Taas nomadin arki jumittaa

Keskusta ruuhkautui keskiviikkona, 27. päivänä. Kovin ruuhka sekoitti Tampereen keskustorin hei useiksi tunneiksi. Tällaisia uutisia kasvuseudulta tänään, kun repun kanssa kulkeva nomadi yritti selvitä tavallisesta arjesta. Ei tämä hyvältä vaikuta, ja tuskinpa houkuttelee lisää väkeä Kauhavalta, Kouvolasta tai Karkkilasta. Meitä on täällä jo niin liikaa. Paikoille ruuhkautuminen oli monien tekijöiden summa, mutta vain yksi niistä oli Areenalla järjestettävät EM-kisat. Muu johtunee työmaista joka kulmalla ja liiallisista väkimääristä.

Keskiviikon paluumatka vuokrakotiin kesti bussilla kaksi tuntia, Tampereelta Pirkkalaan. Torstaina minun piti hoitaa muita juoksevia asioita sapattivapaalla, matkat Hämeenkyröön. Olin pyörällä ja pääsin ruuhkista läpi kuin heittämällä. Polkupyörä on nopein tapa, mutta ei stressivapaata riistaa. Kiroilin joka kulmalta niitä työmaita, ensimmäinen Pirkkalan Partola. En ihmettele yhtään, miksi olet lähes kesän polkenut Prismalleni pääasiassa stressivapaasti Nokian suuntaan. En täällä työmaiden helvetissä yksinkertaisesti jaksa enää olla tai elää.

Samaan aikaan sukulaiset sanovat kateudesta vapaina, että sapattivapaa ei ole nyt paras asia. Viimeisimmästä työkokemuksestani on kuulemma lähes viisi vuotta jo, mutta taitaa se joutenolo itsessään merkitä monille työtä tekeville laiskottelua tai työn välttämistä keinolla millä hyvänsä. Vaikka en lepää työttömien listoista, työttömänäkään ei nomadina aikoinaan olutta tarvinnut lipitellä. Tämä maa ja ihmiskunta tarjoaa töitä kai joka päivä. Keskiviikkona työ löytyi lähimetsästä, kun päätin aloittaa lasinsiruista ja muista roskista, tunteja meni.

Paikalleen pysähtyminen Tampereen ruuhkilta on säännöllistä. Jokaisella ydinkeskustan tapahtumalla on aina suoria vaikutuksia kehyskuntiin, myös Pirkkalassa. Ne bussit kulkevat kannattavuuden vuoksi Tampereella asti, ja jokainen hidaste vaikuttanee myöhässä ajoihin. Päätin, että otat loppuillasta rennosti ja lähdet Pirkkalasta metsään latautumaan. Lyhyetkin vierailut metsissä tai muulla laadukkaalla luontopolulla palauttavat stressistä. Väestötasolla liikkumista voidaan edistää: lisäämällä ja pitämällä siihen sopivia elinympäristöjä lähellä.

Bussit myöhässä tänään jopa tunnin vain, töihin siitä

"Tsemppiä vain bussikuskeille, että jaksavat taas tätä touhua", eräs kommentoi pysäkillä. Itse ajattelet taas niin, että Nokia Areena on ehkä väärässä paikassa. Nykyajan tapahtumien vuoksi katuja suljetaan. Yhdistettynä moneen työmaahasi, liikenne ruuhkautuu kovin ilman näitäkin viihdykkeitä. Toisaalla patistetaan työelämään, mutta ilman autoja tai ajokorttia se jää julkisen liikenteesi varaan. Keskiviikkona linja-autot kulkivat pitkään nollanopeudella, ja tämän johdosta linjat olivat jopa parisen tuntia myöhässä. Kenelläkään ei enää ole aikaa.

Kukaan ei selviä elämässään hengissä. Syntymän ja kuoleman välinen aika, jota elämäksi kutsutaan, on väliaikaista. Tästä syystä ilmoitan, että elämän suunta saa olla omannäköistä. Siihen voi kuulua lomia tai minusta sapattivapaa. Tuntui, että tämän päivän yhteiskunnassa kiireestä on tehty brändi. Normaalitila, jotakin tavoiteltavaa. Muuten tunnemme olevamme laiskoja ja tehottomia. Kysymys, jonka monen pitäisi tässä kysyä itseltään, on: antaako kiire elämääni oikeasti jotain hyvää? Entä ruuhka? Täältä tulee risuja Tampereen kaupungille.

Asiat, jotka olivat ennen elintärkeitä, menettivät tällä päätökselläsi merkityksensä. Näitä asioita riittää, mutta ne kadottivat otteensa elämästäni: palkkaa, CV, uraa tai tehtäviä, jotka määrittelivät arvoja. Kun lakkaa juoksemasta oravanpyörässä, avautuu uusia ovia. Löydätkö aikaa kaikelle sille, mitä ennen lykännyt – sinulle, olemisille, bloggaamisille, uteliaisuudelle. Minunkin elämässäni on tänään tunteja muillekin jutuille, jotka merkitsivät pienenä: pyörä, luonnossa liikkuminen ja tavalliset kotipäivät. Ruuhka-aikaan liikenne seisoo paikallaan.

Visit Tampere, suosittelen sitä todellakin...

Hämeenkatu on 60 bussia. Katujen sulkeminen ruuhkauttaa lähes Tampereen valtatietä. Ratikat päättävät olla ajamatta keskustaan. Menet töihin tai töistä, ole hyvä. Kaikki on aivan sekaisin, etkä edes tässä hetkessä uskalla ajatella omilla aivoilla. Sitäkö on sinun arki? Miksi ihmeessä tänne halutaan muuttaa? Voiko seuraava työpäivä alkaa yrittäjinä, olohuoneessa? Kannattaako muuttaa maaseudulle ja työllistyä etätöitä tarjoavaan yritykseen? Se ruuhkani ei ole vain pysähtymistä, se on tilaa ajatuksille ja monille kysymyksille työmatkalta 2019.

"Aikataulut heittävät kisaruuhkien takia, monet matkustajat purkavat kiukkuaan minulle kuljettajana, en voi mitään asioille. Tilipussin ajatteleminen tuossa kohtaa ei paljoa auta. Se tauotus menee pieleen, eikä vessaan pääse tästä ohjaamosta tunteihin. Sekö ei ole juttusi?" bussikuski kertoi. Jees, kuinka on Periviita? Tulisitko itse kokeilemaan, mitä ruuhkabussien ajaminen on, tai joku suunnittelijoista siellä? Urheilun päivänä odotat myös kehyskunnissa. Aina kun se jokin ruuhkauttaa Tampereelta, bussit ajavat aina myöhässä, Pirkkalassakin.

Tähän on tultava loppu. Vaikka kukaan pirkkalalaisista ei olisi metristäkään Tampereelle päin, joudumme kärsimään näistä tieruuhkista, koska linja-autot miltei sattuvat kulkemaan kaikki Tampereelle. Tämä on normaalia, koska saadaan ostettua bussiliikenteeseen järkeviä ihmisiä. Ei ollut kuitenkaan enää mukavia suunnitella elämää hei julkisen liikenteen varaan, eikä enenevissä määrin autoilun varaan, jos näistä työmaista, tapahtumista ja tiesuluista en pääse eroon. Siitä tämä Tampereen kaupungin loputon budjetti pitää hyvää huolta, niin.

Härmälän labyrintti saa sinnikkään vitutuksen ääreen

Monesti sitä tulee itsekin blogissa sanottua, että aika harvoin täytyy Tampereella käydä. Viimeisimmästä käynnistä taitaa olla kuukausi, ydinkeskustaasi. Reunalla tuleekin poljettua useammin. Keskiviikkona hetki tosiaan koitti: minun piti noutaa uudet silmälasit. Torstaina ajattelin tehdä testin pyörältä, jos sillä pääsisi nopeammin, koska edellisenä päivänä monet pyöräilijät vain hurjastelivat ohi – kun olin itse vasta mainion tunnin linja-autossa matkalta maaseudulle Pirkkalaan ja unelmoin alkuun Härmälästä. Niin onnistunut, kiva kaupunki.

Tehdään paremmin, Hämeenkyröön. Tampereen kautta, koska otan samalla sitä tavaraa Pelastusarmeijan kierrätyskeskukseen. On toiveajattelujasi, ettei tarvitse kuluttaa kaloreita kahteen kertaan, vaan saan sen kaiken hoidettua samalla reissulla. Muutos alkaa Partolassa ja loppuu linja-autoasemalle. Tässä loputon työmaa. Aamun ruuhkassa tuntuu, että ohjailet jossakin ralliautoa, niin bussit kuin autotkin jäävät kauas taakse. Tässä hetkessä pärjää jopa Rovanperälle. Kalle ei pääse näistä ruuhkista yhtään nopeammin, mutta siitä treenailee.

Kierrätyskeskuksen yhdistäminen matkaan oli lopultakin se virhe. Tampereelle pyöräily vaikutti mukavalta Pakkalankulmalle. Anteeksi vain, kaikki muu on porsaan perseestä. Juuri kun ehdit oppia polkemaan sulavasti näistä, syksyn mittaan on tehty jälleen kerran isompia muutoksia: taas mietitään missä ja mihin. Puolta täytyi vaihtaa, jatkuvasti. Siellä pitää varoa kävelijöitä, muita pyöräilijöitä, autoja, busseja ja työkonetta. Siinä hetkessä toivot, että joku vain keräisi kaikki nämä romut pois, jotta voitaisiin jatkaa. Hyvä putki ennenkin, ei enää.

Mukavaa pyöräilyä Härmälän labyrintissa :D

Kuka ratikan on hyväksynyt? Nykyhetkestä nauttivat ihmiset joutuivatkin kärsimään sen vuoksi, että joskus 20–40 vuoden kuluttua raide ulottuu täällä Tampereelta lähes jokaiseen naapurikuntaan. Ei kuitenkaan Nokialle, Tesomalle tai Lempäälään, koska sinne tulen myös lähijunalla raiteita pitkin. Pahin on nyt, Härmälän koululta, mutta miltei Hatanpään valtatie näyttää olevan edelleen samanlaista pyöräilyä puolin ja toisin. Ihmiset kireänä, eikä kukaan jaksa enää edes hymyillä. Tuumaa 45 minuutissa keskustaa, pyörän perä odottaa bussia.

Tavaroita on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Pian pitää jatkaa, hyvin alkanutta matkaa! Puutarhakadulta oli remontti ja Särkänniemen kohdalle kuulemma enemmän. Sää muuttuu pilviseksi, eikä matkan iloa nyt ollut. Palasin takaisin keskustaasi ja tulin vielä kerran tuossa niin "hienossa" labyrintissa. Jos et muuten, niin kannatuksen vuoksi – tai ehkäpä blogistina, mielipiteen kera ja kaupungin kiusaksi. Jotain sellaista outoa Tamhattania ne yrittävät siinä kai tehdä: "kaikki vaan tänne - kyllä tänne mahtuu". Aina parempi naama peruslukemilla.

Liikenneinfra on valmiiksi ahtaalta, ja siitä tehdään enää ratikoilla entistäkin ahtaampaa. Hatanpään valtatiellä joudutaan urakan lopuksi luopumaan toisista kaistoista. Eräs autoilija sanoi seuraavaa: "Bussien perät käännöksissä ovat useimpina päivinä miltei tulleet kylkeesi. Olisi parasta ottaa riittävästi leveyttä kaistoille, näin vältyttäisiin vaaratilanteilta. Tuostakin kohdasta olisi mahdollista ottaa polkupyörillesi ja jalankululle tilaa vaikka puiston puolelta." Tiesin ennen ratikan rakentamista nostaa ahtauden esiin, mutta kuunteliko sitä kukaan?

Lähimetsässä lasinsiruja, tässä on minun työpaikkani

Heinäkuussa 2025 työllisiä oli 2 637 000 ja työttömiä 269 000, tässä tilastossa puhutaan todennäköisesti pitkän ajan työttömyyshuipuista. Samaan aikaan meillä on hyväsydäminen hallitus, jonka mukaan sosiaaliturvasta ja kaikesta muustakin saa leikata, jotta ahdinko vain lisääntyisi. Sukulaiset ihmettelevät, miksi en elä vielä työstä, mutta kas Duunitorin mukaan heinäkuussa 2025 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 29 760? Tämä on 15 % vähemmän kuin kesäkuussa 2025, jolloin avoimia työpaikkoja oli 35 067. Mistä työtä löytyy, kyselet vain?

Keskiviikko teki paluut. Järjetöntä ruuhkaa, uskomaton kahden tunnin kokonaisaikani 11 kilometrin välille Tampereen ydinkeskustasta Pirkkalaan. Pahoittelen, mutta uutisvirtani ei kerro Hämeenkyröltä sanaakaan. Yrityksiä on täällä ollut. Edellisen viikon ennusteesi olivat kovin sateisia tai pilvisiä. Ihan ajonautinnon takia sitä ajattelin. Toisaalta lukijani on parasta katsella ei niin pilvistä kuvamateriaaliasi vaikka sieltä Kanta-Hämeestä tai Keski-Suomesta. Tänään minun on pakko matkustaa vaikkapa työelämään, tai pikemminkin sen arvoihisi.

Jos työttömiä työnhakijoita on 269 000, mutta näitä Duunitorin työpaikkoja 35 067, 233 933 ihmistä jää silti vailla työtä. Olen vain täysin kyllästynyt blogissa kommentteihin, joissa kysellään seuraavaa: "Rahoitatko sapattivapaan kokonaan itse, vai elätkö jo tulonsiirroilla?". Huuda seuraavalla kerralla tämä näille 233 933 ihmiselle ja mieti, mitä tulonsiirto heille on! Vastatakseni kysymykseen, säästöä on vielä vähän jäljellä, mutta tulevina vuosina on pakko alkaa hakea töitä. Tilastojen valossa ei ole tietoa, hei saako siinä, mutta metsästä löytyy!

Lähimetsäni työllisti, keräsin lasinsiruja

Tartuin sapattivapaasta siinä toukokuusta 2019, ja mielestäni oikeaan hetkeen – muuten rahasta olisi tullut vuosissa vaikkapa Serlan vessapaperia. Ennen sitä rahoitin näillä rahoilla mummon kaihileikkauksia ja yritin auttaa silloista kaveriakin, Christiania, ensikotiisi. Kaikki meni sinänsä oikeaan osoitteeseeni, muuten sinulla olisi 50 000 euroa, joilla et saisi yhtään tai ainakaan samaa. Ilmaisusi "Elätkö tulonsiirroilla" sisältää arvostelevan sävyn, joka viittaa olettamukseen, ettei se ole hyväksyttävä tapa elää. Hei tästä maasta, mutta opetan toki.

Epäkunnioittavaa sekä minua että jo tulonsiirrosta riippuvaisia kohtaan. Silloin kun olin pitkäaikaistyöttömän kengissä, kävin jopa ABC Pirkkalasta töitä kysymässä suoraan. Tuolta tulee myymäläpäällikkö, mutta kun minun olisi paras osata työskennellä talon ravintolassa, kassalla, varastolla ja mahdollisesti vielä Hesburgerissa, jätä ja kylmästi, väliin. Sinun pitäisi osata myydä kaikkia lahjakortteja ja ymmärtää, miten S-Pankin panotoiminnot hoituvat. Et tästäkään selviä millään, mutta töitä on aina tehty! Joo hidas oppija, sukulaisten suussa.

Paunun auto (Länsilinjan kylkinumero #95) jätti minut Suupantorille, josta matka jatkui lähimetsään. Ajattelin, että Suomessa on aina työtä, mutta osasta ei vain makseta tai sitä ei nähdä arvokkaana. Kerää roskia ja siivoilet maisemia niistä pulloista ja tölkeistä, mutta sinä keskiviikkona ohjelmassa oli metsäsi hyvinvointi. Viikosta toiseen lasinsiruja luontopoluilla, mutta kun viime viikolta kohtasimme ketun kanssa, sanoin hoitavani paremmalla ajalla heti pois. Tunti siinäkin kuluu, ei euroakaan Pirkkalan kunnalta. Miten tämä ei kelpaa työksi?

Haluat takaisin metsään, sinun metsään ja ilon kautta

Työttömissä, eläkeläisissä ja omilla säästöillään elävistä on sitä toivoakin. Eivät ne kaikki mitään kaljaa juo. Mielestäni tällaisesta luontorikkaasta aktivismista pitäisi kai enemminkin alkaa maksaa perustuloa, koska joku löytyi viikosta toiseen suositulta alle puolen hehtaarin koirametsältä, eikä tekijöitä kiinnosta. Maanantaina kohtaan, keskiviikoksi valmis. Perjantai ja kettu kävi siis kääntymässä, hetken aikaa toisiamme katselimme, ilman ensimmäistäkään sirua koko polulla. Enkä käsitä, kenellä menee niin huonosti? Miten lasi kulkee metsiini?

Aina, tai liian kauan, käytyäni Tampereen ruuhkista, toivo kiitää Pirkkalan metsään. Eikä turhaan, täällä on paljon nähtävää, vaikka muutit useita vuosia sitten. Olen nähnyt metsien asukkaita, ketuista alkaen, mutta parhaimmat muistot tein eilen. Riitti, kun yhtenä aamuna tauottelin penkillä, niin varis tauotteli vieressä pyörän ohjaustangolta. Viisi minuuttia asiaa luulisi riittävän, sitten jatkettiin. Se on kovin kiva pakopaikka, myös sosiaalisista tilanteista. Sanoin kai variksille, että nämä metsät ovat täällä huomennakin, vielä on toivoa ilmassa.

On sanonut monta kertaa, että arvomaailmani on toinen. Teen työtä joka päivä, joku voi sitä ihan aktivismiksikin sanoa, eikä tästäkään blogipläjäyksestäsi kukaan silitä. Voisin tässä veikata, ettei mainostajaa enää edes innosta mainostaa tuotteitaan tai palveluitaan blogilla, niin suoraan siitä voin sanoa. Kuka haluaa ostaa mainostilaa alustalta, jossa pääviestini olisi kulutuksen vähentäminen? Entä kuka haluaa tehdä yhteistyötä lainapalveluihisi liittyen, jos viestini on velaton? Kuka määrää, ettei työ ole työtä? En näytä mainontaa edes rahoista.

Noin 100 sivulatausta päivässä riittää hyvin

Jonkun on puolustettava näitäkin paikkojani moottorisahalta ja metsäkoneilta. Saat olla loputtomasti eri mieltä, mutta mielestäni se, saako S-Tilille palkan, ei määrittele työtäni tai sen merkityksellisyyttä yhteiskunnalle. Teet sitä, mitä rakastat. Ilman tuloja tai lukijoitakin, sen myös blogin pienet tilastot osoittivat. Isompi yleisö ja sitä myötä isot rahat eivät minua kiinnosta. Vuokraa makselen ja arjen kustannan, mutta metsä on toinen kotini. Työtä täällä riittää useiksi vuosiksi, mutta ei se kaikille työstä käy tokikaan, ei sitten enempää täältä.

On vaikeaa keskustella vaikkapa saunalauteella sellaisen kanssa, jonka mukaan satelliitit pitäisi ampua alas, älypuhelimet kieltää ja tietokoneet kriminalisoida. Toisinaan tuttu sieltä puhuu, ja aika kovaa muuten puhuukin, että työttömyystuet pitäisi ottaa kaikki pois - alkaa se työn tekeminen maistua, mutta en pahastu. Tilastoja kun katselee, joku tai kuka tahansa muu, voi olla seuraava ja vain askeleesi lähempänä kodittomuuttaan. Sitä perussuomalaista logiikkaa näin: minulla on, muista ei väliä. Vielä se osuu omaan nilkkaan, työttömyyskin.

Siinä on yksi syy, miksi en viihdy ihmisten seurassa. Tulonsiirtoja ei kehtaa hakea. Tässä puita kaatuu, eikä toiveita edes yritetä kunnioittaa. Tampereelta poikki koko ratikkareitillä. Minä pyöräilin kotiin itku silmillä, koska olivat niin hyviä ja nuoria puita, koko elämä edeltä. Miksi ihmisen tappaminen on meidän maassa murha, mutta puiden kaatamisessa ei seuraa mitään? Kunnon sanktiot niin Tampereen kaupungille, Pirkkalan kunnalle kuin muuallekin. Se puukin voi kuolla tahtomattaan, miksei se ole murha? Melko ikäviä tilastoja, tutkikaa.

Yhteenveto: naakka kävi juuri kipolla, työni jatkuu

Pahoittelen, ei ole tarkoitus huijata ketään. Olin niin varma, että tämä merkintä kertoisi Hämeenkyröstä, mutta tuli esteitä matkalleni. Ensinnäkin omakustanteinen sapattivapaa ei vapauta ketään velvollisuuksistaan. Joudun käymään ruokakaupasta, ostamaan bussilippuja ja auttamaan muita. Saatat joutua tekemään pitkiä vuosia oikeita töitä, muun muassa itsesi kehittämisessä. Vielä kymmenen vuotta sitten en välttämättä olisi osannut sitäkään, mutta pahoittelu ei tuota enää ongelmia. Tullaan sinne Hämeenkyröön vallan myöhemminkin.

Olin niin lähellä sitä Ylöjärven alkupistettä, mutta Tampereen kaupungin ahkera puiden kaataminen sai kovin pahalle tuulelle, ettet voinut pidempään jatkaa. Joka kerta sitä samaa, enkä loppua näe. Onko siellä lainkaan näitä vihreitä valtuustolla? Eikö teidän vaaliohjelmiin enää kuulukaan luonnonsuojelua? Tästä joutui katsomaan Forssan asuntoja, mutta onneksi on Pirkkalan metsä ja naakkoja pihalta. Et sinä täältä ihan kevyesti lähde, mutta en kyllä voi suositella muillekaan. Kuuluu blogittakin, että jotakin tehdään, mutta mitä me tehdään?

Nomadius on elämänä helppoa. Sano tässäkin suoraan, että alan enemmin kodittomaksi kuin menen johonkin ruokakauppaan olutta myymään liukuhihnalta. Se ajatuskin kuvottaa, että edistäisi toisen huonoja elämäntapoja myymällä tätä elämää tuhoavaa nestettäkään tai ylipainoon tähtäävää roskaruokaa. Et vittu pysty. Repun kanssa Loimaata, Koskissa, Lapuaa ja Forssassakin. Kevyttä ja niin mukavaa. Myös lähiluonto tuntui kodilta, että Sato saa lähes 650 eurolla jatkossakin pyytää. Sitten kun nomadius jumittaa, muista ettet kävele yksin.

Minun pihalle saat tulla. Pölyttäjille on tilaa, koska en ole ajanut nurmikkoa tänä vuonna vielä kertaakaan. Ketun katse todisti, että olemme enemmän kuin yhtä perhettä, ja hän tuo lisää kettuja metsään ilman lasinsiruja. Muuta hankin kirpputorilla, juoma-astia kesäkuulta, ja heinäkuun helteisiisi ehdit yhden vielä pystyttää. Pihalta on tästä alkaen ollut suorastaan ruuhkaa. Jäniksiä, oravaa, siiliä, variksia ja harakoita. Tänään kävi naakkakin nesteytymässä, kun blogia naputtelin. Työ on lähiluonnon ehdoilla, ja siitä pidät kiinni. Kiitos käynnistä.