Jumissa tanssilattialla

Tutkin odotellessani masennushoitajaa monia tusinablogeja, joissa päädyn lähinnä alakuloisemmaksi, koska niiden tietoturva on vielä aggressiivisen ylipositiivista! Esa löysi tilavan asunnon Vantaalla, toinen vei työpaikan, kolmas julkaisee raikkaat postauksesi sieltä palmun alta… ja minä istun edelleen sote-asemalla? Rikkinäisenä, anhedonistisena ja väsyneenä hakemassa itselleni apua masennukseen . Huone on 10, mutta hoitajaa ei kuulu… Onko hänkin masentunut? Ajan piti alkaa jo, mutta ketään ei näy. En ole siellä huvikseni?

Työvoimavirkailija, ei sapattivapaata: "Onko vielä palon kipinää uusiin haasteisiin?" Vastaan, että ainoin kipinä on se, kun maastopyöräsi levyjarrut lyövät yhtäkkiä tulta viimeisestä alamäessä! Tajusin lopulta, ettei minun anhedonia tunne edes kuolemanpelkoa. Myin pelin pois, ettei tarvitse enää teeskennellä harrastavansa sitä. Tästä se tavallaan alkoi. Nyt kun minulla on 290 euroa, ruokani maistuu kädestä ihan tavalliselle. Mihin kaikki maku on minun elämässä kadonnut? Sapattivapaa oli kerrasta ohi, kun toimistoon tulin kylään.