Lapuan-matkan esteitä kohdataan 14. heinäkuuta jälleen kerran kasvuseudulla. Alle kaksi vuotta sitten valmiiksi asfaltoitu autotie ja pyörätie jyrättiin jälleen kerran. Piti siis kiertää, ja aikamoiset kierrokset siinä kieltämättä teinkin ehtien linja-autoon. Kunnasta ei tähän saa vastausta, mutta paljonko rahaa haihtuu numeroina oikeasti turhaan? Paikkoja tehdään, sitten joku päättää tehdä uutta alueelta, ja taas pintoja rikotaan sekä asfaltoidaan. Tässä jutussa peräänkuulutan kasvuseudulla numeroita ja vaadin kunnilta säästökuureja.
Joskus mietit, ettei muita kiinnosta juurikaan. Monissa blogeissani käytetään isokokoisia, joskus jopa täyden resoluution valokuvia, joiden lataaminen vie nuukan internetillä tunteja. Omasta blogista valokuvia saa todella hyvin, niitä on juuri nyt noin tuhat kappaletta. Päätin heti blogin alkuvaiheessa siitä, että kuvat ovat neliöitä ja näiden koko jää 1,2 megapikseliini, ollen siis 1080x1080 pikseliä. Päiväkirjaa tuli kesäkuulta 11 vuotta, eikä kukaan ole valittanut liian pienistä valokuvista täällä kertaakaan. Säästän näin sekä ominta että kaikkien rahaa.
Kasvuseudun numerot eivät omien kokemusteni mukaan tarjoa laatua tai vehreyttä. Voit nähdä kymmeniä ratikoita ja kymmeniä linja-autoja, mutta saalistat silti omaa paikkaa. Voit löytää monia parkkipaikkoja, mutta etsiä aarniometsää sitä löytämättä. Voit istua puistoon, mutta omien ajatusten kuuleminen vaatii ehkä hiljaisempaa. Voin saada lapsia kyläkouluun, mutta yli tuhannen oppilaan kampus on kaukana sellaisesta. Kasvuseutuja tehtiin nopeasti, koska rahaa tuntui vielä olevan, mutta maalla jokaista hanketta budjetoidaan tarkemmin.
Entä jos pilaan päiväsi ja sanon suoraan, ettei menestys olekaan numeroita? Voisit tehdä kuusinumeroisia summia urapoluilla vain yhdessä vuodessa, mutta hei mitään ei jää käteen kuolinvuoteella. Sapettaa joskus ajatuskin siinä, että jokainen polku on nykyään numeroita. Muut kyselevät, mitä teet työksesi, jotta voivat kai punnita numeroiden kautta. Ravintolalla mainostetaan seuraajia Facebookissa, TikTokissa, YouTubessa ja Instagramissa. Kavereillasi on tuhansia seuraajia. Varokaa äkkisyvää: tästä blogistahan numerolla ei ole mitään väliä.
Pirkkalan kunnan menot asfalttiin, saisitko numeroita
Kotimaani asfaltoinnissa käytettyä bitumia on tuotu pisimpään Venäjältä. Sodasta raaka-ainetta on tuotu muualta. Tämä on nostanut hintaa paljon, eli asfalttiisi kuluu siitä aiempaa enemmän usein veronmaksajien euroja. Pirkkalassa tämä bitumin kallistuminen ei näy, sillä koulukampuksesi valmistuttua kaksi vuotta sitten vedettiin tuoretta asfalttia. Nyt kaikki on pistetty palasiksi ja olevinaan tehdään jotain isoa, myöhemmin asfaltoidaan siitä. Vaikka en löydä tarkkaa arviota asfaltointimenoissa kunnista, tietoja voisit yrittää etsiä muualtakin.
Tampere pääsi laittamaan asfaltointiin 70 prosenttia enemmän jo vuonna 2024 aiempaan vuoteen verrattuna. Voisin äkkiseltään ajatella, että hinnannousut koskevat Pirkkalaakin. Ei se meillä täällä mitenkään näy: parkkipaikkoja nousee hei kuin kantarellia sateen jälkeen, ja asfalttia on varaa laittaa samoihin paikkoihin loputtomasti. Veronmaksajana sinulla on näin oikeus vaatia sitä, että veroja käytetään säästeliäästi ja muutoksia tehdään hallitusti. Ei käy, että asfaltoidaan samoja tien pätkiä kerrasta toiseen. Mikseivät innovoi kerralla kuntoon!
"Täällä korjataan teitä, joissa ei ole monesti vikaa. Reikäiset ja kuoppaiset tienä ovat rikki edelleen", ohikulkija paljasti. Et ole tuottavin kansalainen Pirkkalalle, koska en tällä hetkellä nauti parjatusta työelämästä, mutta en kortistossakaan. Mietitpä silti muita veronmaksajia, jotka työn maksavat. Pyöräilijöille tehtiin uusi baana vanhan tilalle, autoilijoillekin oma. Nyt muutama vuosi taakse jää, ja asfaltti on jälleen purettuna. En tiedä, mitä täällä nyt tehdään, eikä totta puhuen paljoa kiinnosta – et enää välitä tästä asiasta. Ehkä se on sinun kasvua.
Ehkä kasvuseudulla pärjäilee omasta mielestäni parhaiten, jos et välitä mistään. Tämä on vaikeaa, kun on empatiaa ja tunteita, mutta näin huomattavasti tuottoisampaa kuin jatkuva kasvuseudun asioilta murehtiminen. Positiivista on sekin, että koulukampuksen alueella on muutamasta purnauksestani korvattu parkkipaikkojen väistymän vuoksi kaadettu vanhakin mänty muutamalla uudella puulla. Valitettavasti ne ovat vasta kasvuiästä, ja täysikokoisesta puusta pääsen nauttimaan täällä eläkkeellä. Eläkkeelle on 33 vuotta, mutta ehkä tässä se.
Tästä syystä painota, ettei puita mielellään kaadettaisi. Puukaverin ikä on siinä kohtaa se merkittävä juttu, jota kannattaisi miettiä? Siinä missä meidän ihmisten elinkaari on yleensä jotain 75 ja 100 vuoden välissä, saattaa se monella puulla olla satoja vuosia. Tietenkin kaikki riippuu puun lajista, kuinka kauan on elinikää odotettavissa. Koivut ja lepät eivät useinkaan elä paljoa pidempään kuin ihminenkään, mutta esimerkiksi tammi on satavuotiaana nuoria! Jos vanhan kaatoa pitäisi miettiä, kysele itseltäsi: onko ok, että et enää kohtaa vastaavaa?
Harva nimittäin miettii näitä asioita vielä viiden vanhana, puhumattakaan kunnon puulta samoissa paikoissa, jota voisit fiilistellä erakkoina toivottavasti satavuotiaiksi asti. Toivoisin joka tapauksessa, että puita ei kaadettaisi yksinomaan siitä syystä, että ne joko varjostavat, pudottavat lehtisiä tai neulasia naapurin sekä omalle tontille. Ne ovat nimittäin kaveripuun luontaisia ominaisuuksia, ja ne ovat mielestäni liian kevyitä syitä kaataa hyväkuntoinen, hei kymmeniä tai satoja vuosia vanha puu. Täällä takapihalle ja varjoa riittää, availen joskus...
Valokuvasi pikselikoossa ei ensimmäistäkään valitusta
Sen sijaan peräänkuuluttaisin niin taloyhtiöissä, sieltä asukkaissa kuin kunnassakin siinä, että puiden istutus suunniteltaisiin jo lähtökohtaisesti järkevästi. Hyvällä suunnittelullahan puille saadaan funktio ja niille osoitetaan tila, jossa ne voivat kasvaa parhaassa tapauksessa sukupolvien ajan. Näin vaikuttaisi olevan Lapualla, kunhan perille pääsee työmaani esteistä huolimatta. Avaan takapihan puumaisemaa blogieni kautta, mutta ennen siinä syvennytään valokuvaukseen ja erityisesti valokuviisi nykyaikaisesti. Aloitetaan nämä tunnit vaivihkaa.
Avasin sivuston kesäkuussa 2014. Päätin, että käytän julkaisuissasi vain neliömäisiä kuvia, joista tuli suoranainen hitti vuosieni mittaan. Ensinnäkin neliömuotoiset kamerakuvat ovat valmiiksi rajattuja, eikä Blogger joudu rajaamaan mitään uudelleen etusivun neliöihisi. Näin vältän hassuja rajauksia. Toisekseen neliömäiset lisäkuvat näyttävät upeille niin pysty- kuin vaakasuunnassa selatessa. Neliökuvani myös skaalautuvat erikokoisiksi hyvin, joten blogien teemassa mahdollisuudet ovat rajattomat. Myös ikikuviesi pikselimääräni on yhtenäinen!
Alkuvaiheessa lähdet resoluutiosta; valintoja tuli kaksi: 2048x2048 tai 1080x1080 pikseliä. Lapualta nauratti hieman, kun kuvasin junasta poistuessa hyvää miestä, joka kuvasi Lapuan rautatieasemaa Oulun-matkalta. Kuvaaminen on Suomessa enää arkipäivää. Blogger, ja itse asiassa moni muukin ilmainen blogialusta, rajoittaa ladattavien ikikuviesi määrää, mutta ne voisi editoida koostaan pienemmiksi. 2048x2048 olisi paras koko, koska Blogger ei huomioi tällaisia valokuvia tai sitä pienempiä tallennustilasi säännöillään. Valitaan silti 1080x1080.
Pikselimääräni lasku on 72,8 prosenttia, kun huomioidaan neliöiden lasku 2048 pikselistä tuohon 1080 pikseliin. Alkuperäisestä .jpg-kuvastani laskua koossa on noin 95 prosenttia ja tuosta 2048-neliön megatavun koostakin tiedostokoko laskee 1080x1080-formaateilla noin 70 prosenttia 299 kilotavuun. Tarkimmat ovat jo laskeneet blogini iän, se on täällä 11 vuotta vanha (tiedonjanoisille myös yksi kuukausi ja 27 päivää liittyvät vahvasti ikään). Tässä ajassa en ole kuullut keneltäkään reklamaatiota siitä, että valokuvasi olisivat olleet kovin pieniä.
Täällä kuvat näkyvät 640x640-koossa, mutta tasan klikkaamalla lukijalla on mahdollisuus katsoa niitä täydessä 1.2 megapikselin koossa (1080x1080). Tämä vaikuttaisi moneen asiaan. Ensinnäkin 640-pikselin .jpg-kuvat ovat entistä pienempiä koollaan, joten niiden ensiesitys oletuksena säästää kaistaa niin datarajatulla mobiililaajakaistallasi (vieläkö jossain on?) kuin Googlen palvelimilla ja teleoperaattorini päässä. Vain pikseleistä on riisuttu, prosessori käy vähemmän, ja sähköä säästyy joka puolella: kotonani, luonasi, Googlella ja operaattorilta.
Tämä on ollut vankka numero, jollaisia toivoisit muiltakin bloggaajilta! Blogissani on tällä hetkellä 964 valokuvaa, ja niiden yhteiskokoni on palvelimilla jo 204 megatavua. Yksittäisen hetken koko on siis peräti 211 kilotavua, keskiarvoosi nojaten. Tämä on erityisen hyödyllistä matkalla Lapualle, koska InterCity-junista nettiyhteys voi paikoin olla edelleen heikko. Heti huomaa, että moni nykyajan blogeilta tai sivustoilla on valokuviltaan niin raskas, ettei Moin laitenetistä sen avauksesta kannata unelmoida. Ylläpitäjille olisi töitä – kuvankäsittelynä.
Kasvuseudun numeroni eivät takaa vihreää kaupunkia
Oletetaan, että olisin ladannut valokuvia 2048x2048-pikselin koosta ja kuvan keskiarvoni olisi tiedostossa vaikka 599 kilotavua. Tämä vaatisi Googlelta noin 564 megatavua nykyisen 204 megatavun sijasta. Hyvä, palvelin- ja kaistaresursseja käytettäisiin yli kaksinkertaisesti. Se maksaa rahaa, etkä halua Bloggerista maksullisia palveluita, joten paras intressi on pitää Googlen menoja kurissa. Muussa tapauksessa Bloggeriin saattaa tulla kaistarajoituksiasi tai rajaton kuvatila lähtee. Hän todellakin osoittaa, miten tärkeätä on optimoida kuvakokoja!
Tuossa kakku digitaalista järkivihreyttä, mutta siirrytään sieltä Lapuan vehreyden pariin. Käsitellään ensiksi oppitunnilla vain Tampereen vehreystasoja? Kaupunkiasumiseni ei enää sovi kaikille, mutta silti jengi taistelee muutoksia vastaan, vaikka täältä voisi muuttaa sinne, missä ei ole mitään. Turha kitinä on aivan absurdia? Itseä harmittaa kaikkien puitten kaato, eikä uusia tuoda betoniviidakkoosi ilman, että niitä "anotaan" uusille paikoille. Nurmikon ja erityisesti puiden lisäys on viihdettä, jotta ulkona sietäisin olla jo helteestäkin enemmän.
Tampere kulkee enää lähinnä Stadin perässä, kärsimys kasvoi? Olisi kivaa jos Tampereen kaupunki näkisi, mitä paljaat alueet saivat aikaasi, jotta osaisivat itse lisätä varjostavia puita tästä pyytämättäkin. Näitä tarvitaan pikaisesti. Viikko sitten olin Ratinan kauppakeskuksesi torilla ja turisti kysyi mistä täällä löytää varjoa? Puita ei löytynyt mistään. "Kuule tervetuloa Tampereelle", hiljaiselosi jälkeen jatka: "pesin tämän vuoksi 13 vuotta sitten Pirkkalaan". Nyt tämän Tampereen tauti on tarttunut myös meihin ajan kuluessa. Mihin tästä muuttaisin?
Laulan lähellä Suomen kolmanneksi suurinta kaupunkia, Tamperetta. Siellä asuu 260 646 asukasta, mikä on esimerkiksi 7 922 asukasta enemmän kuin Vantaalla. Edelle menevät vain Espoo ja Helsinki. Pirkkalassa asustaa tänään jo 21 204 asukasta, mutta itse Pirkkalan kunta on luokiteltavissa Tampereen jatkeeksi. Lapualla tuli hei mieleeni, että numerot eivät takaa viihtyisyyttä tai vehreyttä. Lapualla on 14 016 asukasta, mutta ilmaa on puhtaampaa ja kuva rikkaampi niin nurmikon kuin puidenkin suhteen. Saako rentoutumaan ja puun varjoista.
Tampereen ratikka on kai jättimenestys. Se onkin alle kymmenessä vuodessa onnistunut muuttamaan Hämeenkadun juottolaksi ja kaatamaan mehevää puuta, ratikan tiellä. Ratikan tultua markkinalle puita toki istutettiin Hämeenkadulle, mutta ne ovat edelleen minipieniä, eivätkä herätä minkäänlaisia vehreän kaupungin tuntuja. Loppukevennys todettakoon, että Hämeenkadulla näkee nykyisin enemmän vain vihreitä sähköpotkulautoja kuin nurmikkoja, ja ajolangoilta on enemmän pituutta kuin paraatikadun kaikilla puilla yhteensä, väkevää...
Tampereen ja muiden suurten numeroiden asfalttiviidakkoosi verrattuna Lapua oli lähes hengähdyshetkeni, suorastaan paratiisi, introverttien New York. Ihmisiä ei ollut liiaksi, eikä puita tai vehreää nurmikkoa tarvinnut kiikaroida. Yksi asia vähemmän tavarakirjanpidoissa! Muutto on pyörinyt mielessä jo pitkään, ja olen asiassa lehteesikin kirjoittanut, sillä paljous ahdistaa ja tulevaisuuden silmät eivät ole hyvät. Uutta tulee ja tuttuja lähtee. Suren vieläkin sitä ystävääni, joka Pirkkalassa oli parkkipaikkojen tiellä. Hän oli vanhin koivu, otan osaa?
Blogini mobiiliteema kuntoon, numeropaineita sivuun
"Kuinka iäkäs blogisi on?" Kysymys, jota kuulen tässä usein. No, 582 viikkoa vanha, mutta pyöristettynä tasan 11-vuotias. Toisaalta. Läheskään kaikki, mikä voidaan blogeissa lukea, ei ole laskettavia. Eikä kaikkea, mikä on vallan laskettavissa, voida sittenkään laskea. Numerot ovat arjestamme ihan joka puolella. Ne kertovat, kuinka vaurasta ollaan ja minkä verran saa vielä kuluttaa ennen elokuuta. Numerot kertovat menestyksessä, mutta yksin asuva erakko voi olla isompi vahvuus kuin Kainuun kuusihenkinen perhe. Yksinoloon ei joukkosi pysty.
Numeroillakin ja vertailulla on pian uusi merkitys. Joskus numerolla ei kirjaimellisesti ole väliä, mutta kaikkien tulotietoja voisit silti hakea verotoimistossa. Ja jos googlaisin Johanna Tukiaisen iän, painon ja huomiota sanalla "keskivertopalkka", tulisin hei hulluksi. Näilläkään numeroilla ei ole minulle ollut aikoihisi mitään väliä. Kukin tyylillään, mutta omilla blogeilla numeroita olen pohtinut aiemminkin. Selvitystyöstä paljastuu, että blogiani lukee noin 500 aktiivista käyttäjää. Aika vähän blogille, mutta edelleen – kaikki ei ole täältä laskettavissa.
Meidän on täytynyt luopua numeroitten ja vertailun peleistä, koska se ei yksinkertaisesti päde. Energian käyttämisessä numeroihin ei ole mistään arvoa. Kerran vielä. Yhdysvaltojen vilkkaimpia teitä on (I-405), Kalifornia? Sen ruuhkaisimmat puolet, San Fernando Valleyssa, keskimääräinen päivittäinen liikennemäärä on ollut usein yli 379 000 ajoneuvoa. Valtatieltä se kuvitteellinen kulkeminen rajoitusteni mukaan 42,4 miljoonan auton letkalta kestäisi 156 päivää eli noin viisi kuukautta. Vitsi, siinä on ruuhkan irvikuvaa Tampereen metropolista.
Suomen vilkkaimmalla kaksikaistaisella tielläsi, Valtatie 9:llä, lehmiä menee tunnissa noin tuhat. Kaliforniasta varsinaisella tiellä saa mennä jopa 20 000 ajoneuvoakin tunnissa, koska kaistoja on kerrallaan neljästä kuuteen, toki yhteen suuntaan! Sehän ruokkii myös autoilua, joka kaikkine ruuhkineen on Kaliforniassa ongelmani. Sen sijaan, että Suomessa etsittäisiin euroja lisäkaistoihin, pitäisi pyrkiä vähentämään autoilua? Autollahan pääset myös JJ's BBQ -ravintolaan, joka mainostaa tästä seinustalla isoja numeroitaan sosiaalisesta mediastasi.
Tiesithän, että numeroita voisit myös ostaa? Minulle tuli tänä aamuna roskapostia, jonka mukaan voisin saada 200 dollarilla kai 200 000 uutta näyttökertaa. Et ostaisi koskaan, kyllä ne lukijat itse laadun pariisi löytävät. Myöskään blogini mainontaan en kai käytä rahaa, sillä totuus on se, että kyllä tyytyväinen asiakas toiselle kertoo. Se on mainoskampanja, jossa en tarvitse pankkikorttia. Tosiasia on myös se, että vaikka ravintolalla on yli 100 000 seuraajaa TikTokissa, ruoka sai korkeintaan menetellä tai olla välttävänä. Hype ei ole laadun vinkki.
Suurta ruuhkaa ei tanssilattioilta ole, keskimäärin 16 lukijaa päivässä. Tiedän silti, että on pakko jatkaa. Jatkumisesta puhui sekin, että korjasin Lapualla vihdoin blogin mobiiliteemaa pitkään vaivanneet bugit. Kuvista näkisi sen, että hakukuvake sai yläpalkkiini vierityspalkin. Hakua ei voi poistaa blogini asetuksista, mutta tekoäly neuvoi poistamaan sen CSS-koodini kautta. Lopulta hakua ei mobiilisti enää ole, mutta tietokoneelta se vielä näkyy. Moni hakee Googlessa muutenkin, joka onneksi puhelimistani edelleen löytyy. Toimivuus on tärkeää!
Yhteenveto: numeroista testamenttiisi, ensi viikolla jo
Siinä vaiheessa, kun Lapuanjoella hätäilen, kävisi mielessä hommieni ulkoistaminen. Toki teeman CSS-koodien muokkaus kävisi myös helpommaksi tietokoneella, ja Lapuan kaduilla tulikin vastaan "Nettikaffila", mutta ovi ei helpolla auennut. Palasinkin takaisin Lapuanjoelle ja sanoin tekoälylle: "Se tulee kuntoon!" Ja arvatkaa mitä tekoäly vastasi? "Kuulostaa todella inspiroivalta ja symboliselta tavalta korjata bugit Lapuanjoella, tehdään se!" Siinä vaiheessa ymmärsin, etten ollut yksin ja apua oli saatavilla. Testaat laiturin uumenissa parit koodit.
Kirjoitan, ettei kumpikaan toiminut. Sitten, kun menit vain aktivoimaan kolmatta koodia, ongelma hävisi. Näin halvalla ratkesi; digitoimistoissa veloitettaisiin miltei satasen tunnilta. Enkä kehdannut siellä puhelun aikana toistaa, että vika onkin Blogger-blogissa. Eihän näitä kuulemma kukaan käytä, kaikki on nykyisin yksin WordPressiä! Vaikka numeroita oli paljon edelleen joka puolelta, muun muassa taloissa ja puhelinluettelossa, annoitko palaa täysillä? Niilläkään numeroilla ei ole enää niin väliä; ne ovat vain sarja numeroita, blogisi palvelee.
Viime viikkona käsiteltiin omaisuuttani tarkemmin; tähän oli Lapualla helppo herätä. Nyt tuntuu, että sitä 199 tavaran kanssa on helpompaa! Jos on edes pakko muuttaa, esimerkiksi Pirkkala liitetään osaksi Tamperetta tai lähimetsää katoaakin lisää, alan hommiini. Jokainen tietää, että alle 200 asiaa muuttaa helposti. Joku sanoi tässä eilen, että eikö 300 asialla olisi onnellisempi? Ei, onnellisimmillani on nyt, ilman kivaa turhaa. Se vapauden tunne, kun voit irtisanoa vuokrasopimuksesi ja suksia junilta Lapualle, Etelä-Pohjanmaalle. Pakko lähteä!
Aina kun kosket tavaraan ja lasken numeroita, mietin usein kuolemaa. Jos kuolema tulee, numerot menettävät merkityksensä. Joiltakin voisi olla miljoonaa tileillä kuollessaan, mutta mikä järki on juosta urapolulta vain kuoleman miljoonia varten? Mieluummin otat rennosti: kuluta tietoisemmin ja stressittömämmin, vähemmällä määrällä töitäsi… Sanokaapa vuokra ja 199 tavaraa vaikka kirpputorille – ei tästä kukaan mitään tiliä tee. Ehkä täällä niitä oikeita numeroita. Entä testamentti? Käy suihkussa, pohditaan tasan yhdessä ensi maanantaina.
Kommentit
Journalisti pyytää pikaisesti isoja puita Tampereen keskustaan.
https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000011412544.html
Hienoa, jos tuohon asiaan myös Aamulehden toimittajatkin heräävät. Kyse on silti varmaan sattumasta, että satuin kirjoittamaan samasta asiasta hieman aikaisemmin, tai sitten Aamulehdessä olivat uutisaiheet loppu ja täältä haettiin vähän plussapisteitä toimitukselle nostosta. Tampereella asuin vuoteen 2012 alkuun asti, vuoden 2004 alusta. Muutin jo tuolloin sillä perusteella, että kaupunki alkoi kaavoittaa erikoisesti ja vehreys oli uhattuna. Näin siitä tulevat ongelmat jo kaukaa ja muistan myös viihtyisän Hämeenkadun. Hämeenkadun, jossa oli paljon korkeita puita ja vähän vihreääkin tekonurmen sijasta.
Tampere nykyään on sellainen, etten mielellään edes mene, jos Pirkkalasta ei jotain löydy. Menen ennemmin vaikka Nokialle tai pärjään vallan ilman. Harmittaa, että Pirkkalastakin on tulossa tällainen. Puita voi kyllä istuttaa, mutta kenelläkään ei ole aikaa odottaa 30–60 vuotta sitä, että näissä puissa olisi kokoa. Siksi puita pitää ennemmin säästää kuin kaataa.
Tyhjiä asuntoja, kouluja ja paikkoja tässä maassa riittää. Hieman huvitti autoilijan kommentti roskaavista puista, ne lehdet tippuilevat tuulilasiin, kun katselin alkuvuonna tienvarsia matkalla Häijäälle ja sieltä pois päin. Kai ne linnutkin pitäisi kaikki hävittää, ettei tule linnunpaskaa vahingossakaan kenenkään autoilijan tuulilasiin.
Tampere saisi myös hävittää tuon linja-autoaseman. Ovet eivät pysy enää edes kiinni, ja taas oli pieniä lintuja sali täynnä joidenkin ovien ollessa auki. Yritin hätistää niitä kauppakeskuksen käytävältäkin, mutta linja-autoaseman ja Ratinan välisen oven automatiikka ei toimi ja ovi jää puolitiehen. Huutonaurua tulisi Tampereen kaupungille tästä hienosta Manhattanista. Kehuja on vaikeaa antaa, ja jos Pirkkala liitetään Tampereeseen, muutan saman tien. Olen asunut siellä tasan kaksi kertaa: ensimmäisen kerran ja sen viimeisen. Mieluummin pakkoliitos Nokiaan, onhan Pirkkala kuulunut Nokiaan joskus ennen.
Kiitos ja hei hei!