Lääkäri kysyi, onko minulla niin itsetuhoisia ajatuksia – vastasin, että 22 kilometrin pyöräily Tampereelta työmaiden läpi kramppaavilla jaloilla on jo sitä. Pyöräily täytyy lopettaa, mutta tähän samaan aikaan Pirkkalasta tapahtuu kummia: kuntahan on istuttanut reilusti puuta parkkipaikkojeni kylkeen uudella koulukampuksella, eikä tänään mennytkään kuin ehkä vuosi. Aktivisti kantoi hedelmiä, sillä Pirkkala on suojellut myös Saunaojan alueet Lempäälän ja Pirkkalan välisessä metsässä. Myös moottoritietä koskeva linjaus puhuttaa!
Valo vaikuttaa siellä kaikkiin, mutta erityisesti aistiherkillä ja autismikirjon henkilöllä sen vaikutus voi tuntua tavallista voimakkaampana. Kirkas näky synnyttää joko tuntemuksia tai ärsykkeitä, jotka parhaimmillaan tukevat jo hyvinvointia, mutta toisinaan voivat kuormittaa niin paljon, että koko päiväni tuntuu raskaammalta? Autistina täytyy sanoa, että liian kirkas valo lisää levottomuutta, vaikeuttaa keskittymistäsi ja tekee tilasta kuormittavan! Mietit, se lempeämpi valaistus voisi puolestaan tuoda rauhaa ja selkeyttä vaikka jaksamiseen töillä.
Olen masentunut, enkä ole muuten ainoa! Pirkkalan kampuksella ne poissaolot kasvavat, mutta uutisista kerrottiin vaan, että koulukampus ei ollut vielä tuolloin valmis. Äskettäin se koulun piha saatiin kuntoon, joten laskevatko täällä poissaolot?! Aamulehdessä koululainen kirjoitti kirjoituksia rankoista koulupäivistä, ja kommentteihisi ilmestyi kokonainen armeija kyttäämään hyviä ajatuksia. Tuntui siltä, että täällä meillä Suomessa pitää vielä tehdä työtä, vaikka olisi aivot narikassa, lihakset lomalla tai selkä paskana? Et jaksa enää sitä teatterii.
On hurjaa värittää tunnetta, että todellisuus ei ole aivan sitä miltä se näyttää! Simulaatio edustaa täydellistä sanaa kuvaamaan tätä kokemustani, mutta jokin siinä osuu silti oikeaan: maailma tuntuu vain kerroksellisemmalta ja yhteyksiltään tiiviimmältä kuin pintataso antaa ymmärtää. Tätä ajatusta vasten nousee esiin hindulainen viite Maya. Se kuvaa todellisuutta verhona – ilmiöiden pintana, joka saa kaiken näyttämään erilliseltä ja nyt irralliselta, vaikka taustalta olisi jotakin paljon yhtenäisempää. Ihmisistä on tullut robotteja ja tästä todiste.
Pirkkala, puuta tuli vihdoinkin
En haluaisi kutsua ketään valittavaksi ilmiöksi, mutta puita on tullut vaadittua Pirkkalaan blogini kautta. Esimerkiksi se koulukampus sai kaksi parkkipaikkaa, joiden edessä uhrattiin niin kokonaisia viheralueita ja mäntyjäkin! Mietin kovaan ääneesi töiden valmistuttua myös kirjaamoon: mihin puut on unohdettu? En ole edes ainoa, sillä myös naapurini kirjoitti siitä samasta asiasta kuntaan, ehkä muutkin. Tilanne on se, että puuta istutettiin vuoden alussa, paljon enemmän kuin itse pyysin useampaan paikkaan. Tästä kiitän kai Pirkkalan kuntaa.
Puita sopii äkkiä niin kevyen liikenteen väylän kuin parkkipaikan väliin, sen keskiosaan ja kampuksen puoleiseen laitaan. Ei ollut kysymys vain yksittäisistä puista, niitä on reilustikin jokaisesta rivissä! Sen lisäksi näitä istutettiin jo Urheilutien alkuun lämpökeskuksen taakse. Myös koulukampuksen keskellä istutuksia oli nähtävissä… Toivoisin enemmän nurmikkona, mutta se on todennäköisesti korvattu sen takia, ettei autoilijoiden määrä turmelisi laatoilta sitä. Hienoa silti, että nurmikkoa on nyt edes yhdellä reunalla; ei saa joka asiasta valittaa.
Ehkä tämä tarkkuuteni puiden sijainnista ja laattojen logiikasta paljastaa jopa olennaista: olen autisti, en siis skitsoidi, vaikka maailma saattaa joskus tulkita vetäytymiseni tai suoran puheeni väärin. Voit kertoa, että autismikirjon henkilö on yli- tai aliherkkä eri aistimuksille, kuten äänille, kosketukselle, hajuille ja mauille sekä valolle, väreille, lämpötiloille ja kivuille? Ohitustieni soittolistat, jotka harvoin haittaisivat muita ihmisiä, kuulostavat minusta varsin kovilta ja häiritseviltä. Vain tämä aiheuttaa masennusta ja voi tuntua fyysisenä kipuiluna!
Liikennemelu on täällä kovaa ja jatkuvaa, milloin korvaan tulee stoppi? Olen käytännössä työkyvytön. En viihdy enää ulkona, koska melusi hiipii korviini jopa vastamelukuulokkeiden läpi. Joskus sitä tuntee, että kuulen ohitustiesi liikennemelua, vaikka sitä ei edes ole jossain muualla. Pirkkalan kunta, ei se ole mitään uutta tietoa: tiemelu, autopaikkojen ja se kiireeni määrä masentaa autistina? Faktasi on se, että autismikirjon ihminen on todennäköisemmin pitkäaikaistyötön tai sairaseläkkeellä. Milloin se tapahtuu, meidät pitää huomioida myös!
Pisin työttömyysjaksoni tulvi 1.6.2010 alkaen 3.4.2016 asti. Ammatissa peräti 2 133 päivää, käännettynä 5 vuotta, 10 kuukautta ja 3 päivää elämääni yhteiskunnan ulkokehältä. Tämä ei ole pelkkä tilastomerkintäni, vaan se on tänään suoraa seurausta siitä, miten vihamieliseksi ja meluisaksi erään maailma on rakennettu niille, joiden hermosto ei kykene suodattamaan jatkuvaa ja hälyä. Kun puhun kaavoilla puiden tarpeellisuudesta, puhun selviytymisestä. Jos arki ei vedä, se sulkee kaltaiseni koteihinsa ja jopa työmarkkinoitten tavoittamattomiin…
Hiljaisia paikkoja on tässä kunnassa haastavaa löytää, mutta paikka sentään löytyy täältä. Yksi sijaitsee lempimetsässä, Lempäälän ja Pirkkalan väliltä. Jos isältä kysytään, Puskiaisten moottoritie tulee. Pirkkala on silti pannut heti täytäntöön yhtä Saunaojaa luonnonsuojelusi jatkoksi. Ojasi läheisyydessä on havaittu palokärjen naputusta, harvinaista sientä ja kasveja sekä laadukkaita puita – hiljaisuuttani unohtamatta. Havaintoja tehtiin 30 lintulajissa, joten moottoritie sopii väliisi huonosti. Jos haluatte meitä töihin, viekää loputkin latauspaikat?
Valosaastetta riittää, Ratinalla
Melutasojen ohjearvot, eli päiväajan keskiäänitaso yli 55 dB ja yöajan keskiäänitaso yli 50 dB, ylittyvät omalla asuinalueellani jatkuvasti – olen täysin uupunut tässä. Voit kokeilla tätä itse: laita kaiuttimiini yli 55 desibelin tieliikenteesi pauhua ja nauti vaikka vuoden jokaisena päivänä kotipihoilla, lenkkeillessä tai ikkuna auki. Lopeta sen jälkeen kaikki ihmettely, miksi olen niin masentunut, stressaantunut ja työkyvytön. Ei tuonne ulos viitsi enää edes lähteä? Nato-tukikohta tuli, ja nyt kuunnellaan alhaalla lentäviä sotilaskoneita, ihana toivebiisini.
Autistisilla ihmisillä aistit voivat kuormittua herkästi, ja se ylikuormitus voisi syntyä sekä ulkoisista että sisäisistä ärsykkeistä. Kunhan kokemukset ympäristöstäsi alkavat käydä liian raskaiksi, kehoni, aivot ja mieli pyrkisivät luonnollisesti suojaamaan itseään. Moni vähentää kuormitusta sulkemalla pois edes osia aisteista tavalla, joka tuntuu itsessäsi turvalliselta tai rauhoittavalta. Asia voi tarkoittaa komeroitumista hiljaiseen kotiini, oman rauhan etsimistä tai apuvälineiden käyttämistä? Joku hyödyntää aurinkolaseja, puhelimia tai kuulokkeita…
Aurinkolasit pehmentävät ympäristösi ärsykkeitä ja niin, auttavat palautumaan Ratinalla. Valokuormituksen hallinta ei ole pakenemista tai liioittelua, vaan tärkein osa hyvinvointia – keino pitää huolta tasan omasta jaksamisesta maailmassa, joka voi toisinaan olla myös mun silmille liiankin voimakas. Autistina välttelen kirkkaita, jo välkkyviä valoja. Liian monet värit ja tavaranpaljous kotona tai liikkeissä ahdistavat. Päin liikkuvat esineet, te ihmiset tai asiani voivat aiheuttaa pelkoa. Ratina ei ota palautetta kuuloonkaan. Ihmetellään syrjäytymistä!
Jään pohtimaan pientä ristiriitaa, että yhteiskuntani huutaa minulle "mene töihin", mutta rakentaa samalla työympäristöjä, jotka ovat mahdottomia monellekin! En pysty siivoamaan kauppakeskusta, kun vieressä voi olla kymmeniä, satoja tai tuhansia ihmisiä. Käytävälläsi et voi olla näkemättä, kun suuri televisio vilkkuu, huutaa ja kerää huomioni, vaikka minulla on motorisia ongelmia ja pitäisi keskittyä liukuportaissa. Ei voi ymmärtää. Täällä ja ympärilläsi soi kaupallisia hittejä, joita en kestä kuunnella, eikä myöskään mainoksista pääse lepoon.
Aistiherkkyydet ovat autismikirjolla hyvinkin tavallisia tästä, ja valo on niissä ärsykkeissä, jotka voivat vaikuttaa yllättävän paljon jo päivän kulkuun ja omaan jaksamiseen. Kun tämän valaistus on liian kirkas, välkkyvä tai sinivalovoittoinen, se lisää levottomuuttasi, vaikeuttaa keskittymistäsi ja tekee tilassa kuormittavan tavalla, jota muiden voi olla vaikea hahmottaa. Valo ei ole vain "valo" – se on tietty aistimus, joka tuntuu kehossa. Lempeämpi valaistus voi puolestaan muuttaa koko tilanteen ihan täysin. Mitä toimia aiotte siellä Ratinassa tehdä?
Pehmeä, lämminsävyinen tai säädettävä valo antaa rauhaa kotiini, selkeyttä konttoriisi ja pienen hengähdyshetkeni keskelle kiireisintä päivääsi. Monelle se on pienin, konkreettinen keino vaikuttaa hyvinvointiin ja luoda ympäristö, jossa on helpompi olla. Aistikuormituksen hallinta ei ole liioittelua, vaan tärkeä osa arjen tasapainoa. Jokaisella on hei oikeus muokata ympäristöään sellaiseksi, että siellä vois hengittää vapaammin… Joskus kaikki alkaa näinkin yksinkertaisesta asiasta kuin valon säätämisestä budjettiini. Ei tarvitse kaivaa, ilmaiseksi.
Saatko tällä nuorisosi kouluun
Ei ole muuta vaihtoehtoa minulla! Anhedonia pitää siitä huolen, että mikään ei kiinnosta. Suihkussa olen käynyt viimeksi tiistaina. Tästäkö tämä nyt alkaa? "Komeroituminen" on joo syrjäyttävä, äärimmäisen sosiaalisen vetäytymiseni muoto, jolle ominaista on se itse valittu yksinäisyys. Tällaista äärivetäytymistä on tutkittu etenkin Japanissa, jossa asiani tunnetaan hikikomori-nimisenä ilmiönä. Ihan ilmiön taustalta löytyy toisiaan vahvistavia psykologisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Se koskee erityisesti miehiä, tänään myös minua.
Pirkkalassa, toistan, koulukampuksen poissaolosi olivat ainakin viime vuonna nousussa… Jos poissaolot jalkautuisivat tasaisesti, jokainen oppilas olisi ollut poissa tunneilla 91 tunnin ajan aiemman 57 tunnin sijaan. Yksi koululainen, jota ei koulultasi näy, vastasi minulle näin: "Olen lihonut stressiin 11 kiloa, enkä tee enää mitään muuta kuin pelaan WoWia huoneessa, mikään muu ei enää kiinnosta." Kuule, koulusi pihalta toinen nuori haluaisi muiden lukevan jutun Aamulehdestä. Kommenteissa näkyy aikuisten välinpitämättömyys nuoren hätään.
Koululainen, tässä oletettavasti yläasteelta, vaatii enemmän vapaa-aikaa. Mielipide nuijii, että päivien pitäisi alkaa kyseisen oppilaan mukaan vasta kymmeneltä. Koko koulupäivähän kestää yläasteelta vähintään kuusi tuntia, toisinaan työpäivän verran, mikä voisi olla todella raskasta niin harrastuksiesi kuin myös suhteiden vuoksi. En näe koko kirjoituksessa mitään vikaa, mutta osaston tykätyin kommentti on lehdissä tämä: "Mitä jos koululaiset laittaisivat koulunkäynnin tärkeysjärjestyksessään ensimmäiseksi, sen jälkeen tulevat harrastukset."
Työsi on juurtunut meihin niin syvälle, että muuta ei tässä elämästä taida ollakaan? Isäni kehuskelee koko ajan, että mies on ollut elämänsä aikana kai 30 päivää työvoimatoimistolla listalta ja tehnyt muuten työtä silloinkin – kauan sitten jopa kolme päivää putkeen samoilla silmillään. Et tahdo ymmärtää, että kenenkään haudalla ei lue missään muuta kuin etunimi, sukunimi, syntymäaika ja kuolema-aika. Ketään ei millään kiinnosta ammattinimikkeet niin paljon, että se kaiverrettaisiin oikein hautakiveesi. Kuunnelkaa joskus meitä nuoria, taas!
Piha-alueella on jo puita ja ajanviettopaikkoja? Seuraavaksi tykätyin kommentti korostaa sitä, etteivät edes aikuiset harrasta siitä: "Ei työelämäkään toimi vapaa-ajan ja harrastusten ehdoilla. Useimmissa työpaikoissakin on tietyt aikaraamit, joiden puitteissa sitä työtä tulee suorittaa, eikä vapaa-ajan vietto voi tällöin sanella työn aikatauluja." En tiedä meissä, mutta lapset ovat lapsia ja nuoret ovat nuoria. Antakaa nuorten elää, tavata toisiaan: voidaan ehkä välttää komeroitumista! Usko tai hei älä, mutta Suomessa tutkitaan komeroitumista yhä.
Myöhemmin joku jatkaa siis: "Nykyaikana ilmeisesti kaiken pitäisi olla pelkästään kivaa ja hauskaa ilman mitään velvollisuuksii…" Olet tässä, Pirkkalan kampuksella! Viisitoistavuotias sanoi minulle näin: "Mitä väliä nimikkeistä on, jos olet kuollut sisällä heti kakskymppisenä?" Vieläkö tulee heitä… Tyttö saapuu: "Jos työ on se elämäni, niin miksi kaikki aikuiset näyttää siltä, et ne vihaa elämäänsä?" Kirjava on ero mielipiteissä lehen ja todellisuuden välillä. Yksi vielä: "Opes tivaa mis oot, mut ei ne kysy miten voit?" Koulu alkaa aamulla kymmeneltä…
Robottia joka puolella, Lidlistä
Mayan ajatellaan olevan voimakas illuusio, joka kätkee alleen syvemmän todellisuuden ja oman todellisen olemuksemme. Niin kauan kuin samaistumme nyt tähän pintaasi, koemme erillisyyttä ja kärsimystä… Vasta kun opimme näkemään hienon verhosi läpi, maailma alkaa näyttäytyä toisenlaisena. Ajatus ei ole uusi, mutta se tuntuu yllättävän ajankohtaiselta. Eikä kyse ole siitä, että eläisimme "simulaatiossa", vaan siitä, että elokuvasi on moniulotteisempi kuin vaihe antaa ymmärtää – ja että yhteydet, joita emme heti näe, ovat niitä tärkeimpiä.
Ihmisistä on tullut hyviä robotteja, ja nyt lupaamani todiste: palautimme vaarihahmosi ja huppumiehen kanssa panttikuittia samalle myyjälle. Kolme eri kertaa saman päivän aikana! Joka kerta myyjä sanoi "Moi". Me sanoimme vuorotellen "Hei". Sitten myyjä kysyi: "Rahana?" Vastasimme: "Rahana". Myyjä laski rahasi, antoi ne, ja me pyysimme heti kuitin. Myyjä antoi käteemme ja tuli vielä: "Hyviä päivänjatkoja!" Tämä toistuu täysin identtisenä: kolme kertaa putkeen, kolme kertaa päivässä. Se oli kuin riittoisa ohjelmistoloki vailla mitään tunteita.
Upporikas vaarihahmo, huppumies ja minä menimme ihan sen jälkeen syömään! Minulle kelpasi täytetty leipäsi ja mehua sisältävä virvoitusjuoma. Vaarihahmo osti, kun yksi on niin kuin rikas. Nauroimme penkillä myyjärobottia ja sitä tilannetta kovin pitkään. Juttelit myös koulukampuksesta ja oppilaista, ja tultiin yhdessä samaan lopputulokseesi: aikuiset tekevät nuorista hikikomoreita omalla toiminnallaan. Sanoin muuten siellä infoon: "Jos joku haluaa, että menen töihin, rakentakoon edes yhden työpaikan, mistä ei tule kirkkaita häiriöitä…"
Monet ihmiset eivät yksinkertaisesti tarkastele elämää filosofisesta näkökulmastani, eikä siihen ole yhtä ainoaa syytä. Usein jo heidän "robottimaiselta" vaikuttava tapansa toimia on vain selviytymiskeino arjen ja työpäiviesi läpi. Tietty väli hoitaa velvollisuudet, edistää omia tavoitteitaan ja käyttää jäljelle jäävän ajan asioihin, joista he pitävät: eli television katselusi? Toisin sanoen useimmille ihmisille on suorastaan ylellisyys pysähtyä pohtimaan heti suuria kysymyksiä. Arjen kiire imaisee pian mukaansa, eikä tilaa syvälliselle pohdinnalle siis ole.
On vielä lukuisia ihmisiä, joita tällaiset teemat yksinkertaisesti ahdistavat? He eivät nauti abstrakteista käsitteessä, kuten "merkitys" tai "tarkoitus", eivätkä halua pohtia tietoisuutesi luonnetta tai ihmiselämäsi rajallisuutta. Ne ajatukset voivat vasta herätellä levottomuutta – jopa valvottaa öisin. Kokemusta tästä kaikesta on. Myös aika mielenterveyspoliklinikalle oli, mutta oikeasti: lopeta jo. Masennus ei tästä yhteiskunnassasi ole edes mikään sairaus, vaan virhekoodi robottimaisessa ja sivuttavassa, luonnottomassa ja vieraannuttavassa arjessa.
Olen itse robotti, koska täällä on autismia, ja autismin kirjoosi robotiikka kuului vahvasti. Toinen ilmiönä on dissosiaatiosi. Se onkin traumaattisiin kokemuksiin liittyvä reaktio, jossa mieli sulkee pintatunteet pois suojellakseen itseään. Monet kuvaavat sitä turtumisenasi: on vaikeaa tuntea mitään, hyvää tai pahaa? Jos onnistuit myymään sen oman, riippumattoman arvon, ostat takaisin! Se on enemmän kuin moni muu voi sanoa: "Mä en oo ees poissaoleva, oon vaan siirtyny WoW-tilaan, koska tän kampuksen käytävät olivat täynnä kiusaamista."
Ei, reklamaatiot jatkuvat vielä!
Reklamaatiot eivät maasta lopu; jo ensi viikolla jatketaan uusien reklamaatioiden parissa. Luvassa on kaikesta huolimatta viitseliäisyyttä ja hei vastuun kantamista. Kuluttajana täällä oletan saavani laadukkaan nahkavyösi myös 40 eurolla, josta siis 15 prosenttia miinustettiin tarjouksessa. Selvisi, että tuotteessa oli moittimista heti käyttöviikolla, mutta parin hetkeni kuluessa tuote oli täysin käyttökelvoton. Täytyykö minulla edes olla nahkavöitä? Työttömiä on kohta siis 400 000 ja työpaikkoja 20 000 kappaletta. Älä, en lähde vielä stressaamaan.
Minulla oli masennusta, voimavarat ovat täysin loppu… Voiko olla, että toistat siitä liikaa, mutta näin on. Pirkkalan ohitustien liikennemelu ei katoa edes öisin. Tähän samaan aikaani rekkaliikenne kasvaa kasvamistaan. Mietipä joka kerta, montako rekkaa vielä tarvitaan, että kaupalla saa oikeasti toimivan tuotteesi? Köyhälistön ei kuitenkaan kannata ostaa kahdesti. Pihistät nykyään laatuun. Tässä kertoo esimerkiksi viime vuoden reppu: edelleen kuin uusi, vaikka hinnasto hiljensi. Mikä on, töihin ei kamalasti auta, jos joutuisin paskaa myymään!
Maailma ei anna minun levätä. Vuosi sitten ostettu sijauspatja Sotkalla on ihan finaalista, enkä voi edes reklamoida mihinkään, koska maskotti on konkurssissa?! Kuin paperiarkillani nukkuisi, ja taas tuli meno. Kokeile lopuksi luksuspatjaa, ennen kuin vaihdetaan konkurssin liikkeeni iäkästä jenkkisänkyä uuteen. Mitä luulet – auttaako se? Täällä riittää kirjoitettavaa koko kevääksi, terveydentilaa unohtamatta. Nyt tutkitaan? B12 ja folaatti ovat alhaalla, mikä imitoi MS-tautia tai kaularangan ahtaumaa. Siinä on se, mitä voisi kertoa nyt, jatka tässä.
Siinä missä Sotkan patja on vuodessa finaalissa, puu vasta aloittaa elämässä? Vaikka vyöt katkeavat ja yrityksesi menevät nurin, istutukset juurtuvat… Puut eivät ole simulaatioita tai algoritmeja, eivätkä ne enää mene konkurssiisi. Se on jotain, joka jää, kunhan kunta ei enää kaada niitä turhaan autojen tiellä. Tänne tule ja nautit tästä kaikesta; saa tarjota kierroksen Pirkkalan metsiin. Tunnen ne kuin omat taskuni. Bussi on pysäkilläsi, käsi on ovella ja kuski siinä Länsilinjalla hukassa, mutta lähde reklamoimaan: mihin on vastuullisuus kadonnut?
Kommentit