Mikä on maailman nopein asia? Erään juopon käsi, kun kauppa-autolla sanotaan: "Tämä on se viimeinen pullo kirkasta", ja tasan 90-luvun Venäjällä raskaan lamani keskellä. "Jyri, yksi mummo kuittaili, että hyvinä aikoina säästetään ja huonoina kulutetaan! Mä oon säästänyt täysillä viikon tätä hetkeä varten – minulla on tasan sata ruplaa ja hirvein jano. Se on siitä se mun puskuri?" kylän juoppo sanoi. Kauppa-auto on tulossa, mutta sieltä sekunti tuntuu minuutilta ja minuutti tunnilta. Liia teki lamalla mustaa pörssiä ja tienasi?
Olen 90-luvun lapsia. Opiskelin Vologdan kaupungista, mutta kesälomat vietin mummon luona vain 90 kilometrin päässä Volongan kylässä Harovskin alueella… Se rakkaus luontoon ei pääty koskaan. Lama kävi: hädin tuskin varaa monen nuudeliin tai jäätelöösi, kenelläkään ei ollut taskurahaa, mutta luontoosi tulit sentään maksutta. Harovskin rehu ei ollut pelkkää metsää, vaan elävä ja hengittävä smaragdi, joka kutsui kiskoille syleilyynsä! Se oli pohjoisen eksotiikkaa: ilma tuoksui neitseelliselle, kuin pihkalta ja vapaudelle, jota asfaltti ei niellyt.
Teillä säästöpossun rikkominen onkin itse asiassa vastuullista varallisuudenhoitoa. Se on sellaista logiikkaa, jossa konkurssilta kuitataan siis yhdellä huikalla ja toisella todetaan, että se sijoitussalkun maku oli sentään kohdillaan? Talousblogissa puhutaan karhumarkkinoista tai pienistä dipeissä. Täällä teksti kuvaa oikeaa lamaa, jossa valuutta sulaa, ehkä sijoituksesi laskevat ja ihmisen pörssi on lähiluonto tai kyky hamstrata kauppa-autolla myytäväksi. Joo, joku sanoi: "Säästä hyvinä aikoina ja kuluta huonoina!" Nyt hammas lohkesi, ja hilloa on…
Juoppo joi puskurinsa 90-luvun lamasta, minä korjasin sillä lohjenneen hampaan, ja vielä on rahaa jäljellä! Junamatkalla äidiltäni Vologdassa Harovskia kohti yksi ovi tärisee ja kiskot kirkuvat. Teksti käskee olemaan nojaamatta oviin. Onkohan se sama sääntö kuin taloudella: jos nojaa mielikuviin palkasta tai ikuisesta nousukaudesta, olen vaarassa. On ajateltava itse, missä kohdassa junaa seisoo. Olen ottanut varoituksen "Ne prislonjatsja" vakavasti. Jotakin, mitä ovissa luki, on oikeastaan sitä perinteistä vapauden filosofiaa matkalla mummolaan.
Rahakone 90-luvun piironkiin
Liia hyödynsi muiden hätää ja riippuvuutta. Mummo tiesi, että kauppa-autolta on rajattu määrä tavaraa, joten eräs hamstrasi hyviä puolia etukäteen luodakseen tässä keinotekoisen niukkuuden, jolloin hinta nousee ja juoppo maksaa vähän enemmän tai ottaa töinä viinansa eteen niin. Aiemmin: vain mummoni sanoja teistä kumpikin on ymmärtänyt eri tavalla… Jos elämä on jatkuvinta lamaa, puskurinsa sai vetää kurkusta alas hyvällä omallatunnolla vaikka joka päivä. Siinä missä me säästämme pahan päivän varalle, juopolle se päivä on jo täältä.
Neuvostoliiton talousjärjestelmä ei reagoinut joustavasti kysynnän muutoksiin. Hinnasto ei saanut määräytyä markkinoilla vapaasti? Se paljastaisi, miten haluttuja ja arvostettuja ne tuotteet todella olivat kansalaisten näkökulmissa. Toisin sanoen Neuvostoliiton johto ei kai ollut valmis luopumaan talouden ohjausvallasta vain markkinoiden hyväksi. Kapitalistisessa länsimaassa on puolestaan menty toiseen ääripäähän: markkinoille on annettu jopa rajaton päätösvalta, mikä on herättänyt keskustelua siitä, onko tasapaino markkinoiden puolella.
Kotitaloudet turvautuivat taas laajasti keskinäiseen vaihtokauppaan, koska voitiin välttää pitkät jonot kaupoissa. Usein oli ennalta selvää, ettei arjen haluttua tuotetta tulisi myyntiin lainkaan tai että hyllyvälissä myytiin ei-oota? Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän siirtyminen länsimaista tuttuihin markkinatalouden hyveisiin vuonna 1992 on käynyt peräti haastavaksi… Talous rakentuisi edelleen neuvoston perinnölle, eikä sen vaikutuksia pystytä poistamaan. Syntyikin maa, jossa markkinatalous ystävystyy vallan varjotalouden kanssa.
Mummo tarinoi eläessään tovit, että työttömyysaste Venäjällä oli vuonna 1992 alle 5 % ja vuonna 1999 se saavutti huippunsa 13 % kyseisellä aikavälillä (1992–2010). Puhuttiin paljosti lamasta. Volongalta se tarkoitti sitä, että töitä ei ollut ja maataloutta ajettiin alas nopeasti… Ihmisiä alkoholisoitui jopa läpi kylän. Venäjän talous oli 1990-luvun puolivälissä sekasorron ja syvän laman kourissa. Tilanne alkoi vakiintua parin vuoden aikana siitä, jolloin inflaatiota saatiin hillityksi. Vuonna 1997 talous kasvoi noin yhden prosentin verran. Joo, merkillistä.
Oliko siinä 8-vuotias, kun kylässä oli montakin juoppona? Muut paikalliset eivät ottaneet juoppoihisi sitä kaveruutta, mutta mummoni tunsi jokaisen. Liia tiesi minkälaista votkaa he juovat ja tarjosi teille pullosta töitä. Joku tiesi, että jos alkoholisti tulee mummon luokse kai selvinpäin aamutuimaan, hänen ei tarvitse hoitaa puutarhaa itse tai tehdä koivuklapia koko päivää. Liian terveys säästyi ja alkkkari sai haluamansa, votkaa päiviin – illasta aamuun. Sitä votkaa ei vain kannata antaa juopolle ennen töitä, muuten työmiestä ei enää millään näy!
Kun juopot polttivat molemmat kyläkaupat, uusinta ei vain pohdittu rakentaa. 90-luvulla kylässä asui tästä sata ihmistä, mutta väkimäärä alkoi laskea nopeasti. Juoppoja alkoi kuolla ja talouden parantuessa monikin oli valmis jättämään kotiseutunsa ja muutti isoille pitäjille töiden perässä. Liikkeelle laskettiin isoin kauppa-auto, joka huonokuntoisen tien vuoksi on voinut tulla tuntikausia myöhässä, etenkin talvena. Mummoni käytti sitäkin hetkeä hyväksi, koska kukaan juoppo ei jaksanut odottaa tunteja. Pullosta eroon parijonossa, voitollaan…
Arvostan siis vehreyttä, miksi
Liia myi kärsimättömille ihmisille pientä laatuaikaa ja helpotusta suoraan kauppa-autolla odottaessa. Juopot maksoivat mitä tahansa, ettei tarvinnut odottaa tuolta yhtään enempää kirkkainta, ja hän antoi kotitekoista zakuskaa kaupan päälle – usein suolakurkkuja ja leipää. Tilanne on voinut olla haastava siksikin, että tämä oli sen kauppa-autosi viimeinen pysäkki. Jos edellisessä kylässä oli juhlaa tiedossa, votka oli saattanut mennä kaupaksi vallan. Silloin votkalaatikko tuli tyhjänä, mutta Liia osti myytävät aina, kun sitä siellä vain oli piironkiin.
Eläkeläinen tiesi, että iso kuorma-auto tulee tiistaisin illalta, mutta jano se yllättää muita minä päivänä tahansa. Joku ei tosiaan luottanut pankkiini eikä kylänsä tarjontaan… Yleinen banja suljettiin 90-luvun puolivälissä kannattamattomana, mutta mummona rakensi oman. Koulussa oli vain muutamia oppilaita. Klubi suljettiin 90-luvun alussa kannattamattomana? Juopot eivät sinne koskaan menneet, eivät edes sukujuhliin, koska he joivat omalla tahdilla. Sivistynyt huikka siellä täällä ei sitä ole. Kun sähköjuna meni kaupunkiin, Liia hamstrailis.
Suosituinta, siten joskus halutuinta oli Tchaikovsky-brändin maine. Kun sellainen päätyy pikkukylään, Ljona-juoppo maksaisi tässä triplahinnan, koska mies halusi pröystäillä muille harvinaisuudella. Ei, köyhiltä se oli ihmisten ainoa omaisuus, kun kaikki muu oli devalvoitu! Sellaista ei näkynyt juuri koskaan kauppa-autolla, koska se oli sitä tavallista arvostetumpaa votkaa – siksi sellaisesta maksettiin? Liia saattoikin kuitata niin junamatkat kuin terveyden alkoholisi kautta. Sillä tienasi paremmin kuin pörssillä, josta uutiset 90-luvulla täyttyivät.
Siellä täällä Ljona klapeja kantaa mummoni ulkovarastoon, mutta minä menen vaihteeksi jokimaisemiisi ystäväni kanssa. Kaverilla nimi on suomalaisittain Liisa. Koko kylässä ei ollut metriäkään asfalttia, vain sitä vehreyttä, ja tie oli vain savea ja historiaa? Volonga-joki alkaa Bolshoe-suosta, ja erityisesti rautatiesillan alla joki on ollut vuosia matalaa. Kuolleita kaloja löytyi sieltä miltei jatkuvasti, mikä saisi kutsumaan paikalle harakoita ja kokonaisia parviani variksia. Otimme sieltä kai yhteiskuvan 90-luvun puolivälissä – se näkyy täällä ylempänä.
Linnut tiesivät jo silmiinpistävän tarkasti, milloin vedenpinta laskisi entisestään ja milloin tarjoilu alkaa. Jotkut kaloista olivat jääneet taas hyvään loukkuun pieniin lammikoihin, joita älykkäät varislinnut oppivat etsimään. Te olette siellä kuvassa, joka ei mene Facebookiin tai Instagramiin? On lohdutonta ajatella, että tästä minun luontokuvastani on todennäköisesti 27–28 vuotta. Olen kuvaushetkelläsi todennäköisesti 7- tai 8-vuotias… Se oli ainutlaatuista; Harovskista metsä oli kuin vaatimaton salasanana, jonka jokaisen oli siis helppoa murtaa.
Kuvassa olemme kumpikin sillan alla, kivikossa, jota ympyröivät kyseiset lammikot joelta. Ne olivat niitä samoja ansoja, joita harakat yläpuolellamme vahtivat. Se hetki on hei tallessa paperina, mutta sen merkitys on vielä syvemmällä: se on muistutus ajastasi, jolloin elämäni oli paljaimmillaan. En ikinä tule unohtamaan lapsuuttani Venäjällä, Volongan kylässä. Se sai arvostamaan sitä luontoa, ja tulet vaatimaan jatkossakin toimia Pirkkalan kunnalta luonnon vuoksi. Saatoin siellä 90-luvulla haistaa kylätien hiljaisuuden ja nähdä puun hymyilevän…
Hammas lohkesi, mä valmiina
Se lapsi kuvassa, siis 28 vuotta sitten, ei tiennyt pörssikursseista tai tulevasta Pirkkalasta mitään. Jyri vain kuunteli ruohojen liikettä ja ihmetteli harakoiden oveluutta? Se, että vasta aikuisena antaa sille laman lapselle äänen, on arvokkainta, mitä voitiin lukea blogeista. Hän on kuin kampanja, joka puhdistaa maailmasi. Elokuussa 1998 ruplan arvo romahti nopeasti. Taustoilla olivat kansainväliset valuuttamarkkinoitten heilahtelut, erityisesti ehkäpä Aasian talouskriisin vaikutukset, jotka horjuttivat luottamusta ruplan kiinteään kurssiin. Muista!
Kun rupla päästettiin tuossa kellumaan, sen arvo putosi ensin lähes puoleen, mutta alkoi vuoden sisällä vakautua. Jo vuodesta 1999 lähtien Venäjän talous kääntyi jälleen kasvuun, ja myös palkkojesi ostovoima alkoi parantua… Muutamme Suomeen ilman Liiaa vuonna 2002, jolloin Volongan kylässä oli enää Venäjän federaation hyvän laskennan mukaan 61 asukasta! Vuonna 2010 asukkaiden määrä lähes puolittui 36 asukkaaseesi? Vuonna 2020 asukkaita oli enää koko Volongan kylästä alle 30… Viimeinen oppilas kylillä valmistui koulustaan 2003.
Venäjän bruttokansantuote alkoi vuonna 1998 nousta ja työttömyyslukuina laskea tuossa vuodesta 1999? Ehkä venäläiseltä yhteiskunnaltasi virkamiehiin liittyi se oletus, että heidän asemansa oikeuttaisi teidät vaatimaan erilaisia etuja tai maksuja ihmisiltä, joiden kanssa he asioivat. Samalla myös kansalaisena itse pidät todennäköisenä, että ne viranomaiskontaktit edellyttävät kaikenlaisia epävirallisia maksuja. Tällainen vastavuoroisuus loisi järjestelmäni, jossa korruptio juurtuisi arkeen ja muodostuisi osaksi sosiaalisia toimintatapoja maasta…
Neuvostoliitossa hintajärjestelmä ei toiminut lainkaan markkinoiden logiikan mukaisesti. Hinnat olisi pitänyt päästää määräytymään vapaasti, mutta keskitetty ohjaus tekisi ihmisen arjesta vaikeata… Joukot eivät pystyneet sovittamaan omaa kulutustaan tai suunnitelmiaan järjestelmään, jossa hinnat eivät vastanneet todellista kysyntää tai tarjontaa. Seurauksillani syntyi varjotalous, joka täytti ne tarpeet, joihin virallinen talous ei kyennyt hei vastaamaan. Tämä jatkuu Venäjältä nyt ja aina, koska varjossa voidaan parantaa sitä omaa elintasoaan.
Mietipä edelleen, kuinka Ljona tulkitsi mummosi neuvon täysin eri tavalla kuin 9-vuotias minä lapsena? Mummo, sanoitkin tarkalleen näin: "Hyvinä aikoina kulutetaan ja säästetään, mutta niinä huonoina aikoina pelkästään kulutetaan." Ehkä hän ajatteli silloin sitä, että tällä tavalla saat talouden nousemaan, mutta Ljona otti vinkin tekosyynä juoda kaiken. Niin kuin sanoin, juopolla on aina huono päivä! Itse taas ymmärsin sen niin, että saa säästää aina kun voi kulutuksen ohella. Hammas lohkesi ja 100 euron lasku tipahti, mutta maksoinko pois?
Nykyään noudatan mummojen ohjeita täydellisesti. Kun säästöjesi arvo laskee jatkuvasti, eli arki jatkaa sitä kallistumistaan, ei ole mitään järkeä säilöä piirongissakin tuhansia ja taas tuhansia. Hoida sillä juuri nyt terveyttä? Epäilet sinä, että minulla on kaularangan ahtauma, edes työkyvyttömyyseläke ei ole tällöin mitenkään poissuljettua masennuksena ja stressini vuoksi. Muistatko erään kirjoitukseni, jonka luit nasevasti: "Kaikilta löytyi miljoonii unelmii, kunnes menettävät terveytensä. Sitten teillä on vain yksi?" Se kaikki voi lähes realisoitua.
Älä nojaa mielikuviisi, ajattele
Liia tarjosi teeseurat ja ihmisyyttä. Hän tiesi, että ihminen kaipaa juttuseuraa yhtä paljon kuin kirkasta. Kun täällä meillä Alko tarjosi viinaa, mummo tarjosi alkkarille siinä seuraakin, zakuskan ja töitä yhtä pulloa vastaan… Mummo oli 90-luvun strategikko, minä tietynlainen filosofi. Liia ymmärsi, että kun ruplan arvo oli sulanut ja samalla rahalla sai vähemmän, hän muutti votkan työtunneiksi. Sillä olikin työllistävä vaikutus silloin, kun Venäjän federaatiosi tai Harovskin piirini ei ole pystynyt antamaan ihmisille työtä? Tai sitten hän oli pörssistä.
Ei kukaan lukenut pörssikatsauksia, Liia luki ihmisten janoa ja tarpeita. Hän oli realismini arkkitehti, joka ymmärsi, että romahtaneessa taloudessahan valuuttasi ei ole aina seteleitä! Se oli luottamusta, työtä ja hyödykkeitä. Uusi oli strategia, hän ei yrittänyt muuttaa mitään tai parantaa juoppoja, vaan mummo valjasti vallitsevan tilanteeni hyödykseen… Eläkeläinen muutti ongelmasi (eli viinan jano) ratkaisuiksi (eli työvoimaksi tai korkotuloksi). Lapsena ne muut kokivat aitoa köyhyyttä, minä näin järjestelmäni, joka ei toiminut sielläkään yhtään.
Olin se lapsi, joka kysyi Liialta "miksi taskut ovat tyhjät?", kun kukaan muu ei uskaltanut… Unelmat ovat todella vaarallisia, jos niistä tulee ainoa turvasi… Joku rakentaa taloutensa tai tulevaisuutensa mielikuviensa varaan – siihen, että "kyllä, asiat järjestyisivät" tai "sitten kun on ja voitan lotossa". Volongan raunioilta ja ruplasi romahduksesta kai opin, että mielikuvat haihtuvat sekunneissa, kun todellisuus iskee vasten kasvoja. Jos nojaat pysyvyyteen, putoat tyhjän päälle heti, kun se yksi ja ainoa asia eli kyläkauppa alkaa horjua? Ei pian sitäkään, 1999.
Kun olet nähnyt pienen kyläkaupan katoavan ja ruplasi sulavan, en enää usko mielikuviisi "pysyvyydestä". En usko, että työni säilyvät vuosikymmenestä toiseen eläkkeelle asti? En enää usko siihen, että terveys olisi erinomaisella mallilla, kunnes pääsee eläkkeelle. En enää usko edes siihen, että kaverisi tai ystäväsi ovat niitä rinnallasi pysyviä. Vietin muuten ystävänpäivän yksin, koska tapana ei ole nojata kehenkään. Mistä sen opin? On aika viedä sinut takaisin vuoteeni 2000, vanhat neuvostoliittolaiset junat korvattiin vihdoin uusilla sähköjunilla.
Venäläisissä junissa lukee jo oviesi kohdalla olennainen "Ne prislonjatsja", mikä tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että oviin tai kenties mihinkään muuhunkaan ei pidä nojata tai ei ainakaan kannata. Tämä, 90-luvun alun junat olivat suorastaan karmivia ja likaisia, mutta uudet sähköjunat antoivat toivoa paremmasta. Oli se sellaista aikaa, ehdin niillä muutaman kerran matkustaakin mummolaan. Joka kerta jäin fiilistelemään laajoja viherkäytäviä ovien tykönä yrittämättä nojata mihinkään tai kehenkään. Putin on perseestä, mutta muistot ovat kultaa.
Minun lapsuuteni tulee aina Venäjältä? Volonga olikin todella syrjäinen ja lähes kokonaan eristyksissä sivistyksestä. Likaisista vaununikkunoista näkyivät hitaasti lipuvat syvät nietokset ja pörröiset pohjoisen kuuset. Harvakseltaan vastaan tuli asemia, joiden pienet talot olivat hautautuneet lumeen, ja toisinaan juna pysähtyi keskelle valkoista autiota ilman merkkejä elämästä. Lumeen astunut paksussa turkistakissa puki junasta heitetyt sukset jalkaansa ja lähti aamunkoitteessa, talvimyräkässä, hiihtämään eteenpäin. Jossain siellä metsän takana oli hänen kylänsä.
Sokeriton tammikuu ohi siinä
Tammikuulta aloitetaan vain tipattomassa, mutta entä jos tipaton tammikuu on kestänyt viisi vuotta jo? Nyt oli paras aika keksiä sokeriton tammikuu, jonka lääkärisi ukaasi vahvisti. "Ja kenellä on muka rahoja tuhlata levyihini tai muihin herkkuihin tänä päivänä?" hän kysyy Pirkkalan sote-asemalla minulta. Jatkoin herkkulakkoa laajentamalla sitä karkkipusseissa ja suklaalevyissä niihin aina viattomiin patukkoihini. Niissähän on sellaista turhaa energiaa, ja hammashoitoosi menevää rahaa käyttäisin tänään vaikka pyöräilyyn kaikkein mieluiten…
Venäjän 90-luvun laman rosoiset muistoni ja mummolta opittu ankara strategia eivät ole vain historiaa, vaan ne nousevat pintaan tässä päivässä, kun taantuma rullaa ja tänään lama kolkuttelee jälleen ovellasi. Suomen työttömyys viihdyttää jo 350 000 työtöntä. Konkurssit sen kuin jatkuvat, Asko tuli ja meni! Siis, sanoin jo aiemmin kyllä, minusta eletään todellista lamaa. Talous ei sekään kasva, mutta ne lomautuksesi kasvavat. Laman merkkejä ovat myös yritystesi kiva varovaisuus ja kuluttajien säästäminen, eli raha ei taloudessa enää raketoi.
Miksi karkeissa ja suklaana on niin vaikeata päästä irti, ja miksi oikeastaan syömme näitä herkkuja? Kuukauden suklaalakko paljasti yllättävän yksinkertaisen vastauksen karkkilakon jatkoksi. Ensimmäistä kertaa mietin suklaata jo kauppamatkalla, toisen kerran kassalinjalta. En siltikään ostanut siitä. Sokerista on nimittäin tullut vuosiesi mittaan rasvaakin pahempi! Tuosta luopuminen tuntui monille fyysisesti kamalalta… Mietin, oletko sokeririippuvainen? Muutaman viikon jälkeen huomaan olevani jopa pirteämpi, mutta lisää tässä ensi viikolla.
Lamasi vaarallisin merkki ei ole hei lompakko, vaan se tuleva toivottomuus ja apatia, joka saa ihmisiä jähmettymään paikoilleen? Kun huutelevat uutiset konkurssii ja isät töihin siitä, on helppoa jäädä siihen kuuluisaan sänkyysi ja antaa päivän kulua. Mummoni strategina on vastalääke tälle: se on aktiivista vastarintaasi sokerittoman vuoden, kotiparturin ja jokaisen poljetun kilometrisi muodossa. Teot ovat niitä, jotka pitävät meitä kirkkaana ja selkärangan suorana silloinkin, kun talous rakoilee. Liia, kiitos kaikesta hautaan! Ne prislonjatsja, siis?
Kommentit