Johan, 2020 paunulaisesta #142 Sirpan kyydissä vasta unelmoin ja 2021 tässä Marjan kyydissä autossa #141 kuuntelen biisiä uudelleen "I just want to go back to those days when I was just a girl…" ja rohkea unelma toteutui. Seisotin pyörää turhaan ulkovarastossa! Juokse miellyttääksesi, älä elääksesi: elämästä puuttui jotain. Se tuntui samalle kuin aamusi leipä ilman voita tai juustoja. Töissä siitä ei ymmärtänyt kukaan, eikä lähisuvussa… Onneksi bussikuski kannusti Paunulla ja tässä sitä ollaan vielä. Viiden vuoden sapattivapaa on ohi.
Helppoa on sinun huudella, kun on auto pihallasi ja hyväpalkkainen työ. Minun työmatka kesti julkisilla kulkuvälineillä helposti 1,5 tuntia ilman ratikkatyömaatakin yhteen suuntaasi! Aamulla joutui ensinnäkin kävelemään Suupantorille, menemään sieltä Paununkin bussissa Hatanpään koululle ja odottamaan siitä jo sitä Sääksjärveltä menevää Länsilinjaa jopa kuusi minuuttia. Se jätti onneksi työpaikan kylkeen. Aamu alkoi kukonlauluni aikaan, jotta ehtisin töihin kahdeksaksi. Tämä söi elävältä, varsinkin kun tätä jatkui aina kuukaudesta toiseen.
Onneksi oli määräaika töistä, ei tullut karenssia siinä, että pistin aamun helvetin kerrasta poikki. Joo, en ehtinyt silloin edes metsästä unelmoida, kun piti jo valmistautua seuraavaan työpäivään? Täällä ehkä Pirkkalassa on taas puita kaadettu, kolme isoa ja hyvinvoivaa puuta rivissä. Itse asiassa, jos sanot siitä yhtään suoraan, en edes jäänyt sapattivapaalle vapauteni takia! Jäin lomalle kirjoittaakseni nyt, ehkä opettaakseni ja puolustaakseni monelle tärkeitä tämän blogini kautta. Toinen asia oli terveys, siitä puhun hieman lisää ja puitten kautta…
Mitä kaikesta seurasi tässä, kun kuljin työpaikan ovissa sen viimeisen kerran? Länsilinjan bussikuski ajoi bussiliikkeessä viimeisii kertoja ainoaa Scalaa. Ehdin kuin ehdin koeajamaan sitä matkalla Nokian kylpylään, ennen kuin auto siirtyi suurelta romutusriviin. Siinä juttelin matkustajani kanssa, joka tarinoi juuri päättyneestä. "Jään työttömäksi toukokuussa 2018 ja otan rennosti 11 kuukautta. Ajoin moottoripyörällä, työskentelit kesäleiristä, olin ulkomailla ja aloitin viime viikolta uudet työt – parempi kalusto, parempi ilma ja parempi palkkaus!"
Paunun bussilla sapattivapaata
Laitetaanko siitä musiikkia soimaan? Kyllä muuten laitetaan tänään. RiraN – Far Away on eteläkorealaisen tuottajan RiraNin julkaisema, se dynaaminen elektronisen musiikin versio, joka edustaa tyylillisesti energistä hardstylea (sekä laajemmin raskaampaa EDM-genreistä)! Biisi luottaa tyylilajille ominaisiin elementteihisi: siinä yhdistyvät tasan aggressiiviset, lähes särötetyt bassorummut ja toisaalta hyvin melodiset, euforiset syntikkamelodiat. Kun kuulit tämän biisini Haukiluomassa ensikertaa, siinä Paunun bussista, vapauden tunne iski heti.
Biisi julkaistiin 23. tammikuuta 2020, juuri siihen aikaasi, kun olin jo niin uupunut ja vielä kyllästynyt koko elämään. En valehtele. Biisi antoi sitä voimaa katsoa kauas tulevaisuuteesi, kenties tähän hetkeesi, kun sanoin internetille sapattivapaan päättyneen hei viiden vuoden jälkeen. Moni ei silloin ymmärtänyt sen enempää työpaikoillasi kuin lähisuvussakaan, miksi lähden. Miksi en eläisi hyvää sapattivapaata vasta eläkkeellä? Sano vain suoraan, eläkkeestä ei ole enää takeita. Työura on heikko, terveydessä oli säröä, jopa esimies passitti lomalle.
Löysin kappaleen 18. huhtikuuta 2020, mutta Spotifyn listalleni kehtasin laittaa sen tasan 18. huhtikuuta 2022 kuule, toki vasta kahden vuoden jälkeen? Ymmärsin silloin siellä, miten hyvä kappale Etelä-Koreasta tippuikaan. En siis kuuntele mitään kaupallista musiikkia, joka pitää arjessa… Ensimmäisenä kerroin aikeestani Sirpalle, joka Paunun kuljettajanasi huokui ilona ja kannustuksena: "Loistavaa, Jyri! Sinusta tuli visionääri. Pidä huoli, että bloggaat sen kaiken raakana ja rehellisesti. Tulen lukemaan eläkkeellä joka ikisen jutun sinun blogilla."
Kävin töistä, viikkoja ja taas viikkoja vierähti, arvioin vuosituloni tarkoituksella pieneksi… Silloin loppuvuoden palkat jäivät laihoiksi, mikä pakotti nuukailemaan jo vuonna 2019! Niin, säästössä oli rohkeaa valuuttaa, joka menetti samaan aikaasi arvoaan… Vuoden 2020 alussa olin niin rikki, että siinä itkeä vollotin työpaikallasi elämän mahdottomuutta. Onneksi lääke oli lähellä ja hyppäsin Paunun bussiin vielä työpäiväni jälkeen 20. huhtikuuta 2020. Pitkästä aikaa biisi, josta oletkin jo kuullut! Päätin, että jäät vuoden kuluttua tästä sapattivapaalle.
Luen sitten etupenkiltäsi Paunun naiskuskilleni artikkelin, joka kulkisi näin. On olemassa monia erilaisii vapauksia: positiivinen, negatiivinen, poliittinen, sosiaalinen ja niin edelleen, mutta luultavasti useimmat ihmiset sanoisivat toista? Yleisesti ottaen vapaus on kykyjä olla sitä, mitä haluaa. Mutta entä jos se, mitä orava haluaa, on ulkoisten tekijöiden rahoittamaa, kuten työttömyys, raha tai arki? Voisi lisätä myös sisäisiä esteitä tähän: voimakkaat tunteet tai geneettiset tekijät. Näissä tapauksissasi sanoisin, ettei ihmisen tahto ole täysin vapaa.
Olet lähes vapaa, kunhan vain teet omia valintojasi? Nappaa näin työpaikan, asuinpaikan, talotyypin, autosi mallin, jopa kultakorun ja niin edelleen, mutta Marja – jään kuule vuoden kuluttua sapattivapaalle? "Ole hyvä vaan! Nuo ulkoiset valinnat ovat vain sisäisen tyhjyyden peittelyä. Kun hyppäät pois oravanpyörästä, huomaat, että järjestelmä ja Maa pyörii siltikin – et ole kenellekään mitään velkaa." Joo, ja se on totta. Tosi nuukaa, että kohta olet vapaista vesistä itsekin. Tsemppiä! Eiköhän tämäkin Universumi hetken aikaa ilman meitä selviä…
Työmatkat pitenisivät, ota pois
Ennen kuin jään sapattivapaalle, yhteisö ja lähipiiri eivät juurikaan kannustaneet. "Oletko jo ihan varma, ettet vain pasko tulevaisuuttasi ja talouttasi tämän hetkellisen uupumukseni takia? Kaikkia meitä yhdistää se, että olemme väsyneitä arkeeni, mutta niin vain heräämme aamuisin ja hoidamme tämän hommamme ilman mitään irtiottoja?" sisko sanoi. Kollega kai talousosastolla täydensi: "Sapattivapaalleko? Olet kuule Jyri katsonut liikaa niitä korealaisia EDM-videoita, ei täällä myllystä kukaan oikeasti pakoon pääse." Nähdäänkö myöhemmin!
Isä yllättyi kotona täydellisesti: "Joo, parhaassa iässä ja meinaa alkaa elää kuin eläkeläiset ilman, että on edes yhtään harmaata hiusta! Sano vaan suoraan, että tässä on piilokameraa. Näitä töitä on vain tehtävä, ei edes tämä maailma sohvasta makaamalla pyöri..." Mietin siinä hetkessä jopa sitä, että jos ratikka menee jo Hervantaasi niitä työmaita muistellessa, samaa on tulossa myös Pirkkalaan aikanaan. Ei halunnut ajatella sitä, mutta on pakko. Jos tehtaille meneminen kävi jo silloin puolestatoista tunnista, mitä se nyt on? Rauta on taas kuumaa.
Omistaja sanoisi parhaiten: "Hieno visio, mutta kuka täällä tekee työt sillä aikaa, kun sinä istut bussissa miettimässä vapauden syvintä olemustani? Pitääkö minun itse alkaa koodata, kun odotat Paunua tunteja?" Kemistikin sanoo tehtaalla näin: "Ei kukaan selviä viittä vuotta ilman kunnon kuukausituloja tässä maassasi, sinä olet kuule Jyri kuukauden päästä takaisin anelemassa sitä sun työpistettä." Katsotaan, mutta ehkä vapaana oleminen tarkoittaa kykyä elää moraalisten periaatteiden mukaisesti – tuottaa jotakin hyvää ja saavuttaa siinä lisää!
Muistan edelleen sen hetken, kun lähdin ulos työpaikan ovesta ilman leimausta viimeistä kertaa. Joopa joo, siinäkö kello 15.55 työajanseuranta-automaatilta oli kymmenien ihmisten jono, mutta kävelin vain heidän ohitseen. Se sapattivapaa oli tavallaan ohituskaista tästäkin jokapäiväisestä hulluudesta – jonottamisesta bussiin, työpaikan koneille tai Lidlin hihnoilla. Muistat elävästi hetkesi, kun sanon työpaikan bussipysäkillä Länsilinjan bussikuskille, etten taidakaan tulla sinne enää huomenna... Kemisti kuulee naiskuskilta: "Hän on reissumies!"
Toistan, jo vuonna 2020 työelämä vaati linja-autoilla kolme tuntia päivästäni. Se tuntui jo silloin vallan tavalliselta yrittäjän päivältä: kahdeksan tuntia työhön ja kolme matkusteluun. Matkalla töihin en elä vapaa-aikaa, vaan olen käytännössä työroolista jo aamiaisen aikana – kauan ennen ensimmäistäkään Paunun bussia kello 6.55 teollisuusalueella… Tarkistat, mikä tilanne on tänään Nyssen sivulla. Kello 6.44 täytyy seistä jo pysäkeillä ja mennä pidemmälle linja-autoasemalle. Jokainen tietää jo sen helvetinmoisen raitiotietyömaan isosta kylästä.
Kello 7.06 olen Mittaripolulta, ja siinä täytyy vaihtaa puolta, mutta vaihtoaikaa on vain 30 minuuttia. Yksi tietää, että tähän aikaani ruuhka on pitkä ja voin myöhästyä vaihtobussissa, koska se toinen auto menee Sorin aukiolta 7.28. Saatoit tulla perille kello 7.40, josta on vielä viisi minuuttia kävelyä. Yrittäisin selvitä ilman, että esimies kirjoittaa varoituksen. Pois sinä lähtisit tavallisesti neljältä, bussi on kai kello 16.08 pysäkillä ja se vie siis Mittaripolulle. Voit juoda kaljan, koska linja 12 noukkii vasta vartin kuluttua. Kotona olisin kello 16.59, vapaus.
Puuta kaatui Pirkkalasta, Nokia
Olisin voinut jatkaa Mittaripolun ohi linjalla 12 kaiketi keskustaan, mutta ehtiminen 7.28 vuoroon on epävarmaa. On se ja sama jäädä odottamaan linjaa 26 aiemmassa vaihtosilmukassa, mikä toimii muuten myös illan ruuhkassa. Vaikka vaihtaisin linjalle 30 koulullasi, joutuisin kävelemään 1,5 kilometriä sieltä Suupalta. Mitä mieltä Tampereen pormestari Ilmari Nurminen on tällaisesta joukkoliikenteestä? Herään kuudelta ja olen kotona vasta viiden jälkeen. Vapaa-aikaa alle viisi tuntia ja huomioiden siitä kahdeksan tunnin yöunet – nekään eivät oikeastaan virkistä.
Makaan jo nyt jopa kaksitoista tuntia nukkuen ja silti olen aina yhtä väsynyt. Tervetuloa lihassairauden pariin. Rentoutumista ei helpota yhtään se, että Pirkkalan kunta kaataa jatkuvasti hyviä puita. Alemman kuvan mukaan niitä oli kolme, sellaista tosi isoa ja vahvaa, juurtunutta ystävääni. Näitä katsomalla olen aina miettinyt sitä, jos olisit itse yhtä vahva. Tai joku teistä siellä: ei rahahuolia, ei sairauksia, ei kiirettä. Se oli muistikuva siitä, kun kävin Keuruulla ja näin metsäni runoja, muun muassa Sonja Kettuselta. Ole yhtä vahva kuin ikimetsän puu, vai kuinka se meni?
Nyt on taas kysymyksiä. Milloin tämä Pirkkalan ahneus loppuu? Miksi en lenkkeilisi tänään Nokialla? Ei se mitään, Kärkkäinen avautuu vuonna 2027 ja ohitustien meluni kasvaa ensi vuonna viisi prosenttia. Se on näissä Kokoomuksen kunnissa lienee tärkeintä. Muuttaisin koska tahansa talonpoikien kuntiin, eli vaikkapa Keuruulle taikka Loimaalle kai, jotta saat mitä tilaat kotikunnaltasi. Kuten aiemmin pohdittiin, Pirkkalan kunta muuttuu liian nopeasti ja vain yrityksiä palvellen. Milloin pormestari kysyisi, miten me täällä kotikunnassamme voidaan, ei ole vaikeaa.
Liian nopeat muutokset, kuten esimerkiksi kasvu, kadottavat ihmisistä sen yhteenkuuluvuuden tunteen. Älä lue, ei ole pakko, mutta luet kuitenkin. Se on vilisevä kaupunki, ihmisiä on jo kaikkialla, ruuhkaisia katuja ja korkeita rakennuksia. Kaukaa katsottuna se näyttää loputtomalta ihmisten vuorovaikutuksen ja yhteyden verkolta. Silti tämän läheisyyden verkon alla on jatkuva päänsärky: yksinäisyys. Minua on hei haukuttu keittiöpsykologiksi ja tämä on olevinaan joku pamflet. Olkoon, mutta yksinäisyys psykologian näkökulmasta tarkoittaa tunnetta siitä, ettei tule nähdyksi.
Se ei siis tarkoita sitä, että olisi yksin. Pirkkalassa on 21 373 asukasta, mutta heistä kukaan ei kuuntele Hardstyleä tai Hardcorea. Minulla ei ole kavereita, koska täällä ei tunnu olevan edes raittiita ihmisiä. Ei ole ketään, joka suojelisi lähiluontoa. Kunta ei saa edes penkkejä perä-Pirkkalaan lihassairauteni tueksi. Onneksi kolme vahvaa puuta on kaadettu, siinä on nyt kolme penkkiä, tosin samassa paikassa. Jos näet minut istuvani siinä, tule ihmeessä moikkaamaan ennen kuin karkaan Nokialle. Siellä sielu lepää kauan, niin kuin olen jo viime vuonna sanonut.
Henkilökohtaiset tarinani heijastavat tätä tunneperäistä erillisyyttä. Kaupunkiseudulle sen työn perässä muuttavat ihmiset tuntevat itsensä eksyneiksi ventovieraiden keskellä. Vaikutus on hienovarainen. Tulet yksin pimeisiin iltoihin. Kirjoitan tauotta ilman, että kukaan todella kuuntelee… Koko internetin keskellä voi elää ihmisten ympäröimänä ja silti olla yksin omien ajatustensa kanssa? Pirkkalassa ihmiset osaavat vain leikata nurmikkoa tai koristella pihaa, kun täällä Nokian kaupungin Välimaalla uppoudun luontoon vehreimpään ja maailman rauhaan.
Scalaa ja säästötilisi kulutusta?
Hahmot kulkevat ruuhkaisilla kaduilla etsien yhteyttä maailmassa, joka tuntuu etäiseltä. Pirkkalassa se arkkitehtuurisi vahvistaa tätä pirstoutumista. Pilvenpiirtäjiä, te aidatut omakotitalot ja vaikka ruuhkaiset ohitustiesi rajoittavat fyysisesti vuorovaikutusta. Penkkejä siirretään pois, jotta ihmiset eivät viipyilisi… Talojen alta siivotut viherkäytävät. Kadut ihan levenevät autoille, mutta kapenevat jalankulkijoille. Näin hienovaraiset suunnitteluratkaisut vaikuttavat kaupunkielämään emotionaalisesti. Onneksi jäin pohtimaan sitä sapattivapaalle toukokuussa 2019.
Meneekö tämä linja Edenin kylpylään? Olenpa menossa juuri alkaneella sapattivapaalla arjen irtiotolle. "No niin, oikeaan aikaasi keulalla! Tämä auto tärisee niin, että saat hieronnan jo ennen kuin pääset edes sinne altaan puolelle. Scala on ihan viimeistä päivää ajossa, mutta lupaan viedä perille, jos ei hajoaisi jo Suupalle ja pääsisi vielä romutusriviin Länsilinjan varikolle kierron päätteeksi!" Tulen mukaan, kun siis pääseehän sieltä kuitenkin varotoimenpiteenä myös Paunulla. Sillä ei Scaloja enää tuolloin ollut. Toteat siinä altailla, että tämä taitaa olla jo toinen hieronta.
Olen puhunut jo tuolloin Länsilinjan kuskille siitä, että isommat kaupungit eivät edes ole hyviä. Niistä on vaikeaa löytää edullista luukkua, ja kun niitä halpoja asuntoja ei kertakaikkiaan ole, joudut tekemään paljon töitä maksaaksesi sen kalliimman version. Silloin siitä vähäisestäkin sosialisoinnista voi unohtaa. Mitä olet mieltä? Paluumatka johti ihanaan keskusteluuni eläköityvän naiskuskin kanssa. "Sukupolvieni vaihtuessa ja ihmisten vanhetessa todellinen kanssakäyminen katosi", hän sanoi. "Kun minä niin vartuin siinä Pirkkalassa, tunsin kaikki mummot", kuski täydensi.
Niin ja se, että ihminen voi tehdä mitä haluaa heräämisen ja nukkumaanmenon välillä, ei vielä määritä vapautta. Halu itse on ilmiö, joka voi olla vapaa tai sidottu… Nykyään mainonnan kulttuuri tekee tämän näkyväksi: radio pyrkii muokkaamaan halujamme, ohjaamaan niitä ja rakentamaan illuusioita siitä, mitä muka tavoittelemme. Siksi todellinen vapaus edellyttää kykyjäni erottaa omat halut niistä haluista, jotka on meihin istutettu erilaisten mainosten ja uskomusten toimesta. "Kello on kohta viisi, väki alkaa rynniä kyytiin, mutta otetaan se loppukiri!"
Minulla on kirjaimellisesti se loppukiri päällä. Vanhemmat sanoivat, että minun pitäisi säästää taloon, että voisin perustaa perhettä ja saada uusia veronmaksajiakin, mutta en vieläkään uskalla tulla kaapista ulos. En halua uusia veronmaksajia, ja säästäminen vain siksi, että inflaatio vie loputkin, tuntuu väärältä. "Säästötili on ihan kuin jääpala auringossa, pikkuhiljaa siitä jää jäljelle vain pelkkä muisto!" bussikuski alleviivasi. Niin ja jos vauhti kiihtyy vielä tuosta, niin pääsen hankkimaan ehkä just sen Scalan pihasta. Siitä saisi ihan mukavan asunnon.
Sapattivapaalla totesin sen itsekin, että tilillä rahaa makuuttamalla ei rahaa tee. Tähän liittyen tallensin kuuden kuukauden ajaksi 1 000,00 euroa 2,80 % korolla, mikä tuotti korkoa 14,12 euroa (pääomaveroni ollessa 4,20 euroa). Toiselle tilille tallensin vuoden ajaksi 5 000,00 euroa 4,1 % korolla, mistä saatiinkin korkoa 205,00 euroa (pääomaveron ollessa peräti 61,50 euroa). Sijoittamista en taas harrasta ylipäätään! Vapaus on lopulta sitä, kun ei tarvitse enää osallistua tähän näytelmään millään tasolla… Siinä hetkessä oppii myös lihassairautta arvostamaan.
Miksi juuri maanantai, vapaalla
Pieni työtön tammikuusta, tavallaan edelleen sapattivapaalta, sillä työnhakuvelvoitetta ei ole. Vanhempani eivät oikein ymmärrä, miksi en tänään kykenisi töihin, vaan kuittailivatkin hiljattain: "Ei se talous kasva kotona maaten, töihin siitä jo? Täällä arki alkaa aamukuudelta, joten luulisi nuoremman sielusi heräävän tähän vieläkin aikaisemmin." Jos annetaan Irinalle työrauha tutkia työkykyäni kaikessa rauhassa? Monilla on jotain työhösi liittyviä, leikkausta vaativia kulumia – sanoinkin, että mene eläkkeelle. Minä näen enää ihmisiä, en robotteja.
Pähkinänä on, että tietoympäristömme syvällinen murros tekee jo nyt yhä vaikeammaksi säilyttää ne tiedolliset edellytykset, joiden varassa ihmiset voivat muodostaa täältä järkeviä käsityksiä omasta maailmastaan! Tieto on silti joko maksumuurieni takana, jo maksullisissa suoratoistopalveluissa tai kirjoissa, joiden lainauksia köyhänä saan odottaa kirjastoista jopa vuosia. Siksi minun blogini on mainosvapaa, se ei sisällä minkäänlaisia yhteistyöartikkeleita ja se vastaa suureen kysyntääsi ilmiöistä, ajankohtaisista aiheista aina maanantai-iltaisin.
Ensi viikolla vastaan siihen kysymykseesi "Miksi juuri maanantai?" – siihen asti kannattaa lukea lisää vaikkapa vanhempia aiheita köyhyydestäni, tavallisessa arjessa tai sapattivapaan raa'asta dokumentoinnista. Tämä ei ole edes mitään uutta auringon ja maan välistä. Olenko dokumentoinut luontokatoa Pirkkalassa niinkin paljon, että alan jo puhua "ehkä Pirkkalassa asumisesta"? Yhtä en meinaa enää edes tunnistaa kotiseuduikseni. Muutoksesi vaikutukset ovat asettaneet hyvän paineen yleisöni tiedonvaraan; kunta on lisännyt luonnonsuojelua.
Onpa hienoa, että filosofit pohtivat ja kirjoittavat siinä, miten tärkeää – jopa moraalisesti välttämätöntä – on antaa ihmisten kertoa omat tarinansa, jäsentää ne hyvät narratiivinsa ja historiansa. Minulle on silti yhä tärkeää, että harjoitan tällaista tiedonvälitystäni viikoittain. Me kaikki tunnistamme, miten arvokkaita pienetkin vuorovaikutukseni ovat, olipa kyse niin keskusteluista Paunun busseissa kuin kadulla toistemme ohi kulkemisesta. Usko, että moni meistä on utelias ihmisiä ja heidän ajatuksiaan kohtaan. Kiitos siitä Marja, 141, 14.10.2021?
Kommentit