Vladimir Putin, nyt näpit irti Ukrainasta

Saako olla hetkisen aikaa onnellinen siitä, että muutin pois Venäjältä 11-vuotiaana. Suomessa on ollut niin paljon parempi elää. Olen kuitenkin asunut Suomessa jo 20 vuotta. Venäjällä asuin vain 11 vuotta ja se riitti. Minulla on kaksoiskansalaisuus, eli olen "tuplakansallistettu", mutta Putinin omin tahto tulla Ukrainaan saa miettimään. Olisiko nyt korkea aika erota Venäjän kansalaisuudesta ja voisitko Vladimir Putin tehdä sen puolestani? Olen harkinnut Venäjäni kansalaisuudesta luopumista näin aiemminkin.

Ei riitä, että nyt 31-vuotiaalla nuorella oli stressiä koronan tilanteesta, ja sen tuomasta taloudellisesta epävarmuudesta. Sijoitukset laski paljon, ja tänään Ukrainan itsenäisyyttä on rikottu, sijoitussalkku on aiempaa huonompaa katseltavaa. Enkä mieti edes tuota enää, koska mietin niitä lukuisia siviilejä, niitä sotilaita, jotka kuolevat olemattomien vuoksi. Luulinpa myös, että Adolf Hitler olisi mennyttä, kunnes näin mitä Putin voi tehdä. Entisenä venäläisenä en hyväksy Putinin sotatoimia, mutta kuuleeko hän?

Enkä ole elänyt kuin vasta 31 vuotta tässä maailmassa. Joskus on julma paikka. Vladimir Putinilla olisi mahdollisuus rentoutua kotisohvalla, antaa myös muille samoja, nauttia elämästä. Hän valitsee sodan. Millainen ihminen tekee näin viattomille ukrainalaisille? Minusta tuntuu, että loppuun käsitelty Putin haluaa Neuvostoliiton takaisin. Hän aloittaa pikku hiljaa Ukrainasta, ja siirtyy sieltä eteenpäin. Mikään ei pysäytä häntä, jos et ala toimiin nyt. Entisenä venäläisenä toimin jo vuosia, en matkusta Venäjälle.

Vältän tuotteiden ostoa, jotka ovat tehty Venäjällä. En yksinkertaisesti voi hyväksyä vapaata Venäjää, minkä maan poliisit reagoivat heti, jos tulit kadullesi vastustamaan Venäjän sotatoimia. Mielenosoitus tuskin kestä minuuttiakaan, niin olet poliisiautossa. Samaan aikaan minua naurattaa, kun Putin puhuu vapaasta Venäjästä maan omassa televisiossa. Enkä venäläistä ohjelmaa katso, koska historiaa tuntien se ei ole luotettava media, ja erimieliset kanavat pyritään Venäjän maassa sulkemaan. Missä vapaus?
Mitä tuo Putin oikein haluaa. Ei hän ainakaan halua sitä, että Venäjällä olisi töitä ja vähemmän kodittomuutta. Onko hauskaa puuttua muiden asioihin? Muualla ja kotimaassa. Neuvostoliiton syvä kaipuu? Liittykää!
Voin kertoa, että hyvää ei kuulisi. Mummo kuoli ja on varmasti odottanut sitä. Hän on sanonut minulle aina, että Putinit, Zirinovskit ja kaikki pitäisi siellä erottaa. Korruptiota täynnä, omille ei löydy ikinä.

Miksi sieltä Venäjältä muutetaan pois, no juurikin siksi. Putinin maa on sellainen, että ei kiitos enää.

Entisenä venäläisenä olen tokikin Ukrainan puolellasi

Minulla on tutkitusti Venäjän ja Suomen kansalaisuus. Putin, sanon sinulle suoraan, että Venäjää ei ole ikävää. Haluaisin luopua kaksoiskansalaisuudestani, mutta Putin hyvä, sieltä lähtisi sitten sun Venäjän ajan kansalaisuus. Kysyt miksi? Juuri siksi. Katso mitä teet, herra. Siten tiedät miksi haluan sitä todella paljon, olen täynnä sinua, ja odotan kovasti milloin Venäjän kansa äänestää sinut pois. Olen niin puhki Venäjää, että en ole edes uusinut Venäjän passia yli kymmenen vuoteen! Enkä tarvitse sitä, Vladimir!

Ukraina on maa, jossa et ole käynyt, mutta jota olen nähnyt paljon Bald & Bankruptin kautta. Havainto on, että nämä ihmiset haluaisivat elää, ovat iloisia ja voimakkaita. Lapset todella ystävällisiä. Sellainen tilanne voisi olla myös kotimaassani Venäjällä, jos johtaja olisi toinen. Ollessani itse lapsi, halusin mitä tahansa muuta kuin Venäjää, koska ei siellä saanut edes rakastaa. Eikä aina ollut niitä töitä. Televisioni vei aivot narikkaan. Edesmennyt mummo ei ollut kovin Putin-myönteinen, ja näitä ihmisiä on usein.

Itsekin tässä ihmettelen miten sotahullu voi olla vallassa. Hänessä on joitakin psykopaatin merkkejä. En kuitenkaan lähtisi häntä tässä yhteydessä lokeroida enempää, mutta tuo miten mies toimii, viittaa pahasti siihen. Maski tippuu, kun ei enää jaksa, sitten alkaa teatteri. Harva teatterista varmaan pitäisi, koska minusta harva venäläinen haluaa konfliktia, ja sitä harvempi ukrainalainen. Twitteristä löytyisi niin ikään venäläisiä luomassa Ukrainaa tukevia mielenosoituksiaan seuraamuksistaan välittämättä.

Kaksoiskansalainen on Ukrainan puolella

Siinä vaiheessa, kun venäläisten mitta olisi täysi, se on täysi. Silloin noustaan omaa johtajaa vastaan. Itse nousin jo aikaa sitten, eli kuten aiemmin todettu, en matkusta Venäjälle. Enkä osta niitä tuotteita, joiden valmistaja on Venäjä. Äkkiseltään tulevat mieleeni Pokal-lasit ja jotkut deodorantit. Nyt uskon, että bensiinin kanssa Venäjä voi olla pienessä tekemisessä. Autoilijat, välttäkää ainakin Teboilia, joka on kytköksissä Venäjään ja sitä kautta rahoittaa Putinia. Toimia, jotka eivät ole kovin hyväksyttäviä.

Yksi syy matkustamattomuuteen on armeija, et ole käynyt sitä siellä. Aiemmin uutisissa oli juttu, että eräs venäläinen napattiin armeijaan muun maan kansalaisena, joten tuon vuoksi en ole uskaltautunut. Enkä missään tapauksessa menisi Venäjälle nytkään, sillä kyseinen maa ansaitsee rahojani yhtä paljon kuin Pohjois-Korea, Kiina tai muu vastaava takapajula. Kuinka tämä pääsee venäläisen suusta? Mikäli riittää, niin riittää. Olen nähnyt paljon 11-vuotiaan lapsuuteni aikana Venäjällä, enkä maahan kaipaa.

Ukrainasta on hyvää sanottavaa. Maassa on köyhyyttä ja epäkohtia, mutta tuo maa on toiminut, kun Venäjä on kuolemansa partaalla. Ukraina on uuden ajan eurooppalainen, hyväksi havaittu ja kehittyvä maa asua, suurenmoisilla nähtävyyksillä. Harmi, että Venäjä ei näe sitä hyvänä kilpailuna, joten herra on tuhoamassa sitä tänään. Muistakaa, että Venäjä tuhoaa kaiken. Se tuhoaa oman väen aivopesullaan ja naapurisuhteet kaikki. Luulin, että kotimaa olisi paha ennen, mutta nykyajan julmuus on jo uutta.

Venäjällä lapsuus oli Moskovaa, Saksaa ja reissujakin

Haluan korostaa, että vain 11-vuotiaana muutin Suomeen. Yksinhuoltaja löysi täältä uuden miehen. Se oli tilaisuuteni, vaikka kavereiden jättäminen itketti Vologdan kaupunkiin. Luulet nyt, että venäläisenä olisin ollut Moskovassa, Pietarissa tai Arkangelissa. Ei, en ole nähnyt kaupunkeja koskaan. Olikin hyvä, jos äidillä oli hyviä töitä, 90-luvun lamassa. Rikollisuus kukoisti. Jätin polkupyörän hetkeksi, piakkoin ensipyörä oli muisto vain. Joku vei, mutta toivottavasti tarpeeseen. Suomessa tämä oli ihan erilaista.

Unohdin lukita polkupyörän, kävin Lidlissä, ja se oli edelleen siellä. Venäjän köyhyys on nyt sitä, että jotkut sukulaisistani keräävät siellä metalliromua, että saavat elannoksi. Oma mummo asui aikoinaan täysin autioituneessa kylässä, joka on eräänlainen nähtävyys ja näitä kyliä on Venäjällä monia. Kaikki, joissa omistaja on kuollut aikaa sitten, on tyhjennetty tavarasta. Viimeisinkin sohva on varastettu sekä myyty. Ei ole töitä, junat eivät kulje, ja jostain on saatava ruokaa. Moni talo on lahonnut maan tasalle.

Paras juttu sentään on, että mummoni omakotitalo on saanut suvusta uuden omistajan. Toivoa sopii, että sitä ei tyhjennetä siihen, että talon kohdalla kylän ainoin katuvalo ei enää pala. Se nimittäin palaa, koska sähkölaskut on juuri maksettu. Miten tämä liittyy Putiniin? Hyvin yksinkertaisesti. Jos miehellä on rahoja aloittaa sotatilanne, hänellä on rahaa antaa köyhimmilleen mahdollisuuden nähdä Kreml ja mitä muuta siellä Moskovassa onkaan. Meidän kotitalous olikin niin köyhä, että hyvä jos leipiä ahmi.

Moskova oli pienen lapsen unelmaa

Venäjällä koin oloni turvattomaksi. En ensinnäkään saanut rakastaa mitä haluan, eli miehiä, ja siitä ei siellä parane kertoa tai tulee päälle käydyksi. Toisekseen olenpa aina ihmetellyt sitä, mitä Jeltsin tekee. Tai mitä mies on tekemättä, sillä joka helvetin aamu nousin köyhästä perheestä ulkoilualueittani kohti ja katso miten kodittomat ilmeet penkoivat roska-astiat siinä toivossa, että olisi biojätettä tai reikäistä vaatetta. Harvoin tätä on nähnyt enää tuon jälkeen, kun muutimme Suomeeni, leipäjonojasi kylläkin.

Venäjällä on paljon kirkkoja, mutta ei niitä hyviä tekoja. Muistan kuin eilisen tuon, että uudenvuoden puheen piti Boris Jeltsin. Hänen jälkeen Venäjä on mennyt huonommaksi vain. Siinä missä hyvä Jeltsin puhui ihmisille, Putin puhuu roboteille. Putin vaikuttaa itsekin robotilta, joka yrittää vakuuttaa kansaa siitä, että nyt käynnissä oleva operaatio on Venäjän eduksi. Hänelle ei riitä iso Venäjä, hän haluaa tästä isomman ja vaikeamman johtaa. Mummo kertoi: yksi Putin ei sammuta korruptioita, tarvitset kaksi!

Miten oikeassa hän oli, ja varmasti kääntyy haudassaan Ukrainan suuntaan. Putin ei monista kykene korjaamaan omaa Venäjää. On sotahullu, ei kykene yhteistyöhön, eikä välitä oman maan venäläisistä. Nyt saa stressata sitäkin, mitä tästä eteenpäin? Onko tuon maan kaksoiskansalaisuudesta luopuminen tarkoituksella niin vaikeaa? Luopuisin heti, jos se olisi jotenkin helppoa. Minulla ei ole paljoa energiaa useiden kuukausien prosessiin että saan tietää voiko Putin kansalaisuuden ottaa pois suomalaiselta.

Venäjällä ei ollut elintaso, Suomessa heti leipäjonoon

Muutimme kesäkuussa 2002 tänne Lappeenrantaan. Jos tunnistat tilanteen, olit hieno naapuri, koska rakastuin teidän Lyyti-koiraan. Halpa auto kesti juuri ja juuri Suomeen asti. Tällaisia muistoja minulla on, mutta päästiin sentään perille. Kolme meitä tuli, ja nykyinen isä oli näin innoissaan, vaikka herran työtilanne ei ollut koskaan vakaa. Hän ajoi joka päivä Helsinkiin saadakseen leivät lautaselle. Muilla oli kieliongelma, että olisimme kelvanneet yhtään mihinkään. Jaksoimme silti opiskella runsaasti kieltä.

Muutin itse tietäen vain yhden sanan, kiitos, ja siitä oli hyvä aloittaa. Kun joku vastasi siihen, ole hyvä, tiesin toisen sanan. Venäjä oli arkikieli, mutta nykyään en venäjäksi paljoa puhu. Moni sekoittaa minua täysveriseksi suomalaiseksi. Kaikki, joille olin kertonut ovat valintojani ihmetelleet, koska moni luulee että venäläiset taitavat suosia Putinia aika paljon. No voisi sitä niin sanoa, mutta ei siellä saa eri mieltä olla. Tällaista suurta johtajaa saa pelätä henkensä edestä, jos edes vaalituloksiin voisi yhtään luottaa.

Tulitte paritalooni ja Lyyti-koira oli mukava leikkikaveri. Siinä opin, että mieli tarvitsee loppupäässä aika vähän rahaa tullakseen onnelliseksi, jos sitä rahaa ehti kaivata ylipäätään. Tilanne oli useasti tosi vaikea, koska isän työt olivat pitkiä työmatkojen takia, enkä koskaan nähnyt häntä kotonani. Ei häntä nähnyt kukaan muukaan, mutta tilanne oli tärkeä selviämiseen. Muistan sitäkin, että 11-vuotiaana, ja myöhemmin 12-vuotiaana jonotin paikalliseen leipäjonoon saadakseni perheelleni sitä kotiruokaa.

Venäjällä ruoka-apua ei anneta

Muutto siitä Putinin maasta oli minulle lottovoitto, koska enpä näkisi itseäni tai muita nautiskelevan näin hyvää elämää täällä. On jotakin, mistä en pidä, ja koronasulut varmasti harmittivat meitä. Meillä ei sentään ole sotahulluja valtuustossa tai presidenttinä. Leipäjono on oikeasti avaava kokemus. Siellä sai ottaa vain sitä, mitä kassissa oli, eikä ollut mahdollisuutta vaihtaa Pirkka-spagetti Barillaan. Siinä lapsi oppi näkemään sen, että otetaan mitä tarjotaan, ilman show'n nostattamista kassin miljööstä.

Tätä ei voi olla miettimättä, että rakastuisi mieheen, jolle ei kelvannut mikään. Mies oli täysillä, niin täysin erilainen ihminen, eikä hänelle kelvannut mikään. Siinä, missä jo Lappeenrannan leipäjonossa otin mitä tarjottiin 11-vuotiaalle perheeseen vietäväksi, 24-vuotias aikuinen nostatti show'n siitä että Barilla ei ollutkaan tuo ostoskorin spagetti. Kutsuin kotiin tekemään ruokaa, ei kelvannut aukinainen Lidlin tarjousketsuppi, vaan otti avaamattoman kotimaisen. En voi ymmärtää, miksi mikään ei riitä.

Olisiko tällä Putinin päässä samanlaisia ajatuksia? Jospa on ensin saatu pieni alue tekemällä show'ta, on saatu perusteltu jatkoaika tunkeutua pidemmälle, aina Kiovaan asti. Täytyy olla kuitenkin päästään sairas, jos menee valloittamaan Ukrainaa. Putin, sanon sinulle. Ukraina tulee voittamaan, ja sinä, juuri sinä siellä tulet nielemään valtavat tappiot ja ne kestävät aikaa. Aion edelleen boikotoida lähes kaikkia venäläisiä tuotteita. Suosittelen nyt muillekin, älkää rahoittako sotahullun unelmia Neuvostoliitosta.

Jo 20 vuotta myöhemmin venäläiselle Venäjä on rikki

Putin, 20 vuodessa elä toista maailmaa. En ole vuosiin käynyt leipäjonoissa. Kukaan meistä ei tänään käy leipäjonoissa, vaikka jotkut perheenjäsenet elelevätkin tiukilla, ruokaa on pöydässä aina. En usko, että sinun maa olisi tarjonnut meille ja muille venäläisille samanlaista arkielämää ja mahdollisuuksia. Tunnen nykyään suomen kielen paremmin kuin sinun venäjää. Joskus tuntuu, että milloin unohtaisin sen. Venäjäksi ei tarvitse kovin usein enää puhua kuitenkaan näin 20 vuotta myöhemmin muutosta.

Suomessa saimme sentään koulutuksen, useita työpaikkoja, samalla on kurja katsoa maahasi jääneitä sukulaisiamme, joita onni ei olekaan potkinut niin paljon. Koulutuksesi maksoi aivan liikaa, ne nuoret aikuiset viedään poliisin saattelemina pitkästyttävään armeijaan, tässä on tulos. Tässä on kaikki mihin sinä presidenttinä pystyt? Etkö huomaa niitä maasi köyhiä, jotka kamppailevat työpaikoistaan, tuossa tarttuvat venäläiseen vodkaan. Paha katsoa tilannetta, koska ihan kaikkeen ei voi toimilla vaikuttaa.

Tuntuu kuitenkin niillä johtajilla rahaa löytyvän. Jos en olisi juuri nyt suomalainen, en tiedä missä sitä olisi tänä päivänä, suurvaltiaan Venäjällä. Nyt rikkomassa Ukrainan itsenäisyyttä, en mistään hinnasta suostuisi, en vaikka satuin syntymään maahasi. Vain ennen sitä, Neuvostoliittoon. En pitäisi olemassa minkäänlaista tarvetta sille, että minulla pitäisi olla maasi kansalaisuus. Se, jos jotain, hävettää minua nyt. Kaksoiskansalaisena en petä aitoa kotimaatani Suomea, jos tänne saapuvat: rintamalla nähdään.

Oma syntymätodistus on Neuvostoliitosta

Venäjä ei merkitse minulle yhtään mitään. Joskus tuntuu, että ei ole koskaan asunutkaan Venäjällä. On tietysti sillä tavalla totta, että olen sentään asunut Suomessa paljon enemmän mitä Venäjällä. Silti olen nähnyt juuri kaiken tämän olennaisen, että älkööt kukaan muuttako Venäjälle, ei vaikka maksettaisiin. Pian jäät työttömäksi, niin jäät sillan alle tai tonkimaan roskiksia. Putin ei saa edes sitä aikaiseksi, että maassa olisi toimiva sosiaaliturva. Jos jotakin hetken tulee, kuluu täysin asumiseen, ruokaa älä toivo.

Venäjä olisi aivan liian iso hallittavaksi, sitä korruptiota on paljon. Sekin ihmetytti tovin, kun lapsena muutin Suomeen, että täällä historia oli kirjoitettu vähän eri tavalla kuin Venäjällä. Katselinpa tänään huvien vuoksi Venäjän valtiollisen ykköskanavan uutisia sodasta Ukrainassa, ja heti ymmärrän miksi. Venäläisille opetetaan sitä, että Venäjä on voittaja, ja että muut hyökkää sinne. Venäjä itse on rehti. Ei ole, rehellinen maa ei kuskaa Ukrainan rajoille satoja tankkeja yhdessä päivässä rautateitään pitkin.

Suomen koulussa oppitunti historiaa sisälsi paljon uutta tietoa ja silloin joutui miettimään mikä tieto on totta ja mikä tarua. Jos venäläisissä kouluissa Venäjä on kaiken pelastus, se ei ihan tule ilmi Suomen tai Saksan kouluissa, ainakaan kaikissa tilanteissa. Uskon, että juuri valtion median kautta Putin pyrkii mahdollistamaan sen, että hän on oikeutettu hyökkäämään. Televisiosi on oiva väline manipuloimaan. Sitä oli Venäjällä, mutta ei enää muita kuin valtion kanavia ruudulla näy, ja siinä syy tuolle tilanteelle.

Yhteenveto: Venäjä, leivoit suomalaisen, onneksi niin

Onko siinä tovereita? Etsin sinua vain, jos olet suomalainen ja venäläinen. Kerro meille miten Venäjän kansalaisuudestasi helpoiten eroaa? Passi leikattu kahtia, täytyisikö Putinille sanoa asioista Kremliin? En halua olla sellaisen maani kansalainen, joka rikkoo itsenäisen maan oikeutta olla ja elää. Venäjällä, joka ei ole edes synnyinmaani, ei ole mitään oikeutta tunkeutua Ukrainaan. Venäläiset voineet siellä jo niin hyvin, kunnes sinä saavuit sotkemaan tilannetta. Neuvostoliitto oli hullu, mutta mitä tämä on?

Ehdin syntyä Neuvostoliitossa vuoden 1990 aikana. Ei ole muistikuvaa siitä, mutta se hajosi ja Venäjä tuli korjaamaan tilannetta, ja tässäkö se nyt on? Johtaja, joka on ollut johtajana jopa vuosia, ei pysähdy tähän. Siksi nyt olisi tärkeää pysäyttää rikollinen ennen kuin koko maailma on masennuksen partaalla. INFJ:nä sitä luulisi, että vallassa olisi joitakin ihmisiä jotka osaisivat kuunnella, ja vastata adekvaatisti. Kaikkea muuta olisi ilmoilla nyt, ja tämän konfliktisi todellinen kärsijä on kokonainen maapallo itse.

Vastustan jyrkästi Venäjän toimia Ukrainassa. En anna Venäjälle anteeksi. Voit olla varma, että omana elinaikanani en tule Venäjällä käymään, ja tulen karsimaan kaikki Venäjällä valmistetut tuotteet. Niitä on oikeasti jonkin verran, ja ne on onneksi helppo tunnistaa vaikkapa kyrillisistä pakkauksista. Useasti kurja Made in Russia saapi nykyään kainalot hikoilemaan, joten sellainen deodorantti jää ilman muuta Tokmannin hyllylle. Voisiko vaikkapa Kärkkäinen taikka Tokmanni poistaa niitä tuotteita kaupoista?

Kulutan rahoja mielelläni Suomeen, Saksaan, Japaniin sekä muihin vastaaviin kehittyneisiin maihin. Nykyään olen tarkka siitäkin, että puhelimeni, tai muukaan elektroniikka ei olisi kiinalainen. Joskus se on niin vaikeaa, mutta olen voitavani tehnyt. Enpä halua tukea kommunisteja tai sotiin pyrkiviä aseita. Enkä myöskään kannata sotaa, koska sotiminen pitäisi nopeasti poistaa. Koko maailmalta. Sillä rauha saavutetaan sataprosenttisena. Siinä vaiheessa kun on enää aitoa rakkautta, ei ole enää yhtään sotaa.

Mitä mieltä olet tilanteesta nyt? Aiotko boikotoida nykyajan Venäjää, venäläisen teollisuuden tuotteita karsastamalla tai jotenkin muuten? Tärkeintä olisi vähentää maahan matkailua. Haluan korostaa, että vaikka Putin on mitä on, venäläiset eivät ole Putin. Kansalaisuus hyllylle onkin tarkoituksella vaikeaa.

Ehkä keksin joku päivä miten erota kannattavasti Venäjän kansalaisuudesta, olen suomalainen.

Kommentit

Tärkeä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos!
I too stand with Ukraine.
Kiitos sinulle lukemisesta!

Ja kiitos siitä, että olet Ukrainan puolella.

Sodassa meidän Ukrainaa vastaan voi ainoastaan hävitä.

Kaikkea hyvää sinulle ja maailmaan.
Hanne sanoi…
Olen iloinen että perheesi muutti aikanaan Suomeen ja olet suomalainen meidän kanssamme :) Olet kiva tyyppi ja paljon kokenut. Kävin eilen Tampereella ortodoksisen kirkon rukoushetkessä sotaa vastaan. Pappi totesi siellä, että kirkossa on haava kun eri maiden ortodoksit joutuvat taistelemaan toisiaan vastaan, ja siitä aiheutuu paljon kärsimystä. Lisäksi hän sanoi että sotaan lietsominen on suuri synti, josta tekijä joutuu kerran vastaamaan. Yritän löytää jonkin tavan lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen sodasta kärsivien avuksi kun keksin tahon, jossa apu menee perille.
Hei, se on hyvä kuulla, että kävit rukoilemassa!

Olisiko vaikka Unicef sellainen, joka ainakin jotain apua lupaa lähettää. Paras apu tietysti olisi, jos sen avun toimittaisi itse, näkisi että on apu mennyt perille. Tässä yhteydessä utopistinen ajatus. Se on kyllä omituista, mitä herrat tekevät Venäjällä, ei lainkaan sitä mitä minä ja muut venäläiset edustamme. Se on kuitenkin varmaa, että Putin tulee katumaan päätöstään, sillä nyt koko maailma on häntä vastaan. Tulisiko hänelle käymään samoin kuin Hitlerille aikoinaan, eli tapattaa itsensä, jos ei pääsekään helpolla suunnitelmissaan. Ainakaan tällä hetkellä Ukraina ei ole pystynyt Venäjän joukkoja täysin pysäyttämään, mutta apua on ainakin muualta tulossa. Venäläisenä täytyy myös sanoa, että olen täysin kyllästynyt Putiniin.

Toivon, että hän ei näkisi seuraavaa kauttaan Venäjän mainetta tuhoavana hallitsijana.
Elisabet sanoi…
Varmastikaan ei voi yleisesti venäläisiä syyttää tilanteesta, kun enemmistö venäläisistä ei edes halua sotaa. Onhan se selvä, ettei venäjä ole omiensa puolellakaan muissakaan asioissa, kuten selvästi kirjoitit.
Juu, näin on. Venäjällä on siltikin aina vähän erimielisyyttä tästä asiasta, mikä johtuu televisiossa pyörivästä propagandasta siellä, moni sukulainen siellä ajattelee että Putin tekee ihan oikein. Siellä vaihtoehtoiset mediat pyritään nimittäin tukahduttamaan.

Täällä, Euroopassa, voi sentään löytää myös kolikon toisen puolen.

Venäjälle en muuttaisi mistään hinnasta takaisin ja passinkin suosittelen polttamaan.
Anonyymi sanoi…
Millä perusteella mainitsemasi hygieniatuotemerkit ovat itänaapurista? Deodorantit tehdään Iso-Britanniassa ja saippuat Puolassa. Tuotemerkit omistaa brittiläislähtöinen monikansallinen jätti.
Hei, useita brändejä voidaan valmistaa eri maissa.

Olen nähnyt mm. Prisman hyllyillä Doven tuotteita, joissa on Made in Russia -merkintä. Kannattaa lisäksi tarkistaa aina tuotepaketista se tieto.

Tästä muutama esimerkki:

https://www.naheed.pk/dove-gofresh-apple-and-white-tea-scent-anti-perspirant-deodorant-stick-for-women-40ml
https://www.foodie.fi/entry/rexona-50ml-cobalt-stick/73103714

Jos eivät kaikki merkin deodorantit, niin ainakin jotkut ovat Venäjällä tehdyt.

Kuulen mielelläni mitä muita merkkejä kannattaisi boikotoida Venäjän vuoksi.
Anonyymi sanoi…
Aivan, näköjään stick-deodorantit on tehty sieltä. Katsoin vain roll-oneja ja sprayta (saippuoiden lisäksi) ennen kommenttiani!
Ei se mitään, muotoilin itsekin vähän paremmin kyseistä tietoa.

Prisma uutisoi, ja S-ryhmä kokonaisuudessaan, että ovat juuri nyt vetäneet kaikki mukaan lukien ne parit deodorantit Made in Russia valikoimistaan. Alko vetää venäläistä vodkaa.

Lisäksi tein huomion, että omat Ikean Pokal-lasit ovat tehty Venäjällä.

Ikeassa ostavalle suosittelen ostamaan Ikean muita laseja, maa löytyy pohjasta.

Venäjä muutenkin syyttää Ukrainaa natseiksi Putinin toimesta, vaikka kyseessä on eräs tapa narsistille kertoa, että on itse natsi projisoimalla. Putin ei ole todellakaan kunnossa.

Putin on häpeä Venäjälle ja venäläisille. Tuhoaa maansa ja lopulta itsensä!

Viimeisimmän viikon luetuimmat

Jyri kertoo sinulle nyt elämänopeistaan

Paunulla sapattivapaan kiertoajelulleko

Pirtilillä ei Paunun ahdinko katoa, ikinä

Vain kolme vuotta ilman narsistia, juhlit

Pyöräilin 125 km Loimaalle ilman saleja

Näinkö tunnistat narsisteja tuoreeltaan

Älä nuukaile liikaa! Budjettiko nousuun

Jyrin älypuhelimessa asuu 25 sovellusta

Pirkkalaan uusi kuntosali, ei uimahallia!

Olepa seitsemän kuukautta, S-pankissa