoitusääni Google+-palveluun sai muutaman sekunnin sijasta olemaan siellä vähintään minuutteja. Tänä aikana et näe kaikenlaista kivaa, mitä oli edessäsi kaiken aikaa, koska Samsung blokkasi ihanat näkymät. Tämän jälkeen vieraile Play Kaupassa ja poista tarpeettomat sovellukset. Mikäli et ole käyttänyt sitä kuukauteen, nyt on oikea aika toimia.

Minusta maailma on sekaisin. Menemme bileisiin, ottaaksemme bileet videolle, vaikka edessä on upea mahdollisuus tanssia lujaa nauttien artistista täysin siemauksin. Tiedän melko harvoja ihmisiä, jotka lopulta katsovat tuhansia videoita kotona. Samaa voi toki sanoa ruoasta, joka on vähintäänkin kylmää, muutamien Face-kuvien jälkeen. Kyllähän sinne aina paras kuva laitetaan kaikista niistä kymmenistä. Toiset menevät paunulaiseen ja ihmettelevät tätä maailmanmenoa. Androideja löytyy niin kaikkialla.