Valkeakoskelta ilman autoa

Jotakin tapahtuu. Kävelen 50 kilometriä Valkeakoskelta Pirkkalaan. Pystynkö vaikka kuvaamaan asiaa sanoin? Uskon, että tämäkin matka ja sen herättämät ajatuksesi ovat seurausta ympärilläni virtaavasta elämästä. Olenhan noussut – tai paremminkin paennut – lähes kuolleesta yhteiskunnallisesta ekosysteemistä. Parempaa kohti: yhteyttä luontooni ja maailmaani, ilman autoja tai sitä ajokorttia, juhannus ilmassa. Autot ohittivat taukoamatta, ja kaikilla oli pistävä kiire mökille. Otin rauhallisesti ja jatkoin vain kävelyä vuokrakotiin.

Se on minulle enemmän kuin kotini, se käy juhannusmökistäkin. Kävelysi aikana pohdit usein, kuinka syvälle yhteiskuntaamme autoilukeskeisyys on juurtunut. Äskettäin tutustuin esimerkiksi UCLA:n apulaisprofessori Michael Manvillen tutkimukseen, joka esitteli vahvaa näyttöä siitä, kuinka jo tilavien pysäköintipaikkojesi olemassaolo lisää autoilua. Se näkemys resonoi omien kokemusteni kanssa matkan varrelta. Kas, Pirkkalaan tuli jälleen kerran uusi parkkipaikka nyt Vähäjärven koulun kupeeseen, ikään kuin ensimmäinen on niin vähän.

Pirkkalaa: uudehkot parkkipaikat takana, mutta ajatukset autoilukeskeisyydessä alkavat hahmottua yhä selvemmin. Ehkä se kaikki aiheuttaa heti uusia sekasotkuja. Mitä elämältäni todella haluan? Juuri tämä kysymys on kalvanut mieltäni pitkään, mutta vasta viimeaikaiset kokemukset ja ennen kaikkea noin 50 kilometrin kävely ovat tuoneet sen pintaan sellaisella voimalla, ettei sitä voi enää ohittaa. Työelämässä, vaikkapa vain aikaisemmassa työpaikassa olisin voinut nousta urallani huipulle, siis isoja palkankorotuksia kerta toistensa jälkeen.

Elämä ei ollut myytävänä, eikä muuten blogikaan. Et myy sitä edes rahasta, koska ostaja todennäköisesti sulkee sivusi ja laittaa verkko-osoitteen tilalle pikavippimainoksia. Ahkerin lukija tietää, että en hyväksy näitä markkinointipostauksia enää tuplarahallasi, ja mainoksia on ihan turhaa etsiä. Kuvittelin omistavani täydellisen blogin, mutta kävelysi aikana halusin antaa sanomalle enemmän ilman kalliita mainoskampanjoitani. Kuinka sen tekisit? Luovuin tekijänoikeuksista, sanomasi on tästä eteenpäin vapaata riistaa ja heti valmis leviämään.

Oivalluksia 50 kilometrin kävelystäni, Valkeakoskelta

Tuntuuko elämä kuluvan niin nopeasti? Muistatko pitkät kesälomat, jolloin vapaa tuntui loputtomalta ketjulta päiviä, täynnä jäätelön syömistä rannoillakin ja leppoista yhdessäoloa kaupungin ympäristöistä iltaisin? Monet kokevat, että mitä enemmän sitä ikää karttuu, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Kun lapsena tammikuu uuteenvuoteesi kävi ikuisuudesta, aikuisena vuosi vilahtaa ohi melkein huomaamatta. Olen oppinut Valkeakoskelta, että aikaa voi hidastaa – yksinkertaisesti kävelemällä, vaikka noin 50 kilometrin verran Pirkkalaan.

Martin Wienerin mukaan kävelijä pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen, että ajan kulku tuntuu hidastuvan. ”Jos haluamme, että aika kuluu verkkaisemmin, meidän pitää etsiä asioita, jotka ovat meille muistamisen arvoisia”, hän kertoo haastattelussa. Tämä voisi tarkoittaa asioita, jotka ovat uusia ja niin mielenkiintoisia. Tästä oli 50 kilometrisi kävelyssä kysymys. Aika tuntui kuin pysähtyneenä. Samat puut, maisemat ja tolpat olivat näköpiirissä askeleistasi toisiin. Joskus mietit, että päivä – tai pikemminkin kävely – eikä loppua näy.

Miten joku kävely tuo uusia ja mielenkiintoisia asioita? Saavuin paikkakunnalle bussilta, tuolloin aika tuntui kuluvan hetkessä, ja kun selailin kapulaani samaa tietä. Paluumatkallani ryhdyin kuitenkin tutkimaan samaa tietä kävellen. Kävellessä ei voi käyttää puhelinta, joten ympäristöä on pakkokin tarkkailla. Siinä hetkessä oivalsit, ehkä menneisyys on mennyttä ja tulevaisuus tulee askel kerrallaan. Kävelemällä opin vähän enemmän hetkessä oloa. Toivon, että ajan nopeus liittyy ennen muuta kaikkiin tuttuihin ja todella tylsiin vakirutiineihini.

Valkeakoskelta 50,4 km Pirkkalaan kävellen

Tuomalla rutiineihisi sitä vaihtelua, voidaan siis hidastaa elämää. Se ei tarkoita, että arki pitäisi mullistaa tai elää jatkuvassa muutoksessa. Tuntiini sopivat pienetkin poikkeamat: aja eri reittiä töihin tai metsiisi, kokeile uusia ruokia, lue kirja eri lajista kuin yleensä, tai kävele jo tutulla lenkillä tarkemmin ympäristöjäsi havainnoiden. Kun aivot kohtaavat jotakin uutta tai keskittyvät tarkemmin tuttuun, ne pakottavat olemaan läsnä. Läsnäolo ja uudet muistot aivoissa katkaisevat ajan kulumiseni. Elämä tuntuu siinä vaiheessa paljon rikkaammalta.

Tärkein oppini reitillä liittyisi vaatteisiin, mihin ilman muuta saatat samaistuakin, koska ääriminimalistin vaatekaappi on laskettavissa sekunnissa. Kiertelin ennen matkaa useitakin kauppoja ja myyjien mukaan kävelylle pitää lähteä siihen suunnitelluissa vaatteissa. Ihanaa, oli selvää myyntiä: minulta puuttui sisältöä vaatekaappiin. Tein vielä poikkeuksen ja kävelin olemassa olevia asioita hyödyntäen. Vaikka pyöräshortsit repesivätkin matkalla, pyöräpaita selvisi ja tarjosi suojaa hikoilua vastaan. ”Vain kypärä puuttuu”, yksi autoilija sanoi vaan.

Kävelyreitillä oli myös taloudellisia oivalluksia. Hetkessä arkijärki kirkastuu, sillä säästin peräti 50 % kustannuksissa vain kävelemällä paluumatkalla bussilippujeni hinnasta – kaikki on suoria rahoja lompakkooni! Valkeakoskella ollessa oivalsin tärkeimmän: vaikka kaupunki ei ollut aiemmin itselleni mieluinen, kylää on kehittynyt muutamassa vuodessa valtavasti ja kävisi asuinpaikassani. Parkkipaikkoja oli riittävästi, mutta ei yhtään enempää. Tuntuu, että koskilaisia oli todella paljon jalan ja pyörällä, tätä näkisi mielellään meillä Pirkkalassakin.

Autokeskeisyyttä ja kävelemään, asfalttia täällä riittää

Juuri tämä Valkeakosken parkkipaikkatilanne sai sitten pohtimaan tarkemmin Pirkkalan parkkipaikkaviidakkoja. Minusta on nimittäin pitkään tuntunut siltä, että Pirkkalaa tehdään autoilijoita varten ja kaikenlainen pyöräily sekä kävely on täällä niin sanotusti epätoivottua. Suupantori on liian parkkipaikkakeskeisenä, eikä kukaan sinänsä normaalijärkinen ala istua mukavillakaan pöytäryhmillä ilman varjoja istuttamattomista puista ja lähelläni pörräävistä autoista ja saasteista. Suuppa, eipä tule oikeastaan enää siitä syystä arkisin käytyäkään.

Vähäjärven koulu, se purettiin aikaisemmin homeen takia. Sinne koulukampus rakentui tilalle ja avautui oppilaille noin vuosi sitten. Parkkipaikkoja aiemminkin riitti, mutta uusinta koulua lähdettiin rakentamaan eri näkökulmin. Kouluympäristöösi jätettiin olohuone, mikä on hyvä asia. Vanha mänty uhrattiin autojen tilalle, ja parkkipaikka-alueen valmistumisesta on vuosi. Ei nurmikkoa, ei istutettuja puita, ja enempi tarvitaan. Pyöristyin nähdessäni heti vierestä uuden parkkiviidakon, eikä sinnekään tule puita tai nurmikkoa – sitä Pirkkalaa!

Kolmantena viidakkona, usein puhutaan jo viidakoista, nostaisit Partolan ostoshelvetin. Joka arkipäivä henkilöautojasi on Verkkokauppa.comin edustalta Citymarketiin. Otin kuvaa muutama päivä ennen kävelyjä ja sanoin: "Eivätkö autot osaa busseja käyttää? Jalankin saa!" Kertoo jotain tästä autoilukeskeisestä Pirkkalasta ja koko yhteiskunnastani. Sai kävelemään äkkiä. Sama tilanne on siinä Prisman parkkipaikalla, ja huoltoaseman siirto Lidlin taakse on suorastaan rumaa. Onko jatkoaika siis pelkkää asfalttia – Pirkkalan päättäjä vastatkoon.

Pirkkalaa, kohti asfalttia ja parkkiruutuja

Pikku hiljaa, siirrytään tutkimuksia kohti... Lidlin takana oli ennen nurmikkoa ja veikeitä nuoria koivuja. Mikä siinä, nyt siellä on vain asfalttia, bensa-asemaa, osuuskaupan miljoona tulonmenetyksistä, autopesulat ja parkkipaikkoja – ne ovat tärkeimpiä. Pirkkalan kaltaisten paikkakuntien jatkuva panostaminen uusiin parkkipaikkoihin (vaikka joukkoliikennereittien varrelleni, kauppakeskuksiin, kouluihin jne.) aiemmin olemassa olevien lisäksi ei tosiasiassa houkuttele joukkoliikenteeseen. Päinvastoin, kaikki tämä edistää aktiivisesti jo autoilua.

Sitä faktaa, jota ovat työstäneet Hao Ding ja Michael Manville UCLA:n liikenneopintojen instituutista, tarkastelee pysäköinnin saatavuuden, etätyön sekä matkustuskäyttäytymisen välistä suhdetta Kaliforniassa. Raportin tavoitteena on etsiskellä keinot ajoneuvoliikenteen vähentämiseeni. Raportin myötä ilmainen ja runsas pysäköinti ruokkii autoilua ja vähentää julkisen liikenteen käyttöä. Kaliforniassa iso osa matkoista tehdään autoilla, ja useimmiten kohteessa odottaa maksuton parkkipaikka. Kai voidaan katsella Pirkkalassa sitä samaa?

Tämä pätee niin kotiisi kuin työpaikalle – kun pysäköinnistä ei tarvitse maksaa, ihmiset ajavat todennäköisemmin enemmän ja käyttävät vähemmän muita tapoja. Tyypillinen auto seisoo paikoillaan jo 22 tuntia vuorokaudessa ilman suoria kustannuksia kuljettajalle. Tämä havainto korostaa, kuinka paljon tilaa kunnassa varataan pysäköidyille ajoneuvoille. Näiden seikkojen perusteella kaavat vain muokkaavat vahvasti liikkumiskäyttäytymistä ja edistävät autoilua sekä elämännopeaa kulkua. Vaihtoehto on kaupoista, uusia oikoteitä ei tarvita!

Arvot uusiksi nyt, mitä todella tavoittelen elämältäni?

Tutkimus antaa vinkkejä autoiluni vähentämiseen keskittymällä pysäköinnin hallintaan. Pysäköinnin hinnoitteluilla nyt ja saatavuuden rajoittamisella pyritään tekemään autoilusta vähemmän houkuttelevaa. Samalla on kehitettävä julkista liikennettä, pyöräilybaanojakin ja kävelymahdollisuuksia, jotta kotiväellä olisi todellisia vaihtoehtoja. Lisäksi nykyisiä tiiviimpi ja monipuolisempi maankäyttö vähentäisi parkkipaikkojen tarpeita ja autoilua, kun palvelut olisivat lähellä. Niin, mitenkä se Partolan ostoshelvetti? Kysyn päättäjiltäsi ja sinultakin.

Ajele kunnan rajalta toiseen halvan ruoan perässä, mutta onko se enää halpaa? Onneksi maksuton pysäköinti on... Kävelyn ohessa pohdin yhteiskuntaa ja sen kovin nopeaa säveltä. Kun pääsin Valkeakoskelta Tampereentielle kohti Lempäälää, ne autot vain singahtivat ohi, mutta minulla ei ollut minkäänlaista hätää. Aika tuntui pysähtyneen. Siitä hetkestä mieleen tulvi ajatus, tai ehkä pieni idea siitä, että tätä etsin elämästäni laajemminkin. Haluaisin elää hitaasti, ilman muiden kiirettä juhannuskokkoon. Sadekin ropisi tuulilaseille, kaikki käy!

Mitä hitaampi elämä merkitsee minulle? Se on sitä, että voi elää omilla toiveillani: ilman mainoksia, stressiäsi, kiirettä tai ainaista juoksua jonnekin. Sapattivapaalla onnistuu, mutta en ole vieläkään tyytyväinen. Ohi ajelevat pakettiautot mainostavat jotakin, autoista tippuu roskaa pihalle ja Lempäälään menevä metsäkone muistuttaa vain hakkuista. Kävelyn aikana oivallan sen, että jos pystyn laskemaan omaa kulutusta entisestään tai tekemään hei vaikka tietoisemmin, pääsen hidastaa lisää ja ottaa entistä rauhallisemmin: tässäkin Suomessa.

Vehreys, se nousi listallani korkeammaksi

Kun hävittää toistuvaisluontoiset, työtunteja vievät aktiviteetit kuten kylpylät, pizzan ja teatterit, vapautuu sekä rahaa että aikaa. Tämä mahdollistaa nyt sellaisten tutkimusretkien ja kokemusteni löytämisen, jotka antavat aivoille uusia tietoja ja opittavaa. Nämä jutut eivät ainoastaan rikastuta mieltä, vaan myös hidastavat elämän tahtia aivan toisella tavallasi kuin rahoja vaativa kulutuskeskeinen viihde. Kävelysi ja luonnon tarkkailu ovat tästä erinomaisia esimerkkejä, jotka tarjoavat aivopähkinöitä ilman sitä kulutusta ja vain suorituspaineita.

Eipä olisi uskonut siinä. Usko tai älä, mutta Lempäälässä kävellessäni esiin nousi kateus: "Näinkö vehreää kasvualueesta voi olla?" toistan itsekseni. Eikä, ylimääräisiä parkkipaikkoja ei ollut missään. Kävelyä oli siksikin kiva jatkaa, enpä olisi siinä parkkiin saanutkaan ja hyvä niin. Toisaalta näen sanassa elämä hienovaraista vapauden tunnetta. Retki jatkui suoriltaan metsääni, jossa Houkkalammi kutsui uimaan aivan siellä Birgitan polulla. Vaikka sade ropisi edelleen ja olin kengistäni märkä, revin itseni vaate kerrallaan: uimaan. Olit vapaa sielu.

Kun vaatteitani ei enää ollut päällä ja lähimpään uikkarikauppaan oli viitisen kilometriä, päätin kylpeä luonnon omasta altaasta. Vaikka se voi tuntua kiusalliselta, metsä ei tuomitse ketään. Ihanasti aivan Houkkalampeen heijastuva puurivi ei ole sanonut sitä sanaakaan – ei ulkonäöstäni, ei painostani, ei mistään muustakaan. Linnut jatkoivat laulua ja sadetta ropisi tyylikkäästi. Minulla oli mukana repullinen tavaroita, mutta koin välittömästi sen vapauden tunteen, kun 205 tavaraa olivat poissa tieltä ja mielestä. Sellainen vapaus, kokeile äkkiä.

Miksi luovun kävelyn aikana blogin tekijänoikeuksista

Kun vielä pyyhin liian kuivaksi yksin laiturilla, mieli palasi nuoruuteeni, jolloin olin vasta viisitoista. Muistin elävästi kuvaa, joka oli tallentunut kameraani ulkomaanreissulta: valtava kauppa ylhäältä kuvattuna, loputonta käytävää täynnä logoja ja tavaroita. Jo silloin minussa heräsi miniepäilys siitä, miten logo- ja kulutuskeskeistä elämä on. Huomaat laskeuduttuani enää toisesta kerroksesta "maahan", että jokaisella yksityiskohdalla oli jo Tesoman koulussa läpikäyty tekijänoikeusmerkki: mikään ei ollut vapaata riistaa. Hän omistaa ehkä kaiken.

Kuivaat nyt niin tehokkaasti, että se korvakäytäväkin kuivui melkoisen nopeasti. Laitoin vaatteet takaisin päinvastaisessa järjestyksessä ja aloin valmistautua äkkilähtööni, kun sade edelleen ropisi. Nappikuulokkeissa tulvi levymerkin Danceclusive tanssimusiikkia. Olin niin onnellinen, koska "Cuts Like Ice (Hard3Eat Remix)" kuulosti tekijänoikeuksistasi huolimatta aivan taivaalliselta. Mietin siinä sitä, että jotkut toiset artistit luopuvat tekijänoikeuksistaan ja jakavat vastaavaa musiikkia ilmaiseksi. Sitä voit kopioida ja levittääkin täysin vapaasti.

Kaiken omistaminen, oli kyse sitten logoista, elokuvasta, teksteistä, tavaroista tai vaikka musiikista, on mielestäni ahneutta. Ei aina, mutta monesta tapauksesta. Aktivismiin kuuluu myös halu saada tietoa perille mahdollisimman halvalla tai ilmaiseksi. Kävely oli itse asiassa mainoskampanja. Minun piti kävellä Lastusten kautta, mutta eihän kylässä juuri liikennettä ole. Siksi kävelin suurimman osan ajasta päätietä. Kun muut menivät juhannuksen viettoon peltilehmillään, kävelin ja luovuin jo tekijänoikeuksistani – sitä samaa juhannusta kohti.

Kuin villejä lupiineja, ei mitään tekijänoikeuksia

Olin kai syvällä metsässä kohti Pirkkalaa, muistelin sitä kuvaa valtavasta kaupasta ja sen ostettavia tuotteita pursuavista hyllyistään. Tyttö näytti tekevän jonkinlaista inventaariota, ehkä hän kirjoitti jotakin siihen liittyen muistioonsa, mutta minulle tuli silloin 15-vuotiaana paha mieli hetkessä. Hän näytti olevan kaiken sen logometsän seassa lähes pisara meressä. Myyjä oli vain sellaisten tuotteiden edessä, joita mainostetaan parasta aikaa televisiossakin ja netissä. Asiakkaitakin oli kuvassa jälkikäteen, mutta heitä sai tihrustaa kuin tuotteita.

Yhä muistelet ulkomaanreissuja, joissa hyllyt jatkuivat silmänkantamattomiin – yhtä on vaikeata unohtaa. En tiennyt, mihin päin siellä alkaisi edes katsella. Jos etsisit jotain tiettyä tuotetta, se voisi olla kyllä hankalaa; eihän se myyjäkään varmaan tiennyt, missä eräs tuote tuhansista on. Tuotteita, joita rahalla mainostetaan. Luovun kaikista tekijänoikeuksista sen takia, koska haluan vapautta yksin. Tieto pitäisi olla vapaata riistaa, olit sitten upporikas tai rutiköyhä. Ei enää halua omistaa, me omistamme "Creative Commons Zero" -lisenssillä.

Tekijänoikeuksista luopuminen tarkoittaa sitä, että blogini sisältöä saa käyttää vapaasti. Sitä voit kopioida, levittää, toistaa tai käyttää vaikka pyyhkimiseen tulostettuna. Jos haluaa, voit käyttää tekstejäni osana blogiasi, muokata näitä tai ostaa parhaat palat. Voisit edelleen käyttää rahaa saarnauksen mainostamiseen, kuten jättimäiset firmat tekevät, mutta blogini on nyt täysin vapaata riistaa. Kaikki kampanjat leviävät jo, maksamatta senttiäkään. Pääasia on, että arkijärki pysyy mukana! Muista, elämäsi työ on kaikkien parhaaksi, siksi vapaus.

Yhteenveto: kävelyn monet varjot ja toivoa Pirkkalaan

Kuolema nousee päähän joka välissä, usein kävelyn aikana. Tämä ei ole mikään uutinen, sillä me kaikki kuolemme tästä joskus. Silti, vaikka yritit vain normalisoida tavarattomuutta ja blogini ydinviestejä, kuolemasi jälkeen mikään ei ole niin varmaa. Monet tavarat joutuvat kaatopaikalle ja blogi sulkeutuu Google-tilin aktiivisuuden puuttuessa. Haudoista on vähän vaikeata kirjautua tilille aktiivisuuden todentamiseksi. Tämä oli yksi syy vapauttaa sisältöjä. Jos kykenet, voisit vaikka taltioida kaiken pysyvämpään paikkaan, kuten WebArchiveen.

Samaan aikaan olen niin väsynyt Pirkkalan kehityksiin. Mihin tästä enää voisi kirjoittaa, kun palautteen laittamiseni kirjaamoon on yhtä tyhjän kanssa? Palataanpa hetkeksesi vielä tuonne Prismaan. Ennen siinä sait katsella nurmikkoa, polkuja ja puiden alkuja. Nyt kuviani koristavat huoltoasema, asfaltti ja uusi autotie. On niin kivaa, kun yhtäkkiä kauppareissulla saa väistellä näitä. Autoilu tunkee tässä kunnassa joka puolelta, eikä tilanne tule tähänkään loppumaan. Kirjoita siksi: miettikää, jos ennen kuolemaani päästään hyvään Pirkkalaan.

Sellainen Pirkkala on hyvä näin. Siinä olisi tuttua vehreyttä, vehreitä uusia asuinalueita. Maltillisempi tahti kasvuun ja parempi suhtautuminen lähiluontooni. Pirkkala olisi parempi silloinkin, jos esimerkiksi Suupantorista tehtäisiin vaikkapa Pirkkalan arvoinen. Se voisi olla yhtä vilkas kuin demareiden Koski, täynnä tätä ihmisvirtaa ja tyytyväisiä asukkaita kaikessa tässä vehreydessä. Saat opetella, ja ehkä se Pirkkalastakin vielä tajutaan: kunta on hei sinua – ei autoasi varten. Pirkkala täyttää kaupungin ehdot jo nyt, mutta pysytäänpä kuntana!

Oliko se vain minun tyytyväisyyden kävelyä? Myönnettäköön, että taisin kopioida Robin Greenfieldia. 2 575 kilometriä et kävellyt, mutta mennään se kävely kerrallaan. Ensi vuonna kävelen juhannusaattona Sahalahdesta Pirkkalaan ja tempaisen tasan niin kauan kuin tässä maailmassa on tarvetta. Suomi on edelleen, alleviivaisi, liian autoilukeskeistä yhteiskuntaa. Pirkkalasta puhumattakaan. Ehkä joku toinen kerta parkkipaikan tilalle nousee Pirkkalassa puuvuori, ja siitä luet täältä. En tiedä milloin, mutta ehkä asfalttisi herättelee muitakin.

Kuvagalleria: kävelin 50 kilometriä, 20.6.25

Autoilu tuntui niin turhauttavalta ja saattaakin aiheuttaa hieman stressiä. Hän tuo isossa kaavassa ylimääräistä melua arkeen. Autoilu on kaikkea tätä, ja siksi lähdin jo 50 kilometrin kävelylle. Lopussa väistin taitavasti satoja mustasiruetanoita Pirkkalan metsästä tullessa.

Lempäälän vehreystasoja, tykkääkö Pirkkala

Busseja kulki montakin kulkijan ohitse

Valkeakoskella huomasin uutta, liikennepuisto

Valkeakosken tunnetuin maisema, kanavan silta

Valkeakosken vehreystasoja keskustassa

Jotta muistan leimata myös C-vyöhykkeen

Odottaessa bussia nappasin kuvan toisesta

Valkeakoski vaikutti eloisalta kaupungilta

Puu etukuvassa ja parvekkeita sekä teline

Bussi tuli, toisessa datausta ja reitin suunnittelua

Lempäälän metsää, vasemmalle ja saavut kotiini

Noin kolmevuotias roska metsässä, keräsin pois

Varis tuli kuvattavaksi Valkeakoskella helposti

Valkeakosken vakipaikka kauppakoulusta, kävin

Lempäälä, koskee myös Puskiaisten moottoritietä

Kävelin kaikkiaan 50 kilometriä, shortsitkin repesi

Pirkkalan rajalla, enää alle 6 kilometriä kotiin

Saldo, kassillinen arvomuovia ja -metallia

Väistelin mustasiruetanoita aivan kotimatkalla

Elämä tarkoittaa vapautta, €0 uinti Lempäälästä