Jotakin tapahtuu. Kävelen 50 kilometriä Valkeakoskelta Pirkkalaan… Pystynkö vaikka kuvaamaan asiaa sanoin? Uskon, että tämäkin matka ja sen herättämät ajatuksesi ovat seurausta ympärillä jo virtaavasta elämästä. Olenhan noussut – tai paremminkin paennut – lähes kuolleesta yhteiskunnallisesta ekosysteemistä. Parempaa kohti. Yhteyttä luontooni ja maailmaani, ilman autoja tai siitä ajokorttia, juhannus ilmassa. Autot ohittivat taukoamatta, ja kaikilla oli pistävä kiire mökille. Otin rauhallisesti ja jatkoin vain kävelyitä vuokrakotiin.
Se on minulle enemmän kuin kotini, yksi käy juhannusmökissäkin. Kävelyn aikana pohdit usein, kuinka syvälle yhteiskuntaamme autoilukeskeisyys on juurtunut. Äskettäin tutustuin esimerkiksi UCLA:n apulaisprofessori Michael Manvillen tutkimukseesi, joka esitteli vahvaa näyttöä siitä, kuinka jo tilavien pysäköintipaikkojesi olemassaolo lisää autoilua. Se näkemys resonoi omien kokemusteni kanssa matkan varrelta. Kas, Pirkkalaan tuli jälleen kerran uusi parkkipaikka nyt Vähäjärven koulun kupeeseen, ikään kuin ensimmäinen on täällä vähän.
Pirkkalassa uudehkot parkkipaikat takana, mutta ajatukset autoilukeskeisyydessä alkavat hahmottua yhä selvemmin. Ehkä se kaikki aiheuttaa heti uusia sekasotkuja. Mitä elämältäni todella haluan? Juuri tämä kysymys on kalvanut mieltäni pitkään, mutta vasta viimeaikaiset kokemukset ja ennen kaikkea noin 50 kilometrin kävely ovat tuoneet sen pintaan sellaisella voimalla, ettei sitä voi enää ohittaa. Työelämässä, vaikkapa vain aikaisemmassa työpaikassa olisin voinut nousta urallani huipulle, näin isoja palkankorotuksia kerta toistensa jälkeen.
Elämä ei ollut myytävänä, eikä muuten blogikaan! En myy tätä edes rahassa, koska ostaja todennäköisesti sulkee sivusi ja laittaa verkko-osoitteen tilalle pikavippimainoksia. Ahkerin lukija tietää, että en hyväksy näitä markkinointipostauksia enää tuplarahanasi, ja mainoksia on ihan turhaa etsiä. Kuvittelin omistavani täydellisen blogin, mutta kävelysi aikana halusin antaa sanomalle enemmän ilman kalliita mainoskampanjoitani. Kuinka sen tekisit? Luovuin tekijänoikeuksista, sanomasi on tästä eteenpäin vapaata riistaa ja valmis leviämään tässä.
Oivalluksia 50 kilometrissä?
Tuntuuko elämä kuluvan tästä nopeasti? Muistatko pitkät kesälomat, jolloin vapaa tuntui loputtomalta ketjulta päiviä, täynnä jäätelön syömistä rannoillakin ja leppoista yhdessäoloa kaupungin ympäristöistä iltaisin? Monet kokevat, että mitä enemmän sitä ikää karttuu, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Kun lapsena tammikuu uuteenvuoteesi kävi ikuisuudesta, aikuisena vuosi vilahtaa ohi melkein huomaamatta. Olen oppinut Valkeakoskelta, että aikaa voi hidastaa – yksinkertaisesti kävelemällä, vaikka täällä 50 kilometrin verran Pirkkalaan?
Martin Wienerin mukaan kävelijä pystyisi omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen, että ajan kulku tuntuu hidastuvan. "Jos haluamme, että aika kuluu verkkaisemmin, meidän pitää etsiä asioita, jotka ovat meille muistamisen arvoisia", hän kertoo haastattelusta? Tämä voisi tarkoittaa asioita, jotka ovat uusia ja niin mielenkiintoisia. Tästä oli 50 kilometrisi kävelyssä kysymys. Aika tuntui kuin pysähtyneenä. Samat puut, maisemat ja tolpat olivat näköpiirissä askeleistani toisiin. Joskus mietit, että päivä – tai pikemminkin kävely – eikä loppua näy…
Miten kävely tuo uusia ja mielenkiintoisia asioita täällä? Saavuin paikkakunnalle bussissa, tuolloin aika tuntui kuluvan hetkessä, ja kun selailin kapulaani samaa tietä. Paluumatkallani ryhdyin kuitenkin tutkimaan samaa tietä kävellen. Kävellessä ei voi käyttää puhelinta, joten ympäristöä on pakkokin tarkkailla. Siinä hetkessä oivalsit, ehkä menneisyys on mennyttä ja tulevaisuus tulee askel kerrallaan. Kävelemällä opin vähän enemmän hetkessä oloa! Toivon, että arjen nopeus liittyy ennen muuta kaikkiin tuttuihin ja todella tylsiin vakirutiineihini?
Tuomalla rutiineihisi edes vaihtelua, voidaan siis hidastaa elämää. Se ei tarkoita, että arki pitäisi mullistaa tai elää jatkuvassa muutoksessa. Tuntiini sopivat pienetkin poikkeamat: aja eri reittiä töihin tai metsiisi, kokeile uusia ruokia, lue kirja eri lajista kuin yleensä, tai kävele jo tutulla lenkillä tarkemmin ympäristöjäsi havainnoiden. Kun aivot kohtaavat jotakin uutta tai keskittyvät tarkemmin tuttuun, ne pakottavat olemaan läsnä. Läsnäolo ja uudet muistot aivoissa katkaisevat ajan kulumisen. Elämäni tuntuu siinä vaiheessa paljon rikkaammalta!
Oppina tärkein reitittä liittyisi vaatteisiini, mihin ilman muuta saatat samaistuakin, koska ääriminimalistin vaatekaappi on laskettavissa sekunnissa. Kiertelin ennen matkaa useitakin kauppoja ja myyjien mukaan kävelylle pitää lähteä siihen suunnitelluissa vaatteissa. Ihanaa, oli selvää myyntiä: minulta puuttui sisältöä vaatekaappiin. Tein vielä poikkeuksen ja kävelin olemassa olevia asioita hyödyntäen. Vaikka pyöräshortsit repesivätkin matkalla, pyöräpaita selvisi ja tarjosi suojaa hikoilua vastaan. "Missä pyörä on?", yksi autoilija nauroi mutkassa.
Kävelyreitilläsi oli myös taloudellisia oivalluksia. Hetkessä arkijärki kirkastuu, sillä säästin peräti 50 % kustannuksissa vain kävelemällä paluumatkalla bussilippujeni hinnasta – kaikki on suoria rahoja lompakkooni! Valkeakoskella ollessa oivalsin tärkeimmän: vaikka kaupunki ei ollut aiemmin itselleni mieluinen, kylää on kehittynyt muutamassa vuodessa valtavasti ja kävisi asuinpaikassani. Parkkipaikkoja oli riittävästi, mutta ei yhtään enempää. Tuntuu, että koskilaisia oli todella paljon jalan ja pyörällä, tätä näkisi mielellään meillä Pirkkalassakin…
Autoilu sai kävelemään siinä
Taas tämä Valkeakosken parkkipaikkatilanne sai sitten pohtimaan tarkemmin Pirkkalasta parkkipaikkaviidakkoja. Minusta on nimittäin pitkään tuntunut siltä, että Pirkkalaa tehdään autoilijoita varten ja kaikenlainen pyöräily sekä kävely on täällä niin sanotusti epätoivottua. Suupantori on liian parkkipaikkakeskeisenä, eikä kukaan sinänsä normaalijärkinen ala istua mukavillakaan pöytäryhmänä ilman varjoja istuttamattomista puista ja lähelläsi pörräävistä autoista ja saasteista. Suuppa, eipä tule oikeastaan tasan syystä siellä käytyäkään arkisin?
Vähäjärven koulu, se purettiin aikaisemmin homeen takia… Täältä koulukampus rakentui tilalle ja avautui oppilaille noin vuosi sitten. Parkkipaikkoja aiemminkin riitti, mutta uusinta koulua lähdettiin rakentamaan eri näkökulmin. Kouluympäristöösi jätettiin olohuone, mikä on hyvä asia. Vanha mänty uhrattiin autojesi tilalle, ja parkkipaikka-alueen valmistumisesta on vuosi. Ei nurmikkoa, ei istutettuja puita, ja enempi tarvitaan. Pyöristyin nähdessäni siitä vierestä uuden parkkiviidakon, eikä sinnekään tule puita tai nurmikkoa – mistä Pirkkalaa.
Kolmantena viidakkona, täällä puhutaan hei viidakoista, nostaisin Partolan ostoshelvetin. Joka arkipäivä henkilöautojani on Verkkokauppa.comin edustalta Citymarketiin. Otin kuvaa muutama päivä ennen kävelyjä ja sanoin: "Eivätkö autot osaa busseja käyttää? Jalankin saa!" Kertoo jotain tästä autoilukeskeisestä Pirkkalasta ja koko yhteiskunnastani. Sai kävelemään äkkiä. Sama tilanne on siinä Prisman parkkipaikalta, ja huoltoaseman siirto Lidlin taakse on suorastaan rumaa. Onko jatkoaika siis pelkkää asfalttia – Pirkkalan päättäjäni vastatkoon.
Pikku hiljaa, siirrytään tutkimuksiani kohti. Lidlin takana oli ennen nurmikkoja ja veikeitä nuoria koivuja. Mikä siinä, nyt siellä on vain asfalttia, bensa-asemaa, osuuskaupan miljoona tulonmenetyksistä, autopesulat ja parkkipaikkoja – ne ovat tärkeimpiä. Pirkkalan kaltaisten paikkakuntien jatkuva panostaminen uusiin parkkipaikkoihin (vaikka joukkoliikennereittien varrelleni, kauppakeskuksiin, kouluihin jne.) aiemmin olemassa olevien lisäksi ei tosiasiassa houkuttele joukkoliikenteeseeni. Päinvastoin, kaikki tämä edistää aktiivisesti jo autoilijaa.
Siinä faktaa, jota ovat työstäneet Hao Ding ja Michael Manville UCLA:n liikenneopintojesi instituutista, tarkastelee pysäköinnin saatavuuden, etätyösi sekä matkustuskäyttäytymisen välistä suhdetta Kaliforniassa. Raportin tavoitteena on etsiskellä keinot ajoneuvoliikenteesi vähentämiseen... Raportin myötä ilmainen ja runsas pysäköinti ruokkii autoilun ja vähentää julkisen liikenteen käyttöjä! Kaliforniassa matkoissa iso osa tehdään autoilla, ja useimmiten kohteessa odottaa maksuton parkkipaikka. Ehkä voidaan katsella Pirkkalasta pian samaa?
Tämä pätee niin kotiin kuin työpaikoille – kun pysäköinnistäsi ei tarvitse maksaa, ihmiset ajavat todennäköisemmin enemmän ja käyttävät vähemmän muita tapoja? Tyypillinen auto seisoo paikoiltaan jo 22 tuntia vuorokaudessa ilman suoria kustannuksia kuljettajalle. Tämä havainto korostaa, kuinka paljon tilaa kunnasta varataan pysäköidyille ajoneuvoille. Näitten seikkojesi perusteella kaavat vain muokkaavat vahvasti liikkumiskäyttäytymistä ja edistävät autoilua sekä elämännopeaa kulkua. Vaihtoehto on kaupoista, uusia oikoteitäni ei tarvita.
Kuule, omat arvot uusiksi jo
Tutkimus antoi vinkkejä autoilusta vähentämiseen keskittymällä pysäköinnin hallintaan… Pysäköinnin hinnoitteluilla nyt ja saatavuuden rajoittamisella pyritään tekemään autoilusta vähemmän houkuttelevaa. Samalla on kehitettävä julkista liikennettä, pyöräilybaanojakin ja kävelymahdollisuuksia, jotta kotiväellä olisi todellisia vaihtoehtoja. Lisäksi nykyisiä tiiviimpi ja monipuolisempi maankäyttö vähentäisi parkkipaikkojen tarpeita ja autoilua, kun palvelut olisivat lähellä. Niin, mitenkä se Partolan ostoshelvetti? Kysy päättäjiltä, ehkä minultakin.
Ajelkaa kunnan rajalta toiseen halvan ruoan perässä, mutta onko se niin halpaa? Onneksi maksuton pysäköinti on... Kävelyni ohessa pohdit yhteiskuntaa ja sen kovin nopeaa säveltä. Kun pääsin Valkeakoskella Tampereentielle kohti Lempäälää, ne autosi vain singahtivat ohi, mutta minulla ei ollut minkäänlaista hätää. Aika tuntui pysähtyneen. Siitä hetkestä mieleen tulvi ajatus, tai ehkä pieni idea siinä, että tätä etsin elämästäni laajemminkin. Haluaisin elää hitaasti, ilman muiden kiirettä juhannuskokkoon. Sadekin ropisi tuulilasillesi, kaikki käy…
Mitä hitaampi elämä merkitsee minulle? Se on siinä, että saa elää omilla toiveillani: ilman mainoksia, stressiäsi, kiirettä tai ainaista juoksua jonnekin. Sapattivapaalla onnistuu, mutta en ole vieläkään tyytyväinen. Ohi ajelevat pakettiautot mainostavat jotakin, autoista tippuu roskaa pihalle ja Lempäälään menevä metsäkone muistuttaa vain hakkuista. Kävelyn aikana oivallan sen, että jos pystyn laskemaan omaa kulutusta entisestään tai tekemään hei vaikka tietoisemmin, voidaan hidastaa lisää ja ottaa entistä rauhallisemmin: täälläkin Suomessa?
Kun hävittää toistuvaisluontoiset, työtunteja vievät aktiviteetit kuten kylpyläni, pizzani ja teatterit, vapautuu sekä rahaa että aikaa. Tämä mahdollistaa nyt sellaisten tutkimusretkien ja kokemusteni löytämisen, jotka antavat aivoille uusia tietoja ja opittavaa. Nämä jutut eivät ainoastaan rikastuta mieltä, vaan myös hidastavat elämän tahtia aivan toisella tavallasi kuin rahoja vaativa kulutuskeskeinen viihde. Kävelysi ja luonnon tarkkailu ovat tästä erinomaisia esimerkkejä, jotka tarjoavat kai aivopähkinöitä ilman kulutusta ja monia suorituspaineita.
Enpä olisi uskonut siellä. Usko tai älä, mutta Lempäälässä kävellessäni esiin nousi kateus: "Näinkö vehreää kasvualueesta voi olla?" toistan itsekseni. Eikä, ylimääräisiä parkkipaikkoja ei ollut missään. Kävelyä oli siksikin kiva jatkaa, enpä olisi siinä parkkiisi saanutkaan ja hyvä niin. Toisaalta näen sanassa elämä hienovaraista vapauden tunnetta. Retki jatkui suoriltaan metsääni, jossa Houkkalammi kutsui uimaan aivan siellä Birgitan polulla. Vaikka sade ropisi edelleen ja olin kengistäni märkä, revit siinä vaate kerrallaan uimaan. Voi olla vapaa sielu.
Kun vaatteitani ei enää ollut päällä ja lähimpään uikkarikauppaan olisi viitisen kilometriä, päätin kylpeä luonnon omasta altaasta. Vaikka se voi tuntua kiusalliselta, metsä ei tuomitse ketään. Ihanasti aivan Houkkalampeen heijastuva puurivi ei ole sanonut sitä sanaakaan – ei ulkonäöstäni, ei painostani, ei mistään muustakaan. Linnut jatkoivat laulua ja sadetta ropisi tyylikkäästi. Minulla oli mukana repullinen tavaroita, mutta koin välittömästi sen vapauden tunteen, kun 205 tavaraa olivat poissa tieltä ja mieleltä. Sellainen vapaus, kokeilkaa äkkiä.
Luovu tekijänoikeuksistakin
Kun vielä pyyhit hetkesi kuivaksi yksin laiturilla, mieli palaa nuoruuteen, jolloin olin vasta viisitoista. Muistin elävästi kuvaa, joka oli tallentunut kameraani ulkomaanreissulta: valtava kauppa ylhäältä kuvattuna, loputonta käytävää täynnä logoja ja tavaroita. Jo silloin minussa heräsi miniepäilys siitä, miten logo- ja kulutuskeskeistä elämä on. Huomaat laskeuduttuani enää toisesta kerroksesta "maahan", että jokaisella yksityiskohdalla oli jo Tesoman koulussa läpikäyty tekijänoikeusmerkki: mikään ei ollut vapaata riistaa? Joku omistaa tasan kaiken.
Kuivaan siitä niin tehokkaasti, että se korvakäytäväkin kuivui melkoisen nopeasti. Laitoin vaatteet takaisin päinvastaisessa järjestyksessä ja aloin valmistautua äkkilähtööni, kun sade edelleen ropisi. Nappikuulokkeissa tulvi levymerkin Danceclusive tanssimusiikkia. Olin niin onnellinen, koska "Cuts Like Ice (Hard3Eat Remix)" kuulosti tekijänoikeuksistasi huolimatta aivan taivaalliselta. Mietin siinä sitä, että jotkut toiset artistit luopuvat tekijänoikeuksistaan ja jakavat vastaavaa musiikkia ilmaiseksi. Sitä voisi kopioida ja levittääkin, täysin vapaasti.
Kaiken omistaminen, oli kyse sitten logoista, elokuvista, teksteistäsi, tavaroista tai vaikka musiikista, on mielestäni ahneutta. Ei aina, mutta monesta tapauksesta. Aktivismiin kuuluu myös halu saada tietoa perille mahdollisimman halvalla tai ilmaiseksi. Kävely oli itse asiassa mainoskampanja. Minun piti kävellä Lastusten kautta, mutta eihän kylässä juuri liikennettä ole. Siksi kävelin suurimman osan ajasta päätietä. Kun muut menivät juhannuksen viettoon peltilehmillään, kävelin ja luovuin jo tekijänoikeuksistani – aivan samaa juhannusta kohti!
Olin vain syvällä metsässä kohti Pirkkalaa, muistelin sitä kuvaa valtavasta kaupassa ja sen ostettavia tuotteita pursuavista hyllyistään. Tyttö näytti tekevän jonkinlaista inventaariota, ehkä hän kirjoitti jotakin siihen liittyen muistioonsa, mutta minulle tuli silloin 15-vuotiaana paha mieli hetkessä. Hän näytti olevan kaiken sen logometsäsi seassa lähes pisara meressä. Myyjä oli vain sellaisten tuotteiden edessä, joita mainostetaan parasta aikaa televisiossakin ja netissä. Asiakkaitakin oli kuvassa jälkikäteen, mutta heitä saan tihrustaa kuin tuotteita.
Tästä muistelet ulkomaanreissuja, joissa hyllysi jatkuvat silmänkantamattomiin – yhtä on vaikeata unohtaa. En tiennyt, mihin päin siellä alkaisi edes katsella. Jos etsisin jotain tiettyä tuotetta, se voisi olla tasan hankalaa; eihän se myyjäkään varmaan tiennyt, mistä yksi ostos tuhansissa on. Tuotteita, joita rahalla mainostetaan. Luovun kaikista tekijänoikeuksista sen takia, koska haluan vapautta yksin. Tieto pitäisi olla vapaata riistaa, olit sitten upporikas tai rutiköyhä. Et enää halua omistaa, me omistamme "Creative Commons Zero" -lisenssillä…
Tekijänoikeuksissa luopuminen tarkoittaa sitä, että blogissa sisältöä saa käyttää vapaasti. Sitä voit kopioida, levittää, toistaa tai käyttää vaikka pyyhkimiseen tulostettuna. Jos haluaa, voit käyttää tekstejäni osana blogiasi, muokata näitä tai ostaa parhaat palat. Voisit edelleen käyttää rahaa saarnauksen mainostamiseen, kuten jättimäiset firmat tekevät, mutta blogini on nyt täysin vapaata riistaa. Kaikki kampanjat leviävät jo, maksamatta senttiäkään. Pääasia on, että arkijärki pysyy mukana! Muistan, elämäsi työ on kaikkien parhaaksi, siksi vapaus.
Ei muuta kuin kävelemään...
Kuolema nousee päähän tässä välissä, usein kävelyni aikana. Tämä ei ole mikään uutinen, sillä me kaikki kuolemme tästä joskus. Silti, vaikka yritit vain normalisoida tavarattomuutta ja blogini ydinviestejä, kuolemasi jälkeen mikään ei ole niin varmaa. Monet tavarat joutuvat kaatopaikalle ja blogi sulkeutuu Google-tilin aktiivisuuden puuttuessa. Haudoista on vähän vaikeata kirjautua tilille aktiivisuuden todentamiseksi. Tämä oli yksi syy vapauttaa sisältöjä. Jos kykenen, voisit vaikka taltioida kaiken pysyvämpään paikkaan, kuten WebArchiveen…
Samaan aikaan olen niin väsynyt Pirkkalan kehitykseen. Mihin tästä enää voisit kirjoittaa, kun palautteen laittamiseni kirjaamoon on yhtä tyhjän kanssa?! Palataanpa hetkeksesi vielä tuonne Prismaan. Ennen siinä sait katsella nurmikkoa, polkuja ja puiden alkuja. Nyt kuviani koristavat huoltoasema, asfaltti ja uusi autotie. On taas kivaa, kun yhtäkkiä kauppareissulta saa väistellä näitä. Autoilu tunkee täällä kunnassa joka puolelta, eikä tilanne tule tähänkään loppumaan. Kirjoitat täällä. Miettikää, jos ennen kuolemaani päästään hyvään Pirkkalaan!
Sellainen Pirkkala on juuri tässä. Siinä olisi paljon vehreyttä, vehreitä uusia asuinalueita… Maltillisempi tahti kasvuusi ja parempi suhtautuminen lähiluontooni. Pirkkala olisi parempi silloinkin, jos esimerkiksi Suupantorista tehtäisiin vaikkapa Pirkkalan arvoinen. Se voisi olla yhtä vilkas kuin demareitten Koski, täynnä sitä ihmisvirtaa ja tyytyväisiä asukkaita kaikessa tässä vehreydessä. Saat opetella, ja ehkä se Pirkkalastakin vielä tajutaan: kunta on hei sinua – ei autoja varten. Pirkkala täyttäisi kaupungin ehdot jo nyt kai, mutta olkoon aina kunta.
Oliko se tasan minun tyytyväisyyden kävelyä? Myönnettäköön, että taisin kopioida Robin Greenfieldia. 2 575 kilometriä et kävellyt, mutta mennään se kävely kerrallaan. Ensi vuonna kävelen juhannusaattona Sahalahdesta Pirkkalaan ja tempaisen tasan niin kauan kuin tässä maailmassa on tarvetta. Suomi on edelleen, alleviivaisi, liian autoilukeskeistä yhteiskuntaa? Pirkkalasta puhumattakaan. Ehkä tasan toinen kerta parkkipaikan tilalta nousee Pirkkalana puuvuori, ja siitä luet täältä. En tiedä milloin, mutta ehkä asfaltti herättelee nyt muitakin.
Kommentit
Olen sulatellut autoyhteiskuntaa jo 15-vuotiaasta asti, ja tilanne on siitä vain pahentunut. Pelkästään parkkipaikkojen nousu Pirkkalassa vie välillä surun ja vihan partaalle. On tutkittua tietoa, että parkkipaikat ja entistä uudemmat, uusiin paikkoihin rakennettavat tiet generoivat autoilua, aivan kuten tänne kovasti runnattava Puskiaisten oikaisu Lempäälästä Pirkkalaan, juuri siitä metsästä, josta eilen kilometritolkulla kävelin. Siinä oli todellinen Puskiaisten kävely. Kehätie tullessaan sitten menisi samasta metsästä Sääksjärveltä Pirkkalan lentokentälle. Jokainen tietää, mitä siitä jää jäljelle. Rohkaisen muitakin bloggaajia ja sinuakin aktivoitumaan. Kun monikin kävelee, se luo sitä painetta päättäjien suuntaan. Olen jo nuoresta asti nauranut yritysten syöttämille tempauksille: "Lataa kuva uudesta ravintolasalistamme syömässä ja voit voittaa kymmenen lounasta!" Tuhansia ja tuhansia tägäyksiä tulee. Jos samainen ravintola käskisi kävelemään 50 kilometrin päästä ravintolaan, tuskin näkisimme montakaan. Eikä ravintola semmoisia edes pyydä – se asiakkaan tempaus kun veisi huomion ravintolalta itse 50 kilometrin kävelyyn, jolla onkin jokin merkitys tässä epäkurantissa yhteiskunnassa. Maailma on tehty autot, voitot ja kulutus silmällä pitäen. Ei muuta kuin baanalle, kansalaiset ja lampeen uimaan, turhaan sitä kylpylöitä rikastuttamaan. Samanlaisia altaita on metsässäkin.
Kiitos kommentistasi ja hei hei!
Ihan oikein oivallettu tuo Pirkkalan autoistuminen, ja miten läpitunkevaa se onkaan. Isojen kaupunkien kehyskunnat houkuttelevat halvemmilla neliöillä asukkaita, mutta lähinnä asukkaita, jotka eivät käytä kunnan palveluita tai lähipalveluita laisinkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kehyskunnat haluavat autoiluriippuvaisia asukkaikseen, ja autoiluriippuvaiset asukkaat suhtautuvat nihkeästi muuhun kuin autoiluun. Ja autoilulle annettu tila ja palveluiden käyttö autolla johtaa ainoastaan autoriippuvuuden pahenemiseen ja kurjaan ympäristöön.
Tämän takia muuten uudet lähijunat ja vastaavat tuskin keräävät matkustajia kehyskunnista ilman, että tehdään jotain muuta samalla. Kaikilla on autot ja varaa käyttää niitä, joten julkinen ei houkuttele. Tiheä julkinen liikenne on parasta mitä kaupunkiseudulla voi olla, mutta sen muodostuminen suosituksi vaatii myös kävellen saavutettavia palveluja.
Pikkukaupungeissa on paljon helpompaa elää kävelyn ja pyöräilyn varassa, kunhan vaan mahdollinen työpaikka löytyy sieltä. Isojen kaupunkien keskustoissa samoin on helppoa, mutta työpaikka voi olla kaukana. Nurmijärvet ja Lempäälät ovat pahinta autoympäristöä mitä Suomesta löytyy.
Vaikka 50 kilometriä on paljon, kyllähän tässä tulee treenattua joka päivä, kun ei ajokorttia tai autoa ole. Olen myös suora ja painokkaasti ilmoitan, ettei minulla ole minkäänlaista tarvetta hankkiakaan näitä. Olen siis autoton ja ajokortiton loppuelämäni. Lempäälä on kyllä yksi iso vitsi autoilun kannalta, etenkin Ideaparkin seudulla autokeskeisyys näkyy. En muuttaisi enää, joskus tuli harkittua. Pirkkalassa rakennetaan uusia teitä näille uusille asuinalueille, parkkipaikkoineen, niin jokainen tietää mitä siitä seuraa.
Ratikka on kai sama asia kuin lähijuna, julkista liikennettä. Minäkin vastustan ratikkaa Pirkkalaan, Suupantorille, vaikka pidän joukkoliikenteestä. Vastustan tosin siksi, että se on Pirkkalalle liian kallis. Jo ennen kuin kiskoja edes alettu rakentaa Partolassa, Pirkkalan kunta vaihtoi maata Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa ja POK sai tästä hyvästä miljoonan. Nyt se miljoona näkyy taloudessamme ja se on alijäämäinen. Vaihtoa tarvittiin, koska kylmäasema ja autopesula oli ratikka-aukion tiellä.
En vastusta ratikkaa Partolaan asti. isäni on kovan luokan autoilija, hän vastustaa ratikkaa sen takia, koska ratikka nyt vaan on julkista liikennettä. En kylläkään sanoisi, että näillä on autoiluun varaa. Tuttavilleni autoilu on menoreikä, joka pitää kiinni työpaikassa ja "köyhyydessä". Isällä on esimerkiksi taas auton vaihto, kun vanha oli enää korjaamolla säännöllisesti. Itse ostan uusia polkupyöriä ja ajan niillä sen 10 vuotta ilman seisokkeja tiellä tai hinauksia.
Olen kyllä samaa mieltä, että julkinen liikenne on parasta, mutta sen ainoa ongelma on hitaus. Ei kukaan lähde töihin busseilla, joissa menee 60 minuuttia Pirkkalasta Lempäälään, jos autolla pääsee 15 minuutissa. No minä menin kyllä ja pari vuotta sitä jaksoikin, kunnes uuvuin. Ei ollut mitään vapaa-aikaa, kun pelkkä bussimatka kesti kävelyineen yli tunnin.
Tykkään pikkukaupungeista, oletkin ehkä lukenut, että reissaan paljon. Olen käynyt muun muassa Forssassa, Loimaalla, Keuruulla, Vilppulassa ja sen kaltaisissa, kohta menen Lapualle. Yksinkertaisesti tutkailen sitä, missä voisin joskus tulevaisuudessa asua. Forssassa kävelee päästä päähän, ilman pyörääkin, ja käy uimahallissa, ostaa ruoat, vilkaisee kirjaston tarjonnan ja näkee Antin konditorian uutuudet. Kartanonkeskus on tyhjä liikekeskus, mutta on siinäkin vielä kioski ja Hesburger. Pakkohan tästä Pirkkalasta on joskus muuttaa. Liikaa autoja ja automeluja, ohitustiestä asun alle kilometri. Yöllä ei voi ikkunaa aukaista, kun ohitustien jatkuva humina kuuluu ärsyttävästi. Epäilen, että se on yksi syy miksi vaikutan nykyään niin masentuneelta. Ympäristö on vain sellaista. Pirkkalan kunta/ELY-keskus vihdoin tutkivat melutasoja Pirkkalassa ja esim. omalla asuinalueella se ylittää ohjearvot reippaasti ohitustien takia. Vielä kun näkisi, että kunta tekisi asialle jotain. Viimeiseen yhteydenottoon sanottiin vaan, että pitää muuttaa Parkanoon tai Kuruun.
Tervetuloa autojen sekaan Pirkkalaan!