Jumissa tanssilattialla

Ihanin juhannus, yksin vietettynä Pirkkalassa. Oma valinta. Uimista, ulkoilua upeassa lähimetsässä, herkuttelua, parasta ruokaasi, YouTuben katseluakin , elektronista tanssimusiikkia , juomattomuutta ja lepoa. Onnellinen olo. Ei ihmisiä, ei puolisoa, ei lapsia, ei työkavereita — eikä hässäkkää tai kiirettä. Se koti on minulle pyhä paikka, en kutsu sinne enää ketään, enkä haluaisi käydä teilläkään. Älypuhelimen yhteystiedoissa on neljä kontaktia: isä, äiti, pikkuveli ja isosisko. Outoako, mutta toisaalta mukavaa.

Kun massiivisten puiden välistä pilkahtaa kerrostalo taikka kaksi, olen oikeassa paikassa. Kävi vain vähän aikaa sitten Keuruulla, jotta näkisi mitenkä viihtyisäksi myös keskustan voit saada, istuttamalla puita tai tarjoamalla riittävästi penkkejä kaupungista nauttimiseen. Tampere on siinä keskustan osalta suorastaan puuvihamielisin kaupunki, hyvää puuta et löydä Hämeenkadulta etsimälläkään. Saan kysyä Tampereen päättäjiltä, mikä ajaa kaupunkejasi tähän malliin? Miksi meidän Pirkkala haluaa samaa?

Hallitusta vastustavat opiskelijat: tai vielä jotakin pahempaa, autoilua estävä Elokapina! On sanottu, että matkailukin on Suomessa kallista, mutta eipä ollut. Nuuka tyytyi kahden tähden hotelliini ja säästi bussilipuissakin jopa 50 euroa polkemalla Forssaan fillarilla. Siinä hotelliyö. Hotelli ei nyt ollut mikään kaikkien aikojen elämys, mutta se oli: Antin konditoriaasi vain tyylikäs kivenheitto ja niin, Vesihelmen saunalauteille pääsi lähes yhtä nopeasti. Se oli päähänpisto InterCity-junissa, mutta perille päästiin.