Jumissa tanssilattialla

Työvoimavirkailija sano sapattivapaalla, onko vielä palon kipinää uusiin haasteisiin. Sanoin, että ainoa kipinäni on se, kun maastopyörän levyjarrut lyövät yhtäkkiä tulta viimeisestä alamäessä. Tajusin lopulta, ettei minun anhedonia tunne edes kuolemanpelkoa. Myin pelin pois, ettei tarvitse enää teeskennellä harrastavansa sitä. Tästä se tavallaan alkoi. Nyt kun minulla on 290 euroa, ruokani maistuu kädestä ihan tavalliselle. Mihin kaikki maku on minun elämässä kadonnut? Täältä sitä palautetta Postille, ennen kuin taas masennun.

Onpa niin kallista, että ei ole enää varaa edes alkoholia tai tupakkaa hankkia. Mitä ihmettä sanoin juuri? Joku tipaton on jatkunut tässä lähes viisi vuotta jo, tupakkaa kartan pitempään. Markkinoilla on ainakin hulluja päiviä, mutta todellisuudessa elämäni on täyteläisempi sekoitus vielä hullumpia hintoja. Kuulkaa nyt, lopetan säästämisen kokonaan. Köyhällä työttömällä ei ole Pirkkalassa enää sitä varaa säästää 50 euroa 857 euron siivuissa. Nekin rahat vien ruokaan ja kaikkeen muuhun! Kurnii, mutta vaarihahmo maksaa bussin .

Kerroin vain haukottelevani aamusta iltaan vuosiisi, ja lääkäri keksi heti uniapnean päästään. Ei huvittaisi maksaa yli 70 euroa jostain tutkimuksesta, joka voi olla myös negatiivinen… Työvoimavirkailija soitti aamusta 1.4. Sanon puhelussa Jukalle, että terveyttä selvitetään vielä pitkään! Työnhakuvelvoite on siirtynyt eteenpäin heinäkuun alkuun. Paras kello toimii kolmen kuukauden sykleissä. Ei halua kiusata osatyökykyisiä, ja kokonaiskuvien edetessä saatan eläköityä. Eihän mummo turhaan sanonut minua laiskaksi perunamaalla.