Nuuka paketoi kylpylähaasteensa yksin

Nuuka kuka kävi viimeistä kertaa Caribialla tältä vuodelta. Lapinniemen kylpylään en palaa enää ehkä koskaan. Se on aivan liian huono sinkulle, mutta moni lapsiperhe sitä myös haukkui. Jotkut ajan lapset pitivät kylpylän palveluita riittämättöminä. Yksi lapsesi raivosi muodossa "Isi, eihän tää ole kylpylä!". Yllättynyt isi vastaa pelästyneenä, että "Kyllä täällä hotellitiedoissa kylpylä löytyy!". Todennäköisesti hän myös itse järkyttyi, että kylpylä on näin luokattoman pieni. On vähän aktiviteettia vähän kaikille.

Nuuka olisi tietoinen kiihtyvästä inflaatiosta, joten sapattivapaan hän pitää nyt rauhallisesti niin, että rahat riittävät. Turha kuluttaminen seis. Jyrillä on tuhansia säästössä, useita tuhansia ja taas tuhansia, mutta jos en sitä käytä järkevästi, säästöt hupenevat. Se tietää lyhyempää sapattivapaata. Porealtaissa päätin, että budjettia en kasvata, ja hupirahoja nostan 50 euron sijasta 20 euroa. En hirmuisia tarvitse, että voin hyvin ja arki maistuu. Kysyn, miten voi nauttia enää kuluttamisesta, jos tottuu nuukailuun?

Nuukailu on ryhdikäs peli. Mikäli näet, että säästö tulee ja vähällä pärjää, lapioit arjen kulutusjuhlasta omille säästötileille. Kalastat, keräilet marjoja sekä sieniä kesäisin, ja nappaat vaikkapa Euron päiviltä niitä euron tuotteita pakastimeen niin, että täytyy pian tiivistää. Helmikuussa ostin sieltä juuri todella halvalla sikanautajauhelihaa kahdeksan kappaletta ja maksoin vain kaksi euroa yhdestä 400 gramman paketista. Lisäksi hain kymmenellä eurolla kanasuikaleita viisi kappaletta. Tänään ei tarvinnut käydä.

Penno näyttää, että ruokalaskuihini upposi vain 22,73 euroa. Odotan, että käyn vielä kerran ostamassa isompia, ja juurikin Caribialla suunnittelin kauppareissut uuteen uskoon jatkossa, jotta säästän rahaa. Rahan säästäminen on nykyään helppoa, mutta helppoa on myös rahan kuluttaminen. Kerronpa myös kuinka teen päiväreissun Turkuun vain bussilipuilla ja kylpylälipun hinnalla ostamatta mitään muuta. Tällä kertaa kylpylä oli valmiiksi maksettu, koska Caribialta sain korttiin viimeisen rastin, juhlitaan!
Kylpylähaaste ei ehkä ole sellaiselle, jolla ei ole aikaa. Kylpylähaaste ei ehkä ole sillekään, joka ei pelkää hankkia rokotteita ja passinsa. Minulle se oli tilaisuus lopettaa arjen stressi. Kymppikortillasi ei viitsi arvuutella.
Kylpylähaaste olisi nyt virallisesti ohi. Jatkossa en osta kymppikortteja, en edes uimahalliin. Sulut ovat saaneet päät pyörtymään, enkä enää jaksa niitä hallituksen sulkuja ja avautumisia. Halvempaa yksin.

Ostat sen ainoan kylpyläkerran maksoi mitä maksoi ja säästät. Kerran vuodessa ei käy edes tylsäksi.

Joka päivä kylpylöissä oli helvetin uuvuttavaa, kerron

Kymmenes päivä oli kaikkien aikojen helpotus. Ennen muuta se olisi kunnon vaihtelua pitkästä aikaa, tämän lisäksi se kylpylähaaste loppui tähän. Tuli tosiaan ihan 2020 mieleen. Olin silloin työuupunut, ja halusin mitä tahansa muuta elämääni, kuin ainaista suorittamista. Silti kävin joka viikko uimassa, sillä firma tarjosi 400 euron ePassit vuodessa. Kävin uimahalleissa, vaikka en kerennyt uimaan kuin tunnin ajan, sillä ajasta oli koko ajan pulaa työtä tekevänä ihmisenä. Matkoihin noin tunti, ja toinen takaisin.

En tiedä miten jaksoin, lisäksi kulutin osan ePassista elokuviin, sarjalippuina. Oli edullisin, mutta sen voimassaoloajan takia piti käydä katsomassa niitäkin leffoja, joita en lähtisi katsomaan muuten. Se oli pakko kuluttaa, koska muuten voimassaoloaika kuivui umpeen. Olisin kerennyt uida noin kaksi tuntia, mutta tuntui ällöttävältä menettää perjantaista kaikkiaan neljä tuntia siihen, eikä toisaalta sitä elämän jaksamistakaan ollut. Silloin mietit salaa, että olisin masentunut liiasta työstä ja matkailustani töihin.

Sapattivapaana helpotti, sillä löysit tämän biisin, joka kertoi kyseisestä ajasta vuonna 2020. Se kertoo niin täydellisesti siitä, että jokainen työssä uupunut olisi kirjaimellisesti palasina. Mikään ei innosta ja työasiat itkettivät iltaisin. Ei ollut kivaa tulla töistä kotiin, että pääsi vain nukkumaan, tai makaamaan sängyllä. Se siivous venyi ja venyi viimeiseen asti, koska tiesinpä oikein hyvin, ettei siivouksia kannata ulkoistaa. Ei varsinkaan, jos ajatuksena on sapattivapaa, joka vaatii olennaisen. Lisää arjen säästöjäsi.

Caribia oli viimeinen kylpyläkohde

Mietin edelleen, olisinko masentunut, mutta taidan vain olla laiskaa. Siitä huolimatta elän ihmisille, ja nyt kun ulkona alkavat olla pääkallokelit, kävin hiekoittamassa naapurin rouvan pihaa sepelillä. Hänen ei parane liukastua yhtään, kun menee piakkoin Kela-taksilla asioilleen. Hän ei kykene tekemään juuri mitään itse, ei esimerkiksi edes linja-autoon voi nousta, vaikka pysäkki olisi tässä vieressä. Pakko olla mukana, auttaa sen minkä pystyy, vaikka myös omassa kodissa töitä on riittänyt. Niin myös pihoilla.

Matkalla sinne Turkuun katselin YouTubesta helposti Väinö Paunu Oy:n ilmaisella Wifillä suomalaista somesiivoja Auri-Katariinaa, joka siivoaa masentuneiden koteja täysin ilmaiseksi, ja tästä tulikin omat siivoukset mieleen. Silloin siivosin joka helvetin viikonloppu ex-mieheni kaatopaikkaa nimeltään koti. Selkä oli koko ajan kipeänä, ja kyllähän sitä jaksoi painaa, kun henkilö oli rakastettavan tärkeä. Luulin, että kun autan siivoamisessa hän pitäisi taloaan siistimpänä Hekan asunnoissa, mutta niin ei käynyt.

Aurikatariina, joka siivoaa useita koteja maksutta, tarjoaa parhaita siivousvinkkejä. Rakasta siivousta itsekin, nyt sain kyseiseltä naiselta lukuisia siivousideoita, joita aion kokeilla omassa kodissa piakkoin. Vesipannu loistaa uutuuttaan, kun noudatin Aurikatariinan ihania siivousvinkkejä. Enkä malta odottaa sitä, kun käyn läpi nuo kymmenet muutkin neuvot, joilla arjen siivous onnistuu niin patalaiskalta kuin masentuneelta ihmiseltä. Videoista saat kaiken olennaisen: jokainen koti on siisti, kun vähän siivoat.

Näin nuuka kuka tekee päiväreissun Turkuun halvalla

Nuuka ei voi käydä ravintolassa, vaikka mikä nälkä olisi. Nuuka nimittäin tietää, että se maksaa rahaa. Enkä halua köyhtyä 11,99 euron edestä tai enemmän ravintoloista riippuen. Nuuka kuka syö ilmaiseksi. Turkuun tulen niin, että mukana on kotoa otettu omena. Se riittänee alkuun, kunnes pistäydyt suoraan bussista Hansakortteliin. Pulloja löytyy noin kahden euron edestä arjen tölkkeineen. Sillä rahalla ostat pian Lidlistä lihapiirakan 89 sentillä. Toiset 89 senttiä pyörivät Saleen, kuvan mukaisiin kekseihinne.

Keksit eivät olekaan järin terveellisiä, mutta niissä olisi paljon kaloreita, joilla pärjää mukavasti pitkin uintien Caribialla. Maksaisin enemmin 1,78 euroa siitä, että ei tarvitse hetkeen syödä kuin 12,99 euroa buffetista. Illemmalla iski isompi nälkä, ostin löytötölkeillä pienen banaaninipun ja pääsin alle eurolla siinä. Jää muutama banaani kotiin vietäväksi, ja niitä napostelen edelleen artikkelin kirjoitushetkellä. Ymmärrän, että tämä ruokahetki ei kaikille sovi, mutta silloin menet buffettiin. En suuttuisi yhtään.

Turussa huomasi, että oma välikausitakki oli kulunut, ja toisen taskuni käyttö piti lopettaa. Vetoketju meni rikki, materiaali olisi paikoin riekaleina. Onneksi älypuhelimessa on internetyhteys, jolla tilailin samalla uuden välikausitakin 60 prosentin alennuksella hintaan 19,95 euroa. Postikuluja en halunnut maksaa 3,95 euron edestä, joten tilasin kahdet tarjoustakit, niin saan ne kummatkin postikuluitta. Se toinen jää odottamaan käyttöään kaappiin, koska kuten tästä ilmenee, mikään ei ole sentään ikuista.

Halvalla paljon kaloreita reppuun

Mistä tiesin, että voin hommata kahdet takit samalla kertaa? Katsoin sieltä Pennosta. Budjetoin paljon. Penno aukeaa täällä älypuhelimen etusivulta. Se näytti, että tässä kuussa menisi yllättävän vähän arjen ruokaan. Johtuu siitä, että täydentelin viime kuussa Euron päivillä ja Lidlin tarjouksilla pakastimeensa asti. Ruokakategoriassa on edelleen helmikuun osalta vain 22,73 euron meno helmikuun alusta. Penno on käytössä monipuolisesti, ja maksan laskun Klarnalla 28. helmikuuta 2022. Näin helppoa arkeni on.

Huomaa, että sinun ei kannata maksaa Klarnalla, jos et pystyisi laskun maksamaan. Minun talous on aika hyvällä mallilla, ja Penno varmistaisi sen etten tuhlaa yli 200,85 budjetin. Arjen yllätystä, eli noin 39,90 euron hankintaa jaan kahdelle kuukaudelle. Ensimmäinen osa, elikkä puolet, menisi helmikuun viimeisenä päivänä. Toinen osa, eli puolet, menisi maaliskuun ensimmäisenä päivänä Pennossa. Näin saan jaettua yllättävän kulun kahtia, niin en joudu sitten menemään Pennon säästöosuuden puolelle.

Tästä näet miten järkevästi voisi budjetoida Pennolla niin, etteivät edes arjen yllättävät hankinnat vie sinua velkojen tylsään maailmaan. Kerrankin nuuka kuka Turussa oli loistava keksintö, sushibuffet ei ole varastanut budjetista 10,99 euroa. Sillä rahalla saan piakkoin kuukauden Spotify Premiumit! Myin lisää tavaraa kotoa tarpeettomana, joten myyntiin lähti Iittalan kiva muumikannu ja hieno mariskooli. Sain niistä 24 euroa. Hyvät rahat menivät Ikeaan. Ikeassa ostin GU10-lamppuja kaappiin, tarpeeseen.

Minulla ei ole ystäviä, mutta juuri siksi olen aito INFJ

Ennen ystävänpäivää, joulua tai muita kaupallisia juhlia huomaan heti, että ystäviä ei ole. Aikana, jona muut menevät ystävien kanssa syömään ravintoloihin, tai risteilyille, minulla ei ole ketään. Älypuhelin ei soi koskaan. Jos soi, Elisan puhelinmyyjä kysyy: ovatko liittymäasiat kunnossa? Kerron, että minulla on DNA:lta rajaton 50 megan netti rajattomilla puheluilla ja viesteillä 9,90 eurolla kuukaudessa, myyjä hiljenee ikiajoiksi. Mikäli muistan kertoa lisäksi 20 gigatavun EU-datasta, puhelu katkeaa kokonaan.

En enää jaksa vastata ihmisille miksi minulla ei ole ystäviä. Olen INFJ ja vaadin ystävyydeltä paljon. Ei riitä, että olet ystävä, sillä ylläpidän aikaa kestäviä suhteita. Aiemmin sitäkin on nähty, nuo molemmat kaverit olivat vieressä vain hyötyäkseen. Yksi kaipasi seuraa, kun oli mieli maassa, toinen eli puhtaasti rahallisen hyödyn tähden. Itse asiassa en usko, että enää on ystäviä. On kavereita. Jospa ystäväsi ei tule öisin baarin pihalle, kun olet boksereissa ja muu on varastettu, sinulla ei ole ystäviä. Täällä saapuisin.

Olisin tuonut vaatetta päälle, lämmintä kahvia tai teetä, ja tarjoaisin hotelliyön Pirkkalassa rivarissa. Ei valitettavasti tätäkään näe usein tapahtuvan. Minulla oli Helsingin ystävä, jota joskus rakastin, eikä hän koskaan ajatellut muita pätkääkään. Ei hän voinut asennoitua muiden asemaan, mutta mielellään vaatisi muita asennoitumaan hänen murheisiin, ja tarjoamaan milloin rahaa, majapaikkaa tai muuta. INFJ on empaattinen, ja minulla on taipumus näyttää se. Itken useasti, jos tanssimusiikki koskettaa.

INFJ:lle ystävänpäivä on merkityksetön

Iloitsen, jos tanssimusiikki vie mukanaan. En siltikään osaa hypätä lattiasta kattoon, kun onnistun. En ehkä ole sillä tavalla tunteellinen, että osaisin hymyillä tai huutaa täysillä jes! Enkä useinkaan voi sille mitään, että olen introvertti mallia INFJ-A. Sapattivapaalla oli aikaa lukea, ja luin nyt olennaisen, mikä osaltaan vahvistaa olettamukseni. INFJ on eksperttien mukaan yksi laiskimmista persoonallisuuksista. Jo vihaan niitä puheluita, ja kun niitä töissäkin tuli taukoamatta. Eipä lainkaan minun heiniä, väsyin.

Olen sanonut siitä kaikille, että minun kanssa ei ole pakko olla tekemisissä. Väsyn helposti suhteissa. Siksi päätin viime vuonna, porealtaassa tietenkin, etten enää rupea suhteisiin. Jos rupean, pitäisi voida asua erillään, mutta tämä olikin viimeisimmän kokemuksen mukaan ollut huono juttu. Olin uskollinen parisuhteelle, kun mies metsästi Jollaksesta käsin uutta miestä tai naista sänkyyn Tinderistä. En jaksa sitä, että minua petetään. En kehtaisi nukkua muiden kanssa sängyssä, mikäli olisi oma kulta jossain.

Tulen parhaiten toimeen kahdestaan, koska INFJ:t karsastavat väenpaljoutta. Yksin lataamme akkuja. En tiedä, mutta elämästä ei puutu juuri mitään vaikka olen yksinäinen susi. En kaipaa ystävää. Riittää, että on välit kunnossa perheeseen ja välillä juttelen niitä näitä bussikuskeille paunulaisissa. Kuuntelen lisäksi paljon podcasteja, luen kirjoja ja bloggaan, joten aikaa ei edes ole liiaksi. Ei, vaikka kuljen onnen sapattivapaalla. Päivittäin sitä miettii, että mihin nämä tunnit häviävät päivästä. Kerro sinä, kuulisin.

Nuuka kuka porealtaassa: budjetoi tulevaan, onnistut

Nuuka kuka on INFJ-persoonia ja siinä päässä virtaa ajatuksia koko ajan. Puhun lisäksi usein itsekseni jo lapsesta, ja tämä oli monista vähän outoa, mutta ei tuo minua haittaa. Saatan puhua itsekseni, koska se auttaa muistamaan ajateltuja asioita. Saatan esimerkiksi sanoa Ratinan ostarille mentäessä, että voi vitsi, tuolla näkyy olevan paunulainen, bussi numero 148. Olisi varmaan kiva juosta ja lähteä heti sinne Hervantaan! Niin joo, mutta sitten pitäisi muistaa tuo poreallas Lapinniemessä. Ei tänään, ei tänään.

"Nuori mies hei, kenelle sä puhut siellä.", mummo lataa. Voi kunpa tietäisin, varmaan itselleni. Sitten minä juoksen äkkiä ratikkaan, jolla pääsen Lapinniemen kylpylään yhdeksäntenä päivänä. Porealtaita siellä on kolme, mutta Lapinniemen kylpylään täytyypi saapua hoikkana. Kerron miksi. Pukukoppi on siellä tosi ahdas, joten ylipainoisilla ei ole sinne niin asiaa. Hyvä jos nuuka kuka, joka on muodoiltaan lauta, mahtuu tavaroinensa kääntymään riisuutuessa altaille. Koppikoon takia happi loppuu kesken.

Etenkin, jos kopissa ei ole katossa niitä aukkoja, joten poista vaatteet ovi auki. Pystyy hengittämään. Minulla ei ole astmaa, mutta voin tuntea sisimmissäni astmaatikkoa kyseisessä kylpylässä. Eipä siellä happi riitä, halvan luokan henkilökohtaisessa pukukopissa. Yksi tukevampi mies yritti vaivalla päästä ovesta sisään, joten en haluaisi miettiä miten vaatteiden poisto kävi, saati omien kylkien kääntäminen onnettomassa neliössä Lapinniemen kylpylässä, jota ei kylpyläksi voisi edes sanoa. Allasosasto se on.

Nuuka kukan kymppikortti kului

Porealtaissa mietiskelit, että kymmenettä kertaa en tänne tule. Siksi tilasin jo aiemmin liput Turkuun. Enkä turhaan, sillä Caribia yllätti taasen, ja aktiviteettia oli paljon. Jopa yli kolmeksi tunniksi. Loistava päätös kymppikortille. Siellä tuli viimeinen rasti ruutuun. Kylpylän saunaosastoilla asuivat kunnolliset löylyt, myös höyrysauna oli tehokas. Altailla mietin arjen suuntaa. Jatkossa en osta kymppikortteja, en edes uimahalleihini, joita saa jopa 55 eurolla kerrallaan. Aion nuukailla. Kesällä uisin hiekkarannalla.

Päätit, että lopetan myös turhat päiväreissut Suomessa. Menen yleensä niille kävelemään, mutta kuka sanoi, että en voisi kävellä esim. Pirkkalassa, Lempäälässä tai vaikka Julkujärvellä? Kaikki ihan lähellä. Aion pyöräillä enemmän kesäkeleillä. Päätin kuuma-altaassa olennaisesta: kylpylöitä tulen sallimaan, mutta niiden on oltava hallittuja. Maksimissaan yhtä kylpylää, ravintolakäynti ja päiväreissu Caribialle marraskuussa. Lisäksi jätän mahdollisuuden käyttää kolmet kerrat uimahallinne palveluita vuodessa.

Tämä voisi tapahtua missä vain. Tarvittaessa pikavuorot kysytään avuksi. Alvar Aallon uimahalli olikin aikoinaan mukava paikka, joten joskus liikutun päiväreissulle tänne. Pikavuoroja vuoteeni oltava kaksi menopaluulla. Eikä enempää, koska arki maksaa. Pian vähentäisin matkustamista Nysse-verkostossa kesäkuusta 2022. Suurin osa matkoista tulevat tapahtumaan jatkossa lainakortilla ilmaiseksi. Hyvä on juttu tuo, että INFJ pohtii asioita, jopa kylpylän saunaosastolla taikka ihan ulkoaltaassa siellä jossain.

Yhteenveto: jatkoilla kylpylä että päiväreissu luksusta

En tiedä mitä pula-aika on, sillä en ole onneksi elänyt sota-aikaan, tai muun kriisin aikana. Nuukailen toki, mutta en pitäisi itseäni liian nuukana kuitenkaan, koska minulla on aina varaa sanella kyllä. Enkä toki sano sitä joka välissä, vaan joskus on asetettava rajat ulkona syömiselle. Kerron lisää. Mikäli kysyt minut lounaalle, voin lähteä mukaan, jopa toisen kerran. Kolmannella kerralla saatan ehdottaa meille älytöntä kotiruokaa, se tulee itse asiassa paljon halvemmaksi, ja saadaan yhdessä tehdä sitä nauraen.

Joskus latasi surutta, että idea kuulostaa muuten hyvältä, mutta tämän kuun budjetti on täynnä :( Nyt ei oikein mahdu Raxin noutopöytää mihinkään väliin, sillä pitäisi vielä sähkölasku maksaa. Voidaanko nauttia siellä ensi kuussa, jolloin arkibudjetti uudistuu ja pääsemme lounastamaan? Mikä päivä sopisi sinulle? Ihmiset ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä, vaikka alkuun se saattaakin kuulostaa naurettavalta. Joskus tuossa vaiheessa muutama on alkanut huutamaan, mutta silloin tiesin, että olisin maksumies.

Näin oli käynyt edellisen mieheni kanssa, hänelle ei kelvannut henkilökohtainen budjetti perusteluksi sille, että nyt ei ollut varaa maksella kumpaakaan lounasta saati hänen pikalainavelkoja. Onneksi enää en ole seurustelemassa miehen kanssa, vaikka oli erittäin hieno nuori silloin, kun ei ollut alakuloinen. Tiedät nyt, että olen INFJ, ja nykyään olen oppinut puolustamaan rajojani. Olen ollut aiemmin monissa tilanteissani liian kiltti ja kestänyt aivan mitä tahansa loputtomiin. Nyt oleilen yksin, paras olisi näin.

En kieltäydy, koska minulla ei ole rahaa. Haluan parempaa vastinetta säästöille. Totta kai voisit ostella kaikkea uutta sekä ihanaa: kotiteattereita, kuulokkeita joka säälle, mutta se on hölmön tie. En näe edes ruokaa arjen kohokohtana, minulle ruoka on tapoja pysyä kasassa, saanen tarvitsemaani energiaa. Sitä ruokaa ei tarvitse syödä rajattomasti Raxissa joka välissä, että voi sanoa kuuluvansa ihanaan joukkoon. Kuluttajien joukkoon. En nauti kuluttamisesta, ja silloin kun enää kuluttaa, se on tätä arjen luksusta.

Minusta ystävättömyys on ollut hyvä tapa säästää. Siinä, missä muut jonottavat klubeille ja pubeihin, kirjoitan blogia, elän unelmaa. Ei tämä unelma olisi mahdollinen, jos olisin baarissa vielä yhdellä. En tuhlaa rahoja, vaan saan ne riittämään tavallista pidemmäksi ajaksi. Arki maistuu, kun rahaa löytyy!

Toivon, että voin tällä kirjoituksella herätellä muita ajattelemaan ja toimimaan. Aikaa on vielä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Onko sinulla resQ-sovellusta? Sieltä saa esim. puolen kilon rasiallisen Raxin buffet-ruokaa huokeaan 3 euron hintaan.
Hei Anonyymi.

Ei ole, en ole ennen kuullutkaan kyseisestä sovelluksesta mitään. Täytyykin ottaa siitä selvää, kunhan saan perusteellisen siivouksen päätökseen. Vaikuttaa olevan juuri sopiva nuukalle, joka haluaa syödä halvalla. Voi olla aika hyvä sovellus tähän!

Kiitos vinkistä ja hyvää viikonloppua!
Elisabet sanoi…
Yksi psyakiatri joskus kertoi, että itselleen puhuminen on hyvä ja terve tapa, se selkeyttää ajatuksia ja puhdistaa päätä.
Juu, se on varmasti hyvä kannanotto kyseiseltä psykiatrilta.

Samaistun kyllä täysin siihen, helpottaa kummasti :)

Siinä vaiheessa, kun seinät vastaavat yksinpuheluun on aika huolestua. Heh heh!
Anonyymi sanoi…
ResQ-sovellus on hyvä. Meidän alueella löytyy mukana monia ravintoloita ja myös kaupat tekevät päiväystuotteista noutokasseja. Todella hyvä sovellus myös hävikin vähentämiseen. Sinne löytyy myös hyvin alennuskoodeja (-50%) ensimmäisestä ostoksesta, sekin kannattaa huomioida ensimmäisessä ostossa!

Itselläni on ollut jo useamman vuoden sovellus käytössä, suosittelen. Tästähän saisi myös hyvän blogikirjoituksen aiheen.
Hienoa, että käytät sitä.

Täytyy joskus itsekin jaksaa koittaa ja testata, lisäksi huomasin että oikein paljon hävikkiheviä saa Lidlistä parin euron hintaan kassojen läheisyydestä. Se on tässä vaiheessa hyvin järkevää minusta, että ostaa niin halvalla kuin voi, luopuen samalla turhasta laskutuksesta. Paniikkiin asti ei tarvitse hamstrata mitään, mutta sellainen muutaman viikon kotivarasto kuivaruokaa olisi kaiken kaikkiaan hyvä juttu, sen lisäksi kuukausien käyttötavaraa. Täältä löytyy esim. juuri nyt hammastahnoja, deodorantteja (tarjouksesta kaikki) yms. vuosiksi eteenpäin. Se suojaa myös inflaatiolta, eli hinnannousulta, joten pitkään aikaan et osta mitään kalliimmalla.

Täytyy laittaa muistioon tuo ResQ-sovellus.

Voisi katsoa ajan kanssa mitä oikein saa vain 11 kilometriä Tampereelta.

Viimeisimmän viikon luetuimmat

Jyri kertoo sinulle nyt elämänopeistaan

Paunulla sapattivapaan kiertoajelulleko

Vain kolme vuotta ilman narsistia, juhlit

Pirtilillä ei Paunun ahdinko katoa, ikinä

Näinkö tunnistat narsisteja tuoreeltaan

Pyöräilin 125 km Loimaalle ilman saleja

Älä nuukaile liikaa! Budjettiko nousuun

Jyrin älypuhelimessa asuu 25 sovellusta

Olepa seitsemän kuukautta, S-pankissa

Pirkkalaan uusi kuntosali, ei uimahallia!