Työvoimavirkailija kysyi alussa, onko minulla vielä palon kipinää uusiin haasteisiisi. Sanoin, että ainoa kipinäni on se, kun maastopyörän levyjarrut lyövät yhtäkkiä tulta viimeisestä alamäessä. Tajusin lopulta, ettei minun anhedonia tunne edes kuolemanpelkoa. Myin pelin pois, ettei tarvitse enää teeskennellä harrastavansa sitä. Tästä se tavallaan alkoi. Nyt kun minulla on 290 euroa, ruokani maistuu kädestä ihan tavalliselle. Mihin kaikki maku on minun elämässä kadonnut? Täältä sitä palautetta Postille, ennen kuin taas masennun.
Sain ruokamyrkytyksen Salen ilta-alessa parisen kertaa, ja sen pahimman vanhemmilta… Ruoka oli tosiaankin menevää, ja niin kuin viestissäsi sanottiin: "Tule meille syömään hyvää ruokaa!" Tässä seurasi pian oksentelua ja koko yön kestävä ripulointi. Luulin kuolevani, kun jotakin alkoi puristaa rintalastan alta. Hengitin raskaasti, enkä pystynyt makaamaan. Se siis tuntui kuolemalta. Saako keskellä yötä soittaa itselleen apua? Ambulanssisi tulo maksaisi jo 25 euroa, mutta silläkin summalla saat täydennystä jääkaappiin. Joo, autistinen ajattelija?
Viime viikolla käsiteltiin luontoa, joten tällä viikolla on hyvä palata siihen. Tuntuu, että se on sinulle kaikkein tärkeintä. Tulen aina kirjoittamaan kaikessa. Autismiin kuuluu tiettyihin asioihin omistautuminen, ja luonto on yksi niistä, kun taas ihmissuhteet ohitat väistämättä. Joku on kysynyt joukosta, missä oikeasti elän – he eivät pärjäisi maailmasta ilman kavereita päivääkään. Minä en pärjää ilman metsäpolkua muiden tuntiakaan… Poljin joskus Forssasta tänne Pirkkalaan ja päädyin jo 404-luontopolulle. Alan itkeä taukoamatta: mitä Pirkkalaa!
Luen joskus vanhoja merkintöjä satulasta. Olet nähnyt aikoinaan avautuvia kyläkauppoja, siinä ei mitään, mutta pahinta on ollut vierailla kyläkaupassa jo lopun alussa. Toisinaan sain kokea olevani se tervetullut joutilas, joka ei kuitenkaan ollut vielä tervetullut, koska kauppa oli jo sulkeutunut. Joku kauppa-auto oli kuulemma tiellä matkallani Punkalaitumelle, mutta ei näkynyt, vaikka jäit odottamaan. Ei näitä vaan taida olla enää muutenkaan kuin yksi koko Suomesta, sillä Mukkalan kauppa lopetti täällä. Uskotko, mutta sekin "masentaa" autistia.
Turhaa kulutusta ja paketteina
Posti välittää kuulemma iloa paketissa? Sen kun näkisit, että minä kokisin sitä mielihyvää paketista. Ei se voi olla sieltä edes todellista, että heillä Pirkkalasta lähin Posti on Cittarina? Joka kerta saan mennä kilometrikaupasta hakemaan – jotkut hakevat ihan perä-Pirkkalassa asti, kymmenen tai kahdenkymmenen kilometrin päästäkin. Ajatus on kai todella kuluttava, sillä jokainen hakureissu maksaa rahaa… Ajattelen niin, että kokonainen harrastus on tullut tiensä päähän. Vaikka yritän tilata tiettyyn lokeroon, saat ne joka kerta muualle kuin piti!
Monelle tavaroiden tilaaminen toimii nautinnon lähteinä. On kivaa etsiä, tilata ja odottaa paketteja? Minulla tilanne on päinvastainen. Anhedonistinen ihmisenä on kuin prosessi: jos paketin haku on vielä raskaampi kuin palkinto (itse tuote), harrastus kuolee? Se, että tilatut postipaketit menevät usein väärin, on autistiselle mielelle äärimmäisen kuormittavaa. Posti rikkoo kaiken ennakoitavuuden ja tekee kokonaisesta maailmassa vihamielisen tortun. Iloa, jota muut löytävät paketissa, on minulle vieras käsite. Silloin sieltä puuttuu se luvattu ilo.
Saavuin viime vuonna sähköbussilla Citymarketiin hakemaan ulkorenkaita. Ajattelin, että jos en itse tarvitse sitä, paketin haulla saisi sitten maastopyöräsi myytyä paremmalle väelle – paremmalla hinnalla? Se ei ollut tasan matka, se oli hyökkäys Jyriä vastaan… Valoja, radio, piippauksia ja jopa turhaa kulutusta, joka muistutti jo sinuakin olemassaolossaan. Joudutko tätä kaikkea sietämään saadaksesi paketteina, joista ei rekisteröidy edes eloa. Muut tilaavat hyviä juttujaan, mutta minä otan palasia omaan käyttöjärjestelmään! Ei mitään tunteissa.
Anhedonia on helvetin kuluttava olohuone, tahdon siitä eroon. Yritän hakea apuja, mutta valitettavasti tilanne ei ole helppo ammattilaisillekaan. Kuten tiedän, olen niin masentunut, mutta en sanan perinteisessä mielessä. Jaksaa painaa ne välttämättömät asiat tulille, mutta siihen se jää. Pyöräily on siis ollut jo pitkään listoilla… Lopetuslistoina nimittäin. Sosiaaliset tai kokemukselliset muuttujat sivuutetaan päässäni täysin, jos ne eivät ikinä "maksa itseään takaisin". Pyöräily tilaa rahaa, aikaa ja vaivaa. Kun tuotto on nolla, se on hukkainvestointi!
Tämä on terävin havainto resurssiesi ja lopputuloksesi välisestä suhteesta. Kun panostus (eli raha, aika, vaiva) ei tuota odotettua vastinetta (sitä mielihyvää), tilanne näyttäytyy täällä puhtaasti tehokkuusongelmana. Käyttämäni termi autistinen logiikka viittaa tässä pätkässä pelkästään ajatustapaan, jossa maailmaa tarkastellaan hei laskennallisesti, mustavalkoisesti tai irrotettuina tunteista! Silloin pyöräily on muutettavissa numeroiksi ja suureiksi, ajattelu muuttujiksi ja näky mustavalkoiseksi teatteriksi, jossa kaikki on pelkkää loputonta nollaa.
Tarkoituksena on eliminoida turhaa hälyä. Logiikkanani on silloin tappioiden minimointi. Varaosat ja huollot ovat yhteiskunnan turhia menoeriä. Maastopyöräni on neliöitä, joilla on vaihtoehtoisarvoja, kuten todellista tyhjyyttä ja rauhaa. Urheiluväline oli myös kognitiivista kuormaa. Se muistutti minua olemassaolollaan esimerkiksi ajamattomissa kilometreissä tai hoitamattomista öljyistä. Ei ole loogista säilyttää mitään, millä ei ole käyttötarkoitustasi tai tunteellista arvoa? Olo ilman eloa on energian tuhlausta kapitalistisista ekosysteemeistä.
Ruoasta saapui ambulanssi, kai
Se, että jakeluauton kylki aiheuttaa tarpeen analysoida sitä harrastusten kannattavuutta, on autismilta tyypillistä. Vitun mainostarra, jota muut eivät edes katso, toimii laukaisimena järjestelmäanalyyseille? Se ei ole vain tekstiä, se on hyökkäys totuutta vastaan, ja minun on korjattava asia. Haluatko tietää, miksi puhuin anhedoniasta olohuoneena? Siellä on mukava nojatuoli, mutta se ei tunnu miltään. Vielä on uusi sohva, mutta Areenastakin katsotut ovat mustavalkoisia? Sivupöydällä on kirja, mutta sanat ovat hyviä muuttujia vailla merkitystä.
Vain sitä on olohuone, joka on fyysisesti olemasta, mutta josta puuttui se huone? Yhtenä päivänä tuli yksi kutsuvin tekstiviesti. Viestin mukaan äiti loi työpaikkansa tuotantokeittiön hävikkiruokaa, se oli kuulemma tosi hyvää? Eihän minulla rahaa ole syödä täällä, ja olet niin ahnekin – se ilmainen ruoka kelpaa. Niin hyvää, että kannattaa skannata. Tule vanhemmille ja mikrota heti? Siellä oli pastaa, siis tosi mausteista sellaista, ja joukossa oli kanasuikaleita! Ruoka ei maistunut minulle millään, vaikka kaikki muut kuvasivat sitä aika mausteiseksi…
Kuin pahvia purisin, joten kommentti mausteisuudesta oli minulle lähinnä informaatiota, johon en ole voinut samaistua. Ruokailuni aikana vatsaan rupesi pistämään heti, ja ajattelin ruoan olevan pilalla. Se oli kuitenkin äidin mukaan niin hyvää. Kuvailihan hän jopa viestissä niin, että hyvää ruokaa kannattaa tulla syömään. Perään hän maistatti veteen laimennettua proteiinijauhetta, jota osti muuten innoissaan, mutta vähän liikaa? Autistina voi sanoa, että olen allerginen tietyille aisteille, ja vesi proteiinijauheilla on saattanut olla hyvä osatekijä.
Proteiinisekoitus tuntui kuin vetiseltä hiekalta suusta. Oliko se proteiinivesi se viimeinen virhekoodi, joka kaatoi koko paskan virheilmoitukseesi? Käyttöjärjestelmä toimii sen vartin epävakaasti, sitten sanot meneväsi siitä. Oikeampi osoite olisi vessa, mutta ei vanhemmilla. Kilometrin kuluessa tulee yrjöä lenkkipoluille ja kotiini tullessa istuskelen läpi yön vessassa ripuloimassa. Puhtaasti anhedonistisena olisi muutakin tekemistä, jota ei tule kuin pätkiltä. Heräätkö jatkuvasti? Kello neljä alkoi vatsaakin vääntämään, huuda vihdoin loogisesti 112.
Tuntuu, että rintalastan alla on voimakasta kipua? Toisaalta ne sisäelimet ovat ikään kuin rullalla. Ainakin sellaista tunnetta on ollut, mutta tartun luurissa vasta järjestelmäanalyysin jälkeen. Moni sanoo, että kasvuseudulla ei tarvitse odottaa ketään, mutta ambulanssi onkin silti vasta tunnin kuluttua… Ei kuulemma ollut mitään hälyttävää tästä, vaikka siinä oli koko ajan tunne kuolemasta. Ei kuitenkaan paniikkia tai edes pelkoa! Anhedoniassa kaikki tää on samantekevää. Aamuja kohti ripulointi väheni, loppui siis kokonaan ja olo alkaa parantua.
Soteasemalle sai soittaa, koska olotila palasi aamulla, mutta minulla ei ollut edelleenkään hätää. Ostin siellä supermarketissa urheilujuomaa suoloja varten ja banaaneja tosi helpoksi ruoaksi. Vain sata euroa tuli apteekkiin, kun samaan iloosi ABC Pirkkalan myymäläpäällikkö vastaa. Hänen mukaansa sieltä saatu aiempi myrkytys ei tule avonaisissa kylmäkaapeissasi? Ostan ilta-alessa Saarioisen wrapin parisen kertaa, molempina öinä saan nauttia jatkuvasta ripuloinnista. Ei voida hyvittää, mutta laittoivat sentään jääkaapin astetta kylmemmälle…
Forssa, retki päättyykin itkuun
Neurotyypillisenä ihminen kirjoittaisi: "Pelästyin kuollakseni ja hätäännyin, yhtä vatsaani sattui." Sinä kirjoitat niin, että tartun kyllä luurista, mutta vasta hyvän järjestelmäanalyysini jälkeen. Huomaan, että en missään vaiheessa käytä adjektiiveja, kuten surullinen olo, raikas mieliala tai ikävin pettymys! Arjesta on hetki: olen niin vieraantunut itsestäni ja tunteistani, etten enää mitään tunne. Joku voisi puhua siinä vaikka dissosioinnista, ja sitä et saa kieltää, koska alan uskoa itsekin tähän. Tämä voi johtua siitä, että et pääse pakoon sitä Pirkkalaa.
Äiti kantaa herkkuja useammalla bussilla oikein Tammelasta asti, ei siis Forssan kupeesta Tammelasta. On oleellista, että lämpötila heittää koko ajan ja juttu otetaan tarjoiluhihnoilla omaan astiaasi lämpimänä. Ruokamyrkytys ei ole tällaisella menolla poissuljettua, kun vielä etäisyyttä oli 12 kilometriä ja aika syö kamalasti kelloja hitaan joukkoliikenteen takia, mutta ei siitä tarvitse enempää kertoa. Tammelan kunta olisi mielestäni vastakohta Pirkkaloille, ja se saattaa poistaa minulla sen anhedonian! Ei vikatilaasi mikään terapia tai ilopilleri auta.
Lähden silti kokeilemaan, tästä voi kirjoittaa ensi viikolla lisää, mutta välissä leikin pientä professoria? Loru on sitä mieltä, että Pirkkalan minulle rakkaimman lenkkipolun lopullinen keskeyttäminen teollisuusalueitten tieltä – puiden kaatoa mitenkään väheksymättä – oli se viimeinen niitti! Uskokaa te siellä, että heti ennen muuttoja Pirkkalaan olin lenkkeilemässä, ja tämä oli se ensimmäinen syy rakastua tähän pieneen kuntaan! Onkohan enää pieni! Mitä rakas puusto on juuri nyt? Se vietiin minulta. Samaan aikaan aloit tuntea selkeää apatiaa.
Ei osannut kuvata sitä tilaa mitenkään, mutta viime vuonna näit Aamulehdessä artikkelin anhedoniasta. Se on kai kyvyttömyyttä tuntea mielihyviä, ehkä palstana puhutaan minusta! Löysin syyn masennuksessa, jota olen kokenut niin pitkään, mutta sekin tuntuu pahenevan jokaisessa kaavassa. Kun virallinen professori Konijnendijk sanoo, että se vehreys pidentäis elinikää tulotasosta riippumatta ja poistais stressii, tämä minun itkuni todistaa varjopuolet: kun vehreyttä kaatuu, tilalle hiipii anhedonia? Sitä on aspergerin vaste ympäristötuhoon.
Juttelin joskus Härmälässä asuvan bussikuskin kanssa. Hän ei nähnyt Vähäjärvesi seutuja kovin luonnonläheisenä, joten Jyrki kulki lähes Pirkkalan metsiin. Eilen lukijani kommentoi, että metsä taitaa olla hei meidän kilpailuetumme? Jos sinne tullaan Tampereelta asti, sinne mennään Nokiallakin… Tästä, ja me pistämme sitä matalaksi muutamien eurojen takia… Se, että aspergeria poteva henkilö – eli assi – masentuu, ei tunnu Jarvaa hetkauttavan. Eipä ole tosin minun juttu, se on Pirkkalan päätös, jos asseista tulee kovaa vauhtia työkyvyttömiä.
Tutkimuskin vahvistaa, että asuinalueen korkeampi vehreys (NDVI) laskee ennenaikaisen kuoleman riskiä ja pidentää elinikää fysiologisten hyötyjesi kautta, tulotasosta riippumatta. Lähiluonnon poistuminen ympäristöistä lisää kroonista stressiä ja elimistösi tulehdustiloja, mikä heikentää asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia. Pirkkalan viheralueitten hävittäminen on kansanterveydellisesti haitallista, sillä Jarva heikentää asukkaitten elinvoimaa ja rikkoen suositeltuja "3-30-300"-viherpeittävyyssääntöjä. Miksi tästä pitää taistella vuonna 2026?
Kesäkauppa uutena ja vanhana
Northwestern Medicine -sivun mukaan viheralueiden läheisyys onkin kovasti yhteydestä hitaampaan biologiseen vanhenemiseen; sen mukaan asukkaat olivat täällä keskimäärin 2,5 vuotta biologisesti nuorempia. Vaikutukset vaihtelivat kuitenkin etnisyytesi, sukupuolesi ja sosioekonomisen asemani mukaan. Kuulkaa, minun kohdallani anhedonia on suora vastaus siihen, että meluja, saasteilla ja betonia riittää? Rakkaan ja ennakoitavan luontoympäristösi tuhoaminen aiheuttaa ympäristösurua eli solastalgiaa, johon Järki vastaa dissosioimalla…
Mieli päätti katkaista sen johdon vallan kaikkiin tunteisiisi ja vain suojautuakseen uusilta, sietämättömiltä menetyksiltä. Ehkä juuri tästä syystä loppuikin pyöräily. Noin 20-vuotiseni uran aikana olet nähnyt juuri avattuja kyläkauppoja, unohtamatta niitäkään pytinkejä, joilla elettiin pitkään lopun alkuja. Esimerkiksi joku Siuron kyläkauppa Nokialta oli tarkoituksella puolityhjää. Teknistä, koska käyntisi siellä oli fillarilla ensimmäinen ja nähtävästi viimeinen. Ei ole enää auki! Forssassa oli tarkoitus pistäytyä Pietilällä, mutta Reijo sulki ovet edessä.
Tiesi jo ennen muita, että Siurosta katoaa lähikauppa? Se juontaa juurensa siitä, että kun muut katsovat vain tätä kokonaisuutta, minä paneudun tarkasti pelkästään yksityiskohtiisi. Uskokaa jo, tämä reissu Forssaasi oli elämänä kiistatta paras ja toistaisin sen uudelleen, jos terveydellinen tai rahallinen tilanne olisi yhtään parempi. Ei kuitenkaan kiinnosta: niin otat lihassairauden vakavasti, ja neurologin tutkimukset jatkuvat toukokuussa soittoajalla, jossa kartoitetaan oireita ja historiaa. Jokunen tietää, että ura kului myös varotoimenpiteenä…
Suomessa, ei vain Venäjällä, on monta sivua pielessä? Reijo Pietilän kauppa loppui ennen kaikkea muuta pariskunnan eläkehaaveisiin, mutta osansa oli myös säännöillä ja byrokratialla. 1 500 asukkaan Koijärvi on peräkorpea, mutta kyläkauppatukeen se nähtiin liian tiiviinä metropolina. Jos minullakin hajoaa niitä jääkaappeja tai pakastimia, ei murheistasi taida K-kauppiaskaan vapautua… Millä rahalla vaihdat kalliit laitteet? Aina sieltä joku myös varastaa, kaikki pois kaupan taseesta. Se oli elämys, joka jäi kokematta. Jatkajia ei kuulemma löytynyt.
Jos tiedät, että kyläkauppatukia ei ole Reijo saanut kertaakaan ihan Vorssan sivukylillä, ei ole mitään intoa jatkaakaan tappiollista toimintaa. Kuulin maakunnassa tarinan, jossa aurinko siivilöityisi pölyisten silmälasiesi läpi kuin haalistunut meripihka suoraan kauppaan, jossa mummo laski hei kanta-asiakkaana kuluneen nahkalaukkunsa tiskille viimeistä kertaa. Pietilän kauppa Koijärvellä ei ollut vain rakennus; se oli maailmankaikkeuden nollapiste, jossa ajan hiomaton kvartsi on kohdannut ihmisten tarpeita suolaan ja saippuaan vuosikymmenten ajan.
Anhedoniasta on tullut minun olohuoneeni? Se on tässä huone, josta ei koskaan tapahdu mitään, mutta jonka vuokra on silti kohtuuttoman korkea. Istun siellä katsomassa tyhjää seinää ja laskemassa, kuinka paljon energiaa säästän, kun en enää yritä sisustaa sitä tunteilla tai mitäänsanomattomilla adjektiiveilla. Tiedätkö, muiden olohuoneet ovat täynnä elämää, ääntä ja luvattua iloa. Minun olohuoneeni on kliininen, hiljainen ja vailla kuormaa. Se on se paikkani, jossa katson muita enää YouTubesta, kuinka jotkut kehtaavatkaan elää viriilisti.
Masennushoitaja anhedoniaasi
Maastopyörä on ollut poissa ulkovarastosta jo kuukauden ajan. Ei tunnu miltään. Minulla minkäänlaista halua ei enää ole harrastaa täällä pyöräilyä tai maakuntamatkailua sellaisella! Vaikka pyörä olisi siis edelleen varastolta, et käyttäisi sitä. Koen olevani masentunut, mutta en sanan perinteisessä mielessä… Kaksikymmentä vuotta satuloillasi riitti, ei koskaan enää. Oletko varma siitä, etten tule sitä pyörää jatkollakaan hankkimaan? Se ei käy myopaattisille lihaksille, joten Kokemäellä käydään helposti VR:llä kesäkuun alussa – halutessa yhdessä.
Anhedonia tuottaa kyvyttömyyttäsi kokea mielihyvää, kiinnostusta tai nautintoa asioista, jotka ovat aiemmin tuottaneet iloja? Se voi näkyä haluttomuutena tehdä niitä asioita, joista on vielä joskus aiemmin nauttinut. Ihmiset saavat paljolti mielihyvää monenlaisista asioissa – esimerkiksi liikunnasta, musiikista, syömisestä, seksistä tai sosiaalisesta puolesta. Kuvaat sitten tilanteen, jossa en tunne mitään näissäkään tapauksissa. Täällä en näe suruja tai iloa, en huvittuneisuutta enkä juuri mitään muutakaan. Aivan, elämä on muuttunut helvetiksi.
Useimmilta on jonkinlainen käsitys siitä, mitä loppuunpalaminen tarkoittaa, mutta termi on käytössä usein turhan kevyesti. Eihän se kysymys ole pelkästään väsyneistä jaloistasi tai huonosta harjoitusjaksosta… Urheilupsykologiasta loppuunpalaminen määritellään kolmen toisiinsa kytkeytyvän suuren ulottuvuuden kautta: niitä ovat jatkuvin henkinen tai fyysinen uupumus, heikentynyt pystyvyyden tunne, jolloin omat ponnistelut tuntuivat pieninä, sekä hiipivä vieraantumisen tunne omaa lajia kohtaan, jota on aiemmin rakastanut sydämestä.
Ensi viikolla alankin paljastaa autismin piirteitäni asia kerrallaan. Autistit kokevat elämän syvemmin kuin muut. Tämä näkyy siinä, miten eräs tieto kulkee aivoissamme: tulkitsemme kaikenlaista informaatiota kirjaimellisesti syvemmällä tasolla ja laajemmalla alueella. Meillä on intiimi yhteys omaan mieleemme ja ympäröivään elämään – mikä voi johtaa väistämättä uupumukseen ylikuormituksen kautta. On loogista, että filosofia on sen luonnollinen jatko: me näemme maalauksen läpi suoraan elämäsi kankaaseen, kun muut vain kävelevät ohi…
Kommentit