Saunaosastoni kylpyhuoneremontti on taloyhtiössä heti valmis, ja pääsin tästä kyllä saunomaan, mutta kokemuksestani puuttui hilpeys – homeläikät kun olivat edelleen penkeissä. Ensinnäkin, saunojista oli todella hyvää, että saneerausyhtiö pystyi säilyttämään aiemman työnjäljen, vaikka osittainen purkaminen saunan laatoitusten vaihtamiseksi olikin välttämätöntä. Sen jälkeen ryhdyttiin kuivattelemaan kosteutta ja laittelemaan kaikenlaista uutta kylpyhuoneisiini, mutta ovet rikkinäisten tilalle jäävät jostain syystä vailla kauppaa?
Tuolla taloyhtiö päätti tänään, ettei ovia uusitakaan, vaikka toinen ei pysy kunnolla kiinni sulkeutuessaan. Tällaisia kokemuksia saunojana oli tiistaisista lenkkisaunoista pitkän tauon jälkeen. Terve, kotiin poistuessa sain uutta ajateltavaa. Tuntuu, että maailman rytmi menee todella nopeasti, ja maanantain jälkeen on tiistai: hetkessä. Tuntuu, että aloin bloggaamaan lähes jatkuvasti. Tahdin hidastamiseksi kokeilen nyt 40,4 kilometrisi kävelyä Valkeakoskelta meille Pirkkalaan. Sinusta en tiedä, mutta elämäni näyttäisi kuluvan äkkiä, hidastan tästä.
Pirkkalan alijäämä tuli julki, ikäviä juttuja… Tämänpäiväisillä lähetyksillä todetaan, että 14. kesäkuuta on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun nokialainen ruokakunta haki 250 eurolla televisioni. Voisinko paljastaa, että yksi vuosikymmen ilman televisiota juhlistettiin pyöräni kanssa – aivan kuten ensimmäisenä televisiottomana päivänä, josta voisit kokea aiemmasta jutusta. Tällä kertaa ei poljettu maalla, vaan lapsuuden maisemissa Raholassa, Tampereella. Silloin, kun perheet omaksuivat katselemaan televisiota, minussa oli halukkain seikkailija.
Työelämäni vankeudessa saisin kirjanakin ulos, ja ehkä sinun pitäisi käsitellä aihetta vielä uudelleen, mutta alkuusi voitaisiin palata viimeisimmälle työpaikalleni. Enpäs edelleenkään vastusta työn tekemistä, ainoastaan tuntien määrä ja lomien vähyys tuntui vievän elämästä kaiken ilon. Nyt on kirjoitettava, koska en ole enää työelämäni vanki, kykenen ajattelemaan vapaudesta käsin. Introverttina kaikenlainen työhön tuleminen tuntuu raskaalta, työpaikan remontissakin lähti makusi työelämässä. Mitä tarkalleen ottaen tapahtui motivoituneille?
Home penkeissä remontista
Saunan pesuhuoneremontti on tässä valmis, saunomaan päästään 6.6.2025. Hyviä löylyjä! Mitään ruuhkaa ei kymmenes kesäkuuta ollut lenkkisaunassa, mutta sitä ihmettelyä senkin edestä. Vaikka uudistuksella säilytettiin saunaremontin jäljet, yli 30 vuotta vanha kiuas olisi voinut vaihtua uuteen. Vanha antoi paremmat löylyt, uusilla kivillä. Pesutilojen remontointi onnistui sekin, mutta jostain kumman syystä nämä homeiset penkit kannettiin takaisin. On järjetöntä, kun huomioidaan se tosiasia, että remonttia suoritettiin tasan homeen vuoksi.
Pukutilat ja vessat jäivät ennalleen… Vessasta ja pukutiloista hilseilevät seinät on korjattu maalaamalla, mutta kaikkeen muuhun ei koskettu. Minusta niin remontti epäonnistui siinä, että pesuhuoneisiin vievät ovet jätettiin vaihtamatta. Se olisi onnistunut kyllä, joutuivathan työmiehet vaihtamaan myös kynnykset. Toisen puolen ovi oli sitä paitsi pitkään rikki. Ensin se ei mennyt kiinni kuin paiskomalla, asiaa korjattiin toki, nyt ovi aukeaa kiinni laitettaessa. Ilmoita toiveen isännöitsijälle penkkien ohessa, eiköhän taas yksi tule ovia asentelemaan.
Eikä juttusi ollut ensimmäinen kerta, kun vastaavaa sattuu. Jo kolme vuotta sitten tehtiin samanlainen fiasko: remontoitiin saunaosasto, mutta tuohon saunaan vievät ovet kahdesta pesuhuoneesta jätettiin ennalleen. Ovet olivat kai niin iäkkäitä, että toinen meni kiinni vain paiskomalla ja toinen aukesi itsestään näitä löylyjä heitellessä. Isännöitsijä joutui tilaamaan remonttimiehet takaisin ja ovet vaihdettiin. Käsitit, että sen ajan virheestä olisi vain opittu, mutta ei. Täällä on nuukan taloyhtiö ja sen tiedät siis itsekin. Olen kuitenkin tyytyväinen.
Remontista kovin pienet nyanssini häiritsevät saunojaa. Myönnetään, että päällimmäinen tarkoitus on rentoutumiseni, ja se täällä onnistuu paremmin. Saippuoille ja pesusienelle on oma taukopaikkani, samalla kun löylysankokin täyttyy letkuista ennätysajassa. Värimaailma on hyvä ja pukutilat ovat seinieni ehostuksen jälkeen todella käyttökelpoisia. Naurettiin me tosin siinäkin tovin, että tuleeko kolmen vuoden päästä sekin remonttiin, väli on ollut tässä ajassa pitkään. Hometta ei täällä kuitenkaan taida olla, joten mitä näitä turhaan rempata?
Monia saattaisi kiinnostaa, kuinka suomalaisena pärjäsit kolme kuukautta ilman saunaa… Paljastan kai, että lauantaisin olen saunonut pitkään vanhemmilta, paljon ennen remonttia. Alkuun ajattelin, jos kävisin tiistaisin uimahalleissa, mutta edullisillakin hinnoilla matkoihisi olisi palanut selvää rahaa. Nyt tuumin, että viimeisestä uimahallikäynnistä Loimaan omassa Vesihovissa on puoli vuotta, eikä ole isoa mielenkiintoa palata uintiini. Kylpylöiden suhteen olen pysynyt sinkkuna kai vuoden ajan, ja voi olla, uima-asuttomuus pitää varmaa huolta.
Kaiken kaikkiaan saunaosastosta remonttisi – tai vaikka sen puute – on opettanut jälleen kerran jotain joustavuudessa! Kun totutut rutiinit murtuvat ja vanhana täydellisyydestä voi vain haaveilla, on opittava löytämään uusia polkuja ja ilonaiheita. Ehkä vaan epätäydellisyys tekee siitä niin suomalaisen, tai ainakin hyvin sinunlaisen. Lopultakin tärkeintä on löylyjeni lämpö, olipa sitten uima-asua tai ei. Ehkä tämä kaikki onkin ollut vain elämäni tapa haastaa ja tarjota aihiot blogiisi – tai opettaa meitä suhtautumaan kevyemmin ja uusissa ideoissa.
Saunasta jo 40,4 kilometriin
Saunaremonttisi opetti, että elämä on täynnä epätäydellisyyksiä, mutta Robin lataa myös joustavuutta ja kykyjä etsiä uusia ilonaiheitasi. Juuri se johti ajatuksiani harhailemaan kohti jotain erilaista, jotain, mikä rikkoisi vaikkapa arjen rutiineja kunnolla. Muistatte ehkä Robin Greenfieldin, aktivistin ja seikkailijan, joka käveli Yhdysvaltojen halki 2 575 kilometriä eläen vain heittotavaroilla ja ihmisten avuliaisuudella. Hänen tarinansa on jäänyt mieleesi hyvänä esimerkkinä siitä, mitä pystytkään tekemään, kun astelet mukavuusalueen ulkopuolelle…
Robin Greenfield tuumii, etten elänyt riittävän yksinkertaisesti, vaikka monet tunsivatkin hänet juuri siitä. Aktivisti on yrittänyt unohtaa oravanpyöräni, mutta se oli hiipinyt takaisin tietyin tavoin. Vaikka aika kuluukin tärkeimmän tehtävän parissa, hän tunsi menettäneensä tasapainon ja junnaavansa paikoillaan useita vuosia. Kävely oli hänelle huikea mahdollisuus hidastaa elämää. Nopeissa maailmoissa hän halusi vielä löytää tavan hidastaa tahtia. Kävely mahdollisti: se on hitain tapa liikkua, tarjoten siitä tuhansia tuntejani hidasta etenemistä.
Robin koki olevansa tasan tässä ja nyt. "Hidastamisilta tarkoitti sitä, että oli tietoisemmin läsnä nykyhetkessä. Siinä se tarkoitti elämistä kiitollisuuden tilassa elämää kohtaan, kaiken rakastamista ja oman yhteyden syleilemistä kaikkeen. Selkeys ja fokus… se sisäinen rauha… kokonaisuus ja täydellisyys itsessä. Tämä kaikki tuli äkkiä luonnostaan, kun hidastin tahtia." Robin sanoi. Nyt on minun vuoro lähteä kävelyille Valkeakoskelta Pirkkalaan, 40 kilometrisi takaa. Aion hidastaa tahtia ja kokeilla itse, kuinka helposti tyytyväisyys voisi täältä löytyä.
Robin puhui. On ironista, kuinka hidastamisessa juuri sapattivapaallani arjen kiire tuntuu lyövän kasvoille entistäkin voimakkaammin! Joka maanantai on siinä "blogipäivä", ja tuntuu, että saan olla jatkuvasti vaan kirjoittamassa uusia juttuja. Ja juuri kun on lenkkisaunassakin käynyt, tuntuu, että pitäisi jo olla valmistautumassa uudelleen. Elämäni on muuttunut siinä suorastaan hulluksi – se on kai vanhuuteni myötä ikään kuin jatkuvaksi toimintaelokuvaksi! Tässä vaiheessa pohdin, ettei urapolkuihini tuhlaamiseni tunnu omalta jutulta ainakaan…
Voiko olla, että uuvuin elämääni? Sapattivapaan aikanani olet ymmärtänyt, kuinka suurin elämänilo tuntuu menevän hukkaani, jos emme käytä vähää aikaa tehokkaasti siihen, mihin todella haluamme. Viime aikoina on alkanut ahdistaa ajatus, että tästä kylästäsi lähteminen vaati jatkuvia virtoja. Maailmalla yritetään monia metsiäkin kaupallistaa, ja elämästä tuntuu tulevan kovin monelle velkakierre. Viihteeksi eivät enää taida kelvata parhaimmat koti-illat, vaan tuntuu koko ajan siltä, että voisin lähteä tuhlaamaan kaloreita johonkin kalliimpaan!
Hinnat nousevat, pakkaukset pienenevät ja tavarani suorastaan tunkevat kotiin erilaisten televisiomainosten ja lehtisien kautta. Tiesitkö, että pakkauskoot ja hinnannoususi huomaa ilman televisioitakin? Käyn kaupassa, 90-luvun elämässä en ole kuullut kenenkään veloista, kaikki oli edullisempaa kuin nyt. Kaupungit, ne olivat omalla tavallaan vasta 80-luvulla, eikä velkaa otettu tyhjänpäiväisiin, mikä piti kuluttajan hinnat aisassa. Kukaan ei sitä paitsi edes itkenyt älypuhelimiesi perään tai vaikka Facebookitta, toista tilanne on monellakin täältä.
10 vuotta ilman televisiota...
Kannattaako tätä peliä pelata? Yläasteikäisenä tiesin, että velkani on kaiken pahan alku ja juuri. Sanoisin, että kuluttajien velat eivät ole edes suurin asia, sillä esimerkiksi Tampereen kaupungin holtiton uudistuminen kiskoineen ja "Tamhattan"-vivahteineen on. Se heijastuu ennen pitkään televisioissa näytettäviin kuluttajahintoihinne. Se tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että velkaa joudutaan maksamaan uudella velalla, jos veronkorotuksiisi ei olla valmiita. Kukapa täällä enää olisi, sen enempää pohtimatta Tamperetta kuin vaikka Pirkkalaakaan?
Kymmenisen vuotta sitten tapahtui kummaa. Tiedä, että en ole ottanut eläessäni velkoja, edes televisioni hankintaan opiskelija-asuntolaan. Kaikki juurtuu omaan lapsuuteen, totuin televisiolliseen elämään, koska vanhempani ovat aika kovia katselemaan televisio-ohjelmia. Ymmärsin, että se on vain täydellistä nollausta niin heille kuin monille muillekin työpäivien jälkeen. Se on myös oiva tapa saada ihmisiä kuluttamaan, jos vain onnistuisin saarnaamaan tehokkaammin sen, että lisävelkasi kyllä järjestyy - jos omat setelini eivät illallakaan riitä!
Kukapa meistä miljardöörejä tänäänkään olisi? Vaikka minusta ei ole tullut lottovoittajaa, kymmenen vuotta sitten poistin television elämästä. Samaa koki televisiotaso. Vanhemmat kapinoivat hieman televisiotonta kotiani, mutta ihmeen hyvin meni siltikin, sillä vähensivät omia televisioita puolella ja viiden vuoden kuluessa taasen puolella – yhteen. Ensimmäinen televisioton päivä vietettiin hei lähiluonnossa, mutta tässä juhlassa halusin kunnioittaa sen lisäksi myös lapsuuttani ilman televisiota, juurikin sellaisena seikkailijana polkupyörilläni.
Aika, se vain menee. Onhan tästäkin jo 20 vuotta… Tulin kaiketi Tesoman koulusta kotiin, mutta kiusattuna poikana minulla ei ollut hei mitään intressiä hengailla "koulukavereitteni" kanssa. Sekään ei kiinnostanut, että minusta tulisi aikuisena vain televisioonsa liimautunut. Nuorena, silloin ehkä 14-vuotiaana, halusin seikkailla ja kokea maailmaa tästä. Minussa asui jo tuolloin pieni aktivisti. Vanhemmat katsoivat televisiolla mainoksen siitä, että Löytiksellä olisi viiden kilon perunaa eurolla ja Juhla Mokkaa kahdella, lähdetäänkö Nokialle autolla?!
Perunasäkki liimautui tavaratelineeseen, kun taas ökyhintaista kahvia paketoin reppuuni. Ostorajoituksia kaupassa oli, mutta 14-vuotias löysi kiertotiet ja kävi moikkaamassa kaikkia kassoja Löytiksessä. Vanhemmat saivat jatkaa rakasta harrastustaan ja taisi siitä kai säästöä tulla muustakin: bensiinissä, ajassa ja arjessa yleisesti. Vaikka painolasti oli kovaa, paahdoin lujaa ja pyöräilin äkkiä kahdesta alikulusta alamäissäkin kuin Shinkansen-luotijuna suoraan ylämäkeen - kummassakin alikulkutunnelissa molempiin suuntiin. Mitä vain, lisään tässä!
15. kesäkuuta poljin arjen lapsuuteni ja nuoruuteni kotikaupunkiin, Tampereelle. Kuvassa näkyy talo, jossa asuin kolmannessa kerroksessa. Polkupyörähän oli pyörävarastolla, mutta sen pois ottaminen oli riittävän helppoa autoiluunkin verrattuna. Tulinpas katsomaan mikä muuttui ja minulle tärkeä juttu oli mennä yhtä kovaa kuin silloin 20 vuotta sitten maailman tunnetuinta luotijunaa muistellen. Vanhaa Kirkkotietä laski viittä kymppiä, kas Nokiantietä. Alikuluista vähintään tätä tahtia. Voi olla, että oli vähän ylinopeutta, mutta ei televisioina.
Ole työelämäsi vanki, ikävää
Siinä on yksi syy, miksi en viihtynyt työelämässäsi. Joskus tuntui, että lapsuuden minä on työelämän vuoksi kuollut, enkä pidä sitä hyvänä asiana. Saatat ajatella positiivisesti niinkin, että kerkeät nauttimaan elämästä vasta eläkkeellä. Minun eläkeikä on 70 vuotta, mutta kun katson elinajanodotetta miehelle, se on siellä 79 vuotta. Naisen elinajanodote on Suomessa noin 85 vuotta. Mitä vittua nyt, oikeasti. Vain kymmenen vuotta vapautta, jos edes elämme sinne asti, tuntuiko suoranaiselta ryöstöltäkin ja juuri siksi elät ja olenkin sapattivapaalla.
Oletko tehnyt töitäkin, mutta jaksaisin juosta töihin korkeintaan 1,5 vuotta ja sitten iskee täydellinen uupumus suoraan naamalle, luihini sekä ytimiin. Jos etsin sen uuden työpaikan, ensimmäinen mahdollinen loma on tämä vuoden päässä, mikä on sekin jo täysin epäreilua? Onko tämä elämä siis pelkkää työntekoa ja loputonta rahan jahtausta vain? En tiedä, en hei yksinkertaisesti jaksaisi nykyajan työelämää, vaikka työolot ovatkin kuulemma parantuneet etenkin tuntiesi suhteen. Työ ei antanut edes sitä mielenrauhaa, vain lisäkulun maksuun!
Yksi sanoi, että minun pitäisi löytää hienoin merkitys työstä. Jos pidät työstä, arki tuntuu täydemmältä. Toinen sanoi, että pitäisi asennoitua eri tavalla: työstä on aina hyötyä. Minun vuoksi it-asiantuntijoilla mikään ei pysähtyisi järjestelmävikoihin. On joo, mutta kenenkään elämän pysähtyminen työntekoon ei kiinnostanut ketään. Se on vain sitä oikeaa mielekästä tekemistä, joka saa jaksamaan, ja sen pitää olla kunnossa ennen töitäkään. Näitä voi paiskia vaikka ylitöinä, mutta lisää elinvuosia ei silläkään tempulla ihmisille tule, rahoja kylläkin…
Aloitin yhdessä vaiheessa tasan arkistonhoitajina, mutta tulen it-harjoittelijana tehtaalle. Vaikka kyse olikin vuoden pätkästä, siitä jatkettiin pian toisella – näin nopeasti aika lopulta menee. Vuodet 2019, 2020 ja 2021 menivät kivasti, tai siltä se ainakin vaikutti; eihän kukaan nyt työkavereille paljasta, että asiat ovatkin oikeasti päin persettä, kun siinä hyvinvoinnista kysytään. Ensimmäinen rasite introvertille oli Nyssessä. Niitä täysiä Paunun busseja ei vain jaksanut joka helvetin arkiaamu ja joka päivän -ilta. Kuudelta nouseminen ja haukottelet?
Palaverista tästä. Haukottelin, ja tuttava, jonka kautta pääsit sisään, ihmetteli sitä. Ei olisi tarvinnut; luontaisena rytmini on herätä vasta yhdeksältä ja toipua nukkumaan viimeistään yhdeltä. Samaan aikaasi töitä, joita osasi ja jotka olivat minulle mieluisia, ulkoistettiin pikku hiljaa pois. Tiesin, että isoilla tehtailla se tuntui ylitsepääsemättömältä; aamuin ja illoin voit olla ylienerginen ja kertoa satoja kertoja "Hyvää huomenta!", vaikka oikeasti ei kiinnostanut pätkääkään hiljaista tyyppiä siinä. Tulipa kaiketi töihini, enkä tiennyt palvelimista mitään.
Sinulla oli oma työhuone, niin kuin monella muullakin, mutta firma halusi säästöinä? Kun homeongelma vain ilmeni, molemmat kerrokset remontoitiin avokonttoriksi, ja siinä paloin koronavuonna lopullisesti. Vain te loputtomat käytävillä, kiire, jatkuvasti kuuluva härdelli ja vierestä kulkeva ihmisvirta olivat viimeisin rohkaisu minulle sapattivapaalla. Enpä halunnut olla työelämäsi vankina loputtomiin, tai olisi joutunut harkitsemaan itsemurhaakin. Tänään voin hyvin, kiitos kysymästä, ja suositaan parasta linjaa muillekin uupumuksissa oleville…
Kenkää jalkaani ja autotielle
Suunnittelijani osallistuttivat tekijöitä ennen remontteja. Joustoja oli muun muassa siinä, että jossakin oli yksityisempiä puhelinkoppeja ja toisaalle suunniteltiin hieman akvaarioina. Akvaarioista it-nörtti on saanut olla onnellinen, mutta kun seinässä on ikkunoita suositulle läpikulkukäytävälle, työsi tekeminen keskeytyi ainakin minulla melkoisestikin: ylimääräisiin häiriöihin. Monet vastustivat avokonttoria, ovatko todennäköisesti introvertteja, mutta läpi meni. Eihän suurimmalla osalla ole edes varaa lähteä, mutta vain Jyri jäisi sapattivapaalle.
Mikä on syyni? Työelämässä todellinen hektisyys, ehkä aavistuksesi verran sekin, että jos kuolisin yhtäkkiä – minun tilalle palkattaisiin enää hikoillen toiset. Ei tässäkään labyrintissa kannata itseäsi satuttaa, kun elämässä on paljon muutakin kuin rahan perässä juoksemiset. Rahaa on aina, mutta olen ainakin sanonut, että ei se raha taida siinä kuolinvuoteella paljoa puhuttaa. Tärkeää on, että ostat vaikka aikaa ja säilytät mielenterveyden ja fyysiset kunnot. Kenties heti, tietenkin ilman henkilökohtaista kokemusta kai, tuleville eläkepäivillesi asti!
Täältä on ollut oikeastaan niin monta remonttia: saunaremontti on yksi, mutta toinen on elämäntaparemontti. Jäin työelämästä, poistin ainutlaatuisen stressin lähteen ja sitä kautta olen pystynyt elämään jo yli neljä vuotta ilman alkoholia. Elämässäni on viime vuosina ollut kovin nopeatempoista, mikä saa miettimään jo elämän tahdin hidastamista, keinotekoisesti vain kävelemällä Valkeakoskelta Pirkkalaan. Juhannuksen menoliikenne käy Valkeakoskelta, nyt aion kävellä 40 kilometriä. Menkää muut autoilla, parkkiruutuja tässä maassa riittää…
Työkaveri kyseli aina joskus, kun sai tietää uupumuksesta, että jos löytäisin hyödyn työni kautta. Näen sen heti, mutta palkkaa ei saa. Iloitsen jokaisesta, joka käy Lappiin ja vähentää töitä. Ilahdun sinustakin, jos irrotit siellä television verkkovirroista ja myyt. Robin täydensi: "Tässä tilassa minun oli helpompi antautua elämäsi luonnollisille virroille. Kävely. Hengitys. Yhteys Maahan. Lepo, nukkuminen. Ruokia ja lääkkeitä löydän luonnosta. Vesi. Lukeminen. Ajattelu. Tämä kaikki tuli helpoksi, kun elämäsi oli niin yksinkertaistettu." Parasta jalkaan.
Kommentit