VR:llä oli alkuvuonna kesäkampanja, jossa tarjottiin arjen matkoja puoli-ilmaiseksi! Ongin sieltä nettikaupasta menopaluun Tampereelta Seinäjoellesi hintaan 14 euroa, mutta matkaseurana on anhedonia ja lihassairaus? Kaiken lisäksi piti sietää Kauhavalle eikä Seinäjoelle asti, mutta väärät liput… Se anhedonistinen ele, mutta kokonaisuudessa voi olla jotain kaunista ja yllättävää. Elämän ensimmäinen Seinäjoella alkakoon heti, kun Länsilinjat Oy kerää kaiken maailman matkustajia kaupunkia kohti. Edes kesää ja elämyksiä kaupan?
Toisinaan kuulet, että Pirkkalasta kasvaa entistä enemmän tamperelaisen betoniviidakon jatke. Olen jo aiemmin protestoinut viemällä rahat Nokialle, mutta ilman kaupunkipyörääni on täytynyt kutsua InterCity apuun. Hoidan ostoksiakin: 75 euroa Seinäjoelta. Näitä samoja ostoksia, joita olisin voinut tehdä missä tahansa muualla, Pirkkalassa tai Tampereella. Oma, koliseva ratikka, riittää! Työmaata, riittää! Unohtamatta meidän puutteita luonnosta alkaen sekä uusilla, puuttomilla asuinalueilla kotikylästä. Ei mitään, jatketaan tutkimuksia täällä.
Arki etenee vauhdikkaasti, ja loppumatkalta ollaan. Viime viikolla paneuduttiin ostolakon pitävyyteen, mutta juuri nyt on parasta käydä Pennon puolivuosikatsaus tammikuun alusta siellä kesäkuun loppuun. Vuosi 2026 on ollut siinä mielessä hyvä, että olen saanut talouden pidettyä huippukunnossa inflaatiosta ja haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Joku irtisanoo nettiliittymän, vaihdat peruspuhelimeeni ja saisin vaarihahmon rahalla elämyksiä. Reissu on jopa kulutuskeskeinen olo, mutta älä aina huoli – tarvitsen kaikkea tätä kotiini.
Lopuksi tutustutaan kaupunkiin, jossa sitä työmaata ei ole kilometreittäin ja keskusta on poikkeuksellisen rauhallinen. Ideaparkin rakentaminen pellolle on osasyy tähän: ne ihmiset menevät kauppakeskukseen, joten se keskusta tyhjenee silminä, mutta on siltikin tarpeeksi elävä omaan makuun. Lihassairaus voi tuntua. Ja juuri ennen junaa pitäisi levätä joenvarren penkillä. Hetken päästä joudun huutamaan jo seinäjokiseen tyhjyyteeni. Usko tai älä, mutta en päässyt penkeistä omin voimin ylös. Aamulla onnistuin siinä konttaamalla nurmikolle.
Matkailen anhedonistisena, kai
Miltä tuntuu herätä joka vitun aamu paikassa, jossa ensimmäinen näkymä ikkunastasi on kiireisen naapurin seinä, loputon työmaani tai ratikan kirskunta? Pois lukien asuinaluettani Pirkkalasta tietenkin, mutta ymmärrä pointtini. Sastamalassa kysyttiin, miltä tuntuu herätä joka aamu paikassa, jossa se ensimmäinen näkymänä ikkunasta ei ole naapuri, vaan pelto ja metsänreuna! Tämä kaikki löytyisi myös Seinäjoelta, jossa arvostetaan rauhallisia polkuja ja väljää kaavoittamista, normina ollessa pitkään prosentin tahdissa – vuositasolla tietenkin.
Ota matka toukokuussa, ja vasta heinäkuussa oli tarkoitus mennä jonnekin! Käytännössä tilanne on niin, että siinä välissä matka ehtii unohtua ja lopulta MacBookin kalenteri muistuttaa siitä. Toisinaan on kysytty, auttaako matkustelu anhedoniaan. Selvitä ja vastaus on ehdottomasti ei. Jatkuva matkustaminen käy yksinäiseksi ja muuttuu tietyissä kohdin syvästi masentavaksi. Se olisi hauskaa hetken, mutta kuten sanonta kuuluu: "Minne ikinä menetkin nyt, otat itsesi mukaan." Minun tapauksessani otan mukaan myös anhedonian ja lihassairauden.
Astuin juuri VR:llä junaan katselemaan maisemia sisäpuolelta, enkä tunne yhtään mitään. Muistan 90-luvulta, kuinka RZD-junamatkat mummolle olivat se mahtavin asia ikinä. Kauniit kipinät valaisemassa taivastamme joulun alla... se ei ole enää kaunista. Sama pätee juhannukseen tai mihin tahansa juhlaan. En tunne mitään. Se on vain toinen päivä muille pitää hauskaa. Minulle se on sitä, etten juurikaan tunne onnea, jota he tuntevat. Sitten omana syntymäpäivänäni on niin ikävää nähdä ihmisten näkevän vaivaa ja tekevän töitä puolestani, mutta vain siksi, ettei minua kiinnosta.
Tunnet, ja ollaan perillä? Syynä oli uskon menestys ja sitä seurannut merkityksettömyys. Anhedoniaa olen kantanut mukanani useita vuosia, ainakin viisi tai jopa kymmenen, joten uskallan väittää kaiken alakuloni jo kroonisoituneen pahasti. Toisaalta on kysyttävä sitäkin, mikä on muuttunut vuosien saatossa? Kun tulen ajatuksissani Volongalle, olin silloin lapsi ja kaikki edusti uutta elämystä. Muistan, kun sateenvarjo oli ennennäkemätön ja kaikki muu näkemäni oli kysymyksen arvoista. Uskon, että anhedoniani on luonnollinen vastaus siihen, että tämä maailma on jo nähty.
En tiedä, mutta näin 14 vuotta Pirkkalassa asuneena muuttoni voisi auttaa. Saisin ainakin jotain uutta ja niitä loputtomia kysymyksiä arkeeni. Kuka on tämän Lakeuden Ristin suunnitellut? Näyttäisi olevan Alvar Aalto, josta Seinäjoelle on jäänyt eiliseltä hieman maailmanperintöä... Vaikka en tunne mitään, voisin onnitella seinäjokisia edes ajatuksen voimalla. Tämä vaikuttaisi muutenkin kauniilta kaupungilta, mutta dopamiinivyöryä tuskin saan. Täällä on sopivasti kaikkea uutta ja vanhaa. Keskusta on sopivan rauhallinen, eikä tanssimusiikki huuda korvissa.
Juuri kun laskeutuisin kaupungilla, antoi sataa vähän! Onneksi sade lakkasi, ja avaruuden pääkaupungissa alkoi tuntua mahdottomalta yksi juttu. Molemmissa reisissä lihas alkoi nykiä ja kävely teki kipeää. Siitä tulikin mieleeni levon ja työkyvyttömyyden tarve. Vaikka pystyn kävelemään, niin kuin isä aina kuittaa, kukaan ei tiedä, minkälaista kulissia se vaatii kävellä hissukseen ja välittämättä kiputiloja. Mitä minä voin? Ei ole autoa, ei ajokorttia, ei polkupyörää. Pakko kävellä paljon! Nyt on hyvä laskeutua penkille, mutta viiden minuutin kuluttua iskee karu totuus.
Vein rahaa muualle Pirkkalasta
Kuulen, pitäisi mennä shoppailemaan, mutta en taida tältä penkiltä nousta? Penkki voitti minut. Yritän saada itseäni ylös, mutta voimaa nousta ei ole. Ilman käsinojia, selkänojaa tai polvieni tukemista käsillä pelkkä penkiltä ylös kampeaminen muuttuu raskaaksi operaatioksi, jossa kehoni yksinkertaisesti painaa vastaan. Ensin on pyörähdettävä penkiltä sivuun nurmikolle, lähemmäs maata, jotta painovoima lakkaa olemasta este. Vatsallaan olemisesta alkaa se hidas ja laskelmoitu ponnistus: ensin varovasti polvilleen käsien etsiessä tukea maasta. Olen pystyssä.
Kun eräs sanoo, että minun pitäisi asua tavallisesta työstä, nauran nykyään hysteerisesti. Voi olla niin hento ajatus, mutta esimiehillä ei ole aikaa nostaa työntekijöitä pystyyn tai tauotella heitä vähän väliä... Tähän samaan aikaan pitäisi löytää syy sille, miksi Ideaparkiin ylipäätään lähden. Vessaharjat loppuvat kotivarastosta – vaihda puolivuosittain – mutta Ikeaan en ole jaksanut vaivautua. Miksi menisin? Helvetin työmaat joka puolella, kuluu varmaan sama tunti kuin junalla Seinäjoelle. Toisaalta en ole tyytyväinen koko Tampereen seutuun tänään.
Yksi pitää minua tyhmänä, kun lähden junailemaan Seinäjoelle asti ostoksia varten. "Eikö sulla leikkaa yhtään Pohjanmaalla, kun pitää varta vasten lähteä junalla ostoksille? Kyllä, ja niitä tavaroita saa ostettua lähempänäkin!" isä sanoo saunassa. "Vain puhtaat idiootit lähtevät Pirkkalasta kauas Kärkkäiselle", hän täydentää tauon jälkeen. Isä! En lähde Kärkkäiselle, vaan Seinäjoelle, ja ostokseni hoituvat siinä sivussa. Hauku tyhmäksi, mutta kuka tässä perheessä osti sen ruosteisen auton ja ajelee Pirkkalan Cittariin vain pottujen takia?
Niin hauskaa kuin muisti onkin, isäni ajeli Vantaalle asti ja osti sieltä ruosteisen auton. Et muuten mennyt katsastuksesta läpi, vaikka myyjä puhui toista. Kauppiaalla kaikki menee katsastuksesta heittämällä. Joo, ei mennyt, ja osa korjauskuluista meni vääntämällä siis myyjän piikkiin. Osti osan pesukoneeseen, totesi vääräksi ja ajeli varta vasten aamulla uutta varten. Illalla loppuvat potut jääkaapista, ja peltilehmä taas kulkee Pirkkalan Citymarketiin, vaikka lähikauppa on vain 700 metrin päässä. Kuka tässä on se tyhmä? En minä ainakaan, matkaa ja shoppailua.
Miksi toistaa? Se on kysymys, joka Pirkkalasta on jo yleinen. Kun paikkakunnalla on tämä Partolan helvetti ja liikkeitä joka puolella, mikä on se todellinen syy lähteä kuluttamaan rahaa muualle? Reppuja kerätään parhaillaan köyhille lapsille, mutta Tampereen seudulla ei ollut mitään hyviä hintoja tai tarjouksia niistä. Halvimmat olivat 30 eurosta ylöspäin. Ison kaupungin keskustaan ei ole mitään mieltä edes lähteä, ja Pirkkalasta on tulossa samaa. Helvetin työmaita ja jatkuvasti muuttuvia reittejä. Autistina en jaksa tätä paskaa enempää.
Seinäjoelle en lähtenyt pätemään, vaan nauttimaan valmiissa kaupungissa. Kuluttaminen tapahtuisi oikeastaan siinä sivussa. Ei ollut työmaata häiriöksi asti, kaupungin kasvuvauhti miellytti silmää ja taisi tuolla Pohjanmaan ylpeys sekä peltojen arvostaminen viehättää. Kun otetaan heti huomioon ne ostokset Kärkkäisellä, HalpaHallissa, Lidlissä ja sushibaarissa, kulutin kaikkiaan 75 euroa. Se tuo seudullesi sitä elinvoimaa, veroeuroja ja työpaikkoja. Arvostan sydämestäni, Pirkkala niine järjettömine kaavoineen ei ansaitse minulta enää hikipisaroita.
Budjetin puolivuosikatsaus nyt
Lähialueille heti Pirkkalasta molemmille pelloille tulee jotain kauriiden ja peurojen tilalle. ABC:n pellolle tulee autoja ja vapaa-aikaan liittyviä palveluita, Huovin pellolle tulee teollisuusalueen jatke ja autotienä. Ne autot tunkevat tässä kunnassa joka helvetin välistä. Lihassairaana minä kerron tämän teille, Pirkkalan päättäjät: kun en joka kerta meinaa jaksaa edes lähipelloille asti kulkea, niin miten sitten kauemmaksi... Miksi vähemmistöjä ei huomioida mitenkään? Toistan tänään uudelleen, että sitä rahaa ei voi syödä. Ahneus pilaa lopulta koko seudun, muuttaisitko?
Elinpiiri on jo nyt kapea ja kapenee vastaisuudessakin, koska lihassairaus etenee hitaasti. Meinaavat varmaan, että tulevaisuudessa liikutaan joka paikkaan autolla. Ensinnäkin minulta löytyy tänään 857,00 euron budjetti seitsemättä kuukautta putkeen. Kun vuokra miinustetaan rauhallisesti pois, muuhun jää noin 362 euroa, jos ei Kelassa mitään miinusteta. Ne kaikenlaiset huudot siitä, että pitää syödä paremmin, ovat isältä esimerkiksi suoranaista kiusaamista – proteiini voimistaa vain terveitä, ei surkastuneita lihaksia. En jaksa kohta enää väitellä hänen kanssaan, ja nyt on etäisyyttä.
Seinäjoella huomaa, että ympärilläsi on rauha. Penno aukeaa paikallisessa Wi-Fistä. Minä kun en raaski mistään liittymästä enää maksaa niin kuin ne lampaat ympärillä. Tarkoitus on löytää budjetin katsaus, ja se on tietenkin ilmaisessa Pennossa tammikuusta kesäkuun loppuun. Koen sen velvollisuutenani, koska moni luulee työttömien läträävän viinaa aamusta iltaan, mutta omalla kohdallani alkoholiin kuluu tuttuun tapaan nolla euroa kuukaudessa. Toimeentulotukea en nosta, koska tuki on mielestäni liian vaivalloinen suhteessa omiin voimavaroihini.
Kuvassasi ovat muuten ne uudet kotimaiset Sonja-tuolit, pahoittelen siitä. Minullakin on taipumusta siihen, että haluaa esitellä ostoksia muillekin, mutta elämässäni ei taida olla nyt ketään harvoja lukijoita lukuun ottamatta. Puolivuosikatsaukseen voisi lisätä sen, että puolessa vuodessa budjettiin kului 5 142 euroa ja säästötiliä on käytetty ostoksiin ja terveyteen jo 1 272 euroa. Säästöistä menee 19,8 prosenttia arjessa ja loput 80,2 prosenttia valuvat elämiseen budjetista. Olen huomannut, että säästötilieni osuus on vuodesta toiseen suunnilleen samaa luokkaa.
Tänä vuonna on havaittavissa poikkeama ruokakaupaltani. Olen kuluttanut vain puolessa vuodessa sen, mitä aiempina vuosina kului koko vuodessa. Riikka Purra sanoo, että tuista voisi vielä leikata. Asumiseen kului pelkkä vuokra vesimaksuineen, yhteensä 2 970 euroa (46,5 %). Vain 1 060 euroa kadotin ruokakauppaan (16,6 %), ja 714 euroa (11,2 %) meni kaikkeen muuhun, kuten sähkölaskuihin. Hupirahaan meni 372 euroa (5,8 %), ja loput (19,9 %) menivät edellä mainittuun kuluttamiseen säästötililtäni. Lisäksi olen saanut vaarihahmolta lahjarahaa 600 euroa.
Se on mennyt matkailuusi ja täydentävään hupirahaan! Ajattelen, että ensi vuonna voisin lisätä hahmon tuen suoraan budjettiin. Hän toivoo, että kirjoittaisin joskus hänen ajatuksistaan lisää. Esimerkiksi kaikkea omaisuutta kannattaa jakaa jo elinaikana, sillä muuten siitä voi tulla riitaa. Sadalla eurolla kuukaudessa saa jo aika hyvin lisättyä hupirahaa ja aloitettua taas vaikka säästötavoitteita. Jaan edelleen koko kulutukseni "Näin kulutan" -sivulle, jotta työtään tekevät näkevät, mihin vero lopulta menee. Se menee sairaan ihmisen välttämättömyyksiin ja loputtomaan sotaan.
Ei kiskoja, ei työmaita, rauhaa?
Kun oloa kutistuu harmaaksi ja sisällä on vastassa pelkkä tyhjyys, tunteiden latistuminen ulottuu ihan kaikkeen. Se koskee niin iloja kuin surujakin. Kun sanon läheiselle "otan osaa suureen suruusi", kyse ei ole anhedoniasta eli kyvyttömyydestä kokea mielihyvää, vaan syvästä tunteiden turtumisesta. Mieleni ja hermostoni ovat menneet niin lukkoon, että edes sukulaisen itsemurha viime kesältä ei tuntunut miltään. En ole kai empatiakyvytön, mutta viime aikoina tässä päässä ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia. On raskasta ajatella sitä, että vielä joskus tuntisin jotakin.
Minua ei kiinnosta, ja sanon tämänkin heti suoraan: sairaan ihmisen elättäminen – tai olkoon hän vaikka työkykyinen työtön – on pientä verrattuna Ukrainaan uppoaviin sotamenoihin. Joka sota pitäisi päättää, ei pitkittää antamalla lisää rahaa sotimiseen. Saan tältä yhteiskunnaltani 10 284 euroa vuodessa, ja se on kärpäsenpaskaa verrattuna siihen, miten raha liikkuu nyt ulkomaille erilaisiin avustuksiin. En koe siitä minkäänlaista syyllisyyttä, sillä sairaudelleen kun ei mitään voi. Kolmen kuukauden välein tulen TE-toimistoon pitämään luentoja työkyvyttömyydestäni.
Täällä vaikka Seinäjoella olosi on jotenkin erilainen: ei tuntemuksia, mutta rauhaa. Sydän lyö kaiketi tasaisempaan tahtiin ja melu ei kantaudu korviin ihan joka paikassa – hemopähee reissu! Asfaltin vierellä on laajoja viherkäytäviä ja paikalliset linnut pitävät säännöllisesti kiinni parlamenteistaan. Näet sen kuvasta, eikä tarvitse pelkästään minun keksintöjäni uskoa, kun kerron lintuja olleen satoja. Koko kokouksen sisältöä en saanut, mutta olettaisin sen kertovan pysähtyneisyyden voimasta ja siitä, että taivas kuuluu tasan linnuille, ei drooneille, lentokoneille tai sota-ajan lennokeille.
Joskus ei ole vieläkään älypuhelinta, mutta Seinäjoella on kuvan mukaisesti todella hyvää opasteina. Ei ollut mitään vaikeutta löytää edes Ideaparkiin, kun sellainen tieto olisi koko ajan esillä omien askelmien varsilla. Ajattelen nyt, että älypuhelimeen en ole ihan hetkeen palaamassa. Kuten eräs lukijani hauskasti kommentoi, ennen nettiin tultiin ja sieltä mentiin, niin tämä on juuri tällaista täällä. Varsinkin anhedonia helpottaa hieman, kun aivot saavat taukoa kaikessa hyvässäkin, niin voi sitten autistina palata taas oman soittolistansa pariin. Hirveä kipu, menen makuulle.
Ennen kuin huomaatkaan, istun samalla penkillä kuin aamulla – iso virhe. Vielä suurempi virhe on se, ettei täällä ole ketään, joka voisi auttaa. Lepään kymmenen minuuttia, ja kun on aika nousta, se ei onnistu millään. En saa edes kylkeä käännettyä, ja junaan olisi vähän kiire... Joen toisella puolella on nähtävästi tummaihoinen seinäjokinen opiskelija. Huudan miehelle: "Hei, tule nostamaan pystyyn ja vähän äkkiä, juna lähtee 45 minuutin päästä!" Hiljaisuus on riipivää. "Älä huolehdi, tulen pelastamaan päivän ennen kuin muut edes ehtivät levätä."
Minun ennuste on, että Tampereen ja koko lähiseudun kasvu hidastuu heti lähivuosinani entisestään. Syntyvyys on pienempää kuin luonnollinen kuolevuus seudulla. Se on syyni numero yksi, ja toinen on se, että ihmiset havahtuvat. Enää ei ole oikeastaan mitään sellaista, mitä ei olisi Karkkilassa tai Akaassa peruspalveluiden osalta. Sitten vielä jälkiruoaksi tarjoan sitä, että maaseutu on nyt käytännössä imuroitu ja rajat ovat olleet muutamia vuosia kiinni. Tuntuu tovin siltä, että olisi pitänyt ostaa pelkkä menolippu. Miten vaikeaa on jäädä Seinäjoelle.
Hoito yksityiseltä, laskusuunta
Minusta tuntuu, että huudan joka paikassa tyhjyyteen. Ehkä tämä seinäjokinen tyhjyys ja tunne siitä, että joutuisi huutelemaan Jarvoille aiempaa kovempaa vain päästäkseen yhtään missään liikkeelle, heijastavat niin syvää eristyneisyyttä ja nykyajan realismia. Tutki junassa tilastoja ja hymähdä onnesta. Tampereen seudulla hei on suuria ongelmia. Pirkanmaan väki ei kasva aiemmasta nyt, ja Tampereen luvut puhuivat laskusuunnassa selkeästi. Maaliskuun loppuun kaupungin väkeä suli 55 asukkaan verran. Vielä puhutaan 178 asukkaan laskussa.
Kasvua en voi poissulkea edes terveydenhuollossa, vaikka kunnat eivät tästä enää vastaa. Soitin tammikuussa hammashoitoon liittyen ja pääsin tuolta jonoon, jossa oli 400 asiakasta Pirkkalassa ennen minua. Avaan kirjeen, jonka mukaan ensimmäinen aika tarkastukseen on vasta marraskuulla. En viitsinyt suuhygienistiä kysellä, vaan menin suoraan yksityiselle niin kuin tähänkin asti… Ensi viikolla selviää, miten paljon se nykyään maksaa ja kuinka suuri on palvelusi Kela-korvaus. Mukaan paketoidaan toivottu valkaisu, joka on kieltämättä paras.
Juna vie Seinäjoelta vain tunnissa, ja siinä ajassa järkytän taas. Tampereelle ulos astuessa olen jälleen viisaampi? Pirkkalan väkiluku nousi vähän kolmesta kuukaudesta, 22 asukkaalla siinä, vaikka vapaita asuntoja oli myynnissä tai vuokrattavana kymmeniä ennen maaliskuun loppua. Tilastosi väki tuntuu suuntaavan Kangasalle, Nokialle tai Ylöjärvelle. Miksi? Enempi maaseutua ja tämän rauhaa. Myös sen Tampereen seutu tuli jo täyteen valoon! Tulomuutto on vähentynyt toki vuodessa, samalla kun lähtömuutto seudun ulkopuolelle on kasvanut.
Seudun kuntien välinen nettomuutto oli vain 96 henkilöä miinuksella. Luku paljastaa sen saman ilmiön vastavirran puolella, josta itsekin olen vuosiani kirjoittanut: kaikki eivät halua elää jatkuvasti kiihtyvässä, tiivistyvässä ja betonisoituvassa kaupunkisirkuksessa, vaan enää naapurikunnat tai vaikka syrjäisemmän arjen paikkakunnat vetävät puoleensa niitä, jotka jo kaipaavat tilaa hengittää bussimatkoilla. Siitä on joskus ollut riittävästi, mutta koska väljyys saadaan takaisin bussiini? Minna, tuleeko Marko Jarva kyytiin, ja paas Lakeuden Ristille…
Kommentit