Pyöräilijänä olen nähnyt tämän kaiken. Pandemian aikana kaupoista ei saanut edes pyörääsi, kaikki mallit ja koot menivät kuin kuumille kiville? Myös jääkaappipakastin rikki. Köyhä työtön laittaa ruokaa roskiisi. Inflaatio, uhka irtisanomisissa ja suurtyöttömyys Suomessa ovat syöneet kansalaisten ostovoimia… Olethan lukenut pyöräilyssä aiemminkin, mutta nyt on tulossa jatkona syksyltä. Ei ole mikään leikin asia tämäkään, juuri eilen haettu ruokakassi ja muona voi olla pilalla. Onneksi vuokranantajasi nauroi, laitetaan eläkkeelle!
Tammikuun painoni oli 91,1 kilogrammaa, eli tahtosi on ollut kova myös ilman pyöräilyä… Paino laskee tällä hetkellä noin kahden kilogramman kuukausitahtiini sujuvasti. Aiemmassa viisastuneena en enää tule koskaan luopumaan tässä vaa'asta. Se kertoo pienenkin nousuni painossa, jotta siihen ehtii reagoida ennen kuin se paino muuttuu suuriksi työmaiksi. Tämä maksaa 24,95 euroa ja saan sen lahjaksi. Myös suklaalakko on pitänyt, laskiaispullan jälkeen herkkujen kulutus on jälleen nollassa. Pyöräily on täältä tietynlaista terapiaa, hyvä sanoa.
Ehkä on pitänyt pohtia myös elämää ilman pyöräilyä. Unelmia vielä riittää, vaikka robotti hei taidakaan mitään tuntea koottuaan ensimmäisen tai toisen eteensä? Pirkkalassa olen jo unelmoinut matkasta vaikkapa tuonne Ikaalisiin niin kauan kuin muistan. Sinne en helposti pääse, mutta Länsilinjat Oy vie halukkaita silloinkin, kun vuokralaskulta ei tule autopaikkaa tai pihalta henkilöautoa. Lasken, että minulla ei olisi työttömänä koskaan varaa matkustella näin. Onneksi vaarihahmo kävi taas ja tuli siihen tulokseesi, että saan hänestä sponsorin.
Hintaralli, huonot palkat, pienet työttömyystuet… ei se kaikki ole pelkästään suomalaisia kansanperinteitä. Ei se ole edes välttämättä mikään uutinen. Eräs lehti uutisoi asiassa näin: "Se on urheilulaji, joka on luotu niille, joilla on rahaa": Tässä kilpapyöräilysi isoin hintalappu paljastuu. Pääsy kilpapyöräilyn pariisi ei ole koskaan ollut halpaa. Pyörät ja varusteet soivat vasta alussa; jos haluaisit matkustella korkeatasoisiin kilpailuihin, mukaan tulevat bensiinit, majoitus, osallistumismaksut ja vapaapäivät töissä. Kaikki tämä kasautuu nopeasti arkiin.
Ammattipyöräilijät lopettavat!
Uskalla unelmoida: pienistä asioista, lämmöistä, työpaikasta, linnusta. Uskalla unelmoida Pirkkalassa hiljaisuudesta, unista, rauhassa. Uskallatko unelmoida, että epävarmuus loppuu joskus? Uskallan unelmoida! Näin saat aloittaa seuraavan luennon, joka kertoo karua faktaa maailmasta. Ruokakaupoilla hinta ei totta puhuen juokse vain meillä Suomessa. Amerikassa ja muuallakin monet kilpapyöräilijät vähentävät omaa kisailua tai lopettavat kokonaan. Siitä on koomista, koska heillä on sponsoreitakin? Minulla ei ole mistään, jollei Kelaa lasketa…
Tämä on vain kuivaa huumoria, jonka vain minä saatan keksiä… Eikä tuki enää edes riitä? Vuonna 2012 vuokrasi maksoi esimerkiksi 399 euroa sisältäen vedet! Luet oikein, ei tarvitse optikolta käydä. Sinulla jäi kuukausittain ylimääräistä rahaa harrastuksiisi. En minä muuten olisi pyörääsi investoinut? Ruoka oli tosi kohtuullista, ja pyörän jutuissa saattoi vuositasolla maksaa vähemmän kuin koko vuoden puheliittymällä. Olipas helppoa… Ajat ovat sittemmin vaikeutuneet: kaikki raha menee ruokaan ja asumiseen, ja tukia on leikattu maalta kilpaa.
Kehtaavat vielä ihmetellä, miksei talous vedä. Unelmoi silti vieläkin! Jos ei unelmoi, ei voi rakentaa mitään siltoja kohti tulevaa. Jos ei ole edes suuntia, ei ole myöskään määränpäätä. Pyöräilyysi voi niin ikään käyttää paljon rahaa, oli nyt kyse sitten kilpailemisista tai pelkistä harrastamisista. Silti on mahdollista päästä alkuun myös pienemmällä budjetilla. Jopa hyviä pyöriä ja varusteita löytyy jokaisesta hintaluokassa, ja ne ihmiset ostavat luonnollisesti sen, mihin heidän taloutensa riittää? Eikä tämä eroa mistään muustakaan elämänalueestani…
Eräs kilpapyöräilijä sanoi tästäkin niin, että se oikein kosketti… Minultakin motivaatio on nollassa. Pyörä on vielä tallissani, mutta yhtään mitään mielenkiintoa ei ole. Olen kuitenkin itse unelmoinut siellä pyöräilijän urasta jo lapsena siis 90-luvulla. "Viime vuodet ovat olleet hyvin vaikeita jatkuvien ylä- ja alamäkieni vuoksi", Cavalli puhui ja kertoi etsineensä kuntoa jo pitkään. "Jalkani eivät pyöri niin kovaa kuin haluaisin, ja motivaatiolta on hiipunut!" Onko lukijoina vinkkejä, mistä motivaatiosi on? Eikä auta täällä, joskus tarvitaan myös hillona…
Hei, ei todellakaan ole? En siltikään hauku Suomea tai hallitusta, niin kuin jotkut tekevät. Tiedätkö, että tässä tilanteessa unelmillesi voi tulla loppu. Osa harrastajista lopettaa, koska he jäävät työttömiksi, ja toiset menettävät heti sponsorin. Ei ole mitään uutta auringon alla – sponsoreillakin voi olla tiukkaa. En vain lakkaa unelmoimasta; päinvastoin koetanko pitää kiinni unelmista! Valitettavasti budjettini pistää vastaan, eikä tuissa jää mitään ylimääräistä itsensä hemmotteluun ja pyöräilysi jatkamisesta saat unelmoida. Uskon aina parempaan.
Hävettää tämä, mutta et ole sentään ainoa potilas. Toivoa ei oikeastaan ole, sillä inflaatio on jatkunut niin pitkään. Ei ole mitään syytä siihen, miksi inflaatio yhtäkkiä loppuisi ja mun elintaso palaisi kymmenen vuoden takaisiin. Sekin riittäisi jatkamaan pyöräilyä paremmalla todennäköisyydellä. Lupaa mummolle Hyvinkäältä, että lähden Länsilinjalla vaikka kylälleni vaarihahmoni toivossa… "Turha enää pahoitella piirakoistasi, sillä mietintöni lopputulos on se, että unelma Ikaalisista on huomattavasti realistisempi kuin isäsi lotto", vanhus sanoo.
Karkun kautta, jääkaappi rikki
Muistellaan ensin hyviä aikoja ja kerrotaan sitten huonommissa? Et halua valittaa, mutta olotila on aamulla huono. Silti vielä muutama kuukausi sitten nautit vapaudestani Karkussa ja myöhemmin Häijäässä. Tosi on, se elämä sieltä tuntui jotenkin aidommalta? Pirkkala elää jatkuvasti, seutu muuttuu tappioksi! Silti jossain siellä niin, Vammalassa, kaikki on niin kuin parhaista mielikuvista. Pyöräily on kyllä hauskaa ja täydellistä, mutta anhedonian kanssa se on jotakin sellaista, mitä et välttämättä halua tehdä uudelleen. Kelataan silti tästä aikoja?
Monesti tulee sanottua niin, että seudulla ei asiakkaista pulaa ole. Häijään reissulla viime syksynä tuli poikettua apteekissa ostoksista, vaikka samainen tuote maksaisi kasvuseudulla paljon vähemmän. Tämä oli järkevää, koska arvokkuuteni huomasi kai apteekin ulko-ovella! Kaikkein parasta olisi se, että apteekkarin jälkeen voisin vähentää kuulokkeista äänentasoja muutamalla asteella. Tämä korvasuihke oli nappisuositus siellä, ja menen vielä tänä vuonna Häijään apteekkiin. Taloudellinen tilanne on tukalaa, eli 857 eurosta ei jää edes säästöön.
Millä sinä pyörää keväällä liikutat? Talvi on tässä osoittanut vallan hyvin, kyllähän heidän Pirkkalassa oleminen alkaa riittää. Täytyy päästä tästä muualle tuulettumaan. Tällä hetkellä elämä on yksioikoista, jopa hiukan tylsää, masennuksesta missään puhumatta… Pyöräily on ollut aiemmin laadukasta terapiaa, vaikka tosiaan sitä tunteilua ei satuloista pitkiin aikoihin ollutkaan. Kysele vaarihahmostakin ja hän käski lopettamaan, mutta kertoi silti miettivänsä vielä. Mitähän vaarihahmo vielä oikein miettii? Joudun täällä laittamaan kaiken myyntiin.
Minun käyttövara näistä ylellisissä tuissasi vuokrani jälkeen on vain 12,03 euroa päivässä. Pitää taas säästää, jotta hätätili ei kuihdu nopeammin terveysmenojeni kasvaessa, 50 euroa siihen. Se huomioiden lopullista käyttövaraa on 10,40 euroa päivässä? Citymarketissa eilen: hain kassin ja arvatkaa mitä. Kato, jääkaappipakastin tekee yösi aikana itsemurhan… Mietin onko ruoka enää syömäkelpoista? Huoltomies ei tule, käski soittamaan isännälle. Ei ole sitä pienintäkään varaa käydä uusiksi bussilla, että saa tuoretta kassiisi. Eikä ole ylimääräistä!
Logik-torni oli ostohetkellä 299 euron asia, joka kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta. Se asennettiin vuoden 2016 marraskuulla. Jääkaappipakastimen pakastuslokerolta nämä hyllyt hilseilevät, ja itse jääkaapin LED-valo on vilkkumisesi sijasta päättänyt pimentyä kokonaan! Lämpöä on kymmenen astetta, mutta onni onnettomuudessasi – pakastetta ei ole aikoihin. Eikä näitä tule jatkossakaan; ilta-alen pakasteista on saanut niin monta ruokamyrkytystäni, että seuraavaa en tarvitse. Mieluummin tuoretta tai nälkä. Myös ne tiivisteet ovat heikot.
Ihmiset eivät ymmärrä köyhyyttäsi. Ei sitä toista ruokakassia niin vain hankita. Kun mieli on valmiiksi masentunut, pelkkä laiterikko voi olla merkittävä lisä päiviesi mielialaan. Täällä pitäisi kirjoittaa blogiin, mutta arki alkaa kantamalla ruokia jäteastiaan. Voi olla, että osa on syötävää. Olisi pitänyt jättää eilisen täydennysretkeni väliin, mutta ei näitä voi luotettavasti ennustaa. Loppupeleissä maanantai alkoi huonosti: mieli on vähän maassa, ja elämäniloa et onneksi ennenkään ole kauheasti tavannut. Jos se uusi torni vielä tulisi, tämä huomenna.
Länsilinjoilla Ikaalisiin, €18,40
Et ole vielä vastannut kysymykseeni, Jyri: jatkuuko pyöräily? Voi olla, että en tiedä tuosta itsekään vielä. Nyt mennään Länsilinjalta kaupunkiini ihan kesäisenä päivänä. Keskustorilta meitä ottaa vastaan paikallinen lokki. Lintuni on sitä mieltä, että lepo kuuluu kaikelle, myös sinulle. Pian lokki huomasi edestäni vaarin, joka sähläsi tuosta pulloja keräämästä, ja kysyin häneltä: "Täältä, onko nälkä?" Sieltä asti me olemme toisemme tunteneet. "Silloin kun vatsa on tyhjä, pää on sentään kirkas ja hylsyt näkee kauempaa", vaari sanoi. Ostan hei ruokaa!
Käytännössä työtön, eikä rahaa ollut liiaksi… Vasta kolmannella lihapiirakallani hän alkaa kertoa, että hänellä on Telian sekä Nokian osakkeita muitten lisäksi, velaton asunto ja auto, vuokrattava kämppä, tosi paljon rahaa käyttötilillä sekä käteissalkku löytötölkeistä – kaiken lisäksi miehen eläke tuli parissa tonnissa. Onko se Telian kurssi, joka saa sinut unohtamaan lompakkosi kotiin joka ikinen kerta, kun olemme syömässä? On hienoa tutkia ruokahaluasi. Itse mietin vuonna 2025, pitääkö pyörä myydä pois, että saan pidettyä edes sähkön yllä…
"Sinä pelkäät vuoden 2025 loppua nyt, mutta minä mietin vielä, onko sinun tarinasi vasta alusta vai jo loppusuorallasi", vaarihahmo sanoi pihinä ja kiitti vuolaasti. Myöhemmin raaski sitten minullekin ostaa yhdestä, kun mietimme Länsilinjat Oy:n hintaa Ikaalisiisi toistekin… Vaari itse matkustaa autollaan ja ottaa pyöränsäkin mukaan. Jotta auto säästyy Parkanossa, hän kertoi pyöräilevänsä loput. Paikallinen täydensi siitä hotelliketjusta, mutta eläkeläisellä on jenkkisänky pakettiautossa. Nuukempaa ihmistä saat hakea, mutta pidät yhä hänestä?
Kysyin jo linja-auton hintaa Tampereella Ikaalisiin, mutta summa pöyristyttää. Kuljettaja kertoo: hinta yhteen suuntaani olisi kai 18,40 euroa, menopaluu maksaisi täten peräti 36,80 euroa. Tiedä sitten, olisiko taas ollut mitään alennusta samanaikaisessa ostamisessa, mutta Länsilinjat Oy:n hinnaston voi jättää väliin! Siis tämän tiedon valossa maastopyörästä kiinni pitäminen olisi järkevää, koska samaisella hinnalla saa maisemia satulalta, ruokia ja perässä täydellisen ruokailusi paikallisesta. Jos bussiliput ostaisi, kaikki se kasautuu siihen päälle.
Toisaalta vaikka tänä vuonna Nysse-hinnastossa ei korotettu tästä mitään, ensi vuodeksi kaavaillaan noin viiden prosentin korotusta… Arvolippu maksaisi tuolloin 2,50 euron sijasta 2,62 euroa matkakortilta. Eräs kulu kasautuu näin tavalla tai toisella päälle, jolloin 50 euron raha ei riitäkään, silloin esimerkiksi ruokailusta saa ainoastaan unelmoida! Köyhä aiheuttaa hirveästi häpeää, kun en voi mennä edes kylpylään vanhempieni mukana ilman sitä, että he maksavat bussilipun kuskille. Säästöt on tarkoitus kohdentaa terveyteeni, menoa riittää?
Köyhyys eristää. Ihmisiä passivoituukin. Se vie mukanaan sen pienenkin mahdollisuuden kuulua yhteiskuntaani. Ei tunnu olevan hallituksillasi mitään hätää, viekää tässä työttömien S-bonuksetkin pesällä! Vaarihahmo oli sanonut, että hän miettii vielä, mutta mitä? Minäkin mietin, miten toteutat sen ainoan unelmani: ikimuistoisen matkani Ikaalisiin. Se ei ole edes kaukana, vain 15 kilometriä Hämeenkyrössä! Mietin, miten isäni unelma voi olla lottovoitto, kun minä itse unelmoin vasta Ikaalisista. Bussi lähti ilman minua hei, vanhemmat kanssa.
Painosi laskee ilman fillariakin
Liian pienet unelmat työttömällä köyhällä Pirkkalassa. En tarvitse kunnan uutta urheilun keskittymää asuinalueesi pellolle, en kaipaa edes sitä uimahallia tällä hetkellä; kaipaan yhtä pyörätietä Ikaalisiin. Annan isäni unelmoida lottovoitoissaan, mutta tosiasiassa vain pienet, saavutettavat unelmat parantavat siinä elämänlaatua. Liian isot ja abstraktit unelmat voivat aiheuttaa vain pahaa oloa, koska ne ovat tänään saavuttamattomia? Unelmieni lausuminen, vaikka se hävettää, tekee sen näkyväksi. Ei sen pidä olla taloprojekti, pelkkä sänky riittää.
Maailman parantamisesta on tullut eräänlaisia identiteettitöitä. Sinäkin mietit, miten voi esimerkiksi vaikuttaa Pirkkalasta luontokatoon kuluttajana: voit vähentää autoilua tai ostaa käytettynä aidon maastopyörän. Kulutuspäätöksillä ja elämäntyyliltä rakennetaan kuvani ja käsityksiä siitä, kuka olen… Melko vähän näkyy sellaista, että yhdessä yritettäisiin kuvitella, miten yhteiskunta systeeminä voisi toimia toisin. Kun tavoitteena on välttää täystuho, ei se ole pohdintaa paremmasta maailmasta. Se on henkiin jäämistä, ja vielä on muuten jotain.
Utopioiden miettiminen on siis myös välttämätöntä! Vasta kun pystymme kuvittelemaan toisenlaisen todellisuuden, näemme kirkkaammin, mikä omassamme tuli vinossa. Utopia ei ole lupaus toteutuksesta, vaan ajattelun työkalu, joka avaa tilaa minun kritiikille. Se on kuin kompassi, joka ei kerro perillepääsyä, mutta näyttää suunnat! Tuossa oli tammikuussa kyse Pirkkalan sote-asemalla. Edelleen, kuinka hyvin yksi lääkäri poisti epäilyn toimimattomasta vaa'assa: "Älä, vaaka on vain tosi rehellinen ja kunnossa ollakseen näin kohtelias!" Näinpä.
Vaaka näytti tammikuun alkupäivinäni 91,1 kilogrammaa terveyskeskuksen vastaanotolla! Mietin silloin, että jos vanhempieni unelmana on lottovoitosta, aloitan itse täällä jostakin ja saavutettavammassa. Unelmointi kannattaa, koska mieli alkoi prosessoida omiakin toiveita. Kun tulee mahdollisuus toteuttaa unelmiakin, se on helpompaa, kun niitä on ehtinyt purra! On tyydyttävää kokea paljon pienistä onnistumisissa. Tiedän, tie kulkee kohti suurta toivoa yleensä pienin askelin painolla. Siksi asetin heti alkuun välitavoitteena 89,1 kilogramman.
Jos aloitat siinä liian suurilla tavoitteilla, unelma ei aina toteudu tietenkään. Pettymysten käsitteleminen on hyvä elämäntaitona, ja sitä pitäisi opettaa kaikkialta kouluissa. Kun oppii erittelemään pettymykseen liittyviä tunteitaan, se voisi olla palkitsevampaa kuin unelmieni toteutuminen? Tiedän itsekin, että minultahan oikea tavoite on vasta numerossa 80, mutta menen sitä kohti askel kerrallaan. Tällä hetkellä unelmassa on kolmas ketju: paino oli täältä aamulla 85 kilogrammaa siitäkin huolimatta, että se on ollut liikkeestä viimeksi syksyllä…
Luitko uudelleen, puhuinko äsken taidoista käsitellä päiviesi pettymyksiä? Moni lopettaa painonpudotuksensa, kun siellä ei vain saa kiloni pois niin nopeasti kuin radiossa toivotaan Saija Tuupasta. Onko tavoite liian vaativa, eli onko pika saavutettavissa realistisesti ja ilman minkäänlaista pettymystä? Jos asetat yhden vaatimattoman kilogrammasi kuukauteen, olet pelissä vielä pitkään; nyt välietappi. Kuvittele vaihtoehto elämällesi. Joskus 20 vuotta sitten sai vastaukseksi lennokkaita ja hauskojakin ideoita, mutta kysymys ei enää resonoi teille.
Reklamaatiot jatkuivat hetkesi
Pyörältä voisin säästää reklamaatiokuluissa, mutta juuri nyt en polje metriäkään. Talvisin maastopyöräni on siis ulkovarastossa. Laatu ei ole kuitenkaan kesäsi takuureklamaatioiden jälkeen juurikaan parantunut. Sinun on hei lähdettävä Länsilinjalla reklamoimaan huonosta laadussa Sokoksen nahkavöinä, toisaalta Tampereen seudun Ratina-kauppakeskuksessa on liikaa häiriötekijöitä… Kaupoissa käyminen pitäisi olla siinä mielessä rentoa, etten ainakaan valosaasteesta kärsisi? Autismista haittaa myös melusaaste, joka ei tunnu kaikkia syövän.
Sitten loistaisi vaarihahmona Ratinasta taas. "Pahoitteluni, Jyri. Olen ollut niin ahne, että olen varmaan yrittänyt tinkiä kirkon kolehdissakin vaihtorahaa takaisin, koska 'enhän sieltä koko saarnaa kuitenkaan kuunnellut'… Olen katsonut hetkiä, niitä Lidlin lihapiirakoita, joita olet minulle ostanut, ja miettinyt itsekseni köyhiä. Tuolla muistin, että minullahan ne rahat ovat. Ota tästä nyt ja pidä se pyöräs tiellä; saat minulta 50 euroa kuukaudessa." Loogista, se on pieni hinta siitä, että lakkaat olemasta se kirkon nuukin mies ja alat olla sponsorinani?
Toisinaan mietin, kuinka robottimaista se kaikki on. Tuli testattua sitä tavallista elämääni myös Lidlissä vaarihahmosi ja huppumiehesi kanssa pulloja palautettaessa. Voi tuntua siltä, ettei elämä ole sinua varten. Joskus mietin, että tämä voi olla simulaatio. Mikään tai kukaan ei tunnu enää aidolta?! Se, mikä saa tämän tuntumaan simulaatiolle, on lopuksi inhimillisen ekosysteemin romahtaminen… Kun emme enää tunnista ympäristöämme sellaiseksi, johon mielemme on kehittynyt, ote maailmassa alkaa liukua kohti vierasta ja jopa epätodellista.
Olet ehkä hei suuttunut siitä, että olen työttömänä tarjonnut tälle kodittoman näköiselle vaarille parhaita lihapiirakoita, kun hänellä onkin ollut varaa ostaa vaikka koko liike kerralla tyhjäksi. Vaari tajusi vihdoin, ettei kotikuntani osakkaita voi polkea kukaan Ikaalisiin, mutta tältä viisikymppiseltä minä saan. "Kuule, on halvempaa antaa rahaa sinulle kuin terapeutille siitä, että tunnen syyllisyyttä niistä ilmaisista piirakoilla. Ensin sanoin, että 'mietitään vielä'. Sitten hoksasin, että minun iässäni 'vielä' on aika lyhyt aika? Annanpa köyhän harrastaa!"
Kommentit