Lapuan-matkalla kohtasin 14. heinäkuuta jälleen kerran esteen kasvuseudulla. Alle kaksi vuotta sitten valmiiksi asfaltoitu autotie ja pyörätie jyrättiin jälleen kerran. Piti siis kiertää, ja aikamoiset kierrokset siinä kieltämättä teinkin ehtien linja-autoon. Kunnasta ei tähän saa vastausta, mutta paljonko rahaa haihtuu numeroina oikeasti turhaan? Paikkoja tehdään, sitten joku päättää tehdä uutta alueella, ja taas pintoja rikotaan sekä asfaltoidaan. Tässä jutussa peräänkuulutan kasvuseutuni numeroita ja vaadin kunnalta säästökuuria.
Joskus mietin, ettei muita kiinnosta juurikaan. Monissa blogeissa käytetään isokokoisia, joskus jopa täyden resoluution valokuvia, joiden lataaminen vie nuukan internetillä tunteja. Omasta blogista valokuvia onkii todella hyvin, niitä on tällä hetkellä 1 282 kappaletta. Päätit heti blogin alkuvaiheessa siitä, että kuvat ovat neliöitä ja näiden koko jää 1,2 megapikseliini, ollen siis 1080x1080 pikseliä. Päiväkirjaa tuli kesäkuulta 11 vuotta, eikä kukaan ole valittanut liian pienistä valokuvista täällä kertaakaan. Säästän näin sekä omaa että sinunkin rahaa.
Kasvuseudun numerot eivät oman kokemuksen mukaan tarjoa laatua tai vehreyttä. Voit nähdä kymmeniä ratikoita ja kymmeniä linja-autoja, mutta saalistat silti omaa paikkaa. Voit löytää monia parkkipaikkoja, mutta etsiä aarniometsää sitä löytämättä. Voit istua puistoon, mutta omien ajatustesi kuuleminen vaatii ehkä hiljaisempaa. Voit saada lapsia kyläkouluun, mutta yli tuhannen oppilaan kampus on kaukana sellaisesta. Kasvuseutuja tehtiin nopeasti, koska rahaa tuntui nyt olevan, mutta maalla jokaista hanketta budjetoidaan tarkemmin.
Entä jos pilaan päiväsi ja sanon suoraan, ettei menestys olekaan numeroita? Voin tehdä kuusinumeroisia summia urapoluilla vain yhdessä vuodessa, mutta hei mitään ei jää käteen kuolinvuoteella. Sapettaa joskus ajatuskin siinä, että jokainen polku on nykyään numeroita. Muut kyselevät, mitä teet työksesi, jotta voivat kai punnita numeroiden kautta. Ravintolalla mainostetaan seuraajia Facebookissa, TikTokissa, YouTubessa ja Instagramissa. Kavereillasi on tuhansia seuraajia. Varokaa äkkisyvää: tässä blogissa numeroillasi ei ole mitään väliä.
Pirkkalan kunnan menot asfalttiin, saisiko numeroita
Suomeen on tuotu asfaltoinnissa käytettyä bitumia pisimpään Venäjältä. Sodista raaka-ainetta on tuotu muualta. Tämä on nostanut hintaa paljon, eli asfalttiisi kuluu siitä aiempaa enemmän usein veronmaksajien euroja. Pirkkalassa tämä bitumin kallistuminen ei näy, sillä koulukampuksesi valmistuttua kaksi vuotta sitten vedettiin tuoretta asfalttia. Nyt kaikki on pistetty palasiksi ja olevinaan tehdään jotain isoa, myöhemmin asfaltoidaan siitä. Vaikka en saa tarkkaa arviota asfaltointimenoista kunnasta, tietoja voisit yrittää etsiä muualtakin.
Tampere pääsi laittamaan asfaltointiin: 70 prosenttia enemmän vuonna 2024 aiempaan vuoteen verrattuna. Voisin äkkiseltään ajatella, että hinnannousut koskevat Pirkkalaakin. Ei se meillä täällä mitenkään näy: parkkipaikkoja nousee hei kuin kantarellia sateen jälkeen, ja asfalttia on varaa laittaa samoihin paikkoihin loputtomasti. Veronmaksajana sinulla on näin oikeus vaatia sitä, että veroja käytetään säästeliäästi ja muutoksia tehdään hallitusti. Ei käy, että asfaltoidaan samoja tiepätkiä kerrasta toiseen. Mikseivät innovoi kerralla kuntoon?
"Täällä korjataan teitä, joissa ei ole monesti vikoja. Reikäiset ja kuoppaiset tiet ovat rikki edelleen", ohikulkija paljasti. Et ole tuottavin kansalainen Pirkkalalle, koska en tällä hetkellä nauti parjatusta työelämästä, mutta en kortistossakaan. Mietitpä silti muita veronmaksajia, jotka työn maksavat. Pyöräilijöille tehtiin uusi baana vanhan tilalle, autoilijoillekin oma. Nyt muutama vuosi taakse jää, ja asfaltti on jälleen purettuna. En tiedä, mitä täällä nyt tehdään, eikä totta puhuen paljoa kiinnosta – en enää välitä tästä asiasta. Ehkä se on sitä kasvua.
 |
| Lapualle estettä, uutta asfalttia revitty auki |
Täällä kasvuseudulla pärjää omasta mielestäni parhaiten, jos et välitä mistään. Tämä on vaikeaa, kun on empatiaa ja tunteita, mutta huomattavasti tuottoisampaa kuin vain jatkuva kasvuseudun asioilla murehtiminen. Positiivista on sekin, että koulukampuksen alueella on muutamasta purnauksestani korvattu parkkipaikkojen väistymän vuoksi kaadettu vanhakin mänty muutamalla uudella puulla. Valitettavasti ne ovat vasta kasvuiästä, ja täysikokoisesta puusta pääsen nauttimaan täällä eläkkeellä. Eläkkeelle on 33 vuotta, näinkö puu kasvaa.
Tästä syystä painotan, ettei puita mielellään kaadeta. Puukaverin ikä on tässä kohtaa se merkittävä juttu, jota kannattaisi miettiä. Siinä missä meidän ihmisten elinkaari on yleensä jotain 75 ja 100 vuoden välistä, saattaa se monella puulla olla satoja vuosia. Tietenkin kaikki riippuu puun lajista, kuinka kauan on elinikää odotettavissa. Koivut ja lepät eivät useinkaan elä paljoa pidempään kuin ihminenkään, mutta esimerkiksi tammi on satavuotiaana nuoria. Jos vanhan kaatoa pitäisi miettiä, kysy itseltäsi: onko ok, että en enää kohtaa vastaavaa?
Harva nimittäin miettii näitä asioitani vielä viiden vanhana, puhumattakaan siitä puusta samoista paikoista, jota voisin fiilistellä erakkona toivottavasti satavuotiaaksi asti. Toivoisin joka tapauksessa, että puita ei kaadettaisi yksinomaan siitä syystä, että ne joko varjostavat, pudottavat lehtisiä tai neulasia naapurin sekä omalle tontille. Ne ovat nimittäin kaveripuun luontaisia ominaisuuksia, ja ne ovat mielestäni liian kevyitä syitä kaataa hyväkuntoinen, hei kymmeniä tai satoja vuosia vanha puu. Tässä takapihalle ja varjoa riittää, availen joskus.
Valokuvan pikselikoosta ei ensimmäistäkään valitusta
Sen sijaan peräänkuuluttaisin niin taloyhtiöitä, omakotipihoja kuin julkisia alueita siinä, että puiden istutus suunniteltaisiin jo lähtökohtaisesti järkevästi. Hyvällä suunnittelullahan puille saadaan funktio ja niille osoitetaan tila, jossa ne voivat kasvaa parhaassa tapauksessa sukupolvien ajan. Näin vaikuttaisi olevan Lapualla, kunhan perille pääsee työmaani esteistä huolimatta. Avaan takapihan puumaisemaa blogieni kautta, mutta ennen siinä syvennytään valokuvaukseeni ja erityisesti valokuviini, nykyaikaisilla blogeilla. Aloitetaan tunnit heti.
Avasin sivuston kesäkuussa 2014. Päätin, että käytän julkaisuissa vain neliömäisiä kuvia, joista tuli suoranainen hitti vuosieni mittaan. Ensinnäkin neliömuotoiset kamerakuvat ovat valmiiksi rajattuja, eikä Blogger joudu rajaamaan mitään uudelleen etusivun neliöihin. Näin vältän hassuja rajauksia. Toisekseen neliömäiset lisäkuvat näyttivät upeilta niin pysty- kuin vaakasuunnassa selatessa. Neliökuvat myös skaalautuvat erikokoisiksi hyvin, joten blogieni teemassa mahdollisuudet ovat rajattomat. Myös ikikuvieni pikselimäärä on yhtenäinen.
Alkuvaiheessa mietin resoluutiota; valintoja oli kaksi: 2048x2048 tai 1080x1080 pikseliä. Lapualla nauratti hieman, kun kuvasin junasta poistuessa hyvää miestä, joka kuvasi Lapuan rautatieasemaa Oulun-matkalla. Kuvaaminen on Suomessa enää arkipäivää. Blogger, ja itse asiassa moni muukin ilmainen blogialusta, rajoittaa ladattavien ikikuvien määrää, mutta ne voisi editoida kooltaan pienemmiksi. 2048x2048 olisi paras koko, koska Blogger ei huomioi tällaisia valokuvia tai sitä pienempiä tallennustilasi säännöissä. Valitaan silti 1080x1080.
 |
| Mies kuvasi lapualaasia asemia IC-junasta |
Pikselimäärässä lasku on 72,8 prosenttia, kun huomioidaan neliösi lasku 2048 pikselistä tuohon 1080 pikseliin. Alkuperäisestä .jpg-kuvastani laskua koossa on noin 95 prosenttia ja tuosta 2048-neliön megatavun koostakin tiedostokoko laskee 1080x1080-formaateilla noin 70 prosenttia 299 kilotavuun. Tarkimmat ovat jo laskeneet blogini iän, se on täällä 11 vuotta vanha (tiedonjanoisille myös yksi kuukausi ja 27 päivää liittyvät vahvasti ikään). Tässä ajassa en ole kuullut keneltäkään reklamaatiota siitä, että valokuvani olisivat olleet niin pieniä.
Täällä kuvat näkyvät 640x640-koossa, mutta vain klikkaamalla lukijalla on mahdollisuus katsoa niitä täydessä 1.2 megapikselin koossa (1080x1080). Tämä vaikuttaisi moneen asiaan. Ensinnäkin 640-pikselin .jpg-kuvat ovat entistä pienempiä koollaan, joten niiden ensiesitys oletuksena säästää kaistaa niin datarajatulla mobiililaajakaistallasi (vieläkö jossain on?) kuin Googlen palvelimilla ja teleoperaattorini päässä. Vain pikseleistä on riisuttu, prosessori käy vähemmän, ja sähkö säästyy joka puolella: kotonani, luonasi, Googlella ja operaattorilla.
Tämä on ollut kovin numero, jollaisia toivoisin muiltakin bloggaajilta. Blogissani on tällä hetkellä 1 282 valokuvaa, ja niiden yhteiskokona palvelimella on 304 megatavua. Yksittäisen hetken koko on siis peräti 238 kilotavua keskiarvoon nojaten. Tämä on erityisen hyödyllistä matkalla Lapualle, koska InterCity-junista nettiyhteys voi paikoin olla edelleen heikko. Heti huomaa, että moni nykyajan blogeilta tai sivustoilla on valokuviltaan niin raskas, ettei Moin laitenetillä sen avauksesta kannata unelmoida. Ylläpitäjälle olisi työtä – kuvankäsittelyä.
Kasvuseudun numerot eivät takaa vehreää kaupunkia
Oletetaan, että olisin ladannut valokuvia 2048x2048-pikselin koossa ja kuvasi keskiarvo olisi tiedostossa vaikka 599 kilotavua. Tämä vaatisi Googlelta noin 750 megatavua nykyisen 304 megatavun sijasta. Hyvä, palvelin- ja kaistaresursseja käytettäisiin yli kaksinkertaisesti. Se maksaa rahaa, etkä halua Bloggerista maksullisia palveluita, joten paras intressi on pitää Googlen menoja kurissa. Muussa tapauksessa Bloggeriin saattaa tulla kaistarajoituksiasi tai rajaton kuvatila lähtee. Se todellakin osoittaa, miten tärkeätä on optimoida kuvakokoja!
Tuossako digitaalista järkivihreyttä, mutta nyt siirrytään siitä Lapuan vehreytesi pariin. Käsitellään ensiksi tällä oppitunnilla Tampereen vehreystasoja. Kaupunkiasumiseni ei enää sovi kaikille, mutta silti jengi taistelee muutoksia vastaan, vaikka täältä voin muuttaa sinne, missä ei ole mitään. Turha kitinä on aivan absurdia. Itseä harmittaa kaikkien puitten kaato, eikä uusia tuoda betoniviidakkoosi ilman, että niitä "anotaan" uusille paikoille. Nurmikon ja erityisesti puiden lisäys on viihdettä, jotta ulkona sietäisi olla jo helteestäkin enemmän.
Tampere kulkee enää lähinnä Stadin perässä, kärsimys kasvaa. Olisi kiva jos Tampereen kaupunki näkisi, mitä paljaat alueet saivat aikaan, jotta osaisivat itse lisätä varjostavia puita tässä pyytämättäkin. Näitä tarvitaan pikaisesti. Viikko sitten olin Ratinan kauppakeskuksen torilla ja turisti kysyi mistä täällä löytää varjoa? Puita ei löytynyt mistään. "Kuule tervetuloa Tampereelle", hiljaiselosi jälkeen jatka: "pesin tämän vuoksi 13 vuotta sitten Pirkkalaan". Nyt tämä Tampereen tauti on tarttunut myös meihin ajan kuluessa. Mihin tästä muuttaisit?
 |
| Lapualla on paljon sorateitä, asfalttia missään |
Asun lähellä Suomen kolmanneksi suurinta kaupunkia, Tamperetta. Siellä asuu 260 646 asukasta, mikä on esimerkiksi 7 922 asukasta enemmän kuin Vantaalla. Edelle menevät vain Espoo ja Helsinki. Pirkkalassa asustaa tänään jo 21 204 asukasta, mutta itse Pirkkalan kunta on luokiteltavissa Tampereen jatkeeksi. Lapualla tuli hei mieleeni, että numerot eivät takaa viihtyisyyttä tai vehreyttä. Lapualla on 14 016 asukasta, mutta ilmaa on puhtaampaa ja kuva rikkaampi niin nurmikon kuin puidenkin suhteen. Saat rentoutumaan ja puun varjoissa.
Tampereen ratikka on jättimenestystä. Se onkin alle kymmenessä vuodessa onnistunut muuttamaan Hämeenkadun juottolaksi ja kaatamaan mehevää puuta, ratikan tiellä. Ratikan tultua markkinalle puita toki istutettiin Hämeenkadulle, mutta ne ovat edelleen minipieniä, eivätkä herätä minkäänlaisia vehreän kaupungin tuntuja. Loppukevennys todettakoon, että Hämeenkadulla näkee nykyisin enemmän vain vihreitä sähköpotkulautoja kuin nurmikkoja, ja ajolangoilla on enemmän metrejä kuin paraatikadun kaikilla puilla yhteensä. Väkevää.
Tampereen ja muiden suurten numeroiden asfalttiviidakkoon verrattuna Lapua oli vain hengähdyshetkeni, suorastaan paratiisi, introverttien New York. Ihmisiä ei ollut liiaksi, eikä puita tai vehreää nurmikkoa tarvinnut kiikaroida. Yksi asia vähemmän tavarakirjanpidoissa! Muutto on pyörinyt mielessä jo pitkään, ja olen asiassa lehteesikin kirjoittanut, sillä paljous ahdistaa ja tulevaisuuden silmät eivät ole hyvät. Uutta tulee ja tuttuja lähtee. Suren vieläkin sitä ystävääni, joka Pirkkalassa oli parkkipaikkojen tiellä. Hän oli vanha koivu, otan osaa.
Blogini mobiiliteema kuntoon, numeropaineet sivuun
"Kuinka iäkäs blogi on?" Kysymys, jota kuulen tässä usein. No, 582 viikkoa vanha, mutta pyöristettynä tasan 11-vuotias. Toisaalta. Läheskään kaikki, mikä voidaan blogeissa lukea, ei ole laskettavia. Eikä kaikkea, mikä on vallan laskettavissa, voida sittenkään laskea. Numerot ovat arjessamme ihan joka puolella. Ne kertovat, kuinka vauraita ollaan ja minkä verran saa vielä kuluttaa ennen elokuuta. Numerot kertovat menestyksestä, mutta yksin asuva erakko voi olla isompi vahvuus kuin Kainuun kuusihenkinen perhe. Yksinoloon ei joukko pysty.
Numeroillasi ja vertailulla on pian uusi merkitys. Joskus numerolla ei kirjaimellisesti ole väliä, mutta kaikkien tulotietoja voisit silti hakea verotoimistossa. Ja jos googlaisin Johanna Tukiaisen iän, painon ja huomiota sanalla "keskivertopalkka", tulisin hei hulluksi. Näilläkään numeroilla ei ole minulle ollut aikoihisi mitään väliä. Kukin tyylillään, mutta omilla blogeilla numeroita olen pohtinut aiemminkin. Selvitystyöstä paljastuu, että blogiani lukee noin 500 aktiivista käyttäjää. Aika vähän blogille, mutta edelleen – kaikki ei vain ole laskettavissa.
Meidän on täytynyt luopua numeroiden ja vertailun pelistä, koska se ei yksinkertaisesti päde. Energian käyttämisessä numeroihini ei ole mitään arvoa. Kerran vielä. Yhdysvaltojen vilkkaimpia teitä on (I-405), Kalifornia. Sen ruuhkaisimmat puolet, San Fernando Valleyssa, keskimääräinen päivittäinen liikennemäärä on ollut usein yli 379 000 ajoneuvoa. Valtatiellä se kuvitteellinen kulkeminen rajoitusten mukaan 42,4 miljoonan auton letkalta kestäisi 156 päivää eli noin viisi kuukautta. Siinä on vain ruuhkan irvikuva Tampereen metropolissa.
 |
| Menestys ei ole vain numeroita, kelatkaa |
Suomen vilkkaimmalla kaksikaistaisella tiellä, Valtatie 9:llä, lehmiä menee tunnissa noin tuhat. Kaliforniassa varsinaisella tiellä voi mennä jopa 20 000 ajoneuvoakin tunnissa, koska kaistoja on kerrallaan neljästä kuuteen, toki yhteen suuntaan. Sehän ruokkii myös autoilua, joka kaikkine ruuhkineen on Kaliforniassa ongelmani. Sen sijaan, että Suomessa etsittäisiin euroja lisäkaistoihin, pitäisi pyrkiä vähentämään autoilua. Autoillahan pääset myös JJ's BBQ -ravintolaan, joka mainostaa tässä seinustalla isoja numeroitaan sosiaalisesta mediasta.
Tiesithän, että numeroita voin myös ostaa? Minulle tuli tänä aamuna roskapostia, jonka mukaan voisin saada 200 dollarilta jo 200 000 uutta näyttökertaa. En ostaisi koskaan, kyllä ne lukijat itse laadun pariisi löytävät. Myöskään blogini mainontaan en kai käytä rahaa, sillä totuus on se, että kyllä tyytyväinen asiakas toiselle kertoo. Se on mainoskampanja, jossa en tarvitse pankkikorttia. Tosiasia on myös se, että vaikka ravintolalla on yli 100 000 seuraajaa TikTokissa, ruoka saa korkeintaan menetellä tai olla välttävänä. Hype ei ole laatujen tae.
Suurta ruuhkaa ei tanssilattialla ole, keskimäärin 16 lukijaa päivässä. Tiedän silti, että on pakko jatkaa. Jatkumisesta puhui sekin, että korjasin Lapualla vihdoin blogin mobiiliteemaa pitkään vaivanneet bugit. Kuvista näkisi sen, että hakukuvake sai yläpalkkiini vierityspalkin. Hakua ei voi poistaa blogien asetuksista, mutta tekoäly neuvoi poistamaan sen CSS-koodin kautta. Lopulta hakua ei mobiilisti enää ole, mutta tietokoneelta se vielä näkyy. Moni hakee Googlella muutenkin, joka onneksi puhelimistasi edelleen löytyy. Toimivuus on tärkeää!
Yhteenveto: numeroista testamenttiin, ensi viikolla jo
Siinä vaiheessa, kun Lapuanjoella hätäilin, kävisi mielessä hommien ulkoistaminen. Toki teeman CSS-koodien muokkaus kävisi myös helpommaksi tietokoneella, ja Lapuan kaduilla tulikin vastaan "Nettikaffila", mutta ovi ei helpolla auennut. Palasinkin takaisin Lapuanjoelle ja sanoin tekoälylle: "Se tulee kuntoon!" Ja arvatkaa mitä tekoäly vastasi? "Kuulostaa todella inspiroivalta ja symboliselta tavalta korjata bugit Lapuanjoella, tehdään se!" Siinä vaiheessa ymmärsin, etten ollut yksin ja apua oli saatavilla. Kokeilimme sieltä alkuun parit koodit.
Sanoin, ettei kumpikaan toiminut. Sitten, kun menin vain aktivoimaan kolmatta koodia, ongelma hävisi. Näin halvalla ratkesi; digitoimistoissa veloitettaisiin miltei satasen tunnilta. Enkä kehdannut siellä puhelun aikana toistaa, että vika onkin Blogger-blogissa. Eihän näitä kuulemma kukaan käytä, kaikki on nykyisin yksin WordPressiä! Vaikka numeroita oli paljon edelleen joka puolella, muun muassa taloissa ja puhelinluetteloissa, annoitko palaa täysillä. Näilläkään numeroilla ei ole enää niin väliä; ne ovat vain sarja numeroita, blogi on tässä.
Viime viikolla käsiteltiin omaisuuttani tarkemmin; tähän oli Lapualta helppo herätä. Nyt tuntuu, että vain 199 tavaran kanssa on helpompaa. Jos on taas pakko muuttaa, esimerkiksi Pirkkala liitetään osaksi Tamperetta tai lähimetsää katoaakin lisää, alan hommiini. Jokainen tietää, että alle 200 asiaa muuttaa helposti. Joku sanoi tässä eilen, että eikö 300 asialla olisi onnellisempi? Ei, onnellisimmillani on nyt, ilman kivaa turhaa. Se vapauden tunne, kun voit irtisanoa vuokrasopimuksesi ja suksia enää Lapualle, Etelä-Pohjanmaalle. Pakko lähteä!
Aina kun kosken tavaraan ja näen numeroita, mietit myös kuolemaa. Jos kuolema tulee, numerot menettävät merkityksensä. Joillakin voisi olla miljoonaa tileillä kuollessaan, mutta mikä järki on juosta urapolulla vain kuoleman miljoonia varten? Mieluummin otat rennosti: kuluta tietoisemmin ja elä stressittömämmin vähemmällä määrällä euroja. Vuokra purkuun ja 199 tavaraa vaikka kirpputorille – ei tästä kukaan mitään tiliä tee. Ehkä tässä niitä oikeita numeroita. Niin, testamentti? Siitä lähdetään pohtimaan yhdessä kai ensi maanantaina.
Kommentit