Minulla oli maailman paras mummo

Eilen ajattelin Lapinniemen kylpylässä ollessani, että tänään kirjoitan merkinnän. Siinä soitan minun mummolle ja kysyn kuinka hän voi. Aihe oli jo valmiina ja soitto ajankohtainen, koska viimeisimmästä oli kuukausi, mutta nyt kaikki näyttää siltä että kirjoitan sen sijaan tällaisen suru-uutisen: Minulla oli maailman paras mummo. Tekisin mitä tahansa saadakseni mummon takaisin elämääni. Mummoni oli teräsmummo: kävi itsenäisesti ruokakaupassa, maalasi seinät ja asusti ilolla omassa vuokrakodissa.

Venäjällä lääkärisi eivät ole niin hyviä kuin täällä ihanassa Suomessa, joten hän oli aidosti kiitollinen suomalaiselle Terveystalolle, jossa hän sai vain vuosia ennen koronasulkua tärkeän kaihileikkauksen. Eläkkeesi ovat Venäjällä hyvin pieniä, joten tulimme kokonaisena perheenä vastaan leikkauskuluissa. Mummo oli tyytyväinen, että hän näki paremmin. Hänellä oli usko tulevaan, mutta sitten tuli korona tähän maailmaan, enkä enää päässyt näkemään omaa mummoani. GSM-yhteydet olivat kunnossa.

Ne toimivat jonkin aikaa, kunnes rakas mummo ei enää vastaa. Unelmissani oli se, että helmikuussa soitan mummolle ja onnittelen 80-vuotiaan juhlista. Ennen sitä toivoin soittavani kuukausittain, niin kuin tähänkin asti. Viimeksi jouduin jättämään puhelun nopeasti kesken, koska mummo oli huonossa kunnossa, ilmeisesti jonkinlaisessa flunssassa eikä pystynyt linjoihin. Kerroin joka tapauksessa miten paljon hänestä välitän ja että soitan myöhemmin. Tänään oli sitten tarkoitus soittaa, kysyä vointiasi.

Mummoa, jota niin rakastin. Mummoa, jota arvostin. Mummoa, jota muistelit vain hyvällä. Eipä enää ole. Haluan jutella mummolleni. Olisi paljon asiaa. Itken ja yritän ymmärtää, että mikään ei ole ikuista. Ikuista on se, että mummos pysyy sydämessäni. Tulen aina muistamaan häntä. Tulen aina miettimään häntä. Tulen aina iloitsemaan lapsuudestani, jota vietin mummon kanssa kesäisin. Tulen muistamaan sen, että maailman paras mummo ei ole ikuista sinullekaan. Silti oma mummo nyt on paras ikuisesti.

Olen surullinen. Olen voimaton. Olen kiitollinen kaikista niistä hetkistä, joita mummoni on elämääni tarjonnut. Vaikka kysymys oli mummoni lopuista eläkkeistä, sain kyläkaupastani jäätelöä taikka karkkipussin. 

Kylässä, missä hän asusteli, oli minullakin unohtumaton lapsuus lomineen kaikkineen. Koululaisena nautin joka kesästä siellä, mutta 11-vuotiaana jouduin muuttamaan arjen Venäjältä tänne Suomeen.

Vaikka mummo kerkesi asua yli vuoden isossa kaupungissa, hänen koti on kylässä, jossa hän vartui.

Rakkaan mummon roolia lapsuudessasi ei pidä koskaan unohtaa

Mummo tarjoaa aikaa, hyvää ruokaa ja pullaa. Ollessani lapsi hyvänmakuisia ruokia oli aina. Uuneista tuli vaikka mitä herkkua koko ajan. Kaupunkilaisena lapsena oli suurenmoinen nautinto lähteä kesäksi tai jopa viikonlopuksi mummon luo. Pääsit jotenkin toisenlaiseen turvaan ja sait hyvin pienen irtioton omasta äidistä ja isästä. Tämä on terapeuttista kenelle tahansa eikä sitä pidä unohtaa. Mummoni rooli on oikeasti tärkeä, ja tietysti vaarin rooli myös, koska he ovat tärkeitä niin kuin sinäkin ja me kaikki.

Omaa mummoa ei pysty unohtamaan. Hän oli sellainen mummo, helposti paras mummo ikinä, jota ei pidä unohtaa. Oli hänestä ihanaa, että menitte ulos leikkimään ja nauttimaan kokonaisista kesistänne, mutta hän katsoi myös perään että tulet ajoissa kotiin. Ruokaa sai aina, mikäli oli nälkä. Mummolla oli hyvää teetä, ja samovaari oli mielenkiintoinen laite. Minusta tuli teeihmisiä jo lapsena, koska mummo on tehnyt hyvää teetä aina, mikä on voinut johtua samovaarista ja sitten siitä taidosta hauduttaa sitä.

Näkö mummolla oli huono jo silloin, joten välillä sai teetä suolalla. Mummo kysyi, miksi en sitä teetä juo. Laitoinko teehesi suolaa, voi hyvää päivää! Mummo haudutti uudet vihreät teet sokerilla ja tämän jälkeen sain korvaukseksi kakkua eiliseltä. Näkö huononee vanhetessa vähän kaikilla, mutta onneksesi Terveystalossa tehdään hyviä leikkauksia, joilla hän pääsi näkemään paremmin kuin koskaan. Ainakin ne viimeiset vuodet, mutta ihan 80-vuotiaaksi hän ei tosiaan elänyt. Harmi juttu ja nyt on jatkettava.

Kun surun kohtaat, anna käden johtaa

Korona tuli ja rajoitukset iskivät, joten uusinta matkaa ei toteutunut, enkä olisi niin varma olisiko hän jaksanut enää Pohjois-Venäjältäsi tänne matkustaakaan. Uudelle kaihileikkaukselle olisi ollut tarvetta. Mikä sitten lopulta mummon vei? Vähän kuin kaikilla muilla, moninaiset terveysongelmat ja vallitseva koronatilanne. Mummolla asui pidempään jatkunut flunssa ja kuume, eikä tässä ilmiöön olisi auttanut välttämättä tuo Sputnik-rokote, mikäli hän sellaisen olisi kerennyt ottamaan ennen omia menojaan.

Mummo on nukkunut pois, mutta rahaa en säästele. Lähetin kuluihin, joita muut kaupungissa asuvat sukulaiset joutuvat käymään, 200 eurolla saa monta ruplaa. Loput rahat kasattiin muilta. Mummo piti erinomaisena sitä, että muutimme Suomeen. Hän tiesi, että Venäjä ei ole meillekään hyvä paikka asua. Venäjällä ei ole töitä. Venäjällä ei ole elämää. Kylä autioitui ja enää junatkaan eivät kulje. Silti mummo kävi kaksi viikkoa sitten kylässään, ehkä tervehtimässä sitä viimeisen kerran? Minua harmittaa jopa.

Jos työttömyys uhkaa, Venäjällä ei tukia heru. Ja jos heruu, vain alkuun, eivätkä edes riitä. Mummo oli iloinen siitä, että pääsimme muuttamaan sieltä pois. Pidän itseäni rehellisenä suomalaisena, vaikka 11 ensimmäistä vuotta elämästäni vietin Venäjällä. Minulla on Suomen kansalaisuus ja suuri, kokonainen unelma täällä. Juuri tänä vuonna vietän sapattivuotta, joten minun ei tarvitse hakea omaa sairaslomaa. Suren juuri nyt ja kaipaan mummoa. Mummoa, joka on maailman paras mummo koskaan. Perheelle.

Mutta niitä unelmiasi oli myös mummolla... ja paljon niitä olikin

Teräsmummo syntyi ja varttui samassa pikku kylässä. Kylä oli vuosissa miltei autioitunut eikä omia naapureita enää ollut. Pahimmissa lumimyräkoissä voimasi eivät enää riittäneet arjesta selviämiseen. Ei ollut huoltoyhtiötä, eikä ollut siivoojaa palveluksessanne, mutta Venäjän posti toi eläkkeen ajoissa. Jos kylätie on ollut ajokunnossa. Tuossa vaiheessa kun edes Putin ei palauttanut junayhteyksiä kylään, hän harmitteli ja sanoi, että muutan kaupunkiin. Hieno uutinen, mutta asuntoa hän odotteli pitkään.

Hän odotteli sitä vuosia, ennen kuin sai edes tietää, että on kolmantena jonossa. Muistan edelleen sen puhelun, jolloin hän oli onnellisimmillaan siitä, että on jonossa ensimmäinen. Väistämätöntä, että hän alkoi unelmoida siitä, että hän aloittaa puhtaalta pöydältä. "En niin ota kyläasunnolta sinne mitään!", ja latasi heti ainakin 50 asian ostoslistan puhelun aikana. Jääkaappi, pakastin, sänky, sohva, matto... ja kun hän luetteli viimeisen asian, tiesin että hän oli aivan tosissaan. Hän aikoi muuttaa kaupunkiinne.

Eikä siitä ole edes kauan. Hän asennoitui Vologdan kaupunkiin, melkein samaan paikkaan, missä asui vielä ollessani 11-vuotias tai alle. Se taisi olla itse asiassa samaa katua. Sitä katua, jota kävelin matkalla tavaratalooni, jossa hankin vähillä rahoilla onnellisimman jutun, kuulakärkikynäni. Että saisin koulun vihkooni jotain kivaa. Tuo oli oikeasti hetki. Enkä osannut aavistellakaan, että talossa matkan varrella asuisi mummo. Teräsmummo, joka maalasi ne lattiat ja katot, mutta tapetointiin ei riittänyt elämää.

Paras aika rauhoittua lähiluontoon

Loppu jätettiin ammattilaisille. Kerrostalossa hän eleli vain alle kaksi vuotta, joten mummon unelmat jäivät kesken. Vasta vähän aikaa sitten hän nautti siitä, että hänellä oli taulutelevisio. Silmämääräisesti sellainen televisio, jota hän ei ole nähnytkään. Kylässä rakas televisio oli kuvaputkimallinen, ja vaikka silläkin illan uutisia näki, oli taulutelevisio kerrassaan upea sisustuselementti mummon vuokrakotiisi. Mummo remontoi, maksoi muille, että hänellä olisi arvokas vanhuus. Että olisi kaukolämpöä iltaisin.

Hänestä oli ihana, että ei tarvinnut lapioida, tai hakea vettä kaivosta junaradan toiselta puolen. Vanna oli perusteellisesti kylpylöitä. Hänellä oli kaikki pienimmätkin herkut arvokkaaseen vanhuuteen. Surit juuri nyt sitä, että hän ei kerennyt edes saattaa uutta vuokrakotiaan valmiiksi, kunnes sitten flunssa ja monet muut sairaudet vei. Olisi mielelläni elänyt toiset kymmenen vuottani kysellen mitä hän puuhaa seuraavaksi omassa vuokrakodissaan. Skypelläni ei Venäjälle soittaminen kuitenkaan paljoa maksa.

Venäjällä kaikki töitä tehneet yli 80-vuotiaat saivat reilun korotuksen eläkkeisiin, ja hän oli enää vain muutaman kuukauden päästä ilosta. Hän oli ajatellut säästää koko korotuksen omiin hautajaisiin, eikä lopulta elänyt sinne. Eniten tässä ihmetyttää, miten teräsmummo voi lähteä yhtäkkiä. Siksi suosittelen kaikille, että olkaa yhteydessä läheisiin. Soittakaa, käykää tai tehkää videopuheluita. Ette voisi koskaan tietää sitä, milloin on se hetki elämässä, kun vuosikymmenien jälkeen puheluun vastaa enää vastaaja.

Tavaroita saa kaupoista aina, mutta saako kaupoista mummoja?

Minua pelottaa maailman kulku. Mieti asiaa vaikka itse. Ostamme aina lisää tavaraa kaupasta. Tavara onkin joillekin tärkeämpää kuin sukulainen. Tilanne ei ole onneksi näin minulla. Ihmisesi ensin, sitten tavara. Jokainen, joka tätä blogia lukee, tietää etten elä tavaralle. Tiedän nyt, että tavaraa saa koko ajan lisää kaupoista, kotisohvalta internetiä hyödyntäen, tai kirpputoreilta. Mutta saako mummon, joka nyt nukkui pois? Mummo on minulle korvaamaton, enkä voisi ostaa häntä takaisin vaikka niin haluaisin.

Maksaisit tuhansia, kenties kaikki säästöni kuluisi yhdessä yössä, jos voisin mummoni palauttaa. Hän on arvokas minulle, että maksaisin mitä tahansa saadakseni mummon. Luulen, että nyt tekisit samoin. Tekisit aivan mitä tahansa, että henkilö jota juuri eniten kaipaat, olisi täällä taas. Kurjinta tässä on tuo, että en voi osallistua hautajaisiin, koska koronaviruksen takia Venäjälle ei kulje edes junia. Ajattele sitä tuskaa mitä ihmisellä voi olla. Se ei ole pientä tuskaa. Se on aitoa tuskaa, mitä minä koen parhaillaan.

Suhteita tavaraan täytyisi vähentää. Tavara on minulle täysin merkityksetöntä. Saan kaupasta uuden asian niin halutessani, voisit tehdä ostoksia lisää vaikka joka päivä, mutta et voi saada mummoa juuri minään päivänä jos hän nukkuu pois. Katse pois tavarasta, on minun vinkki. Meissä ei ole takuuta. Jos meidän aika jättää, se jättää, eikä lähiomainen voi mennä Verkkokauppa.comiin takuutiskille. Saisit jo uuden elämän uudella kahden vuoden takuulla. Olet silloin mennyttä, mutta niin on myös ökyelämä.

Tavaroita, joita joku käy vainajan jälkeen

Mummo, jota rakastit. Mummo, jolla on elämä takana. Elämä tarkoittaa jokaiselle tavaraa ja ostoksia. Minun mummolla on mökki, vuokra-asunto kaupungissa, ja jonkun sukulaisistani on käytävä tavarat läpi. Jos tavaroita olisi runsaammin, omaisen aikaa kuluisi enemmän. Ja muistakaa, että tämä on vain tavaraa. Tavara, joka ei tuo mummoa takaisin, jota siinä hetkessä eniten kaipaat penkoessa varastoja, jääkaappeja, kaapistoja ja paljon muuta. Tavaroita, jota kuka tahansa voi ostaa uudestaan jo tänään.

Olen melko surullinen. Olit hei sinäkin, kun elämäsi henkilö nukkui pois. Oli surullinen jo silloin, kun kääpiövillakoira nimeltä Pepperoni nukkui siinä eutanasiaan lukuisiin ongelmiin vanhana. Sitä koiraa muistelen hyvällä ja kun käyn nykyään lenkillä, kävelen vain koirani vuoksi, joka tarvitsisi päivittäisiä lenkkejä useita päivässään. Näen miltei kuukausittain unta tästä Pepe-koirasta ja nousen sieltä sitten todellisuuteen. Ei minulla mitään koiraa ole ollut vuosiin, mutta hän juuri oli sentään koirieni koira.

Voisit ostaa uuden koiran aina, mutta hän ei ole koira, jota aikoinaan omistin. Ei, vaikka voisin nimetä uusinta koiraa Pepperoniksesi. Mummo oli minulle tärkeä, ja meistä juuri hyvin tärkeää olisi, jos hänet haudataan kotikyläänsä. Luulit, että alle kahdessa vuodessasi hänestä ei ole tullut vielä kaupunkilaista, jonne hän olisi halunnut jäädä haudan lepoon. Olisipa ihmisarvoista, jos mummot saisi nukkua ikuisia unia kotikylässä. Juuri siellä kyläni hautausmaallasi, missä lapsena olit itsekin monta kertaa surrut.

Kuinka ottaa kuolema puheeksi? Saako tässä kertoa toiveistaan?

Mummoni kuolema oli minulle järkytys, ja niin se oli myös äidilleni, sillä olemme kaikki yhtä sukua. Kuolemista ei ole kuitenkaan helppo puhua. En ole koskaan kysynyt mummolta mitä hän haluaa, kun aika jättää. Onneksi joku muu kysyi, ja hänen toiveena olikin tosiaan päästä hautaan kotikylään. Näen unia vanhasta tutusta koirasta, Pepperonista, miltei kuukausittain. Uskon, että tulen näkemään unta myös mummosta, joka menehtyi äskettäin. Olisipa vielä sellainen uni, joka olisi sitä todellisuuttasi.

Saa jatkuvasti hyväksyä sen, että matka ei ole ikuinen. Miten voit puhua läheisten kanssa kuolemasta? Uutisista voi lukea kuinka hautajaisia pidetään päivästä päivään, eli jokunen kuolee aina jossain, jotkut vielä niin nuorina. Niin surullista! Siksi kuolemasta kannattaa puhua mieluiten liian aikaisin kuin liian myöhään. Vaikka aihe on vaikea, puhuminen voi helpottaa läheisten surutyötä, ja hautajaisjärjestelyjä. Enkä tiedä, kannattaako omia toiveita jättää viime tippaan. Jopa hoitotahtonsa voi tehdä vaikka heti.

Hoitotahdoilla sinä, minä tai muut voisivat kertoa terveydenhuoltoon toiveista. Niistä toiveista, joita he eivät mahdollisesti pysty kertomaan enää tuolloin. Entä milloin voi tehdä testamentin? Vaikka heti. Silloin sinun on hyvä olla 18-vuotias, ja sama pätee tässäkin, että mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Testamenttia ei ole kuitenkaan pakko tehdä. Silloin omaisuus jaetaan lain mukaan. Asun itse vuokralla, joten minulla ei ole omaisuuttani, ehkä hieman rahaa ja niitä sijoituksia. Mikäli mitään jää.

Milloin on parasta puhua kuolemasta?

Olen 30-vuotias, mutta tiedän varmuudellani, että kuolemia saapuu jokaisen luo. Ette usein voi tietää koska, ja tietty kuolemastaan kannattaa puhua nyt. Saako sinut haudata ja minne? Haluatko sen sijaan, että ruumis tuhkataan? Saako olla kristilliset hautajaiset, vai meneekö se ilman? Valmiita pohjia tähän asiaan saa hautajaistoimistoista kautta maamme. Niissä voit ilmaista tahtosi, ja näin omaisten surutyö helpottuu. He tulevat tietämään, miten toimitaan. Olenko nyt ainoa, joka 30-vuotiaana miettii näitä?

Hienoa olisi toki muistaa, että kuolema on vain yksi hetki. Tärkeämpää olisi muistella yhdessä koettua elämää. Vaikka se vähän itkettäisi, niin elossa olevalta kannattaa kysyä haluaisitko jutella hautajaisista tai jostakin muusta. Siitä voi syntyä hedelmällinen keskustelu. Siltikin, vaikka miten paljon puhumme, aina jää jotakin sanomatta. Kannattaa kuitenkin muistaa nyt, että rakkaan omaisen kanssa puhuminen toimii vain, kun hän on vielä elossa. Siellä tänään on päivä, kun puhut omista tai muun hautajaisista.

Hautajaisjärjestelyni-vihkonen auttaa sinua tässä asiassa. Asiakirjan voi sijoittaa kotiin, koska pankin tallelokerosi ei ole hyvä paikka siihen, sillä se avataan todennäköisesti vasta hautajaisten jälkeen. Oma toive on se, että hautajaisiani ei järjestetä kirkossa, haluan täysin uskonnottomat hautajaiset. En halua arkkuun, vaan minut pitää tuhkata. Tuhkan voipi sijoittaa minne tahansa sen ajan kotipaikkakunnalle, toivottavasti Pirkkalaan. Siunaustilaisuudet pidetään missä tahansa muualla kuin kirkossa, kiitoksia.

Yhteenveto: eipä ole ketään toista, joka omia mummoja korvaisi

Vaikka itse tuon sanonkin niin ei todellakaan ole ketään toista korvaamaan omaa mummoa. Mummon lähtö on aina kova pala meille jokaiselle ja silloin on hyvä ottaa pienet lomat kaikesta. Lopetat urapolut viikoksi ja suret mummon lähtöä pitkästi. Laita blogaajana blogejasi tauoille. Että juuri siellä voit surra läheisesi menetystä. Mielestäni minun mummoni oli paras mummo. Minulle. Sinulla on oma mummo, joka on paras mummo. Sinulle. Jos mummosi vielä elää, soitat heti. Soita heti mummolle. Hän elelee.

Olisin niin onnellinen tänään, että voisin soittaa omalle mummolle. Kuten juuri todettu, minulla olisi paljon asiaa, mutta hän lähti menemään. Ehkä tämä hetki oli oikea hetki hänestä, mutta tuossa itken ja suren. Suren sitä, että lapsuudestani tuttu mummo on muisto vain. Onneksi muistot kauneimmat eivät häviä sielustani koskaan ja jos mummoni on yhtään kuulolla, sinua en unohda koskaan. Sanon kenelle tahansa valehtelematta, että juuri sinä olit mummojen mummo, mistä olen todella kiitollinen usein.

Suruun tarjoat G-Poweredin tanssimusiikkia, se voimaannuttaa, palauttaa muistot kauneimmat. Sain elämäni lahjaksi ja juuri tämän näköinen siitä tuli. Asun nykyään Suomessa ja mummo on aina pitänyt ratkaisuita hyvänä, vaikka oli vaikeaa jättää mummo tuhannen kilometrini päähän. Suomessa teillä on tilaisuus, muuttakaa ja pitäkää minuun yhteyttä puhelimitse! Toimisimme juuri niin, soitimme omalle mummolle miltei 20 vuotta. Mummo iloitsi juuri silloin, että kylään keskelle ei mitään tulisi verkkoa.

Olen ikuisesti kiitollinen tästä, että saivat kylään mobiiliverkon, jotta me saimme pitää yhteyttämme mummoon 18 kokonaista vuotta. Vaikka mitään 3G-verkkoa siellä ei koskaan ollutkaan, se GPRS riitti kuulemaan, että mummollani oli kaikki hyvin. Kerran vuodessa mummo kävi täällä Suomessa kylässä. Sitten iski tosiaan se korona, emmekä enää mummoa päässeet näin livenä näkemään. Korona oli ehkä yksi osasyy hänen lähtöönsä, mutta vaikka hän maailmastani nyt lähti, hän lähti aivan liian aikaisin.

Jään kaipaamaan henkilöä nimeltä mummo. Paljon mielenkiintoisia keskusteluja, nykyaikaista tietoa Venäjällä asumisesta, motivaatiota ja ehkä tärkein: muuttakaa täältä Venäjältä pois! Meillä oli tosiaan ollessani 10-vuotias tilaisuus muuttaa Suomeen, hetki oli täynnä opiskelua, koulutusta ja urapolkuja.

Faktatietoa lopuksi, joku päivä kukaan paitsi vastaaja ei enää vastaa. Ei, vaikka olisi paljon asiaa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei, oon tosi pahoillani menetyksestäsi. Sun mummo elää varmasti kuitenkin aina sun muistossa enemmän tai vähemmän niin kauan kuin itse elät. Rakkaus on ainoa todellinen asia, tavara ei koskaan voi olla arvokkaampaa, siinä olet oikeassa. Kiinnostaisi todellakin lukea enemmän sun juurista, lapsuudesta koska se on kuitenkin ilmeisesti vähän erilainen kuin perustallaajalla koska tuut venäjältä. Sapattivuodesta ja siitä kokemuksesta kiinnostaisi, luulenpa että siitä suuri osa ihmisistä haaveilee jossain määrin.
Hei, suuret kiitokset osanotoista.

Olet oikeassa, että muistot kauneimmat pysyvät meissä niin kauan kuin elämme. Onneksi tuli otettua valokuvia läpi elämän, niistä on oikeasti hyötyä, kunhan pystyy niitä jossain vaiheessa katselemaan läheisen kuoltua. Tausta on toki mielenkiintoinen, ja 11-vuotiaasta olen joutunut aika koville, kun piti opiskella edelleen venäjää, suomea ja englantia. Nykyään osaan niitä kaikkia, mutta parhaiten tulen toimeen Suomeksi. Englanti on myös hyvä. Venäjä ei koskaan unohdu, vaikka en paljoa sitä käytäkään, mutta edellisessä IT-työssä siitä oli kyllä paljon hyötyä. Firmalla oli tehtaita myös Venäjällä. Sapattivuodesta moni unelmoi, ja ajattelin sitä toteuttaa niukkana, koska en mielestäni nauti matkailusta tai leveästi elämisestä. Tämä onnistuukin helposti, sillä jos esimerkiksi vuokraan tai asuntolainaan menee 432 euroa, ja muutenkin elää säästeliäästi niin ei paljoa budjettia tarvitse vuodelle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että sellaisen rahapotin säästää nopeammin.

Voisin ilman muuta kirjoittaa aiheesta lisää, kunhan saan surutyön valmiiksi.
Anonyymi sanoi…
Lämmin osanotto surussasi. Tuota hetkeä pelkään itsekin, sillä toistaiseksi kaikki läheiseni ovat elossa, mutta kuten tiedossa on, mikään ei ole ikuista. Asia on juuri niin - mummoa ei korvaa mikään. Oli myös huomaavaista lähettää rahaa kuluihin!
Hei, kiitos sinullekin osanotosta.

Kyllä, olet oikeassa siinä, että mikään ei ole ikuista. Kuolema tulee kaikille enemmin tai myöhemmin. Tärkeintä on nauttia elämästä ja suhteista. Onkin miellyttävää kuulla, että läheiset ovat sinulla toistaiseksi elämässä mukana. Nauttikaa yhdessäolosta pitkään.

Olehan yhteydessä heihin, ikuista yhteys ei ole, kuten juuri itse huomasin.

Tänään on käyty perheenä ortodoksisessa kirkossa.

Tiistaina käyn uudemman kerran yksin. Mummo oli itsekin käynyt kyseisessä tamperelaisessa ortodoksisessa kirkossa aiemmalla Suomen-matkallaan, koska Venäjällä ortodoksisuus on todella arvostettua, vaikkei kirkossa joka välissä kävisikään. Kunnioitin mummon uskoja.

Olen toki itsekin ortodoksi, vaikka tällä hetkellä kirkkoon en kuulukaan.

Välitän sen, mitä mummo minulle viimeisessä puhelussa, paljon terveyttä, iloa elämään.

Sitä me kaikki tarvitsemme, vaikka ikuista mikään ei olekaan.

Kuolema pistää pohtimaan asioita, muun muassa omaa tavaranpaljoutta. Ortodoksiseen uskomukseen kuuluukin eräänlainen tavarattomuus elämäntapana. Malli yksinkertaisesta, askeettisesta elämäntavasta kannustaa luopumaan miltei kaikesta. Materialistisen elämäntavan sijaan ortodoksin olisi hyvä tavoitella kaikessa kohtuullisuutta ja suosia elämässään vaatimattomia ja säästeliäitä valintoja. Tätä pyrin edelleen kunnioittamaan.

Kuoleman jälkeen nimittäin omaiset joutuvat tavaranpaljoutta käymään läpi.

Onneksi mummo on pitkälti kyläasunnon tavaroista luopunut muutossa kaupunkiin.

Olihan hän nimittäin ortodoksi, johon tuo askeettisuus kuuluu.

Enää ilmeisesti täytyisi myydä pois, kunhan surutyö suvussa loppuu.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Viikon luetuimmat blogissa

Polje kanssani kylätietä uimarannalle

Chromebook nopeammaksi helposti

Vuoden ilman televisiota. Yllätyitkö?

Puskiaisten polkaisu, ei moottoritietä

Paunu väistää Pirtiliä linjalla 1B/12

Pirtilillä ei Paunun ahdinko ikinä lopu

Näin tunnistat narsistin tuoreeltaan

Nuuka keksii elämyksiä, ei osta niitä

Mummolle lahjakortti ja sitten lisää :)