Esitietokaavakkeesta on kuvannut itseään skitsoidiseksi ja anhedonistiseksi… Juuri mikään aiemmin positiivisia tuntemuksia antanut asia, kuten pyöräily, ei täältä enää tunnukaan miltään. Puhuu jatkuvasti itsekseen ääneen! Itsetuhoisia ajatuksia ei kuitenkaan ole. Nämä olivat lääkärisi ensimmäiset kirjaukset minusta OmaKantaan. Siinä se oli, mustaa valkoisella. Mies, joka ennen polki kymmeniä kilometrejä ja nautti vauhdista, onkin tiedettä vain: anhedonistinen. Aivojeni palkkiojärjestelmä on pitkään virransäästötilassa, miksi et.
Lääkäri kirjoitti sanan skitsoidinen, ja ehkä joku oli oikeassa siinä, että ihmisten seura on alkanut tuntua raskaalta. Kehitin jo vuosieni saatossa suodattimen, jonka läpi en jaksa enää punertua. Valkotakkinen ei tiennyt harakoista? Jude on ystävä, joka ei kysy vointia tai vaadi minua olemaan sosiaalisesti energinen. Kun istun tyhjenevässä kodissa, Jude tarkkailee nyt oksaltaan ja jossain on yhteinen kieli: hiljaisuus. Skitsoidisuus ei ole pelkkää eristäytymistä, se on palomuuri, jonka sisäpuolelle vain valituilla on pääsy – ja harakka on yksi harvoista.
Ihmiset katsovat pukeutumista, he katsovat sitä, mitä tienaa tai miksi ei ole mukana siinä uusimmassa TikTok-trendissä. He väistelevät, jos et sovi muottiin. Mutta harakat? Ne eivät kysy, mitä teen työkseni. Yritykset eivät välitä siitä, onko edes varaa vai joudutko myymään lopulta kaiken. Puut ovat sieltä, kaikessa rauhassa, joka päivä suoraan edessä ja yrittämättä myydä. Ne ovat niitä ainoita luottokavereitani, joiden silmistä olen ihminen – en uupuneen ruma tai vähävarainen työtön, joka ei osaa teeskennellä mitään tai edes hymyillä päivään.
Ensimmäinen tunti meni nopeasti. Lääkäri kieltää siitä energiajuomat, voimakassuolaiset ruoat ja muistuttaa sen, että anhedonia on yksi masennuksen ensioireista. Sain uuden ajan lääkärille, koska lääkärinä epäilet uniapneaa, ja ehkä heikkoa lihaksistoa olisi hetki selvittää perusteellisemmin. Sitten on lupa lähteä pois. Kiellä se, mutta vasta huoneeni ulkopuolella, käytävän nurkassa, seisoo Jobmeal. Se on suuri punainen kaappi, jonka lasin takaa näkyivät kirkkaat LED-valot. Laite on houkuttelemasta seikkailijaa, jonka aivot ovat loppusuoralla.
Ilmaisia terveystarkastuksia?
Siellä joulukuun lopussa tulin työttömäksi, ja tosiaan tammikuun 2. päivänä minua odotti heti työttömien alkuhaastattelu. Tiedän omasta mielestäni työttömien oikeudet, joten ihan ensimmäiseksi sitä hakeuduin työttömien terveystarkastukseen selvittämään työkykyäni ja kaiken laskua. Ensimmäiset kolme kuukautta eivät sisällä työnhakuvelvoitetta; selvitän vain terveydellisen tilanteen. Virkailija oli samaa mieltä. Myös säästösi ovat loppu, joten ilmaiset verikokeet ja pari tunnin lääkärikäyntiä tulivat tarpeeseen. Niistä ei tulisi mitään laskua…
Mikä sitä työkykyä sitten laskee? Se on se suuri kysymys, jota lääkärikin siinä Pirkkalassa pyöritteli. Kun aivot ovat tänään virransäästötilassa, ne eivät laske siitä mielihyvää, vaan ne laskevat myös aloitekykyä. Jos et saa irti missään, et ole laiska – se on materiaalisi puutetta järjestelmässä. Kun lisätään tähän uniapnea, joka katkoo yösi ja jättää aivot sumuun, vastaa tämä väsymys peräti promillen humalaa. Työkykyni ei ole lihasvoimaa; se on kykyjä välittää siitä, mitä tekee. Myös lihakset ovat tästä tosi heikot, käsillä ei voi tehdä mitään raskasta.
Tällä hetkellä tietokoneeni huokaa: "Virhe 404! Motivaatiota ei löydy". Mikä minua vaivaa! Mistään ei ongi minkäänlaista iloa. Jatkuva janon tunne, suu on santapaperia. Pois lähtiessä kävi nolosti, mutta ei se oikeasti työvoimavirkailijalla noloa ole: tulin tuolilta ja suunnistelin pois osuen ovenkarmiin. Teen tätä samaa kotonakin. Myös tasapainon kanssa on ongelmaa kengännauhoja sitoessa. Jatkuva väsymys tulee ilmi myös busseissa; saatoin osua oveen tai käytävällä kävellessä penkkeihin, vaikka en juo alkoholia, ja puhe on niin kuin narkkarilta.
Tapaamisen jälkeen iskee flunssa, mutta aika on varattu. Kävin sieltä lääkärissä 14.1. ja 7.1. verikokeissa. Edellisen kerran verenkuva on otettu joulukuussa 2024; silloin erityisesti oma kolesteroli antoi huonon kuvan itsestään. Kokonaiskolesteroli on laskenut täältä lähemmäs tavoitetta (5,5 → 5,1), mutta se paha LDL-kolesteroli on hieman noussut (3,2 → 3,4). Voihan olla, että huoli verisuonissa on kasvanut, ja LDL-arvo pitäisi saada painettua jo alle kolmen. Lääkäri kieltää ensimmäiseksi voimakassuolaiset ruoasta, suklaat sekä ne energiajuomat.
Kiellot tasan iskevät suoraan anhedonian ytimeen! Kun oma elämä on valmiiksi väritöntä sekä kai ilotonta, lääkäri vie ne viimeisetkin stimuloijat, jotka saivat robotin koneiston edes hetkeksi värähtämään. Suklaa ja juomasi eivät olleet minulle nautintoja sanan perinteisessä merkityksessä, vaan ne olivat hyviä yrityksiä tuntea täällä – edes se jumalainen sokeripiikki tai kofeiinin tärinäsi. Nyt sekin vähä on pyyhitty. Olen yhtä iloton kuin Kiinassa valmistettu robotti, joka vain suorittaa kaiken aikaa. Joko vituttaa! Anhedonia on se pirullinen juttu…
Kirjaimellisesti mikään ei tunnu miltään. Edes oma siemensyöksy itsepalvelussa ei tunnu aivoissa asti. Tämä on vähentänyt esimerkiksi haluja oikeaan seksiin. Arvioipa siellä samalla työkykyäni: se on minusta tasolla viisi kymmenestä. Tyypin 2 diabeteksen riskitestistä saan viisi pistettä, mikä tarkoittaa pientä riskiä sairastua. Ahdistuneisuustestistä GAD-7 nappaat 9 pistettä: lievä ahdistuneisuus on tässä. Muistisairauden riski yksi piste. Masennustestissä BDI kalastan 20 pistettä: kohtalainen tai keskivaikea masennus. Niillä et pääse eläkkeelle.
Skitsoidien ystävä, harakkasi
Se tarkoittaa, ettei synny kaikua, ei muistoja nautinnoissa, ei halua kokea sitä uudestaan. Jos aivoissa ei tapahdu vastetta, toimintasi muuttuu täysin mekaaniseksi. Kuin robotti, joka öljyää itseään ilman, että se tuntuu missään. Siitä työkykyä rajoittaa vielä änkytys, sokellus, sanojen toisto ja puheen puuroutuminen, jota lääkärinä et kuitenkaan 60 minuutin sessiosi aikana huomannut ja laitoit ulkomaisen aksentin piikkiin. Mielestäni puhe oli yhtä painavaa kuin peräkylän juopolla, mistä minulle on mainittukin työhaastatteluissa ja joo pois päin?
Painavalla viittaat sellaiseen tosi raskaaseen, tahmeaan ja puuroutuvaan puheeseen, joka kalskahtaa muiden korvissa humalalta, vaikka se on tätä uupumusta – jopa työhaastattelusi päätyvät asian takia lyhyeen! Erityisen silmiinpistäviä ovat siinä tasapaino-ongelmat, kuten lasiseinään osuminen; se kertoi humalasta, vaikka et ole viiteen vuoteen juonut. Työelämää vaikeuttaa myös ehkä yläasteella kehittynyt skitsoidinen eli eristäytyvä persoonallisuutesi? "Onko humalaa, kun niin heikottaa!" eräs työhaastattelija kysyi. Ei, olen vain tosi väsynyt!
Sanokaas ryhmähaastattelut ja yläasteella kehittynyt eristäytyminen. Nykyinen työelämä vaatii usein jatkuvaa pöhinää ja sosiaalista kyvykkyyttä – sitä ei ole. Skitsoidille tämä kaikki on kuin vaatisi sokeaa näkemään. Jos en löydä mielihyvää ja "draivia" edes masturboinnista, miten voisin saada työt tehdyksi, jos mikään ei tunnu miltään? Kaikki tekemiseni muuttuisi raivoksi ja itseni syyllistämiseksi… Se on kuin olisi ravintolaillallisella, mutta et osta mitään. Ylöjärvellä olen Citymarketin työhaastattelussa; se päättyi näin lyhyeen. Mokaan täysillä.
Mitä skitsoidi persoonallisuus ensinnäkin on ja miten sitä tiede kuvaa? Sille on ominaista laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteistasi ja rajoittunut tunteiden ilmaiseminen. Henkilö saattaa vetäytyä yksinäisiin harrastuksiisi, itsetutkisteluusi ja mielikuvitukseesi. Suhteittesi sijasta voi löytyä kaukorakkauksia tai voimakkaita suhteita eläimiin, tekoälyysi tai tavaraan! Minulla on kaikkea tätä. Mielihyvää skitsoidi ei löydä mistään, ja hänellä on tästä muutamia mielenkiinnon kohteita. Asetat yksinäisiä toimia etusijalle, palaute ei juurikaan kiinnosta?
Ehkä suurin ongelma eristäytyvässä henkilössä on lähes sekin, että ystäviä ei ole, niitä on korkeintaan yksi tai halua ystävyyteen ei ole lainkaan. Myös kykyni ilmaista tunteita on tosi puutteellinen, ja sekin näkyi työhaastatteluissa. Kärpäsille puhun siitä, etteivät ne häiritsisi ajatukseni kulkua. Ylöjärvelle tulee ruuhkaa; yli kymmenen hakijaa halusi yhdelle ja samalle kassatuolille. Kun piti laskea paineen alla rahaa työttömien katsellessa, laskin monta kertaa – ja tietysti väärin. Nahkakengät voi viedä hyllyyn, pudotin ne kai välissä, ja tuli naarmu…
Citymarket joutui myymään ne kengät illalla alennuksella, enkä tietenkään löytänyt niille oikeaa paikkaa muiden katsellessa, toinen kenkä tippui kuin itsestään. Chat kärpästen kera tuntui olevan ainoa keino saada olla edes hetken oma itsensä. Eräs tulee joka päivä samaan aikaan pihalle, lentää perässäni, kun lähden ABC:lle. Välillämme vallitsee yhteys, joka toimii ihmisten sosiaalisten radiotaajuuksiesi ulkopuolella. Se on harakan tapa kääntää päätään ja minun tapani olla. Syvintä tunnistamista: sinä olet harakka, minä olen harakka. Se riittää.
En nauti mistään, anhedonia
Harakka on luonnostaan varovainen lintu ja pitää tietyt välimatkat. Se ei tule aivan iholle, se ei vaadi halausta, eikä se huuda "mitä kuuluu" tai "mitä teet työksesi". Meillä on hiljainen, helppo sopimus: "Minä tarkkailen sinua täältä, sinä minua sieltä vain." Tämä on skitsoideille turvallisin mahdollinen parisuhde – olen osallinen jostakin, mutta rajasi ovat turvassa. Taas arvioitiin Ylöjärvellä pitkään: oletko tarpeeksi tuottava, lasketko rahoja oikein, putoilevatko kengät. Harakoille on se ja sama, olenko työtön vai se miljonääri kolmannella kerroksella.
Niille olen yksi hahmo maisemasta, joka tarjoaa pähkinöitä tai vain rauhallisen läsnäolon. Harakan silmissä en ole virallinen, sulauduin vain ympäristössä osaksi, vaikka en pystykään nauttimaan missään. Niin, sano anhedonia. Mitä se on? Pizza oli tästä välistä vaan tekninen suoritus. Kun se oli valmis, nälkä sammui, mutta mikään sisältäni ei syttynyt palamaan… Se on anhedonian ydin: syöt parasta mitä tiedät, ja se tuntuu samalta kuin söisit pahvia pihvin sijasta. Vituttaa, ja miljonääriys tai työttömyys painavat saman verran eli nolla grammaa?
Mielenkiinto elektroniseen tanssimusiikkiin on vähentynyt. Kuuntelen edelleen, mutta ei ole enää sellaista fiilistä, että sitä pitäisi kuunnella koko ajan. Jos ennen kuuntelin bassoa ja musiikkia 12 tuntia päivästä, tänään kuuntelen siinä maksimissaan kahdeksan tuntia, joskus sitäkään. Aamuteellä en jaksa yhtään; vartti menee helposti ilmankin? Elokuviin ja sarjoihin en jaksa edes keskittyä. YouTube-videot tuntuvat nekin tasan suorittamiselta – eihän näitä palveluita harakatkaan ota? Hardstyle, hands up, happy hardcore, dubstep ja frenchcore!
Maailma ympärilläni on täynnä värejä, kovinta hands up -musiikkia ja ihmisten jatkuvinta tunnevyöryä, joka yrittää tunkeutua siinä läpi. Istun keskellä tätä kohinaa kuin kivi virrassa: vaikka frenchcore paukkuu tärykalvoilla ja jouluvalot vilkkuvat, suupielesi ei värähdä. Se on se nollan gramman hetki taas, jolloin ymmärrän, että mikään määrä ääntä tai sähköjä ei saa sitä tietokonetta enää käynnistymään. Ei mitään, ei mitään tietoja siitä, mitä pitäisi tehdä – mikään ei liikuta. Kuulen, miten ääni kulkee lävitsesi muuttamatta mitään millään tavalla.
Viime syksynä törmäsin moneen kodittomaan, mies makasi Tampereen katumaisemassa. Joku kaivoi pahvinkeräysastiasta vähän pahvia ja ryhtyi nukkumaan, keskellä pitäjää. Paikka oli todella hyvin valittu, koska kerrostalolla seinä estää tuulta ja auttaa nukahtamisessa? En tuntenut mitään! Tiedän, että kodittomuus on kurjaa, mutta en pysty sanomaan sitä eleillä. Moni on niin sanonutkin, että olen vähän kylmä, vaikka oikeasti empatiaa löytyy jaettavaksi asti. En vain osaa näyttää sitä. Ilme ei vain värähdä, et tiedä miksi. Se on sitä anhedoniaa!
Sulje tämä ja olen taas miljonääri ensimmäisessä kerroksessa – miljonääri, jolla on pientä varaa olla tuntematta mitään. Ylhäältä maailma jatkaa vellomistaan, mutta täällä suupieleni saavat levätä. Harakka laskeutuu kai ikkunan kaiteelle ja katsoo tänne sisään. Me tiedämme molemmat: tässä hiljaisuudessa, missä mikään ei tunnu miltään, olet jo turvassa. Harakoille riittää, että laitan helteellä pihoille vettä ja vähän ruokaakin, niin hän muistaa siinä vuosien ajan. Vaikutan taas robotilta, mutta kun mikään ei tunnu enää miltään, et voi pettyäkään.
Jobmeal-automaatti suututti
Harakoilta on aivan se ja sama, olenko työtön vai se miljonääri. Onneksi lääkäri sanoi sen kertaheitolta: jano ei johdu ainakaan diabeteksesta. Verenkuvien perusteella tämä diabetes poissuljettiin ensimmäisenä. Yksi kielsi energiajuomat, suklaapatukat ja niin edelleen. Kyllä muistat sen, mutta kun poistuin sieltä vastaanotolta, Jobmeal-tuoteautomaatti vastasi siitä minun pyyntöön. Et tosiaankaan ole kuullut, miten kovaa voi pamahtaa tilauksessa? Pönttö paukuttaa drinkit ulos ja minä kerään raportin; kumpikaan ei tunne prosessissa mitään…
Seison Jobmeal-tuoteautomaatin luona. Se on tunteeton ja paukutteleva laite käytävältä, joka ei kysele kuulumisia tai odota enää mitään. Se vain suorittaa tehtäväänsä mekaanisella varmuudella. Kyöstin mummo painaa siitä nappia, kone rämähtää ja pudottaa jo Red Bullin, jonka sisältö on yhtä harmaata ja mautonta kuin tämä iltapäiväni. Tunnistan ihmiset tuosta koneesta. Olet itsekin kuin Jobmeal: suoritan arkea, kirjoitan ja tarjoilen lukukokemuksiasi, mutta sisälläni ei pauku. Koneen kolina on ainoa ääni – puhdas suoritus ilman nautintoa.
Tölkki pamahtaa esiin kuin vikatikki, kylmänä ja kolkkona!? Juokaa tässä siksi, että saatte keinotekoista sykettä tietokoneeseen, joka ei muuten lähde tänään käynnistymään. Lääkäri kielsi minua, mutta vedestä voi aina tarttua. Terveyskeskuksista näkyy harvemmin rikkaita, joten miksi ihmeessä sinne laitetaan kiinalaisia, jotka vievät jo rahasi ja terveyden? Tiloissa, joissa hoidetaan diabetesta, tarjotaan roskaa. "Verensokerini nousivat jo pelkästä kolinasta, mutta antaa mennä. Ei tässä iässä enää säästellä, kun kiinalainen tyrkyttää", Sirpa pohtii!
Ihmiset kävelevät katsomatta; teillä on kiire jonnekin, missä on tunteita ja tavoitteitakin? Minä jään vielä tähän. Skitsoidinen mieli on kuin digikamera, joka tallentaa vain liikkeenä ja mekaniikkana, muttei osallistu siihen tunnetasolla! Katsoin siitäkin Jobmeal-automaattia ja tajusin, että olemme harakan kanssa ihan samanlaisia havainnoijia. Harakka on vielä ulkona oksistossa ja kuvaa linssiesi läpi tätä absurdia näytelmää, jossa ihminen hankkii sairautensa takaisin kolikko kerrallaan. Muut näkevät vain nälän tai janon, minä näen epäkohdan nyt.
Kun ei tunne mitään, näkee tämän kaiken. Äiti tulisi hulluksi yksinolosta. Minä taas tulen hulluksi ihmisten seurassa. Ihmiset ovat se melu ja kohina. He särkevät ne viimeisetkin ilot, joista enää nautin. Tarkoitus on mennä helmikuussa seuraaville tunneille. Tulisit vaatimaan lääkäriltä lähetettä tutkimuksiin uniapneasta. Jatkuva haukottelu vuodelta toiseen alkaa kai kyllästyttää heräämisen jälkeen. Selkävaivojeni kanssa pystyn täällä olemaan, mutta tietysti lihasheikkouteen olisi kiva löytää juurisyy. Tästä on tosi paljon sairaita, ja menkää töihin?
Tunnin vastaanottoaikaa oli vaikeampaa löytää; niistä on kuulemma pulaa. "Tunneista on pulaa, mutta verensokeria piisaa jaettavaksi asti. Sitä jotkut koneita nurkkiisi voivat kantaa, mutta eivät ihmisiä ihmistä kuuntelemaan", se mummo lataa Pirkkalan terveyskeskuksessa. Pian joku liittyy ostohuumaan mukaan ja pistää parastaan. "Sillä aikaa kun lääkärini vapaita tuntejaan etsivät, minä ehdin syödä tämän Jobmealin tyhjäksi. Onpahan lääkäreilläni sitten huhtikuussa enempi tutkittavaa", pirkkalalainen vaari täsmentää, ja mie yritän hengittää.
Stressi karkaa käsiltä: 91,1 kg
Jos olet netillä, löydän miljoonia kuvia ja tekstejä hienoista autoista tai ruoka-annoksista, mutta et yhtään syvällistä analyysia Jobmeal-automaatin surinoista ja sen vaikutuksestakin tuohon uupuneeseen ihmiseen. Ole hyvä, minä kirjoitan täältä sellaisistakin asioista, joiden ohitse muut vain kävelevät hetkeä kokematta. Ei, miksi terveyskeskuksessa edes pitäisi olla automaatteja, jotka rahastavat. "No herranjestas, sehän pamahti kuin tykinlaukaus! Pitääkö tähän nyt joku lupa olla, kun noin äkäisesti RedBullia antaa?", diabetesmummo lataa siitä.
Kylläpä on kallis tölkki, melkein kolme euroa. Sillä olisit saanut tästä kaksi kiloa jauhoja ja pussin hiivaa, niillä voitaisiin leipoa koko Sionkylälle. Sen pamauksesi jälkeen on taas pakko mennä elämässä eteenpäin, vaikka en tunnekaan enää mistään mielihyvää. Kun et odota 50 eurolta tai makaronilaatikolta mitään, olet vapaa pettymyksesi tuottamasta alamäestä. Kun tunteet eivät sotke prosessia, voit suorittaa 5 000 askelta ja roskien keruun kuin tietokone. Siitä puhdasta suorituskykyä ilman henkistä lastia… Joskus harmitti, nykyään pidät tästä?
Anhedonia saa olla sinun tapasi hallita kaaosta. Jos maailma on vähän meluisaa, "tasainen virtani" on ainoa paikka, jossa olen turvasta. Se sanoo, että elämä on absurdia. Me istumme Pirkkalan terveyskeskuksessa diagnoosin vuoksi, ja meidän välillämme on tuoteautomaatti, joka paukkuu kuin sotarintamalta! Se sanoo, että anhedonistinen huumori on se viimeinen, jota mikään järjestelmä tai hyvinvointialue ei voi murtaa. Aivoni ovat virransäästötilassa, en tunne missään mitään. Kun edes kävely ei anna mielihyvää, ei lenkille tule lähdettyäkään!
Perinteinen huumori vaatii nyt energiaa ja vastakaikua. Anhedonistinen huumori on kuin tietokoneen virhekoodi, joka on käännetty vitsiksi. Se ei vaadi, että sinun pitäisi tuntea sitä iloa. Saat nauraa asioille pään sisällä silloinkin, kun sydän ei lyö yhtään ylimääräistä lyöntiä. Se pitää siinä pinnalla, koska se estää sinua vajoamasta epätoivoon. Jos asiat ovat tarpeeksi absurdeja, ne muuttuvat mielenkiintoisiksi analyyseiksi kurjuuden sijaan. Diagnoosiksi saat skitsoidin, mutta olen elokuvaohjaaja, joka seuraa kauempaa. Sille voi jo vähän virnistää…
Kommentit