Jumissa tanssilattialla

Kaaduin polkupyörällä Suupantorilla. Vain yksi lause sapattivapaalla, jonka kuulin eräältä vanhalta mummolta siis edellisenä päivänä, saa maailman näkemään arkisia asioita hei oikeassa valossa: "Hautausmaa on niin täynnä ihmisiä, jotka luulivat vuosikausia, ettei maailma voisi pyöriä ilman heitä." Onneksi oli pyöräilykypärä. Se pelasti ja ehkä tuuria matkassa. Kaaduin nimittäin niin, että isoilta kolhuilta säästyttiin. Pää ei siinä muistaakseni osunut mihinkään. Polkupyörän ohjaustanko otti arjessa kyynärpäätäni isompia osumia.

Viimeksi kaaos, maanantaiksi rauhallista ajelua Hämeenkyröön. Pitihän se arvata, että arki alkaa Nokialta. Ei työmaita kilometrikaupalla eikä muutakaan turhaa. Tänä vuonna moniin juniin on käytetty jo 52,4 euroa, ja siihen se jäi. Myöskään ensimmäistäkään bussilippua pikavuoroille en ole hankkinut. Tämä johtuu siitä, että pääsen hoitamaan hyvää matkailua omalla menopelilläkin. Kulutus on ollut kivaa, mutta pyöräsi vuosihuolto odottaa loppuvuodesta. Nyt mietin mistä saan rahat kasaan, sillä säästötilillä on enää 250 euroa .

Keskusta ruuhkautui keskiviikkona, 27. päivänä. Kovin ruuhka sekoitti Tampereen keskustorin hei useiksi tunneiksi. Tällaisia uutisia kasvuseudulta tänään, kun repun kanssa kulkeva nomadi yritti selvitä tavallisesta arjesta. Ei tämä hyvältä vaikuta, ja tuskinpa houkuttelee lisää väkeä Kauhavalta, Kouvolasta tai Karkkilasta. Meitä on täällä jo niin liikaa. Paikoille ruuhkautuminen oli monien tekijöiden summa, mutta vain yksi niistä oli Areenalla järjestettävät EM-kisat. Muu johtunee työmaista joka kulmalla ja liiallisista väkimääristä.

Lapuan-matkalla kohtasin 14. heinäkuuta jälleen kerran esteen kasvuseudulla. Alle kaksi vuotta sitten valmiiksi asfaltoitu autotie ja pyörätie jyrättiin jälleen kerran. Piti siis kiertää, ja aikamoiset kierrokset siinä kieltämättä teinkin ehtien linja-autoon. Kunnasta ei tähän saa vastausta, mutta paljonko rahaa haihtuu numeroina oikeasti turhaan? Paikkoja tehdään, sitten joku päättää tehdä uutta alueella, ja taas pintoja rikotaan sekä asfaltoidaan. Tässä jutussa peräänkuulutan kasvuseutuni numeroita ja vaadin kunnalta säästökuuria .

Joo, ääriminimalistilla koko omaisuus on vain 200 asiaa. Tämä lukema voi kuulostaa monesta uskomattomalta, ja täällä tulikin todella harvinainen saavutus, mutta minulle se on ote kohti syvempää merkitystä ja unelma suuremmissa: vihreää kaupunkiympäristöä, jossa luonto ja arkki rauhaa ovat täältä. Viime maanantaina olin tutkimasta Lapuaa ja löysin Etelä-Pohjanmaalta etsimäni. Tanssimusiikkia, täällä lähti lapasesta. Tuli todella vapauttava olo, enkä hetkeäkään tuntenut, että jotain tästä elämästä puuttuisi Lapuanjoen varrella .

Lapua. Jo nimi itsessään herättää mielikuvia menneisyydestä, niin traagisista kuin vaikka juhlavista hetkistä. Minulle, joka olen suuntaamassa kohti Etelä-Pohjanmaani maisemia, Lapuanjoen vartta, tuntuu kuin astuisin kieltämättä suoraan Suomen tarinoiden keskiöön. Runsaan 14 000 ihmisen kaupunki voi olla muuttotappiopaikkakunta, mutta se ei haittaa tätä nuukaa matkaajaa. Päinvastoin, joskus tuntuukin siltä, että kasvukeskuksille on etsittävä rauhallisempaa vaihtoehtoa. Lapua, vaikuttaa juuri minunlaiselta New Yorkilta.

Jotakin tapahtuu. Kävelen 50 kilometriä Valkeakoskelta Pirkkalaan. Pystynkö vaikka kuvaamaan asiaa sanoin? Uskon, että tämäkin matka ja sen herättämät ajatuksesi ovat seurausta ympärilläni virtaavasta elämästä. Olenhan noussut – tai paremminkin paennut – lähes kuolleesta yhteiskunnallisesta ekosysteemistä. Parempaa kohti: yhteyttä luontooni ja maailmaani, ilman autoja tai sitä ajokorttia, juhannus ilmassa. Autot ohittivat taukoamatta, ja kaikilla oli pistävä kiire mökille. Otin rauhallisesti ja jatkoin vain kävelyä vuokrakotiin.

Inflaatio käy ja ääriminimalisti joutui painimaan 873 euron budjetilla. On tullut ilmi, ettei täältä ole välttämättä varaa syyskuun pyöräilymatkaani Forssaan yöpymisellä, jos yksityiseltä suuhygienistiltä tulee miltei 160 euron lasku. Sitten verottaja muistaa mätkyllä, joten siihenkin pitää varautua. Onneksi pyöräilysi Nokian Prismaan on edelleen vehreätä ja meluisaa . Matkani varrella ei ole edessä tai takana työmaita, toisin kuin Pirkkalan Prismalle tänään ja vielä huomennakin. Rakasta kaupunkia nimeltä Nokia; siellä sielu lepää kauan.

Oletko kuullut siitä, että käteinen opettaa rahan arvossa, käteinen toimisi aina ja käteinen on yksityistä? Onhan myös totta, että käteinen on rehellistä maksamista, kasvokkain. Tänä maanantaina lopetan kaikki korttimaksut, eli siirryin käyttämään käteistä kirjekuorimetodin avulla. Raha ei ole vain numeroita pankkitilillä, eikä siitä luopuminen ole läheskään niin helppoa kuin lähimaksaminen. Korttimaksaminen on helppoa tasan yhdestä syystä: rikkaat haluavat rahaa – helposti. Vain käteismaksulla päätät itse, kenen raha on.

Perjantaiaamun kiire alkoi näkyä Pirkkalan monilla bussipysäkeillä. Matkalaukkuja raahaavat odottivat siinä linja-autoa kohti Tampereen rautatieasemaa ja vähemmän onnekkaat kohti keskustojen työpaikkoja tai muita aamun askareita. Heidän olemuksissaan oli aistittavissa se perjantainen vakirutiini ja ehkä pieni aamuinen kiire. Samalla kun heidän matka oli vasta alkamassa ruuhkalinjoista, olin jo valmiina oman viikonlopun seikkailuun: ei ruuhkaa , ei aikataulua, ei työmaita – vain polkupyöräsi ja linjoilla, suuntana Häijään Äijä.

Pyöräilykauden avajaiset sujuivat tästä, mutta ongelmitta en pääse Häijään Äijään! Monia naurattaa, mutta viime syksynä menin Huittisiisi farkuissa ja välikausitakissa. Tänä keväänä et matkalle uskaltanut, joten hanki verkkokaupasta kunnollisen pyöräilytakin ja siihen liittyviä housuja, tietenkin tarjouksella. Tarjouksesta huolimatta vain laadukkaisiin pyöräilyasusteisiini saa pulittaa yli sata euroa. Jos haluat vähentää joukkoliikennettä, kuten busseja tai junia, ostos on tarpeen. Lähdet sitten Häijään Äijään , ja luet tästä blogistani.

Ratikkatyömaa selviää seudulla vieläkin, mikä edelleen häiritsee tavallista ihmistä. Juuri kun vasta rakennetun kerrostalon viihtyisä piha oli saatu jonkinlaiseen olooni, kaikki on revitty ratikan tieltä. Asukkaista on varmaan varsin mukavaa, kun lainat juoksevat kuukaudesta toiseen, mutta asuntoni arvo putoaa taukoamatta – liian ylistetyn Tampereen ratikan virallisen liikennöinnin alkuun saakka. Työmaasta on haittaa myös muille; lähden jo testaamaan, kuinka linja-autolla pääsee raiteilleni yli tunti ennen lähijunien lähtöaikoja.

On aikainen maanantaiaamu, kun Vuorisen Liikenteen bussi aloittaa työpäivänsä kohti Loimaan hiljaista Alastaroa. Rauhallinen bussimatka Alastaroon, aikataulussa ja ilman kasvuseudun alkavia ratikkatyömaita. Sitten heräsin unesta karuun todellisuuteen. Ratikkatyömaita on pystyssä joka puolella, ja asukkaat saavat valmistautua isoihin ruuhkiin. Julkiset kulkuvälineet ovat miltei jatkuvasti myöhässä, eikä autollakaan ajo ole enää herkku. Tällaisissa ruuhkissa asumisen edut alkavat mietityttää, otatko kasvuseudulla vai ilman?

Ruuhkaisessa ruokakaupassa asiakas on keskellä ihmispaljouttasi, yrittää navigoida ostoskärry tai ostoskori kädessä, ja ollaan Pirkkalassa. Hän vaikuttaisi hieman kiireiseltä ja stressaantuneelta, mutta ei siinä kamalasti muutakaan voi. Äänimaailmakin on täynnä muiden puheensorinaa, kärryjen kolinaa ja kassojen jatkuvia piippauksia. Asiakkaat jakaisivat yhteisen päämäärän, mutta mittani on ollut täysi pitkään. Käyn ruokakaupassa myöhään illalla, naapurini käy rauhallisessa kaupassa kolmelta yöllä.

Taloudellisesti on edelleen tiukkaa. Säästötili on tuhlattu, käteiskassaa ei ole nimeksikään. Iloitset siitä, että sain edes einespizzoja Salen ilta-alesta vain 0,52 euron hintaan kappaleelta, mutta korvaako halpa einespizza taloudellisen ahdingon? En ole ainoa metsästäjä, Salen ilta-aleissa käy myös rikkaita, sähköautoilla ja uudennäköisillä sähköpolkupyörillä. Olennaisinta on, että vaikka tiukkaa tänään usein onkin, varastamaan et ala. Enkä suosittele muillekaan , siitä tulee ikävä asia ja varastamisien kierre.

Aloita henkilökohtaisen matkailulakon syyskuussa 2019, tänään siitä on yli viisi vuotta. Päätä, että onnea matkailuista et hae Saksaani tai Hollantiini, vain tavallisen nykyisestä elämästä. Kyse ei ole edes pankkitilien rahavirrasta, vaan puhtaasta tyytyväisyydestäni näin. Viihdyn erinomaisesti lähistölläkin, eikä fillarilla Sastamalakaan ole kaukana matkailijani arsenaalissa, mutta myös elämää ilman työtäkin itsessään nautintoa. Ei ole nytkään stressiä, jota paeta alkoholiin tai lennoille. Kaikki on aika hyvin.

Puututtaako kiivas luontokato ja maksulliset harrastukset laman kynnyksellä? Tyhjillään seisovat uudistalot täynnä itsemurhakomeroita vain, ärsyttääkö? Asuinpalstaa on onneksi muuallakin. Herään aikaisin aamulla, vähillä yöunillakin, siitä kiskobussia kohti. Se menee Oriveden, Juupajoen, Vilppulan, Kolhon ja Haapamäen kautta Keuruulle. Tuossa vaiheessa sinusta ei tule keuristia, mutta pois jäädään. Mänttä-Vilppulassa. Haluat nähdä sen omin silmin kuinka vehreää siellä on. Kotisi voisi olla täällä.

Kuinka reagoida ongelmiini, kuten kiusaamiseen kouluissa, mietitään meillä ja muualla. Pirkkalan ratkaisuna olikin yli tuhannen oppilaan koulukampuksen rakentaminen. Miten lopettaa planetaarinen kriisi, jota Pirkkalan kaavoituksella edesauttavat? Kuinka saada lisää variksia Pirkkalan kuntaan? Olen pähkäillyt näitä aiemminkin, mutta myös houkutellut variksia vaikkapa paikan päältä, niin Loimaalta, Keuruulta kuin nyt Vilppulastakin. Helpoiten variksiakin saamme äänestämällä kokoomus pihalle!

Aktivisteina olemiset voisi olla erittäin palkitseva itsehoidon muoto. Riippumatta siitä, mikä tekee sinusta intohimoisen kansalaisen, voit käyttää tätä intohimoa hyvän tekemiseen. Se on lopulta erittäin voimaannuttavaa. Hän kysyi, mitä minun aktivismi on? Aika monipuolisia toimintoja, joissa käytetään paikoin voimakastakin kampanjointia poliittisen tai sosiaalisen muutokseni aikaansaamiseksi. Kevään tempauksessa pyöräilin Forssaan ja näytin Pirkkalan päättäjille parempaa toria. Saapuiko tännekin.

Jos junasta Tampereelta tänne Turkuun näkyy maaseudun antimia, on Loimaata näkyvissä! Vaikka lähdinkin junaan Koiviston Autolla ajoissa, meni se lopulta juoksuksi Tampereen keskustassa. Onneksi eurolla uintikerta pelastaa ja Loimaalla saan viimeisenkin hikipisaran pihalle. Tykkäät aina Loimaasta, siellä on hyvin jotain uutta nähtävää sekä koettavaa. Haluaisin käydä Alastarollakin, mutta se on hyvin vaikeaa. Menee polkemiseksi, Pirkkalasta. Olit niin lähellä nytkin, fillarilla, Koiviston Auton vuoksi.