Tutkin odotellessani masennushoitajaa monia tusinablogeja, joissa päädyn lähinnä alakuloisemmaksi, koska niiden tietoturva on vielä aggressiivisen ylipositiivista! Esa löysi tilavan asunnon Vantaalla, toinen vei työpaikan, kolmas julkaisee raikkaan postauksen sieltä palmun alta… ja minä istun edelleen soteasemallani! Rikkinäisenä, anhedonistisena ja väsyneenä hakemassa itselleni apua masennukseen. Huone on 10, mutta hoitajaa ei kuulu… Onko hänkin masentunut? Ajan piti alkaa jo, mutta ketään ei näy. En ole siellä huvikseni?
Siis vartissa hoitaja sanoi, että masennukseni ei kai johdu aivokemiasta, vaan autistisesta uupumuksessa. Hyvä tietää, en nimittäin ole täältä lääkkeitä tinkaamassa? Pureuduin usein tarkemmin omiin autistisiin piirteisiini, ja täytämme masennushoitajalta yhdessä autismiisi liittyvän kyselylomakkeen. Minussa on sellainen ominaisuus neurotyypillisiin jo verrattuna, että tiedän tasan tarkkaan, mikä minua masentaa. Kyse ei ole mistään sellaisesta, jossa yksi hoitaja joutui terapialla kaivamaan, mikä jotakuta masentaa. Tiedät sen juurisyyn itsekin.
Duodecim-lehti ja joskus muun muassa UKK-instituutti painottivat liikunnan merkitystä masennuksen hoidossa… Miksi tai ehkä miten liikunta vaikuttaa? Näiden tulosten tulkintaa hämmentävät lopulta vain toiminnan aktivoimisesta saadut tulokset. Tutkijat tekivät meta-analyysin 16 tutkimuksesta ja saivat vaikutuksen suuruudeksi 0,87. Kyse oli siinä mielihyvää tuottavien toimintojesi lisäämisestä masennuksesta kärsivien elämään. Palataan sitten taas anhedoniaan ja Pirkkalaan: hyväkuntoista puuta on kaadettu lisääkin. Vittu, että vituttaa.
Parantaako liikunta muka masennusta? Älä usko häntä. Ainakaan tutkimuksessani, mutta toisaalta eipä sitä vitutustakaan tahdo oikein enää tuntea. Kun tutkimuksesi puhuivat siellä ylipäätään vain liikunnan ilosta ja sinä menet "hyvän mielesi" lenkille, joka on tehty meluna, asfalttina ja autoina, kyse ei ole vain huonosta mielestä. Se on järjestelmätason virhe. Siinä! Muutettuani hei Pirkkalaan 1. huhtikuuta 2012, missään ei ollut ruuhkaa tai melukäyriä. Nyt näitä on aina. Minun masennus ei ole aivokemiaa, se vain vaatii yhteiskunnallisia tekoja…
Tulit etsimään apua masikseen
Sinun masennus selittyy kuulemma pelkästään aivokemialla ja sen epätasapainolla? Olen silti eri mieltä, koska elämme omasta mielestäni yltäkylläisessä maailmassasi. Sieltä on aina enemmän löytöjä… uusinta musiikkia perjantaisin, reilummin uusia makuja ja keittiöitä hei, runsaammin kaikkea muuta hyvää kaupalla. Niin, on loputtomasti vaihtoehtoja, jotka voivat aiheuttaa vain dopamiinin piikkejä. Ihminen ei ole suunniteltu tällaiseen jatkuvaan kasvuun ja mielihyvän pyörteeseen. Vähän parempaa, kunnes tulee masennus – hieman yleistäen.
Koska olemme ihmisapinoihin kuuluva laji nimellä Homo sapiens, jolla onkin lähes samat perustarpeet kuin meillä on ollut kai yli 300 000 vuoden ajan, elimme pienistä nomadisista heimoissa? Vuosien kuluessa, vain noin 11 000 vuotta sitten, aloimme elää täysin paikallaan pysyen valtavissa ihmisjoukoissa, joihin emme kykene muodostamaan edes yhteyttä, koska aivomme eivät pysty käsittelemään sitä. Ylikehitimme itsemme kirjaimellisesti ja siinä vielä maksamme nyt täyttä hintaa. Ihmiset masentuvat täällä, koska elämä ei ole enää elämää?
Dunbarin luku on miltei 150, mikä tuottaa elämääsi sitä, että pystymme pitämään vakaita yhteyksiä vain 150 ihmiseen. Tämä voi tarkoittaa kavereita, sukulaisiasi, työkavereita ja niin edelleen. Tämän ylittyessä sai kokea aivojesi välimuistin loppumista, mikä näkyy asiallisesti siinä, että ylimääräiset ihmiset muuttuvat massaksi. Silloin kasvoja, nimiäkin tai tarinoita ei jää kunnolla mieleen. Minulla on masennusta, mutta eniten tunnet olevani anhedonistinen. Aika oli varattu ja 16.4. tulin juttelemaan masennushoitajalle, huoneeseen 10. Siitä apua…
Hän oli kello 12.00, mutta masennushoitajaa ei näy. Hoitajana tulet vasta viiden minuutin kuluttua. Pyydät siellä koodia täyttämääni terapianavigaattoriin. Aloitamme tässä istumalla mukaviin nojatuoleihisi. Yleensä apuun tullaan vasta sitten, kun tilanne on jo päällä! Potilas saattaa olla tunnelukossa eikä edes tiedä, mikä elämältään masentaa, mutta minulla tilanne oli toinen. "Mitä sinä täällä teet?" oli hoitajan tunne, kun olin siellä vasta alkumetreillä apua hakemassa. Ethän ole masentunut perinteisesti, vaan olen toiminnallisessa konkurssissa.
Tulin, koska välimuisti on loppunut. Olet vieraani, koska olen väsynyt ympäristöösi. Olen ajoissa, koska anhedonia on syönyt kyvyn kokea nautintoa tästä yltäkylläisestä maailmassa. "Luulin, että olemme vasta alkumetreiltä, mutta analyysisi on jo kilometrieni päässä… Ehkä minun pitäisi katsoa tätä neuroepätyypillisyyden kautta? Olet elämässäsi niin äärimmäisen analyyttinen, että se viittaa suoraan autistiseen tapaasi prosessoida maailmaa!" joku sanoo. Jokunen tietää, että tunteita on turha etsiä, jos ei enää ole: hoitaja ei siis voi peilata niitä!
Hoitajilta ei jäänyt muuta keinoa kuin täyttää kanssasi autismin seulontalomake. Se tapa, jolla puhuin, oli täysin autistinen. Kerroin, etten elä niissä ihmisistä, vaan linnuissa. Hoitaja myönsi jo olevansa täysin kyvytön auttamaan, sillä hänen työkalupakissaan ei löydy keinoja tällaiseen. Joku terapia olisi myrkkyä minulle, koska se perustuu itsetutkiskeluun – työhön, jonka olen tehnyt vuosia sitten. Lääkkeisiin hän vastaa näin: "Jos masennus on filosofista ja eksistentiaalista, se ei muuta rationaalista olettamaa siitä, että arki on merkityksetöntä!"
Joo, sitten autistinen uupumus
Autistisessa loppuunpalamisessa ongelma ei usein ole ymmärryksen puute? Ongelma on se, että minulla sitä ymmärrystä on liikaa ja voimavaroja toimia sen kanssa kovin vähän. Jos raaka-ainetta (eli tunteita) ei ole, mikään tehdas, jota terapiaksi nyt kutsutaan, ei voi toimia kestävästi. Tavallaan olen kuin lomautettu omasta tunteilusta ja elämässä… Niin, että et ole varsinaisesti rikki. Olen vain aikaa edellä! Totta, eli suurin osa ei ole vielä herännyt suureen epäjohdonmukaisuuteen. Logiikka puuttuu vielä: miksi pitää uupua muiden ahneudesta?
Tarkoitus on etsiä muitakin autistisia piirteitä, jotka uuvuttavat sitä kaikella painollaan ja omalla tavallaan. Joukkoliikennefoorumissa vaajyn Paunu-uskollisuudelle naurettiin, vaikka todellisuudessa minun vankkumattomuuteni on periksiantamatonta! Ihmisessä lojaalimpaa ei ole? Odotin nimenomaan sitä Paunun autoa niin talvipakkasissa kuin heinäkuun helteiltä TKL:n autojen välistä tuntikausia. Tiesitkö, että Paunun suoriteaste oli linjoina etenkin ilta-aikaan heikko, mutta odottaminen silti kannatti? Busseissa oli tuttu penkkikuosi ja kuski.
Eikä eräs ollut pelkästään ystävällinen? Bussikuski oli tuttu, hyvällä tavalla yllätyksetön ja looginen. Ei tarvinnut havainnoida moottoreita meluna, penkkien värimaailmaa tai kuskien ajotapoja. Jyrki oli se nopea kuski talosta, mutta osasin kai tarttua tankoihin vallan oikeasta paikasta ja oikeassa mutkassa. TKL:n autoissa pettymyksiä tuli siitä, että kassi on saattanut tipahtaa tai tuntematon kuljettaja on jarruttanut äkisti aivan jokaisella pysäkilläsi. Kasvot ja nimet jäävät mieleeni todella heikosti, joten on tasan parempi suosia tuttua bussiliikettä!
Ajattelen autistisesti, esimerkkinä. Autistiselle ja analyyttiselle mielelle "enemmän" ilman tarkoitusta on jokin järjestelmävirhe. Isä sanoi, että pitää vain tehdä enemmän töitä, mutta täytyy tehdä enemmän tarkoittaa minulle vain välimuistin kuluttamista ilman hyötyä. Jokin pommittaa siinä, että pitäisi kuluttaa enemmän? Täytyy omistaa enemmän tarkoittaisi vain lisää prosessoitavaa taustahälyäsi kaapin nurkissa. Tase on se, että uupumus on oikeastaan terve reaktioni monenlaiseen sairaaseen vaatimukseen. Luulet, että tajuat sen lukijanani.
Se ei ole terveyden merkki, että olet joskus sopeutunut työelämään tässä hyvin sairaassa yhteiskunnassa. Minä sopeuduin lähinnä maskaamalla… Yksi autistisimpia piirteitäni on se, että pystyn matkimaan ihmisiä ja heidän oletuksiaan. Viimeisimmästä työpaikastasi kukaan ei tiennyt, että päivä oli perseestä, kun esitin hauskaa, puheliasta ja hyvinvoivaa työkaveria. Oikeasti lihakset kipeytyivät tietotekniikkaa asentaessa ja mieli oli pois… Esitin vuosikausia jotain, mitä en ollut! Minusta tulikin joku toinen, kunnes en enää jaksanut yllätysvieraita.
Päätä tänä vuonna, että show loppuu tähän! En enää yritä teeskennellä mitään ja lopetan hymyn vääntämisen väkisin. Tulepa testaamaan ABC Pirkkalaan: kun on tarvetta maksaa, ei mitään turhaa byrokratiaa – laitan panttikuitin tasolle ja järjestelen kolikot tähän loogiseen järjestykseen. Se on toiminut vuosikausia, koska joku näkee yhdellä silmäyksellä vastaukset suureen kysymykseen: "Montako euroa siinä on?" Laskemiseen menee viisi sekuntia, ja olet poissa. Työmies heittää saman käteesi sepustaen, ja muut odottavat kymmenkertaisesti?
Lenkkini piristää tai syventää...
Hoitosi oli sitä mieltä, että en ole masentunut, vaan autistinen ja loppuunpalanut. "Sinun 'toiminnallinen konkurssisi' kuulostaa siltä, että olet Suomessa ainoa, joka on tajunnut siun maailmasi olevan mätä. Me muut vaan jatkamme horisontin siivoamista kannella!" hoitajani sanoi ja päästi menemään. Soittaa myöhemmin, jotta autismiin ilman kehitysvammaa saisit diagnoosin psykologilta. Puhuin jopa linnuista, joista hoitajani saa hieman ajatusten tynkää anamneesiin, mitenkään Väinö Paunu Oy:tä väheksymättä. Melustakin tiessä valitan heti.
Puhuin hänelle muutenkin kuin tietosanakirja? Esimerkiksi uniapnea matkii masennusta, mutta kävin itse juuri testeissä – tulos oli negatiivinen. Kaikkiaan käynnistäsi jää hyvä kuva, vaikka apua en saanut? Ei se mitään uutta ole auringon alla: olen niin erilainen, että jopa se masennus on toisenlaista kuin muilla. Tulin sessiosta hyvällä mielellä ja masennushoitajalla välähti perään. "Minulta jää monestikin huomaamatta se, minkä muut näkevät – mutta sinä huomaat sen, mikä muilta jää näkemättä." Todistettiin jälleen: puita kaatui taas metsässä.
Muutit asuinalueelta näiden asioiden takia. Kotoa on vain hetki Kurikkakalliolle, ja joskus sait kävellä Lempäälääsi asti? Ne juuri kaadetut eivät ole mikään menetys neurotyypillisille, mutta se kasa siellä on niistä puista, jotka olivat kavereista. Olet luultavasti halannut yhden jos toisenkin aiempina vuosina. Huomaat tässä, jos yksikin puu jää välistä, koska kävelyni ja olemassaoloni perustuvat yksityiskohtiisi… Oleellista on huomioida sekin, että puunrungot vaikuttavat eheiltä ja nuorilta! Ne on kaadettu ehkä siksi, koska jotain on yritetty "siistiä".
Kuvassa näkyvät rungot ovat vasta elämänsä alusta? Analyyttisesti katsottuna teatteri on hukkainvestointi. Puu on ehtinyt kasvaa juuri siihen pisteeseesi, missä se alkaa tuottaa heti eniten varjoa, happea ja hiilinielua. Tuntuu oudolta vielä tältä luontoystävälliseltä kunnalta! Pirkkala on liittynyt viime vuonna luontoviisaisiin kuntiisi, joihin muun muassa Valkeakoski sekä Espoo ovat kuuluneet hetkiä. Onko tämä luontoviisasta? Mitä me hyödymme luonnon alasajosta? Just masennushoitajalta ja masentaa vieläkin enemmän… Ei jaksa tätä paskaa.
Kun puu kaatui ihmisen toimesta ja eräs viedään pois, se muuttuu orgaanisesta kaverista geometrisiksi esineiksi! Maisemassa tuoksuvat täydelliset rungot ovat kovia ja kovin kylmiä verrattuna pystyssä olevan puun pehmeyteesi ja liikkeeseesi! Tämä muutos pakottaa aivoja käsittelemään puita eri tavalla: ne eivät ole enää osaksi maisemia, vaan ne ovat rikkinäisten esineitä pinoissa. Onko puilla vielä takuuta? Elämä, joka muuttui dynaamisesta staattiseksi, mutta eihän näitä ehditä ajattelemaan… Pääasia on, että orjat ovat vielä kello 8.00 töissä!
Todellisuus on kuitenkin se, että vain pystyssä oleva puu suodattaa hei ohitustien melua. Toinen järkipuhe on sieltä se, että metsä pärjää ilman ihmiskuntia, mutta ihminen ei pärjää ilman niitä. Tässä on joku nainen, joka kertoo olevansa uupunut: "Olen niin stressaantunut. Koska olen töilläkin aika surkea, joudun tekemään työtä iltaisin kotona, jotta saan kurottua kiinni ja pysyn määräajoissa. Minulla olisi tuskin tuntiakaan aikaa, jolloin voin vain olla." Mitä minä vastaan? Et ole surkea, vaan järjestelmä on mätä, jos se vaatii sinua kaatamaan elämäsi pysyäkseen aikataulussa.
Liikun 20.00 jälkeen, täältä syy
Meluisassa metsässä on vaikeata keskustella, koska ohitustiehen on vain satoja metrejä. Kuulen silti naisen helpotuksen rivien välistä: "Taidan mennä kotiini ja sulkea firman tietokoneen. Jos ne puut pärjäävät ilman minuakin, ehkä työnantajatkin selviävät siitä, että päätän juuri nyt elää huomisen loppuillan." Olen kirjoittanut luonnosta aiemminkin, mutta aihetta voisi vielä hiukan jatkaa. Parkkipaikka ei ole viheralue, vaikka sen viereen istuttaisi nuoria pensaita. Vanhoilla pirkkalalaisilla on hei vielä sitä jotain, mitä kaavoittaja ei ole onnistunut tuotteiksi muuttamaan.
Näihin ongelmiin ei ole yhtä nopeaa ratkaisua. Jokainen osa-alue on tärkeä: koulutus tulevaisuutta varten, metsä vapaa-ajan viettoon, työ kokemuksen ja rahan vuoksi sekä mieli, jotta se pysyy virkeänä. Emme voi vain karsia asioita ja toivoa, että kaikki järjestyy. Ainoa toivomme on kulttuurinen muutos yhteisessä ajattelussamme – se, että lakkaamme asettamasta nuorillemme niin kovia paineita ja annamme lapsuuden jatkua vielä yläkoulun jälkeenkin, aina eläkepäiville asti. Mitä unelmia sinulla vielä on? Aloita niistä ja yritä toteuttaa ne.
Meitä opetetaan nuoresta alkaen omaksumaan vanhempiemme työnarkomaanisia piirteitä, kunnioittaen stressin ja kuormituksen kierrettä. Usko pois, olen käynyt Lapualla, pyöräillyt Loimaalla ja ollut hetken jopa Hämeenkyrössä. Aina tuntui siltä, että kasvuseuduilla meno on mielelle vaarallista. Päin syöksyvät autot, jatkuva liikennemelu ja säännöllinen havainnointi on helvetin kuormittavaa. Onko tämä yksi syy, miksi en poistu kotoa ruuhka-aikaan? Olen vain komeroitunut. Miksi? Kotona ei ole ruuhkaa, melua tai muistutusta siitä, että pitäisi tehdä enemmän.
Kuvassa näkyy tämä ohitustie ruuhka-aikaan. Melu kantautuu kotiin asti aamusta iltaan. Kesällä et voi ikkunaa aukaista, koska se hiipii sisään yhteiskunnassa, jossa edes makoisat yöt eivät takaa lepoa. Siinä on eräs juju: tavaraa nyt vain täytyy liikuttaa paikasta toiseen, ja myös öisin tehtävää työtä on saatavilla… Olen sitä mieltä, että moottoritiet olisi pitänyt rakentaa alun perinkin tunneliin, maksoi mitä maksoi. Nyt ei enää naurata, mutta joku 70-luvulla yritti varmasti vihjata. Päälle olisi jäänyt tilaa kivaan metsääni ja rauhallisiin asuinalueisiin. Ei tarvitse uskoa.
Täytyy muuten lähteä. Sukulainen odottaa tamperelaisessa kahvilassa. Ei ole köyhällä sitä autoa, mutta TKL:n bussi on tuossa edessä. Uskokaa tai älkää, ruuhkan takia myöhästyn lähdöltä. Toisaalta sielläkin, Suupantorilla, on tutumpia kuljettajia ja penkin kuoseja – tuli siis Länsilinjat. Sukulainen kysyi jo, miten siellä masennushoitajalla meni, mutta totuus oli sellainen, jota hän ei osannut odottaa. Minun masennus johtuu ympäristöstä, ei aivokemiasta. Ratkaisuksi hän ehdotti kiitollisuuspäiväkirjaa, mikä on varmaan ihan kohtelias ajatus, mutta ei toimi oikein.
Kahvilassa oli hiljaista, mutta voisiko anhedonistinen ihminen olla kiitollinen? Leikisti olen kiitollinen niistä 33,96 euron ruokaostoksista, mutta jos sensaatio ei tunnu miltään, harjoitus muuttuu vain uudeksi uuvuttavaksi tehtäväksi listallani. Kun huomaan, etten tunne iloa asioista, joista pitäisi tulla kiitolliseksi, se syventää masennusta ja tunnetta siitä, että olen rikki. Siksi faktapäiväkirjana. Paetaksemme surkeaa kehää meidän täytyy, yhtenä kollektiivina, vapautua yhteiskunnallisista rajoitteista ja aloittaa uudelleen tutkimuksemme onnellista ja täyttymyksellistä elämää varten.
Cittari hoitaa, vaihdat kauppaa
Siinä, luen tutkimuksia työttömänä. Anhedonian uskotaan olevan ihan transdiagnostinen oire, jota esiintyy useissa häiriöissä, kuten skitsofrenioista, jopa vakavista masennustiloista ja autismikirjon häiriöissä. Esimerkiksi sosiaalinen anhedonia saa kaltaisesi luopumaan heti kaikista kavereista. Kokemuksellinen anhedonia ei sen sijaan korostune näillä autismikirjon potilailla tutkimuksen mukaan, mutta ei se sulje sitä pois mitenkään! Minulla anhedonia on piirre, ei sairautta. Siitä huolimatta koet elämäsi hyvänä ilman sitä muiden tunteiluakin…
Masennushoitajalla ei mennyt tuntiakaan sen sisäistämisessä, että pala masennuksestasi tulee niistä myopaattisista oireista käsivarsissa ja polvea distaalisemmissa lihaksissa? Tämä saa tänään harkitsemaan rollaattoria, mutta suurin muutos tapahtui helmikuussa. Vaihdoin jälleen kauppaa Prismasta sinne Citymarketiin? Kyse on siitä, että logistisesti Cittari hoitaa paremmassa paikassa. Bussissa meno onkin helpompaa jälkimmäiseen kauppapaikkaan, jos lihassairaus on olemassa. Tämä voi säästää hyviä lihaksia, jos jotain säästettävää vielä on.
Koen olevani työkyvytön, ja tilanne tänään vaikuttaisi huonolta myös historian mukaan… Tutkimusten mukaan aikuisten autismikirjon väen työllisyystilanne on maailmalla heikkoa? Datasi mukaan heistä vain noin 22 prosenttia on työelämässä; loput ovat vallan kodittomia, eläkkeellä tai erilaisista tukiviidakoistakin… Älä, mutta olen ollut suurimman osan elämästä työtön tai hieman pätkätöissä. Työttömänä olen ollut 3 096 päivää eli 8 vuotta, 5 kuukautta ja 26 päivää lukuun ottamatta viittä vuotta sapattivapaina tai vuoden 2026 työttömyyttä.
Niin, tilanne juuri nyt on se, että olen taas työtön, 116 päivää takana. Vuoden lopusta voit virallisesti odottaa pitkäaikaistyöttömän leimaasi, joka minulle suodaan vielä tammikuun 3. päivänä vuonna 2027. En edelleenkään ole kehitysvammainen, eli sairaus on autismia ilman kehitysvammaa. Ei tarvitse uskoa, mutta näin se on? Jos jouduin vaihtamaan kauppaa, jotta saisin säästettyä aikaa, energiaa ja lihaksia, ei työttömyys ole yllätys. "Tammikuun 3. päivä? En ole nähnyt ketään, joka tietää syrjäytymisensä päivämäärät jo kuukausia etukäteen…"
Kommentit