Pyöräilijänä olen nähnyt tämän kaiken. Pandemian aikana kaupoista ei saanut edes pyörääsi, kaikki mallit ja koot menivät kuin kuumille kiville? Myös jääkaappipakastin rikki. Köyhä työtön laittaa ruokaa roskiin. Inflaatio, uhka irtisanomisissa ja suurtyöttömyys Suomessa ovat syöneet kansalaisten ostovoiman. Olethan lukenut pyöräilyistä aiemminkin, mutta nyt on tulossa jatkona syksyltä. Ei ole mikään leikin asia tämäkään, juuri eilen haettu ruokakassi ja muona voi olla pilalla. Onneksi vuokranantajasi nauroi, laitetaan eläkkeelle!
Tammikuun painoni oli 91,1 kilogrammaa, eli tahtosi on ollut kova myös ilman pyöräilyä… Paino laskee tällä hetkellä noin kahden kilogramman kuukausitahtiini sujuvasti. Aiemmasta viisastuneena en enää tule koskaan luopumaan tässä vaa'asta. Se kertoo pienenkin nousuni painossa, jotta siihen ehtii reagoida ennen kuin se paino muuttuu suuriksi työmaiksi. Tämä maksaa 24,95 euroa ja saan sen lahjaksi. Myös suklaalakko on pitänyt, laskiaispullan jälkeen herkkujen kulutus on jälleen nollassa. Pyöräily on myös täältä tietynlaista terapiaa, tiedä.
Ehkä on pitänyt pohtia myös elämää ilman pyöräilyä. Unelmia vielä riittää, vaikka robotti hei taidakaan mitään tuntea koottuaan ensimmäisen tai toisen eteensä? Pirkkalassa olen jo unelmoinut matkasta vaikkapa tuonne Ikaalisiin niin kauan kuin muistan. Sinne en helposti pääse, mutta Länsilinjat Oy vie halukkaita silloinkin, kun vuokralaskulta ei tule autopaikkaa tai pihalta henkilöautoa. Lasken, että minulla ei olisi työttömänä koskaan varaa matkustella näin. Onneksi vaarihahmo kävi taas ja tuli siihen tulokseesi, että saan hänestä sponsorin.
Hintaralli, huonot palkat, pienet työttömyystuet… ei se kaikki ole pelkästään suomalaisia kansanperinteitä. Ei se ole edes välttämättä mikään uutinen. Eräs lehti uutisoi asiassa näin: "Se on urheilulaji, joka on luotu niille, joilla on rahaa": Tässä kilpapyöräilysi isoin hintalappu paljastuu. Pääsy kilpapyöräilyn pariisi ei ole koskaan ollut halpaa. Pyörät ja varusteet soivat vasta alussa; jos haluaisit matkustella korkeatasoisiin kilpailuihin, mukaan tulevat bensiinit, majoitus, osallistumismaksut ja vapaapäivät töissä. Kaikki tämä kasautuu nopeasti arkiin.
Karkun kautta, jääkaappi rikki
Muistellaan ensin hyviä aikoja ja kerrotaan sitten huonommissa? Et halua valittaa, mutta olotila on aamulla huono. Silti vielä muutama kuukausi sitten nautit vapaudestani Karkussa ja myöhemmin Häijäässä. Tosi on, se elämä sieltä tuntui jotenkin aidommalta? Pirkkala elää jatkuvasti, seutu muuttuu tappioksi! Silti jossain siellä niin, Vammalassa, kaikki on niin kuin parhaista mielikuvista. Pyöräily on kyllä hauskaa ja täydellistä, mutta anhedonian kanssa se on jotakin sellaista, mitä et välttämättä halua tehdä uudelleen. Kelataan silti tästä aikoja?
Monesti tulee sanottua niin, että seudulla ei asiakkaista pulaa ole. Häijään reissulla viime syksynä tuli poikettua apteekissa ostoksista, vaikka samainen tuote maksaisi kasvuseudulla paljon vähemmän. Tämä oli järkevää, koska arvokkuuteni huomasi kai apteekin ulko-ovella! Kaikkein parasta olisi se, että apteekkarin jälkeen voisin vähentää kuulokkeista äänentasoja muutamalla asteella. Tämä korvasuihke oli nappisuositus siellä, ja menen vielä tänä vuonna Häijään apteekkiin. Taloudellinen tilanne on tukalaa, eli 857 eurosta ei jää edes säästöön.
Millä sinä pyörää keväällä liikutat? Talvi on tässä osoittanut vallan hyvin, kyllähän heidän Pirkkalassa oleminen alkaa tästä riittää. Täytyy päästä muualle tuulettumaan. Tällä hetkellä elämä on yksioikoista, jopa hiukan tylsää, masennuksesta missään puhumatta… Pyöräily on ollut aiemmin laadukasta terapiaa, vaikka tosiaan sitä tunteilua ei satuloista pitkiin aikoihin ollutkaan. Kysyin vaarihahmostakin ja hän käski lopettamaan, mutta kertoi silti miettivänsä vielä. Mitähän vaarihahmo vielä oikein miettii? Joudun täällä laittamaan kaiken myyntiin.
Minun käyttövara näistä ylellisissä tuissasi vuokrani jälkeen on vain 12,03 euroa päivässä. Pitää taas säästää, jotta hätätili ei kuihdu nopeammin terveysmenojesi kasvaessa, 50 euroa siihen. Se huomioiden lopullista käyttövaraa on 10,40 euroa päivässä? Citymarketissa eilen, hain kassin ja arvatkaa mitä. Kato, jääkaappipakastin tekee yösi aikana itsemurhan… Mietin onko ruoka enää syömäkelpoista? Huoltomies ei tule, käski soittamaan isännälle. Ei ole sitä pienintäkään varaa käydä uusiksi bussilta, että saa tuoretta kassiin. Eikä ole ylimääräistä!
Logik-torni oli ostohetkellä 299 euron asia, joka kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta. Se asennettiin vuoden 2016 marraskuulla. Jääkaappipakastimen pakastuslokerolta nämä hyllyt hilseilevät, ja itse jääkaapin LED-valo on vilkkumisesi sijasta päättänyt pimentyä kokonaan! Lämpöä on kymmenen astetta, mutta onni onnettomuudessasi – pakastetta ei ole aikoihin. Eikä näitä tule jatkossakaan; ilta-alen pakasteista on saanut niin monta ruokamyrkytystäni, että seuraavaa en tarvitse. Mieluummin tuoretta tai nälkä. Myös ne tiivisteet ovat heikot.
Ihmiset eivät ymmärrä köyhyyttäsi. Ei sitä toista ruokakassia niin vain hankita. Kun mieli on valmiiksi masentunut, pelkkä laiterikko voi olla merkittävä lisä päiviesi mielialaan. Täällä pitäisi kirjoittaa blogiin, mutta arki alkaa kantamalla ruokia jäteastiaan. Voi olla, että osa on syötävää. Olisi pitänyt jättää eilisen täydennysretkeni väliin, mutta ei näitä voi luotettavasti ennustaa. Loppupeleissä maanantai alkoi huonosti: mieli on vähän maassa, ja elämäniloa et onneksi ennenkään ole kauheasti tavannut. Jos se uusi torni vielä tulisi, tämä huomenna.
Länsilinjoilla €18,40, Ikaalisiin
Et ole vielä vastannut kysymykseeni, Jyri: jatkuuko pyöräily? Voi olla, että en tiedä tuosta itsekään vielä. Nyt mennään Länsilinjalta kaupunkiini ihan kesäisenä päivänä. Keskustorilta meitä ottaa vastaan paikallinen lokki. Lintuni on sitä mieltä, että lepo kuuluu kaikelle, myös sinulle. Pian lokki huomasi vaarin, joka sähläsi tuosta edestäni keräämästä pulloja, ja kysyin häneltä: "Täältä, onko nälkä?" Sieltä asti me olemme toisemme tunteneet. "Silloin kun vatsa on tyhjä, pää on sentään kirkas ja hylsyt näkee kauempaa", vaari sanoi. Ostan hei ruokaa!
Käytännössä työtön, eikä rahaa ollut liiaksi… Vasta kolmannella lihapiirakallani hän alkaa kertoa, että hänellä on Telian sekä Nokian osakkeita muitten lisäksi, velaton asunto ja auto, vuokrattava kämppä, tosi paljon rahaa käyttötilillä sekä käteissalkku löytötölkeistä – kaiken lisäksi miehen eläke tuli parissa tonnissa. Onko se Telian kurssi, joka saa sinut unohtamaan lompakkosi kotiin joka ikinen kerta, kun olemme syömässä? On hienoa tutkia ruokahaluasi. Itse mietin vuonna 2025, pitääkö pyörä myydä pois, että saan pidettyä edes sähkön yllä…
"Sinä pelkäät nyt vuoden 2025 loppua, mutta minä mietin vielä, onko sinun tarinasi vasta alusta vai jo loppusuorallasi", vaarihahmo sanoi pihinä ja kiitti vuolaasti. Myöhemmin raaski sitten minullekin ostaa, kun mietimme yhdessä Länsilinjat Oy:n hintoja Ikaalisiin Ratinassa. Vaari itse matkustaa autollaan ja ottaa pyöränsäkin mukaan. Jotta auto säästyy Parkanossa, hän kertoi pyöräilevänsä loput. Paikallinen täydensi siitä hotelliketjusta, mutta eläkeläisellä on jenkkisänky pakettiautossa. Nuukempaa ihmistä saat hakea, mutta pidät yhä hänestä?
Kysyin jo linja-auton hintaa Tampereella Ikaalisiin, mutta summa pöyristyttää. Kuljettaja kertoo: hinta yhteen suuntaani olisi kai 18,40 euroa, menopaluu maksaisi täten peräti 36,80 euroa. Tiedä sitten, olisiko taas ollut mitään alennusta samanaikaisessa ostamisessa, mutta Länsilinjat Oy:n hinnaston voi jättää väliin! Siis tämän tiedon valossa maastopyörästä kiinni pitäminen olisi järkevää, koska samaisella hinnalla saa maisemia, ruokia satulalta ja perässä täydellisen ruokailun paikallisessa. Jos bussiliput ostaisi, kaikki se kasautuu siihen päälle.
Toisaalta vaikka tänä vuonna tässä Nysse-hinnastosta ei korotettu mitään, ensi vuodeksi kaavaillaan noin viiden prosentin korotusta… Arvolippu maksaisi tuolloin 2,50 euron sijasta 2,62 euroa matkakortilta. Eräs kulu kasautuu näin tavalla tai toisella päälle, jolloin 50 euron raha ei riitäkään, silloin esimerkiksi ruokailusta saa ainoastaan unelmoida. Köyhä aiheuttaa hirveästi häpeää, kun en voi mennä edes kylpylään vanhempieni mukana ilman sitä, että he maksavat tämän kaiken. Säästöt on tarkoitus kohdentaa nyt terveyteeni, menoja riittää…
Köyhyys eristää. Ihmisiä passivoituukin. Se vie mukanaan sen pienenkin mahdollisuuden kuulua yhteiskuntaani. Ei tunnu olevan hallituksillasi mitään hätää, viekää tässä työttömien S-bonuksetkin pesällä! Vaarihahmo oli sanonut, että hän miettii vielä, mutta mitä? Minäkin mietin, miten toteutat sen ainoan unelmani: ikimuistoisen matkani Ikaalisiin. Se ei ole edes kaukana, vain 15 kilometriä Hämeenkyrössä. Mietin, miten isäni unelma voi olla lottovoitto, kun minä itse unelmoin vasta Ikaalisista. Olet varma, että jostain myös vaarihahmo kuuli.
Painosi laskee ilman fillariakin
Ihmeen pienet unelmat työttömällä köyhällä Pirkkalasta. En tarvitse kunnan uutta urheilun keskittymää asuinalueen pellolle, en kaipaa edes sitä uimahallia tällä hetkellä; kaipaan pyörätietä Ikaalisiin. Annan isäni unelmoida lottovoitoistaan, mutta tosiasiassa vain pienet, saavutettavat unelmat parantavat elämänlaatua. Liian isot ja abstraktit unelmat voivat aiheuttaa vain pahaa oloa, koska ne ovat tänään niin saavuttamattomia. Unelman lausuminen, vaikka se hävettää, tekee sen näkyväksi muillekin. Ei sen pidä olla taloprojekti, pelkkä sänky riittää.
Maailman parantamisesta on tullut eräänlaista identiteettityötä. Minäkin mietin, miten voi esimerkiksi vaikuttaa Pirkkalasta luontokatoon kuluttajana: voit vähentää autoilua tai ostaa käytettynä maastopyörän. Kulutuspäätöksillä ja elämäntyylillä rakennetaan kuva ja käsityksiä siitä, kuka olen. Melko vähän näkyy sellaista, että yhdessä yritettäisiin kuvitella, miten yhteiskunta systeeminä voisi toimia toisin. Kun sinun tavoitteenasi on välttää täystuho, ei se ole pohdintaa paremmasta maailmasta. Se on henkiin jäämistä, ja se on muuten täysin realistinen tavoite.
Utopioiden miettiminen on myös välttämätöntä. Vasta kun pystymme kuvittelemaan toisenlaisen todellisuuden, näemme kirkkaammin, mikä omassamme on vinossa. Utopia ei ole lupaus toteutuksesta, vaan ajattelun työkalu, joka avaa tilaa kritiikille. Se on kuin kompassi, joka ei kerro perillepääsyä, mutta näyttää suunnan. Tästä oli tammikuussa kysymys Pirkkalan sote-asemalla. Muistan edelleen, kuinka hyvin lääkäri vastasi epäilyyni toimimattomasta vaa'asta: "Älä, vaaka on vain tosi rehellinen ja kunnossa ollakseen näin kohtelias!" Se pelottaa edelleen.
Vaaka näytti tammikuun alkupäivinä 91,1 kilogrammaa terveyskeskuksen vastaanotolla. Mietin silloin, että jos vanhempien unelma on lottovoitossa, aloitan itse täällä jostakin saavutettavammasta. Unelmointi kannattaa, koska mieli alkaa prosessoida omia toivebiisejä. Kun tulee mahdollisuus toteuttaa unelmia, se on helpompaa, kun niitä on ehtinyt miettiä. On tyydyttävää kokea paljon pienistä onnistumisista. Tiedän, tie kulkee kohti suurta unelmaa yleensä pienin askelin. Siksi asetin siitä välitavoitteeksi 89 kilogramman painon helmikuun alkuun ja se toteutui.
Jos aloitat liian suurilla tavoitteilla, unelma ei aina toteudu tietenkään. Pettymysten käsitteleminen on hyvä elämäntaito, ja sitä pitäisi opettaa kaikkialla kouluissa. Kun oppii erittelemään pettymykseen liittyviä tunteitaan, se voi olla palkitsevampaa kuin sen unelman toteutuminen. Tiedät hei itsekin, että minullakin oikea tavoite on vasta numerossa 80, mutta menen sitä kohti askel kerrallaan. Tällä hetkellä unelmassa on kolmas taso: paino oli tänään aamulla 85,80 kilogrammaa siitäkin huolimatta, että maastopyörä on ollut liikkeessä viimeksi lokakuun lopussa.
Lue uudelleen, puhuinko äsken taidosta käsitellä pettymyksiä? Moni lopettaa painonpudotuksen, kun sieltä ei vain saa kiloja pois niin nopeasti kuin radiossa toivotaan musiikkia. Onko tavoite liian vaativa, eli onko se saavutettavissa realistisesti ja ilman minkäänlaista pettymystä? Jos asetat yhden vaatimattoman kilogramman yhteen kuukauteen, olet tässä pelissä vielä pitkään. Mahdollinen välietappi. Kuvittele nyt vaihtoehto elämällesi. Joskus 20 vuotta sitten sai vastaukseksi lennokkaita ja hauskojakin ideoita, mutta kysymys ei enää resonoi yhteiskunnassa.
Ammattipyöräilijät lopettavat!
Uskalla unelmoida: pienistä asioista, lämmöstä, työpaikasta, harakasta. Uskalla unelmoida Pirkkalassa hiljaisuudesta, unesta, rauhasta. Uskalla unelmoida, että epävarmuus loppuu joskus. Uskalla unelmoida. Näin voisin aloittaa seuraavan osion, joka kertoo karua faktaa maailmasta. Ruokakaupoissa hinta ei totta puhuen juokse vain meillä Suomessa. Amerikassa ja muuallakin monet kilpapyöräilijät vähentävät omaa kisailua tai lopettavat kokonaan. Tämä on koomista, koska kilpapyöräilijöillä on yleensä sponsoreitakin. Minulla ei sponsoreita ole, jollei Kelaa lasketa.
Tämä on vain kuivaa huumoria, jonka vain minä saatan keksiä… Eikä se enää edes riitä? Vuonna 2012 vuokra maksoi esimerkiksi 399 euroa sisältäen veden. Luit oikein, ei tarvitse optikolla käydä! Sinulla jäi kuukausittain ylimääräistä rahaa harrastuksiin. En minä muuten olisi pyörään investoinut. Ruoka oli tosi kohtuullista, ja pyörän varusteista saattoi vuositasolla maksaa vähemmän kuin koko vuoden puheliittymästä. Oli tosi helppoa. Ajat ovat sittemmin vaikeutuneet. Kaikki raha menee ruokaan ja asumiseen, ja tukia on leikattu useita kertoja vuosien mittaan.
Kehtaavat vielä ihmetellä, miksei talous vedä. Unelmoi silti vieläkin! Jos ei unelmoi, ei voi rakentaa mitään siltoja kohti tulevaa. Jos ei ole suuntaa, ei ole myöskään määränpäätä. Pyöräilyyn voit niin ikään käyttää paljon rahaa, oli nyt kyse sitten kilpailemisesta tai pelkästä harrastamisesta. Silti on täysin mahdollista päästä alkuun myös pienemmällä budjetilla. Hyviä pyöriä ja varusteita löytyy jokaisesta hintaluokasta, ja ihmiset ostavat luonnollisesti sen, mihin heidän taloutensa riittää. Eikä tämä oikeastaan eroa mistään muustakaan elämänalueesta, kunhan sanon.
Eräs kilpapyöräilijä sanoi tästä niin, että se oikein kosketti. Minullakin motivaatio on nollissa. Pyörä on vielä tallissa, mutta yhtään mitään mielenkiintoa ei ole. Olen kuitenkin itse unelmoinut täällä pyöräilijän urasta jo lapsesta asti 90-luvulla. "Viime vuodet ovat olleet hyvin vaikeita jatkuvien ylä- ja alamäkien vuoksi", Cavalli sanoi ja kertoi etsineensä parempaa kuntoa jo pitkään. "Jalkani eivät pyöri niin kovaa kuin haluaisin, ja motivaatio on hiipunut." Onko lukijoilla vinkkejä, mistä motivaatiota saa? Tai sitten ei sekään auta, joskus tarvitaan myös rahaa.
Sitä ei todellakaan ole. En siltikään hauku Suomea tai hallitusta, niin kuin jotkut tekevät. Tiedätkö, että tässä tilanteessa unelmille voi tulla loppu. Osa harrastajista lopettaa, koska he jäävät heti työttömiksi, ja toiset menettävät sponsorin. Ei ole mitään uutta auringon alla – sponsoreillakin voi olla tiukkaa. En vain lakkaa unelmoimasta; päinvastoin koetan pitää kiinni unelmista. Valitettavasti budjettini pistää vastaan, eikä tuista jää mitään ylimääräistä itsensä hemmotteluun ja pyöräilyn jatkamisesta voi ainoastaan unelmoida. Et silti luovuta. Uskon vielä parempaan aikaan.
Hävettää kyllä, mutta en ole sentään ainoa. Toivoa ei oikeastaan ole, sillä inflaatio on jatkunut niin pitkään. Ei ole mitään syytä siihen, miksi inflaatio yhtäkkiä loppuisi ja elintaso palaisi kymmenen vuoden takaiseen. Sekin riittäisi jatkamaan pyöräilyä paremmalla todennäköisyydellä! Lupasin kommentoijalle, että lähden Länsilinjalla vaikka kaupunkiisi vaarihahmon toivossa… "Turha enää pahoitella piirakoista, sillä mietintöni lopputulos on se, että unelma Ikaalisista on huomattavasti realistisempi kuin isäsi lottovoitto", upporikas kertoi käytävällä.
Reklamaatiot jatkuivat hetkesi
Pyörältä voisin säästää reklamaatiokuluissa, mutta juuri nyt en polje metriäkään. Talvisin maastopyöräni on siis ulkovarastossa. Laatu ei ole kuitenkaan kesäsi takuureklamaatioiden jälkeen juurikaan parantunut. Sinun on hei lähdettävä Länsilinjalla reklamoimaan huonosta laadussa Sokoksen nahkavöinä, toisaalta Tampereen seudun Ratina-kauppakeskuksessa on liikaa häiriötekijöitä… Kaupoissa käyminen pitäisi olla siinä mielessä rentoa, etten ainakaan valosaasteesta kärsisi? Autismista haittaa myös melusaaste, joka ei tunnu kaikkia syövän.
Sitten vaarihahmo loistaa Ratinasta vastaan. "Pahoitteluni, Jyri. Olen ollut niin ahne, että olen varmaan yrittänyt tinkiä kirkon kolehdissakin vaihtorahaa takaisin, koska "enhän minä koko saarnaa kuitenkaan kuunnellut"… Olen katsonut hetkiä niitä Lidlin lihapiirakoita, joita olet minulle ostanut, ja miettinyt itsekseni köyhiä. Sitten muistin, että minullahan ne rahat ovat. Ota tästä nyt ja pidä se pyöräs tiellä; saat minulta 50 euroa kuukaudessa." Loogista, se on pieni hinta siitä, että lakkaat olemasta se kirkon nuukin mies ja alat olla sponsorinani?
Toisinaan mietin, kuinka robottimaista se kaikki on. Tuli testattua sitä tavallista elämääni myös Lidlissä vaarihahmosi ja huppumiehesi kanssa pulloja palautettaessa. Voi tuntua siltä, ettei elämä ole sinua varten. Joskus mietin, että tämä voi olla simulaatio. Mikään tai kukaan ei tunnu enää aidolta?! Se, mikä saa tämän tuntumaan simulaatiolle, on lopuksi inhimillisen ekosysteemin romahtaminen… Kun emme enää tunnista ympäristöämme sellaiseksi, johon mielemme on kehittynyt, ote maailmassa alkaa liukua kohti vierasta ja jopa epätodellista.
Olet ehkä hei suuttunut siitä, että olen työttömänä tarjonnut tälle kodittoman näköiselle vaarille parhaita lihapiirakoita, kun hänellä onkin ollut varaa ostaa vaikka koko liike kerralla tyhjäksi. Vaari, tajuat vihdoin, ettei niitä kylän osakkeita voi polkea kukaan Ikaalisiin, mutta tältä viisikymppiseltä minä saan. "Kuule, on halvempaa antaa rahaa sinulle kuin terapeutille siitä, että tunnen syyllisyyttä niistä ilmaisista piirakoilla. Ensin sanoin, että 'mietitään vielä'. Sitten hoksasin, että minun iässäni 'vielä' on aika lyhyt aika? Annanpa köyhän harrastaa!"
Kommentit